Väärä rauha

[rita4]

10.09.2020 12:25

JUHA VÄHÄSARJA
JUHA VÄHÄSARJA ON ELÄMÄ -LEHDEN PÄÄTOIMITTAJA
----------------------------------------------------------------

Ennen saarnattiin enemmän väärästä rauhasta. Sillä tarkoitettiin uskosta osattomuutta tai uskoa, jolle riitti kirkkoon kuuluminen ja hyvä elämä. Kun ei ole sen pahempi kuin naapurin Virtanenkaan, niin kaikki hyvin.

Bo Giertz kirjoittaa kirjassaan Elävä kirkko hengellisesti pinnallisista ihmisistä, jotka uskovat mielellään ja muitta mutkitta, että Jumala on rakkaus ja että hän tietenkin antaa synnit anteeksi. Vanhoilla on tapana puhua näistä ihmisistä armon varkaina, joiden usko osoittautuu kuolleeksi. Aidon katumuksen kokemus on se, että maailmassa ei ole mitään niin vaikeaa, kuin uskoa, että Jumala todella antaa juuri hänen syntinsä anteeksi. Tämä on Pyhän Hengen työtä ja oikeaa rauhattomuutta.

Kaikki, mikä rakentaa muun kuin Kristuksen varaan, on väärää rauhaa. Se voi olla uskoa, joka ei ole koskaan kohdannut omaa syntisyyttään. Jos sydän ei ole särkynyt, usko kokenut oman voiman haaksirikkoa ja usko joutunut koetteelle, eletään väärässä rauhassa. Ihmisen varaan rakentuvassa uskonnollisuudessa. On hyvä kysyä itseltään, rakentuuko uskoni siitä, mitä minä teen Jumalalle, vai siitä, mitä Jumala on Jeesuksessa tehnyt puolestani. Oikean sielun heräämisen syvin merkki ei ole synninsuru ja yritys, vaan kaipaus päästä synnistä vapaaksi. (Room. 3:21-28; Gal. 2:16)

Väärään rauhaan johtaa yhtä hyvin lakihenkisyys. Kun ihminen uskoo pelastuvansa parannuksensa ansiosta, lain täyttämisen moitteettomuuden tähden tai millä tahansa oman uskon saavutuksella, ei silloinkaan ole kohdattu sydämen murtumatonta syntisyyttä eikä tunneta Jeesuksen veren anteeksiantavaa voimaa.

Paikallinen kirkkokin voi valvomattomuuttaan vajota väärään rauhaan. Tätä kirjoittaessa kirkkomme piispakunta yrittää etsiä keskitietä asiassa, jossa sokea Reetakin näkee, ettei sellaista ole. Miten kristillinen kirkko voi hyväksyä antikristillisen ihmiskäsityksen ja murtaa Jumalan asettaman avioliiton rakkauden nimissä? Ymmärtävätkö tätä ajavat piispat, mitä he ovat tekemässä? ”Te ette ole hoivanneet uupuneita, ette ole lääkinneet sairastuneita ettekä sitoneet murtunutta jalkaa, te ette ole etsineet kadonneita ettekä lähteneet eksyneiden perään… Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan.” (Hes. 34:4-5) Tätä on vastuuttoman vapauden hedelmä. Sitäkö tahdomme nyt päästä maistamaan?

Kirkon ja kristittyjen ainoa rauha on Jumalan sanan rauha. Erityisesti paimenten tehtävä on vapauttaa Jumalan lapset omantunnon rauhaan, ei ohjata sananvastaiseen vapauden illuusioon. Se vain johtaa Juudaksen kirjeen kuvaukseen: ”He ovat paimenia, jotka huolehtivat vain itsestään. He ovat pilviä, jotka tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka syksyllä eivät kanna hedelmää.” (Juud. 1:12)

Teksti on Elämä-lehden 9/2020 pääkirjoitus

[rita4]

Ennen saarnattiin enemmän väärästä rauhasta. Sillä tarkoitettiin uskosta osattomuutta tai uskoa, jolle riitti kirkkoon kuuluminen ja hyvä elämä. Kun ei ole sen pahempi kuin naapurin Virtanenkaan, niin kaikki hyvin.

Bo Giertz kirjoittaa kirjassaan Elävä kirkko hengellisesti pinnallisista ihmisistä, jotka uskovat mielellään ja muitta mutkitta, että Jumala on rakkaus ja että hän tietenkin antaa synnit anteeksi. Vanhoilla on tapana puhua näistä ihmisistä armon varkaina, joiden usko osoittautuu kuolleeksi. Aidon katumuksen kokemus on se, että maailmassa ei ole mitään niin vaikeaa, kuin uskoa, että Jumala todella antaa juuri hänen syntinsä anteeksi. Tämä on Pyhän Hengen työtä ja oikeaa rauhattomuutta.

Kaikki, mikä rakentaa muun kuin Kristuksen varaan, on väärää rauhaa. Se voi olla uskoa, joka ei ole koskaan kohdannut omaa syntisyyttään. Jos sydän ei ole särkynyt, usko kokenut oman voiman haaksirikkoa ja usko joutunut koetteelle, eletään väärässä rauhassa. Ihmisen varaan rakentuvassa uskonnollisuudessa. On hyvä kysyä itseltään, rakentuuko uskoni siitä, mitä minä teen Jumalalle, vai siitä, mitä Jumala on Jeesuksessa tehnyt puolestani. Oikean sielun heräämisen syvin merkki ei ole synninsuru ja yritys, vaan kaipaus päästä synnistä vapaaksi. (Room. 3:21-28; Gal. 2:16)

Lueskelin tuota ja siinä oli se ajatus joka on usein mielessäni siitä kun niin monet eivät ymmärrä; "Ettei pelkkä synninsuru tai yritys riitä." Vaan kukaan ei minun mielestäni voi tulla ns synnintuntoon ilman sitä, että: Ensin pitää alkaa Jumalan vetää ihmistä puoleensa, pelastukseen, eli antaa kaipuun päästä synneistään, tulla synninhätä..

Aidon katumuksen kokemus on se, että maailmassa ei ole mitään niin vaikeaa, kuin uskoa, että Jumala todella antaa juuri hänen syntinsä anteeksi. Tämä on Pyhän Hengen työtä ja oikeaa rauhattomuutta.

Mitä on aito katumus? Se on sitä, kun sydän ei saa millään omilla keinoillaan rauhoitettua sydäntään, kun se alkaa syyttämään.Vaan se vetää mangneetin tavoin ihmistä ristin juurelle, rukoilemaan, etsimään Herransa ja Vapahtansa Jeesuksen Kristuksen kasvoja, apuaan sekä armahdusta. Sydän kaipaa ja itkee kurjuuttaan ja se ei saa rauhaa mistään tai millään tavalla, ennenkuin päättää kääntyä, useimmiten valitettavasti viimeisenä oljen kortenaan Jumalan puoleen, saadakseen avun sekä levon takasin sydämeensä.

Mutta Tärkeintähän onkin se, että; Suostuu kääntymään pois vääränlaisesta elämästään, jossa Jumala on kenties ollutkin vain se partaukko joka antaa vain lahjojaan, mutta ei odota, vaadi mitään, ja sen takia ei tarvitse olla huolissaan siitä; eli miten sitten elikin elämäänsä.

Ei enää tyhmästi uskota valhe opetuksia miten lapsikaste pelastaa ja kirkkoon kuuluminen riittää, koska niinhän se ei ole, ei todellakaan ole. Kuuntelin vasta erään kirkon naispapin puhetta vähän aikaa ja se meni ihan ok aluksi, mutta jo kohta hän alkoikin tyynnytellä kuuntelijoitaan miten riittää pelastukseen lapsikaste ja konfirmaatio sinetiksi sekä tietenkin kirkkoon kuuluminen. Ja sit hän alkoi opettaa miten jo Jeesuskin pelasti kaikki ihmiset kun heidät oli kastettu vauvoina.

Hän väänsi Raamattua, vastoin Jumalan Sanan totuutta. Surullista hyvin hyvin surullista.

Hän varmaankin itsekin uskoo pelastuvansa kun on vauvana kastettu, pirskoteltu vettä päähän. HM? Mutta todellinen pelastus on kun ihminen kääntyy synneissään Herramme puoleen ja pyytää Sydämestään syntejään anteeksi Jeesukselta, hän silloin uudestisyntyy Elävään uskoon ja pelastuu.Tulee taivaan kansalaiseksi ja sen jälkeen mahdollisimman pian käy uskovien kasteella (upotuskaste) jossa Jeesus oli jo esimerkkinä oikeasta kasteesta, joka on hyvän omantunnon pyytämistä, sekä kuuliaisuutta!

Kaikki, mikä rakentaa muun kuin Kristuksen varaan, on väärää rauhaa. Se voi olla uskoa, joka ei ole koskaan kohdannut omaa syntisyyttään. Jos sydän ei ole särkynyt, usko kokenut oman voiman haaksirikkoa ja usko joutunut koetteelle, eletään väärässä rauhassa. Ihmisen varaan rakentuvassa uskonnollisuudessa. On hyvä kysyä itseltään, rakentuuko uskoni siitä, mitä minä teen Jumalalle, vai siitä, mitä Jumala on Jeesuksessa tehnyt puolestani. Oikean sielun heräämisen syvin merkki ei ole synninsuru ja yritys, vaan kaipaus päästä synnistä vapaaksi. (Room. 3:21-28; Gal. 2:16)