ilosanoma.munfoorumi.com

Olavi Peltola

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil 4:6-7).

Opi huokailemaan Herran puoleen!

Kristillisen uskon ydin on siinä, että meillä on läheinen yhteys ja kanssakäyminen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Olemme hänen ystäviään ja hän pitää meitä ystävinään. Minä saan puhella hänelle kaikista asioistani ja hän vaivautuu kuuntelemaan.

Kristillinen usko ei ole seremonioita, ei erilaisia toimintatapoja, ei määrättyä elämäntyyliä. Se ei ole oppeja, pykäliä, vaatimuksia. Ei se ole toimintaa, ei tekojakaan.

Se on viipymistä Jeesuksen kanssa. Se luottamusta siihen, että hän on aina lähelläni ja hän elää tänäänkin.

Usein se ei ole muuta kuin arjen keskellä tapahtuvaa hiljaista huokaamista: Herra auta, Herra armahda, Herra älä hylkää, Herra jatka työtäsi minussa.

Omalla tavallaan tämän pukee sanoiksi vanha hengellinen laulu: 1. Kansain ole Jeesus, päivä tämäkin, Auta askeleissas että kulkisi. Päivä kuluessaan monet puuhat tuo, Rinnallani seiso, apuasi suo. 2. Pyhitä, oi Jeesus, luonne , mieleni. Halujani hoida, hoida kieleni. Sydän jos saa haavan, jälleen paranna, Estä, etten muita täällä haavoita. 3. Anna edes hiukan sua mun heijastaa, Että silmilläsi katson maailmaa. Mieli nöyrä, hellä luo sä minuhun, Suo mun jokaisessa nähdä kuvas sun. 4. Työt ja ilot, huolet kädestäs jos saan, tyynnä tietäin kuljen, sinuun katson vaan. Illan tullen riennän helmahas, Herrani, Olet maailmassa syvin riemuni (Hgl 493, Selma Hongell, 1873 – 1940).

Tiedän kyllä, että minun asiani ovat kovin pieniä tämän maailman suurten tapahtumien ja järkyttävien elämänkohtaloitten rinnalla. Mutta Herra itse sanoi, ettei edes yksikään varpunen putoa maahan teidän taivaallisen Isänne sitä sallimatta ja ovatpa kaikki päämme hiuksetkin luetut (Matt. 10:29-30). Siksi saan luotaa siihen, että minunkaan pienen ja vähäpätöisen ihmisen kaikki huolet, vaikeudet, ongelmat ja sydämen asiat eivät ole hänelle liian mitättömiä. ”Hän aina kuulee”!

Me saamme panna harjoitukseen elämässämme tuon Fil. 4:6:n kehotuksen: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.”

Kun en koe Herran läheisyyttä

Tiedän kyllä, ettemme tavoita Herraa niin kuin toinen ihminen voidaan tavoittaa. Me näemme hänet, me kättelemme, istumme vaikkapa vierekkäin ja juttelemme.

Kristuksen läsnäolo elämässämme on uskon kautta tapahtuvaa.

Minulla ei ole kuitenkaan muuta mahdollisuutta kuin turvautua Raamatussa oleviin lupauksiin hänen läsnäolosta ja siitä, että hän näkee ja kuulee.

Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan (Jes 59:1). Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi? Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi? (Ps 94:9)

Nyt minun haasteeni on siinä, että sovellan nämä lupaukset omaan elämääni. Olen siis samassa tilanteessa kuin muinainen Abraham. Hän ei saanut Herralta muuta kuin lupauksen. Mitään sen enempää ei hänen elämässä tapahtunut vuosikymmeniin. Hänelle oli vain Jumalan sanallinen lupaus ja siihen hän luotti ja odotti sen täyttymistä.

Juuri tässä hän oli meille esimerkki. Ja niin kohtaamme Raamatun avainsanan tuossa tilanteessa elävän Abrahamin kohdalta: ” Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (1 Moos 15:6).

Siinä se on! Siinä on oikeastaan koko kristillisen uskon ydin. Room. 4:ssä se sanotaan erittäin hyvin. Se luottamusta Herran antamaan lupaukseen, siinä kiinniroikkumista ja luottamausta siihen, että juuri tällä tavoin olen Jumalan lapsi ja hän pitää minusta huolen.

Vaikeuden kuuluvat elämään

Siksi emme saa niitä kauhistua. Ne tulevat kun niiden aika on tulla, mutta ajallaan ne myös väistyvät.

"Mutta koska Jumala itse sanoo meidän elämäämme ahdistukseksi ja koska meillä täytyy olla vastuksia ruumiin tavaran ja kunnian puolesta ja vastoinkäymisiä, niin meidän tulee odottaa niitä hyvillä mielin ja vastaanottaa viisaasti sanoen: No, sellaistahan elämä onkin. Mitä minä sille voin! Se on ahdistusta ja ahdistuksena pysyy. Toisin ei voi olla. Jumala auttakoon minua, ettei mikään minua järkyttäisi ja kaataisi" (Luther).

"Hurskaat ovat viisaita ja ymmärtävät hyvin, miksi hyväksi Jumalan tahto on, toisin sanoen kaikkinainen onnettomuus. Tietävät myös hyvin, miten sitä on noudatettava ja miten siinä on käyttäydyttävä. Sillä he tietävät, ettei mitään vihollista ole koskaan vielä karkotettu pakenemalla. Siksi ei myöskään mitään kärsimystä, ahdistusta tai kuolemaa ole voitettu kärsimättömyydellä, paolla ja lohdutuksen etsimisellä, vaan ainoastaan olemalla hiljaa ja odottamalla, niin jopa menemällä rohkeasti onnettomuutta ja kuolemaa vastaan" (Luther).

Paavali puhuu siitä, että asumme vielä tässä maallisessa majassamme ja siksi joudumme huokailemaan ahdistuneina (2 Kor 5:4). Ei ole helppo riisuutua. Haluaisimme pukeutua. "Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä (tharruntes), luottavaisena (6). Mehän elämme uskon varassa emme näkemisen” (7). Ja vielä toisenkin kerran Paavali sanoo samassa yhteydessä: "Sentähden me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö" (5:8).

Näin huomaamme, että turva merkitsee luottavaista ja rauhallista mieltä juuri niissä olosuhteissa ja siinä tilanteessa, missä sillä hetkellä eletään. ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen (Ps. 23:4-5).

Muutamia kohtia Raamatussa rohkaisuksi

Ehkä on hyvä kerrata muutamia muitakin kohtia Raamatusta, jotka rohkaisevat meitä joka päivä jättämään taakkamme Herran käsiin. Tuon äskeisen kohdan rinnakkaiskohta on ”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen" (1 Piet. 5:6).

Sinä olet sen nähnyt, sillä sinä havaitset vaivan ja tuskan, ja sinä otat sen oman kätesi huomaan; sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja (Ps 10:14). Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan (17:8). Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni (18:3). Herra on minun voimani ja kilpeni; häneen minun sydämeni turvasi, ja minä sain avun. Siitä minun sydämeni riemuitsee, ja veisuullani minä häntä ylistän (28:7). Kallista korvasi minun puoleeni, riennä, pelasta minut. Ole minulle turvakallio, vuorilinna, johon minut pelastat (31:3). Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee (37:5). Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan. Suo minun asua sinun majassasi iankaikkisesti, turvautua sinun siipiesi suojaan Sela (61:3-4). Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus (91:4). Ei hän pelkää pahaa sanomaa, hänen sydämensä on vahva, sillä hän turvaa Herraan (112:7).

Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman (Joh 16:33)

Sinun turvasi on ikiaikojen Juma­la, sinua kannat­tavat iankaikkiset käsivarret (5 Moos 33:27).

Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa (Matt. 6:34).

Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun (Joh. 14:1).

Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa (1 Piet 1:6).

Meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. (Room 5:3-5).

Jatkuu..

Miten osaan olla murehtimatta?

Lutherin varoittaa meitä tällaisesta levottomuudesta ja murehtimisesta: ”Apostoli Paa­vali opettaa (Fil 4:5-6), kuinka meidän tulee heittää kaikki huolemme Ju­malalle. Älkää siis huolehtiko! Mutta jos teidän täytyy maailmassa jokin suru kohdata, niin älkää antako sen saada valtaa teissä, olkoon se kuinka suuri tahansa, vaan unohtakaa surunne, rukoilkaa Jumalaa ja pyytäkää, että hän antaa teille, mitä sydämenne haluaa. Ja kiittäkää, että teillä on sellainen Jumala, joka pitää teistä huolen ja jolle voitte rohkeasti kaikki huolenne uskoa. Mutta joka ei näin tee, kun häntä jokin suru kohtaa, vaan tahtoo nou­dattaa omaa neuvoaan ja itse ottaa murheen kannettavak­seen, hän syöksee itse itsensä onnettomuuteen, kadottaa ilonsa ja rauhansa Jumalassa eikä saa aikaan siten mitään hyvää, vaan kaivaa ainoastaan kuopan, johon itse lankeaa, eikä pääse sieltä ylös, niinkuin joka päivä omasta ja muit­ten kokemuksesta opimme.”

”Epäusko ei voi luopua tuntemisestaan, se ei voi hetkeäkään ajatella toisin, koska sillä ei ole mitään, johon se rohkeana voisi nojata. Usko taas näkee sellaista, mikä ei ole nähtävissä. Usko ei myöskään katsele sitä, mitä kaikki muut näkevät. Epäusko näkee vain sen, minkä tuntee, eikä osaa luotaa siihen, mitä ei tunne” (Luther).

Emme saisi kiusojemme ja kiusaustemme keskellä pääasiassa murehtia sitä, miten pääsisimme va­paiksi koetuksista. Sen sijaan meidän tulisi kärsivällisesti ja tyytyväisinä oppia kantamaan tuskaamme ja ristiämme ja valittaa hätäämme ainoastaan Ju­malalle ja luottaa hänen hyvyyteensä ja laupeuteensa. ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan (virsi 170).

Millä tavalla Herran sana tunkeutuisi meidän elämämme perustaan asti? Millä tavalla se valloittaisi ja täyttäisi meidän sydämemme niin, että toden tullen se kannattelisi meitä elämämme kaikesta mielettömyydestä huolimatta? Ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin uudelleen ja uudelleen tarttua sellaisiin Herran lupauksiin, jotka ilman mitään edellytyksiä meidän taholtamme rohkaisevat meitä. Eräs sellainen on Jesajan profetia: ”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.” (Jes 41:10).

Jeesus halusi antaa jotain sellaista, mikä varmasti kestää ja antaa voiman pysyä hänelle uskollisena, vaikka elämä toisi tullessaan aivan mitä tahansa. Siksi hänen antinsa piti olla jotain sellaista, joka täyttäisi hänen seuraajansa sydämen, persoonallisuuden keskuksen. Siksi hän puhui nyt nimenomaan sydämestä (Joh 14:1).

Hänen lahjansa piti olla niin yksinkertaista ja selvää, että jokainen saattoi sen sydämestään omistaa ja pitää siitä kiinni sietämättömiltäkin tuntuvissa vaikeuksissa. Mitkään elämänkohtalot eivät saisi eivätkä voisi koskaan repiä rikki näiden sanojen lujittamia opetuslasten sydämiä. Kaiken lisäksi hänen sanojensa tulisi olla jotain todella henkilökohtaista, sillä jokaisella olisi aivan oma kärsimystiensä tässä maailmassa ja se tulisi poikkeamaan muiden teistä ja kärsimyksistä.

Pian on kaikki toisin!

Kuinka hyvin Paul Gerhardt laulaakaan pääsiäisvirres­sä: "Kristuksen jäseneksi mä olen liitetty. Ja minne pääni nousi, saan nousta minäkin. Nyt kautta kuoleman, synnin ja maa­ilman ja tuskan, helvetinkin hän vie mut kotihin." Kerran kaikki huokaukset ja itkut ovat poissa: "Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat" (Jes 35:10).

Lopullinen ja täydellinen rauha ja murheettomuus kuuluu iankaikkiseen elämän taivaan kirkkaudessa.

”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." (Ilm 7:14-17).

07-Kaj Karjalainen - Opi odottamaan