"Tulta minä olen tullut tuomaan"

[rita4]

Per-Olof Malk

Hyvä ystävä

Meille on ominaista jatkuva tai ainakin ajoittainen syvä kaipaus saada elää rauhassa Jumalan ja ihmisten kanssa. Kun kristinuskossa on paljon puhetta rauhasta, se voi herättää rauhattomissa suuriakin toiveita rauhan saamiseksi ja lupaukset rauhasta vetävät levottomia ja väsyneitä ihmisiä puoleensa. Jumalan sanassa on monia perusteluja ajatukselle, että kristinusko antaa rauhan.

"Rauha teille"

Kuinka monta kertaa Jeesus tulikaan levottomien ihmisten luokse ja sanoi heille: "Rauha teille." Hän myös lohdutti omiaan sanomalla: "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.", Joh. 14:27.

Herra myös kutsui väsyneitä luokseen lupaamalla levottomille levon: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.", Matt. 11:28.

Kuinka paljon tästä aiheesta löytyykään lupauksia ja opetuksia Jumalan sanassa! Oman ja toisten levottomuuden keskellä meiltä voi kuitenkin kadota Jeesuksen rauhaa koskevan opetuksen "toinen puoli".

Jotta meillä olisi kypsempi käsitys elämästä maailmassa Jumalan kanssa meidän on tärkeä pitää mielessä, että sama Jeesus, joka sanoi: "Oman rauhani minä annan teille", sanoi omasta sisäisestä tilastaan myös näin: "Nyt minun sieluni on järkytetty; ja mitä pitäisi minun sanoman? Isä, pelasta minut tästä hetkestä." Joh. 12:27.

Tämä Raamatun kohta osoittaa, että se rauha, jonka Jeesus antaa, ei todellakaan ole sellainen, minkä maailma antaa. Jeesuksen oma rauha ei ollut järkytysten ja kärsimysten vastakohta, vaan sellaiset koettelemukset sisältyivät hänen rauhaansa. Jeesuksen omassa rauhassa oli suurta tuskaa ja paljon kärsimystä. Hän ei aina edes löytänyt sanoja puhuakseen järkytyksestään vaan kyseli ääneen: "Mitä sanoisin?" Hän rukoili Jumalaa, että tämä pelastaisi hänet polttavasta tuskasta.

Tuo Jeesuksen järkyttyneisyydestä kertova Raamatun kohta sisältää opetuksen myös meille. Samassa yhteydessä kuin Jeesus puhui omasta ahdistuksestaan, hän sanoi myös: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.", Joh. 12:24. Näin hän puhui itsestään, omasta elämästään ja edessä olevasta kuolemastaan. Mutta nämä sanat hän sanoi myös meistä, seuraajistaan.

Selvyyden vuoksi hän lisäsi meitä ajatellen: "Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä." Joh. 12:25-26.

Tämä kertoo siitä kohtalon yhteydestä, mikä Jeesuksen ja hänen seuraajiensa välillä on. Jeesus ilmaisi tämän kohtalon ja kokemusten yhteyden myös kun hän sanoi opetuslapsilleen: "Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.", Joh. 15:20.

"Tulta minä olen tullut tuomaan"

Jeesus sanoi seuraajiensa tulevista ahdingoista myös näin: "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! Mutta minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty! Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta. Sillä tästedes riitautuu viisi samassa talossa keskenään, kolme joutuu riitaan kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaansa vastaan ja poika isäänsä vastaan, äiti tytärtänsä vastaan ja tytär äitiänsä vastaan, anoppi miniäänsä vastaan ja miniä anoppiansa vastaan." Luuk. 12:49-53.

Avain tämän asian ymmärtämiseen on Jeesuksen sanoissa, jotka Matteus on tallentanut evankeliuminsa 10. lukuun. Kohdassa, missä Jeesus kuvasi kristittyjen edessä olevaa rauhattomuutta hän puhui heidän rauhastaan. Tätä on vaikea käsittää. Siksi me niin helposti valitsemme vain toisen näistä, useimmiten miekkaa, vainoa ja vihaa vailla olevan ajatuksen rauhasta. Se ajatus miellyttää meitä, mutta se ei vastaa Jeesuksen opetusta asiasta eikä se vastaa uskovien kokemuksia elämässä.

Rauhan rinnalla on aina kulkenut vihollisuus, suru ja ahdistus. "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan": sanoi Jeesus, Matt. 10:32. Mutta samassa yhteydessä hän sanoi: "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa." Matt. 10:32-34. Siinä on meidän rauhamme.

Mitä tarkoittaa tunnustautuminen Jeesuksen omakseni ihmisten edessä? Monien käsitys oikeasta vastauksesta ei liity kristityn rauhaan vaan kristityn tehtävään. Meidän on määrä osoittaa muille ihmisille, että olemme uskovia. Meidän on määrä avoimesti tunnustaa värimme. Meidän on määrä todistaa muille Jeesuksesta.

Nämä asiat ovat hyviä. Näin voi kristitty menetellä. Mutta monien kokemus on, että vaatimus toimia Jeesuksen todistajana ei anna rauhaa, vaan synnyttää usein pikemminkin levottomuutta. Monien kokemus on se, ettei tuollaiseen todistamiseen esim. työpaikalla pysty tai että se vaatii suuria ponnistuksia. Toiset pyrkivät tällaiseen todistamiseen lähinnä vain sen takia, että he pelkäävät tulevansa Jeesuksen hylkäämiksi. He muistavat Jeesuksen sanat: "Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa." Matt. 10:33.

Ajatus kielletyksi tai hylätyksi tulemisesta ei tuo rauhaa. Siksi on niitä, jotka pyrkivät saamaan Jeesuksen hyväksynnän tottelemalla häntä silloinkin, kun se tuo ahdistusta. Tällainen ponnistelu voi tuntua oikealta hengelliseltä kamppailulta ja kilvoittelulta, se voi saada todellisissa uskon kilvoitteluissa tottumattomien ihmisten kannustuksen ja ihailun. Mutta Kristuksen rauhan kanssa tällaisella työllä ei ole mitään tekemistä. Tällaisille ponnistelijoille Jeesus sanoo: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon", Matt. 11:28.

Tunnustautuminen Jeesuksen omaksi

Monet erehtyvät sen tähden, ettei heille ole opetettu, mitä "tunnustautuminen Jeesuksen omaksi" merkitsee. Sana "tunnustautuminen" on suomennos Matteuksen käyttämästä kreikan sanasta homologeoo, "hyväksyä jonkun sana", "sanoa sama asia". Kreikan kielessä tällä sanalla on se sävy, että kyse ei ole vain jonkun sanan (opetuksen) hyväksymisestä ajatuksissa, vaan käytännössä, kuullun sanan sanomisesta ja toimimisesta sen mukaan.

Mitä siis tarkoittaa Jeesuksen sana: "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa."? Vastaus tähän kysymykseen on Jeesuksen lupaaman rauhan "salaisuus".

"Tunnustautuminen Jeesuksen omaksi" on hänen hyväksymistään sellaisena kuin hän on. Joosefille sanottiin Jeesuksesta: "ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."Matt. 1:21. Kun Johannes Kastaja näki Jeesuksen, hän sanoi ihmisille: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'. Joh. 1:29-30.

Teoreettisesti tämä on tutuimpia kristinuskon asioita. Ajatuksen tasolla kai useimmat kristityt tämän hyväksyvät ja tunnustautuvat Jeesuksen omiksi. Mutta Jeesuksen omaksi tunnustautumisen sisältö, sanoisinko uskon kilvoitus, ei ole tässä Jeesuksen olemuksen ja tehtävän hyväksymisessä, vaan toimimista sen mukaan, mitä Jeesus on.

Hän tuo täydellisesti uuden elämän meidän keskellemme. Kaikki osaavat antaa käskyjä ja määräyksiä, kaikki osaavat vaatia toisiltaan käskyjen ja määräysten noudattamista, kaikki osaavat uhata ja rangaista toisia käskyjen ja määräysten rikkomisesta ja kaikki osaavat näillä asioilla osoittaa ihmisten edessä lujuuttaan ja oikeaoppisuuttaan. Mutta Jeesus toi keskellemme syntien anteeksiantamuksen, armon evankeliumin. Se ei ole teoria, se ei ole oppi ajatuksillemme, vaan se on hänen rauhansa perusta ja sisältö, se antaa (kuvaannollisessa ja sanatarkassa merkityksessä) syntisairaitten ja kaikkien heikkojen, käskyjä ja ohjeita rikkoneille elämän nyt ja iankaikkisesti.

Tätä vastaan nousevat ne, jotka vielä ovat hengellisesti kypsymättömiä, ne, jotka ovat kokemattomia hengellisten asioiden hoidossa, ne, joille tunnustautuminen Jeesuksen omaksi on vierasta. Sillä jos he todellisesti tunnustautuisivat Jeesuksen omiksi, he sanoisivat syntisiä kohdatessaan kuten Jeesus: "sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on". Luuk. 9:56, 19:10. Heti "pienoisevankeliumin" jälkeen sanotaan: "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." Joh. 3:17.

Tässä suhteessa Jeesus toi jotakin täysin ainutlaatuista maailmaan. Hän toi oman ja omalaatuisen rauhansa, jota kukaan muu ei voi antaa kuin hän. Hänen omalaatuisuutensa voi loukata - ja se loukkaakin - mutta juuri siksi, että hän on mitä hän on, hän voi palvella eksyneitä ja langenneita, heikkoja ja halveksittuja.

"Aivan niin", sanovat kaikki ja monet jatkavat: "Eihän tuota ole kukaan kiistänytkään." Mikä sokeus, mikä eksytys! Jos evankeliumia ei käytetä "ihmisten edessä", jos syntistä ei armahdeta ihmisten edessä niin, että tämä voi jatkaa matkaansa hyvällä omallatunnolla ja ihmisarvo tallella, niin silloin on harhauduttu Jeesuksesta, hänen olemuksensa ja tehtävänsä on ymmärretty väärin ja siihen on uskottu väärin.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: "mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä. Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.", Hepr. 7:24-28. Tähän ikuiseen täydellisyyteen kuuluu ennen muuta muuttumaton halu ja kyky pelastaa syntisiä.

Tästä on kysymys, syntisten armahtamisesta "ihmisten edessä". Mutta tämä aiheuttaa niin kiivasta vastustusta, että se on kuin tuli joka polttaa. Jeesus ei kuitenkaan noudata hengellisesti kypsymättömien ja armon tarpeestaan vielä tietämättömien ihmisten mielipiteitä, hän ei alistu edes heidän vihansa edessä. Rohkeasti hän sanoo, mitä hän aikoo tehdä: "Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle." Ja yhtä rohkeasti hän sanoo sen, mitä hän toivoo: Että tämä tulinen viha ja vastustus olisi jo syttynyt niin, että ihmiset nousisivat toisiaan vastaan. Sillä missä evankeliumia vastustetaan, siellä on evankeliumi. Ja missä evankeliumin annetaan olla ihmisen elämän ja työn perusta, siellä on Jeesuksen rauha, vaikka kaikki nousisivat sitä ihmistä ja Kristuksen armoa vastaan.

Älkää antako kaikenlaisten inhimillisten ja viisailta kuulostavien oppien eksyttää teitä pois Kristuksen oikeasta tuntemisesta. Tässä on Herramme oppi: "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa." Hän myös sanoi: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.", Joh. 10:27-31. Näin Herra antaa oman rauhansa, mutta samalla vihan tulet syttyvät ja kiviä aletaan nostaa maasta. Evankeliumin rauhaa ei voi julistaa rauhassa eikä siihen voi rauhassa uskoa.