Jumalan rauha

[rita4]

C.O.Rosenius

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha. Kol. 3:15.

Kristuksen sovitustyön tarkoituksena oli, että meillä olisi rauha Jumalan kanssa. »Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä olisi rauha.» Vanhurskauden hedelmä on rauha, ja vanhurskauden palkkana on hiljaisuus ja turvallisuus, aina iankaikkiseen asti. Ja minun kansani asuu rauhan majoissa turvallisissa huoneissa, levollisissa leposijoissa. Paavali selittää tämän näin: »Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.» Näin Raamattu puhuu.

Eikö siis Jumalan rauha vallitsisi kunkin uskovan sydämessä? Taikka eikö ole totta, mitä Raamattu sanoo, että koska me uskosta olemme vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa? Raamattu ei saata valehdella. Mistä siis tulee tai niitä merkitsee se, että tämä todellinen rauha Jumalan kanssa kuitenkin on niin harvinainen vieras meillä? Emme puhu niistä, jotka eivät edes tiedä, mitä todellinen rauha Jumalan kanssa onkaan. Näillä on joko niin paljon toisenlaista rauhaa, etteivät he koskaan voi saavuttaakaan Jumalan rauhaa, he elävät suruttomuuden rauhassa, semmoisessa rauhassa, joka tulee terveestä, vilkkaasta verestä taikka hyvästä maallisesta asemasta taikka muusta sellaisesta.

Tai ovat herätettyjä, ahdistettuja ja kiusattuja epäuskon ja laintyön orjia. Samalla kuin heidän sydämiänsä jäytää kiusallinen rauhattomuus, pelko ja pisto omassatunnossa. Näiden olisi toki huomattava, että heiltä puuttuu tärkeä asia, sillä sanoohan Raamattu selvästi, että kun me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa. Vai valehteleeko Raamattu? Etkö käsitä, että sinulta puuttuu oikea usko?

Mutta puhukaamme niistä, jotka ovat päässeet uskoon ja rauhaan, mutta jälleen vajonneet rauhattomuuteen, pelkoon, pimeyteen ja orjamielisyyteen ja huokaavat: »Minua ruoskitaan joka päivä, ja minun rangaistukseni on joka päivä käsissä.» Kysymme: Mikä on syynä siihen, että uskovatkin sielut usein saavat kokea rauhattomuutta ja tuskia? Sanomme: On enemmän tuskallista kuin vaarallista, kun kristityltä vain puuttuu tunnon rauha, niin että samalla kun hän kumminkin katsoo Kristukseen ja evankeliumiin, hän ei saa sitä niin sydämeensä, että se toisi elämän ja rauhan.

Sillä jos hän vielä saattaa sanoa: »Kuitenkin, Herra, minä pysyn aina sinussa. vaikka ruumiini ja sieluni vaipuisikin, olet sinä, Jumala, aina minun sydämeni lohdutus ja minun osani. Jos vielä vaeltaisin pimeässä laaksossa, niin olet sinä kuitenkin uskollinen, ja sinun sanasi pysyy.» Jos vielä näin saattaa sanoa Jumalalleen, silloin ei ole vaaraa tarjona. Silloin rauhattomuus ei ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi. Silloin se tulee vain Jumalan kätkeytymisestä, joka on tarpeellinen kuritus, tai myös luonnollisesta sairaalloisuudesta, joka ei ensinkään koske sielua.

Mutta kun ihmisellä ei ole lujaa perustustaan sanassa, vaan ajattelee sinne tänne, syntejänsä ja velvollisuuksiansa ja koettaa itse auttaa itseänsä, kaikkea vain orjallisesta pelosta. Silloin on vaara tarjolla. Silloin se on epäuskoa ja orjan mieltä, joka voi tuottaa kuoleman, jollei pikaista apua ja lohdutusta saada.

Mitä pitää siis tällaisten sielujen tehdä? Ensinnäkin heidän on lopetettava kaikista omista töistä huolehtiminen. Heidän täytyy sallia nuhdella itseään epäuskonsa ja oman vanhurskautensa tähden ja havaita, kuinka he sillä häpäisevät rakasta Vapahtajaa kaikesta, mitä hän niin runsaasti on tehnyt ja kärsinyt meidän puolestamme ja sanassa ja sakramenteissa meille lahjoittanut ja luvannut. Heidän täytyy herätä ja huomata katselevansa ainoastaan itseänsä, syntejänsä ja tunteitansa, ikäänkuin heidän syntinsä olisivat suuremmat kuin koko Kristuksen ansio ja ikäänkuin heidän ajatuksensa, tunteensa ja mielensä olisivat enemmän arvoiset kuin kaikki Jumalan todistukset, Hengen, veden ja veren todistukset! Heidän on huomattava, että he kuljeskelevat, ajattelevat, arvailevat ja tuumivat sinne tänne ja odottavat sydämensä kysymyksille vastausta tuulen teistä, vaikka Herra on antanut vastauksen sanassaan ja sakramenteissaan.

Kun siis Jumalan rauha sinulta puuttuu ja sydämessäsi vallitsee pimeys ja pelko, älä antaudu vain ajattelemaan sinne tänne, kuinka on sielusi laita ja Jumalan armo sinua kohtaan. Älä myös itse rupea taivuttamaan sydäntäsi Jumalasta muka hyvää ajattelemaan! Ei, vaan kuuntele, lue, tutki evankeliumin sanaa ja rukoile Jumalalta sydämen aukenemista ja uskon lahjaa. Ja katso, kun vain saat silmäsi auki, niin että näet Jumalan kunnian hänen evankeliumissaan, niin saat varmaan suuren, sanomattoman rauhan.

Pahin rauhanhäiritsijä ja kiusaus on meidän syntimme sekä epäilyksemme kääntymyksestämme ja vilpittömyydestämme. Mutta apostoli sanoo: »Me tulimme sovitetuiksi Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman kautta, kun me vielä hänen vihollisensa olimme.» Jos minulla on se murhe ja kiusaus, etten ole oikein kääntynyt enkä siis saa uskoa, niin sanoo apostoli, että meidät sovitettiin Jumalan kanssa vielä hänen vihollisinaan ollessamme - ei tullessamme käännytetyiksi ja Jumalan ystäviksi ja vielä - hänen Poikansa kuoleman kautta - ei omasta parannuksestamme, katumuksestamme ja uskostamme.

Jospa vain saattaisin sen uskoa, että koko maailma Kristuksen kuoleman kautta sovitettiin Jumalan kanssa ja että sillä hetkellä, jolloin tämä armo tulee sydämeni asiaksi, sen lohdutukseksi tai ainakin kaipaukseksi, olen kohta vanhurskas ja autuas. Minun siis on uskottava armoon, joka on olemassa ennen minun uskomistani, joka on avoinna koko maailmalle. Silloin varmasti saisin suuren, ylevän ja autuaallisen rauhan näissä kiusauksissani. Ja kun synnistään ja parannuksestaan huolestunut sielu saa tämän lohdutuksen, niin on sielun sekä kääntymys että parannus ja usko oikeata laatua.