Toivon, että katsot Luukkaan evankeliumin seitsemättä lukua ja tutkiskelet sitä mielessäsi. Viimeisessä jakeessa sanotaan: "Jeesus sanoi naiselle: ’Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan’." Hänestä ei aiemmin mainintaa mitään muuta kuin hänen uskonsa. Hänen rakkautensa on ilmaistaan jakeessa 47: "Tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut; hänhän näet rakasti paljon".
Hänen kyyneleistään kerrotaan aikaisemmin jakeessa 38:"Katso siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti...toi hän albasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään… ja voiteli ne hajuvoiteella".
Tässä mainitaan hänen kyyneleensä, hänen anteliaisuutensa ja lahjansa ja rakkautensa Jeesukseen Kristukseen. Kuitenkaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Kristus ei sano hänelle: ”Nainen, kyyneleesi ovat sinut pelastaneet, mene rauhaan. Nainen, katumuksesi ja nöyryytesi on pelastanut sinut, mene rauhaan”. Hän ei sano: ”Sinun rakkautesi ja lahjasi minulle on pelastanut sinut, mene rauhaan, nainen”.
Ei, vaan meidän Herramme ja Vapahtajamme näki naisella olevan luottamuksen häneen. Hän oli suuri syntinen. Siksihän sanoo naiselle: ”Nainen sinun uskosi on pelastanut sinut, mene rauhaan!”
Tuo luukas 7 on mahtava Raamatunpaikka. Siinä fariseus haluaa esittää miten hurskas hän on, kun kutsuu Jeesuksen aterioimaan luokseen. Hänen luonaan todennäköisesti aterioi muitakin fariseuksia. He olivat itseään täynnä, luullen olevansa Jumalan käytössä ja tekevänsä Jumalan iloiseksi kun he nyt huomioivat Jeesuksen ja pyytävät syömään kanssaan.
Sitten sinne tulee nainen, joka on elänyt synnissä. On sen täytynyt olla kauhistus noille hurskasteleville fariseuksille. He eivät olisi suostuneet sitä naista päästämään kotiinsa, koska hänen tulonsa olisi aiheuttanut ihmisten ihmetteleviä puheita ja koska he olivat itse mielestään niin täydellisiä rukouksineen, ym jumalanpalveluksineen..He varoivat koko ajan tekemästä syntiä näkyvällä tavalla. Mutta eivät nähneet omaa käytöstään ja ajatteluaan, joka jo oli itsessään syntiä taivasta vastaan.
Mikään ulkoinen ei tee meitä pelastettujen joukkoon kuuluvaksi, vaan sydämiemme asenne ja usko Herraan Jeesukseen, luottamus, sekä turvautuminen häneen: ovat ainoita oikeita asioita, joiden kautta ihminen voi pelastua ja jossa Jumalakin näkee sydämen ja sen tilan; onko siellä uskoa Jeesukseen, vai eikö ole. Onko halu puhdistua, luopua synnistä, pyrkiä elämään lähellä Herraa Jeesusta. Niin kuin sanotaan: ettei kyyneleet puhdista. Eikä myöskään teennäinen parannuksenteko auta ketään, koska Jumala näkee sydämeen.
Eikö tunnukin jotenkin liiankin helpolta uskoa, että:
" Vain yksin Uskomme, siis halumme turvautua ja luottaa Herran Jeesukseen riittää!" Turvaammehan rakkaat Häneen, joka voi pelkällä Sanallaan siirtää vuoret pois elämämme esteiden edestä ja antaa valonsa loistaa, niin hyville, kuin pahoillekin. Isä katsoo sydämeen, ei tekoihimme! Rauha sydämessä säilyy, kun
haluaa pysyä verilähteellään päivittäin,
haluten puhdistua, katua, pyytää anteeksi syntejään. Sekä siirtää katseemme pois itsestämme, olosuhteistamme, vaikeuksistamme, sairauksistammekin ja katsoa vain yksin Jeesukseen Kristukseen, ei itseemme, eikä ihmisinkään. Ja siksi ei tarvitse esittää toisillekaan mitään
hurskasta tyyppiä, ei! Vaan kun katseemme ja sydämemme asenne on suunnattuna Golgatan ristiä kohti, Jeesukseemme, niin saamme vapain ja herkin tunnoin tulla eteensä
sellaisina kuin olemmekin ja olla kuin tuo syntinen nainen, joka halusi osittaa kunnioitusta Jeesusta kohtaan, kun voiteli hänen jalkansa ja oli edessään nöyrtyen, katuen, rakastaen.
Jeesus sanoo sinullekin kärsivä ja lohduton, epävarma, pelokas ja syntisyytesi tunteva ja niitä katuva, häpeävä ihminen, uskova;
"Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".
Kiitetty on nimesi, Asanna, san.säv. Seija Lehtonen