ilosanoma.munfoorumi.com

Liisa rantasaari 31.3. -17

”Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.” Juud. 1. 2 – 3. KR. 33/38.

Kilvoittelu kristillisyys, mitä se on? Joidenkin mielestä usko ja uskossa eläminen on ”pakkouskoa.” Etenkin vapaiden suuntien kristityistä ja herätyskristillisistä ajatellaan, heidän on pakko tehdä parannus. Pakko käydä kasteella. Pakko puhua kielillä, saada henkikaste. Pakko uhrata, pakko tehdä yhtä ja toista pelastuakseen. Onko kristillinen uskonvaellus, pakonsanelemaa? Teemmekö me ihmiset Jeesuksen seuraamisesta vaikeamman, kuin mitä se todellisuudessa on?

”He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.” Matt. 23. 4. KR. 33/38.

Edellä oleva Raamatunjae, on Jeesuksen omaa sanaa. Otin jakeen pois Raamatusta asiayhteydestään, saadakseni avattua edellisiä kysymyksiäni. Jeesus sanoi edellä olevat sanat, aikansa fariseuksille ja kirjanoppineille. Sopivatko Jeesuksen sanat tämän ajan kristillisyyteen?

Jeesuksen seuraamisesta voi tehdä kivireen, jota vedetään perässä. Kasvoista ja katseesta näkee, kenelle Jeesuksen seuraaminen on raskasta. Miksi, Kristuksen morsiamet ovat surumielisiä ja ilottomia. Mistä ilottomuus johtuu?

Jos Jeesuksen seuraajaksi on lähdetty vain tätä aikaa ajatellen. Raamattu sanoo, että silloin ollaan kaikkea surkuteltavimmassa asemassa. Seurakunnat tarjoavat työmuotoja. Seurakunta voi olla työpaikka. Pidetään jumalanpalveluksia palkan edestä. Kaikkia hengellisiä työmuotoja, voi tehdä rahan kiilto silmissä. Jos Raamatun sanaa pitää noudattaa omassa lihallisessa voimassa – kyllä se on raskas taakka. Jos kristityn nimeä on kannettava vain omanedun tavoitteet mielessä, raskaaksi käy elämä. Jos herätyskristillisyys lähtee pakosta käsin, ei olla sillä tiellä, mitä Jeesus opastaa kulkemaan. Lakihenkinen kristillisyys on raskasta kristillisyyttä.

Jeesus itse sanoo: ”Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” Matt. 11. 30. KR. 33/38.

Jeesus antaa jokaiselle seuraajalleen sopivan kuorman kannettavaksi. Ei liian painavaa, ettei näänny kuorman alle. Eikä liian keveää, ettei liitele ilmassa ja mene jokaisen tuulen mukana. Omassa voimassa ei kenenkään tarvitse Jeesusta seurata. ”Vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani…” Apt. 1. 8. KR. 33/38.

Pyhä Henki on voiman lähde. Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen sanan ja opettaa meille, miten kuljetaan Jeesuksen viitoittamaa tietä. Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen. Pyhä Henki kuiskaa omalletunnolle, milloin on opasteista menty ohitse. Pyhä Henki kasvattaa meitä Kristuksen tuntemisessa. Hän antaa meille halun, rukoilla, lukea Sanaa ja todistaa Jeesuksen rakkaudesta. Pyhä Henki antaa ilon ja rauhan.

”Matkalaulu. Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin
unta näkeväiset.
Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: ”Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan”.
Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan; siitä me iloitsemme.” Ps. 126. 1 – 3. KR. 33/38.

Ihmisen elämän suurin käännekohta on silloin kun, pahojen tekojen ja synnin turmelema, rääkkääntynyt ihminen, löytää Jeesuksen Kristuksen pelastajakseen. Jeesuksen veren, puhdistaessa kaikki synnit pois omaltatunnolta. Omatunto ei syytä enää menneen elämän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Ihminen on todella vapaa. Ilo valtaa väkisin sydämen ja mielen. Kirjaan on käännetty puhdas sivu. Nimi on kirjoitettu Elämän kirjaan. Taakat ovat poissa. Risti on piirretty menneen elämän rikkomusten yli. Menneet ovat niin etäällä kuin itä on lännestä. Uudestisyntymä on, entiseen elämään verrattuna, kuin unennäköä. Kaunista unta, mutta totta.

Meillä on sama Jeesus tänäänkin, Hän antaa ilon ja rauhan, levon sielullemme. Hän ei tule väkisin kenenkään elämään. Kaikki on vapaaehtoista. Jotenka he jotka olettavat, herätyskristillisyyden olevan pakosta lähtöisin olevaa, he ovat valitettavasti väärässä. Jeesus ei pakota ketään seuraajakseen. Mikäli ollaan uskossa ja uskon liekki palaa Pyhän Hengen tulta, se ei voi olla näkymättä. Pyhän Hengen ilo näkyy ja se ilo myös tarttuu lähimmäisiin. Pyhä Henki antaa puhtaan ja raikkaan tuulahduksen taivaasta.

Jos uskon liekki on hiipumassa sammuksiin tai on kokonaan jo sammunut, silloin katoaa ilo elämästä. Jos muodollisesti tahdotaan kulkea kristillisissä piireissä, silloin se on ilotonta ja voimatonta kristillisyyttä. Tukahduttavaa. Tästä syystä Jeesuksen seuraamisesta tulee raskasta. Myös monet synnit tulevat hyväksytyiksi uudestaan. Elämäntapa ja moraali löystyvät, silloin maailmallisuus vie lopunkin ilon elämästä.

Jos yrittää kulkea kahta tietä yhtä aikaa, se on mahdotonta. Jos yrität miellyttää lähellä olevia kristittyjä ja samalla mielistellä maailmassa olevien ihmisten kanssa, tällainen kristillisyys on rankkaa. Kahdella tiellä vaellettaessa, menetetään kaikki ne siunaukset, joita Jeesus tahtoisi antaa. Voiko enää puhua uskon kilvoittelusta, siten kuin Raamattu asian antaa ymmärtää? Uskosta ja uskonnosta on tullut taakka. Tästäkö syystä on uskonnon uhreja? Jeesus ei tee seuraajistaan uhreja. Luopumus ja tekopyhyys, tekee uhreja. Raamatun ohjeista tulee vääränlaisia lakisäädöksiä, koska pyritään keventämään omaa kuormaa. Kuormaa joka lähtee siitä, että on poistuttu alkuperäiseltä tieltä. Ihminen itse tekee kristillisen vaelluksen raskaaksi taakakseen.

Jeesus sanoo, ” tule ja seuraa minua.” Hän kulkee edellä ja opastaa. Pyhä Henki antaa ohjeet Raamatun sanasta, missä kulkee oikea tie. Raamatun sanaa on helppoa noudattaa, kun annetaan Pyhälle Hengelle valtuudet. Pyhä Henki on Totuuden Henki. Jeesuksen viitoittamalla tiellä ei kukaan eksy pois oikeasta kurssista.

Pyhitys lähtee kuuliaisuudesta Jumalan sanalle ja sen auktoriteetille. Uskontoa harrastava ei voi elää pyhää elämää. Sisin ei ole puhdas ja likainen sydän ei voi tulla pyhäksi. Jos sydämessä on muu, kuin Jeesus ensimmäisellä paikalla, pitää vieraat jumalat poistaa sydämestä. Muuten pyhitystä ei pääsee tapahtumaan. Parannus lähtee siitä, että ensin lähtee vieraat jumalat elämästä ja synnillinen elämäntapa. Tämän jälkeen Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, voi tulla sydämeen takaisin.

”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.” 2. Moos. Exodus 20. 2 – 6. KR. 33/38.

Jumala antoi Moosekselle käskynsä, ettei ole muita Jumalia, kuin Kaikkivaltias taivaan ja maan Jumala. Israelin kansan lähdettyä Egyptistä käsky annettiin, poistaa kaikki vieraat jumalat elämästä. Tämä sama käsky on edelleen voimassa tämän ajan ihmisille. Jumala ei salli vieraita jumalia. Vieras jumala voi olla mikä tahansa elämässämme. Jumalaksi voi tulla urheilu, musiikki, raha, työ etc., kaikki mikä vie tilan sydämestämme ja ajastamme. Aika, mikä pitäisi pyhittää Jeesukselle ja Hänen kanssaan seurustelulle, rukoukselle ja sanan tutkimiselle. On oltava aikaa hiljentymiselle. Jeesus meidän Mestarimme, Hän meni monesti yksinäisyyteen lepäämään ja hiljentymään. Mikä ihmiselle on tärkeintä, sille kyllä löytyy aikaa. Kiire on veruke, millä päästään pois vastuusta. Hoitamaton uskonelämä ei pitkään menesty. Uskosta tulee uskonnon harjoittamista. Nämä ovat täysin eri asioita. Uskonto on kuollutta, muotojumalisuutta – elämä puuttuu.

Laupeus, rauha ja rakkaus lisääntyvät vain Kristuksessa. Kristus on Rauhan ruhtinas. Hän on armollinen ja laupias. Hän on rakkaus. Hän rakastaa syntistä ihmistä mutta vihaa syntiä. Pyhä Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Pyhä Henki jakaa armolahjoja. Hengen hedelmät lisääntykööt, Hänen omillaan. Ehyellä sydämellä totuudessa Kristusta seuraavat saavat, Pyhän Hengen lahjoja ja tuottavat satoa.

”…Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki.” Gal. 5. 22 – 23. KR. 33/38.

Lihallinen kristitty tuottaa lihantekoja. ”…lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.” Gal. 5. 19 – 21. KR. 33/38.

Hengellinen kristitty rakentaa seurakuntaa ja keskinäistä yhteyttä. Lihallinen kristitty hajottaa ja tuo epäsopua seurakuntiin ja kristittyjen yhteyteen. Riita ja vikoilu, eivät ole Jumalan Pyhän Hengen tuotoksia.

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” Gal. 5. 1. KR. 33/38.

Taistellaan loppuun saakka hyvä uskon kilvoitus ja pidetään kiinni siitä vapaudesta, jonka Jeesus on meille antanut. Orjuuden ikeeseen maailma tarjoaa houkutuksia. Pyrkikäämme pysymään niistä erillään. Vaikka maailmassa olisi ruoho miten vihreää tahansa, ne ovat lopulta vain olkia, jotka tuli kerran polttaa.

Nyt meidän kristittyjen on syytä herätä näkemään, missä ajassa elämme. Meidän on herättävä unesta. Liian monet alkavat nukkua jo omahyväisyyden syvää unta. Maailman viettelykset ovat turruttaneet väärään rauhaan. Hätä sieluista pitäisi polttaa meitä ja saada liikkeelle. Eivät maailmassa olevat ihmiset tule meidän kristittyjen kahvikuppien äärelle istumaan. ”Menkää ja kutsukaa ihmisiä,” on Jeesuksen käsky.

Meidän on poistuttava omalta mukavuusalueeltamme. On lähdettävä etsimään maailmassa olevia ihmisiä. Hukkuvia on pelastettava, koska siihen on vielä mahdollisuus. Tulee yö jolloin ei kukaan voi työtä tehdä.On taisteltava rukouksessa läpimurtoon saakka. On kannettava toinen toistemme kuormia. Kristitty on kutsuttu palvelemaan lähimmäisiä. Palvellaan niillä armolahjoilla, joita me saamme Kristukselta. Perille päästyämme, Isän luona saamme olla vaivoista vapaita. Täällä palvelemme Jumalaa ja rakastamme lähimmäisiä. Pyrimme osoittautumaan Jeesuksen seuraajiksi, jotka eivät työtä pelkää.

Rukous on tärkein työmuoto. Rukousten maljaan kannetut asiat ja lähimmäiset, Jumala hoitaa. Hän vastaa Korkeudesta ja Pyhyydestä jokaiseen rukoukseen, joka on Hänen tahtonsa mukainen. Jeesus antaa herätyksen. Ihminen ei voi mitään tehdä, ellei Isä Jumala meille anna. Ihmisen omat ponnistukset eivät tuota aitoa herätystä. Pyhä Henki antaa herätyksen ja laittaa ihmiset liikkeelle, etsimään synninhätään apua, Kristukselta.

Kysykäämme, ”Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki yöstä on?” Jes. 21. 11. KR. 33/38.

Jeesus tulee pian. Aika käy vähiin. Pelastustie suljetaan ja silloin eivät itkut auta, eivät hätähuudot. Jumalan pitkämielisyys syntiä kohtaan on rajallinen. Tämä aika päättyy kerran. Nyt tarjotaan armoa ja anteeksiantoa, Jeesuksen nimessä ja veressä. Kelpaako tämä kallis armo? Jeesus tulee lupauksensa mukaan takaisin ja ottaa mukaansa seurakuntansa maan päältä. Monet heräävät tällöin mutta liian myöhään. Pyhä Henki, armonhenki on pois ihmisten keskuudesta. Pelastusta ei voi enää saada. Nyt on oikea aika ja nyt on pelastuksen päivä. Tässä ja nyt. Lähde seuraamaan Jeesusta Vapahtajaa.

Kristityn kilvoittelu on päämäärätietoista Jeesuksen seuraamista. Tavoitteena päästä perille kirkkauteen, minne Jeesus on edeltä mennyt valmistamaan sijaa jokaiselle omalleen. Kuten apostoli Paavali sanoo Filippiläiskirjeessä. ”Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 3. 13 – 14. KR. 33/38.

”Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.” Juud. 1. 2 – 3. KR. 33/38.

Kilvoittelu kristillisyys, mitä se on? Joidenkin mielestä usko ja uskossa eläminen on ”pakkouskoa.” Etenkin vapaiden suuntien kristityistä ja herätyskristillisistä ajatellaan, heidän on pakko tehdä parannus. Pakko käydä kasteella. Pakko puhua kielillä, saada henkikaste. Pakko uhrata, pakko tehdä yhtä ja toista pelastuakseen. Onko kristillinen uskonvaellus, pakonsanelemaa? Teemmekö me ihmiset Jeesuksen seuraamisesta vaikeamman, kuin mitä se todellisuudessa on?

”He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.” Matt. 23. 4. KR. 33/38.

Edellä oleva Raamatunjae, on Jeesuksen omaa sanaa. Otin jakeen pois Raamatusta asiayhteydestään, saadakseni avattua edellisiä kysymyksiäni. Jeesus sanoi edellä olevat sanat, aikansa fariseuksille ja kirjanoppineille. Sopivatko Jeesuksen sanat tämän ajan kristillisyyteen?

Jeesuksen seuraamisesta voi tehdä kivireen, jota vedetään perässä. Kasvoista ja katseesta näkee, kenelle Jeesuksen seuraaminen on raskasta. Miksi, Kristuksen morsiamet ovat surumielisiä ja ilottomia. Mistä ilottomuus johtuu?

Jos Jeesuksen seuraajaksi on lähdetty vain tätä aikaa ajatellen. Raamattu sanoo, että silloin ollaan kaikkea surkuteltavimmassa asemassa. Seurakunnat tarjoavat työmuotoja. Seurakunta voi olla työpaikka. Pidetään jumalanpalveluksia palkan edestä. Kaikkia hengellisiä työmuotoja, voi tehdä rahan kiilto silmissä. Jos Raamatun sanaa pitää noudattaa omassa lihallisessa voimassa – kyllä se on raskas taakka. Jos kristityn nimeä on kannettava vain omanedun tavoitteet mielessä, raskaaksi käy elämä. Jos herätyskristillisyys lähtee pakosta käsin, ei olla sillä tiellä, mitä Jeesus opastaa kulkemaan. Lakihenkinen kristillisyys on raskasta kristillisyyttä.Jeesus itse sanoo: ”Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” Matt. 11. 30. KR. 33/38.

Otampa pikkasen siskon kirjoituksesta ja pohdin sitä hiukan..Koska liian moni näyttäisi sittenkin ajattelevan uskossa elämisen olevan vain, kuin jotain pakkopullaa, ilotonta, kuin mitään kivaa, mukavaa, hyvää ei voisi edes uskossa elämisessä olla. En tiedä, mistä tällainen ajattelu syntyy ihmisillä, se voi johtua niin monista eri asioista, mutta joka tapauksessa se on ehdottomasti väärä mielikuva ja se laittaakin hiukka surulliseksi, kun uskosta puhuminenkin näille ihmisille, on kuin niille koittaisi selittää kuka Jumala on ja onko häntä oikeesti edes olemassa ja..?

Mietin, että mistä tällainen mielikuva ja kielteinen sellainen on alunperin tullut ihmisille ja miksi Jumala on laitettu kuin pimeeseen koppiin häpeemään olemassaoloaan, tekojaan, ym näiden ihmisten halusta, sydämissä? Tarkoitan tällä sitä, että; He eivät tunnusta, eivätkä kuin tunnu edes tarvitsevan minkäänlaista Jumalaa, apua elämäänsä, tms..Vain ehkä kovassa hädässä hänetkin muistetaan ja jopa rukoillaan, mutta annas olla kun asiat kääntyy paremmaksi niin johan alkaa taas se sama Jumalan pilkka ja uskovien tuomarointi, hihhuliksi, pönttöaivoiksi ym huutelu, halveksunta ja ...

2. Piet. 3:
3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."

5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.

7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".

9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

Tämä Raamatunpaikka nousi sydämelleni. Siinä on aikalailla juuri se mitä ajattelen ja tarkoitankin. Mitä lähemmäksi Jeesuksen takaisin tulo tulee, niin sitä voimakkammin ja nopeammin vain näyttää pimeys ja pahuus, välinpitämättömyys uskon asioista, Raamatun ilmoitetusta Sanasta sekä; Jumalan pelko katoavan, jopa.. Niin juuri, jopa uskoa tunnustavienkin puheista ja sydämistä. Ei tarvitse siis puhua vain pelkästään vielä maailmassa elävistä, vaan valitettavasti pitää puhua myöskin ns kristityistä, uskoa tunnustavista, jotka ovat kuin rakastuneet tähän maailmaan ja elävät, kuin eläisivät vain tälle maailmalle, sille ajalle ainostaan: minkä saavat viettää tässä syntiin langenneessa maailmassa.

Ei ole todellista kaipausta ja halua muutokseen, muuttumiseen, ristin juurelle palaamiseenkaan, tai kaipausta päästä jo pian kotiin; taivaaseen, Ei! Vaan tahdotaan sanoa; "Tule Jeesus, mutta älä vielä, tai älä vielä pitkään aikaan, jotta saan ja voin nauttia tämän maailman antimista ja tarjonnasta, mukavuuksista, ym..!" Jos kerta me uskovinakaan emme odota/ jouduta Herran paluuta ja kotiin pääsyämme.. Jos emme valvo uskomme tilaa ja pyri kilvoittelemaan jotta Jeesus Kristus voisi tulla yhä läheisemmäksi ja rakkaamaksi meille ja se kaikki mitä tämä aika ja maailma ehkä voisikin meille mahdollisesti antaa, niin siitä tulisi sellaista, johon ei meidän pieni sydämemme enää kiintyisikään ja sitä kuin kaipaisi..

Vaan tahtoisimme kuolla lihamme tahdolle, lihallemme, joka on kyllä aina haluamassa helppoa, mukavaa elämää, ilman nöyrtymistä, ilman lihan ristiinnaulitsemista ristille kuolemaan, niin..Sitä vain ihmettelen ja mietin tässä, että: Miksi se onkin niin monille uskoa tunnustaville epämiellyttävää, ja sitä kuin vastustetaan, haetaan ihmisten käsien alta, eri korvasyyhy puhujien kokouksista ihan muuta oppia ja voimaa, joka ei sit kuitenkaan pysy Raamatun ilmoitetussa Sanassa ja jossa ei enää olekaan Jumalan Henki läsnä, vaan se toinen henki ja toinen jeesus, toinen evankeliumi, joka lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista vain miten se nyt olikaan?!

Mä mietin nyt asiaa vain ihan omasta näkö/ymmärrys kannaltani..Minä itse kaipaan päästä kotiin Jeesukseni luokse, mutta nyt vielä ollaan täällä ja tahdon elää sen niin, että: voisin rukouksesta käsin olla kantamassa ihmisiä, niin uskovia, kuin uskosta osattomiakin Herramme verisen ristinpuun juurelle; apua, voimaa, sekä tietenkin pelastuksen ihanuudenkin kokemaan, sekä elämällä todeksi uskoani sen mukaan kuin osaan ja pystyn, ymmärrän: Levosta käsin.

Ei mitään pakkoa, koska sitähän ei edes ole, vaan Herra on antanut meille vapauden, joka on niin valtava asia, että: harvat edes tajuavat sen suuruuden ja merkityksen, kun Jumalamme Ei pakotakaan meitä mihinkään suorituksiin, sakramentteihin, lain alle elämään: naama happamena ja itkua lähestulkoon vääntäen, ei niin. Vaan Sanansa ja Henkensäkin kautta Hän ohjaa meitä elämään, toimimaan ym tahtonsa mukaan, eikä enää oman tahtomme mukaan. Siis: suostua luovuttamaan itsensä aivan 100%;sesti Herramme käsiin ja käyttöön, niin vain se voi tuoda sen rauhan sydämiimme, joka kestää, vaikka minkälainen olisikin elämämme tilanne, ihmissuhteet, tms vaikeudet elämässämme. Se kestää, kun ymmärrämme miten Mahtavaa on mennä eteensä; yhä vain uudestaan ja uudestaan, tulla pieneksi, tarvita paljon Jeesustamme, sekä: tunnustaa syntinsä, haluta muuttua ja hylätä se mitä maailma tarjoaa ja tietenkin pysyä Raamatun ilmoitetussa Sanassa, kun sydämessä on rakkaus totuuteen!

Mutta niin kuin jo sanoinkin niin meillä on vapaus Kristuksessa Jeesuksessamme ja me joko saamme hänet iloitsemaan Isän kanssa meistä, kun rakkaudesta häneen tahdomme totella, oppia tuntemaan hänet yhä syvemmin ja läheisemmin, seurata askeleissaan ja olla käytettävissäänkin silloin kun hän tahtoo meitä työssään käyttää..

Tai sitten me saamme heidät murehtimaan meistä, kun kaikki muu on meille kuin rakkaampaa, arvokkaampaa, tärkeämpää, mieluisemnpaakin, kuin pyrkiä ojentautumaan Jumalan Sanan auktoriteetin mukaan elämässämme. Rohkenen sanoa, että: "On hyvä välillä kuin tutkia vähän enemmänkin itseään Raamatun Sanan valossa ja kestääkö se sen valon (pyyhyyden) kirkkauden, siis; elämämme ja ajattelumme, toimintamme, että kerran voisimme seistä siellä Jumalan tuomioistuimen edessä levollisin ja turvallisin mielin, kun kirjat avataan ja lampaat erotetaan vuohista, jne."Sekä sen kuin miettiä, tarkistaa sydämemme tila; "Kuka on ja Mikä on meille rakkainta elämässämme?" Mikä se on sinulle rakas ystäväiseni?

Jeesus itse sanoo: ”Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” Matt. 11. 30. KR. 33/38.

Jeesuksen Kristuksen seuraaminen on kuule maailman siunatuin ja ihanin asia ja kun pääsee lähelle Jeesusta ja haluaa oppia tuntemaan Hänen tahtoaan, Sanaansa, niin siitä syntyy sellainen ystävyyssuhde, jota kannattaa tavoitella ja siihen pyrkiä. Koska Herran Henki ohjaa omiaan oikeaan suuntaan, toimintaan, ajatteluun ym.. Kunhan vain suostumme olemaan vajaita, heikkoja, anteeksiantaviakin ja pysyä jos mahdollista vain usein päivässä rukoillen..Sanaa tutkien, ja kiittää, kun saamme olla ominaan ja käytössäänkin lähimmäistemme ja omaistemmekin, ym parhaaksi, niiden, jotka nyt ehkä pilkkaavat uskoamme. Jeesus kuoli ristillä, jotta meillä Hänen kauttaan ja nimessään on elämä ja iankaikkisuus, kuin vain pysymme toivon tunnustuksessa, emmekä häpeä, kiellä Mestariamme.. Hän on lähellämme tuntui sitten miltä tahansa.

Erkki Lahtinen: Kun Kristus kulki tien Golgatalle asti / Prisma 1985