Jeesus antaa mielenrauhan

Jeesus antaa mielenrauhan

ViestiKirjoittaja rita4 » 30.09.2020 11:04

29.09.2020 20:51

Kuva
MARI-ANNA STÅLNACKE
KIRJOITTAJA ON ULVILALAINEN TEOLOGIAN TOHTORI, JONKA INTOHIMONA ON AUTTAA IHMISIÄ ELÄMÄÄN USKOAAN TODEKSI ARJEN KESKELLÄ. MARIANNASTALNACKE.COM

Kuva
Aaron Burden / Unsplash

Viime aikoina mielenrauha tuntuu olevan tapetilla. Julkkikset sun muut kertovat, miten he kukin hakevat mielenrauhaa ja ajattelevat sen saavuttaa. Mutta, tiedätkös, ystäväni? Mielenrauhaa ei ansaita tai saavuteta. Se saadaan lahjaksi Jeesukselta. Kyllä, Jeesus antaa mielenrauhan. Armosta.

Kristinusko ei tunnu kovin trendikkäältä ja jotkut eivät pidä siitä, että Jumala antaa kaiken hyvän ilmaiseksi. Saavuttaminen tuntuisi paljon ylevämmältä tai hienostuneemmalta. Buddhalaisuudessa tavoitellaan valaistumista ja monessa muussa uskonnossa pyritään henkistymään erilaisilla rituaaleilla. Mutta kristinuskossa kaikki on jo tehty, valmistettu meitä varten. Voimme vain armosta vastaanottaa niin pelastuksen kuin mielenrauhankin.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. (Ef. 2:8-10)

En tiedä sinusta, mutta minä saan mielenrauhan Raamatun ääreltä, kun Totuus puhuttele minua, muistuttaa minua ikiaikojen Jumalasta, joka rakastaa juuri minua kaikkine vikoineni päivineni. Tunnen itseni tasapainoiseksi ja onnelliseksi tietäessäni, ettei pelastukseni tai mielenrauhani ole minusta tai minun aikaansaannoksistani kiinni.

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

Joka aamu minä vastaanotan mielenrauhan rukoillessani, jutellessani Jeesuksen kanssa elämästäni ja sen mukanaan tuomista haasteista. Saan vahvistuksen siitä, etten tänäänkään tee matkaani yksin, vaan kanssani on ikiaikojen Jumala ja saan jälleen kerran tehdä matkaa ennalta valmistettuja polkuja pitkin.

Jeesus antaa mielenrauhan

En ole itämaisten uskontojen erityisasiantuntija, mutta olen kristinuskon kokemusasiantuntija. Jeesus antaa mielenrauhan. Se on tarjolla jokaiselle, joka sitä haluaa. Kun uskomme Jeesukseen, saamme osaksemme syvän rauhan. Sellaisen rauhan, josta liian monet vain haaveilevat. Se ylittää ymmärryksen ja samalla voimaannuttaa meidät elämään rohkeasti ja täysillä.

»Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)

Minä en haluaisi elää ilman mielenrauhaa hetkeäkään. Varsinkin kun se on vastaanotettavissa koska tahansa ja missä tahansa. Älä sinäkään elä enää päivääkään ilman Jeesuksen tuomaa mielenrauhaa. Käänny hänen puoleensa ja elä hänen lähellään. Siinä on iätöntä trendikkyyttä ja radikaalia rakkautta: Jeesus kuoli ja nousi haudasta, jotta sinulla olisi armo, rauha ja iankaikkisen elämän toivo.

Osa kirjoitusta, joka on julkaistu Armoa Arkeesi -sivustolla.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 19830
Liittynyt: 20.10.2013 09:53

Re: Jeesus antaa mielenrauhan

ViestiKirjoittaja rita4 » 11.11.2020 11:57

Viime aikoina mielenrauha tuntuu olevan tapetilla. Julkkikset sun muut kertovat, miten he kukin hakevat mielenrauhaa ja ajattelevat sen saavuttaa. Mutta, tiedätkös, ystäväni? Mielenrauhaa ei ansaita tai saavuteta. Se saadaan lahjaksi Jeesukselta. Kyllä, Jeesus antaa mielenrauhan. Armosta.

Kristinusko ei tunnu kovin trendikkäältä ja jotkut eivät pidä siitä, että Jumala antaa kaiken hyvän ilmaiseksi. Saavuttaminen tuntuisi paljon ylevämmältä tai hienostuneemmalta. Buddhalaisuudessa tavoitellaan valaistumista ja monessa muussa uskonnossa pyritään henkistymään erilaisilla rituaaleilla. Mutta kristinuskossa kaikki on jo tehty, valmistettu meitä varten. Voimme vain armosta vastaanottaa niin pelastuksen kuin mielenrauhankin.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. (Ef. 2:8-10)


Mietin tuota mielenrauhaa ja jonka jopa minäkin olen saanut omistaa itselleni uskoontuloni myötä, sekä kun pienin askelin olen koittanut opetella turvautumaan elämäni myrskyissä, aallokoissa, kivuissa ym Herraan Jeesukseen. Niin se Rauha, jonka vain yksin Jeesus Kristus antaa ja joka on yli ihmisymmärryksenkin käyvää rauhaa sydämessä, niin että: vaikka mikä koettelemus tai jokin muu asia, ihminen, tms olisikin rikkomassa elämää, niin se pysyy sekä kestää, rauhoittaa mieltä ja opettaa myöskin turvautumaan ristiiin, raamatun lupauksiin, sekä rukouksessa menemään yhä aina vain uudelleen sinne verisen ristinpuun juurelle Jeesuksemme jalkojen juureen. Siellä me kukin voimme olla joko ihan hiljaa, kun ei enää ole sanoja, tai itkemään, tai jutteleen sydämen painojamme Hänelle, joka vain yksin voi meitä auttaa ja ymmärtää, jne...

Puhu minulle asiasi ja kipusi, loukkaantumisesi, aivan kaiken, sanoo: Herra Jumala!

Siskomme kirjoitus on niin siunaava ja rohkaiseva, kiitos siitä, hänestäkin Herrallemme! :thumbup: :wink:

Rene Golgatan veressä voima on
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 19830
Liittynyt: 20.10.2013 09:53

Re: Jeesus antaa mielenrauhan

ViestiKirjoittaja rita4 » 03.04.2021 16:58

MARI-ANNA kirjoitti:Jeesus antaa mielenrauhan

En ole itämaisten uskontojen erityisasiantuntija, mutta olen kristinuskon kokemusasiantuntija. Jeesus antaa mielenrauhan. Se on tarjolla jokaiselle, joka sitä haluaa. Kun uskomme Jeesukseen, saamme osaksemme syvän rauhan. Sellaisen rauhan, josta liian monet vain haaveilevat. Se ylittää ymmärryksen ja samalla voimaannuttaa meidät elämään rohkeasti ja täysillä.

»Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27)


:think: :thumbup: Itselläni on nyt ollut asia, jonka pitäisi kaiken inhimillisen järjen mukaan viedä mielenrauhani sekä murehduttaa minut aivan maihin asti. Mutta ei! Minulla on rauha, syvä rauha sydämelläni. Ja vaikka mietinkin tapahtunutta ja asiaa, sanoja ym, niin mikään ei heilauta mielenrauhaani, vaan se on kuin vuori, joka seisoo paikoillaan horjumatta. Ja onhan se kuin kallio (Kristus kallio), joka kestää, koska saan seistä; turvaten ja luottaen Herraan Jeesukseen tässäkin asiassa, sekä kiittää, kun Hän auttaa, johdattaa sekä vahvistaa ja varjelee mieleni. Halleluja! Amen! :thumbup: :clap: :D

Jäinkin kuin ihmetteleen sitä jälleen itsekin, kuinka mulla onkin niin levollinen olo/mieli kaikesta huolimatta ja luottamus, että tämäkin asia On Herran kädessä, hoidossa. Ei tarvitse vaipua epätoivoon. Mitään kun ei tapahdu Isän sitä tietämättä, näkemättä, kuulematta sekä etteikö Hän tulisi vierellemme ja lohduttaisi, auttaisi ja rohkaisisi. Kiitos Herrani ja Jumalani, joka tiedät, etten voinut tehdä asian eteen mitään, muuta kuin vain rukoilla ja luottaa, että autat tästäkin tilanteesta yli ja saan vielä kiittää kun kaikki kääntyy voitoksi ja järjestyy. Tuot ilon, jonka saatana koittaa viedä niin monilta sinun omiltasi. Auta ja ilmesty jokaisen kohdalla, jolla on murhetta tai pelkoa, kipua tms..Jeesuksen ihanassa nimessä! :thumbup: :wink:

Fil. 4:13 Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

MARI-ANNA kirjoitti:Minä en haluaisi elää ilman mielenrauhaa hetkeäkään. Varsinkin kun se on vastaanotettavissa koska tahansa ja missä tahansa. Älä sinäkään elä enää päivääkään ilman Jeesuksen tuomaa mielenrauhaa. Käänny hänen puoleensa ja elä hänen lähellään. Siinä on iätöntä trendikkyyttä ja radikaalia rakkautta: Jeesus kuoli ja nousi haudasta, jotta sinulla olisi armo, rauha ja iankaikkisen elämän toivo.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 19830
Liittynyt: 20.10.2013 09:53


Paluu Onhan sydämessäsi jo taivaallinen Rauha?

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron