ilosanoma.munfoorumi.com

Aulis Nirkkonen

Jeesus tahtoo opetuslapsiensa oppivan rakastamaan jokaista ihmistä.

Kun Jeesus puhui lainoppineelle lähimmäisen rakastamisesta, tämä kysyi: " Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Luuk. 10:29) Kuka on meidän lähimmäisemme? Sekö, joka on mielestämme mukava ja myötämielinen? Jeesus sanoi kerran: "Voi teitä, jotka rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat." Fariseukset ja publikaanit tekivät näin.

Kielen miekka

Jeesus ryhtyi opettamaan lainoppineelle, kuka on lähimmäinen. Hän kertoi tutun tapauksen Jerikon tien matkaajasta, joka ryövättiin, lyötiin haavoille ja jätettiin puolikuolleena tienpuoleen virumaan. Olen sanonut, että yleensä pidämme vakavana rikoksena, jos ihmistä puukotetaan.

Ulkonaiset haavat paranevat äkkiä. On kuitenkin olemassa ruumiinjäsen, jolla lyödyt haavat eivät koskaan parane. Kieli on sellainen miekka, jolla lyödään niin syvät haavat ihmisten sielunmaailmaan, että lääkärit eivät kykene niitä parantamaan. Meidän tulee olla varovaisia puheissamme, että emme laske suustamme ulos mitä hyvänsä.

Saarnaajana olen vastuussa Jumalan edessä siitä, mitä puhun. Tiedän tekeväni tiliä jokaisesta sanasta, jonka julistan ihmisille. Jos en julista niin kuin on kirjoitettu Raamattuun, olen vastuussa siitä hänelle. Siksi astun puhujanpaikalle aina pelolla ja vavistuksella.

Yritämmekö auttaa?

Jeesus opetti nuorukaiselle, kuka on lähimmäinen: se, joka on elämässään joutunut haaksirikkoon. Hän kertoi, että kulkijoita oli monenlaisia. Ohi kulki pappi, joka näki haavoitetun, tienpuoleen jätetyn, yksinäisen, ryövätyn ihmisen mutta meni ohi.

Paikalle tuli seurakuntapalvelija, leeviläinen. Hänkin havaitsi miehen, mutta hän ajatteli, että kun on tuohon pisteeseen kerran elämänsä saattanut, olkoon siellä.

Lopulta tuli laupias ihminen. Jumala sanoo: "Laupeutta minä teiltä vaadin enkä uhria." Jumala antoi uhrin, me emme voi sitä antaa. Laupias ihminen katsoi rakkaus sydämessään kärsivää lähimmäistä.

Vaikka hän ei ollut tuttu eikä "mukava ihminen", samarialainen näki haavoitetun ihmisen, yksin kuolemaan jätetyn. Sellaisia ihmisiä on nykyäänkin. Mutta olemmeko me laupiaita? Onko sydämessämme halu mennä lähelle haavoitettuja, sielun vammoja saaneita ihmisiä? Viemmekö heille voidetta, yritämmekö auttaa kaikin tavoin?

Elämmekö itsellemme?

Laupias samarialainen armahti miestä. Hän meni hänen luokseen eikä sanonut: " Jos sinulla on minulle asiaa, tule tänne minun luokseni. Minulla on vähän aikaa. Tule toimistooni, niin otan sinut vastaan." Niin tekee ylpeä ihminen.

Laupias samarialainen meni hänen luokseen, sitoi haavat, vuodatti niihin öljyä ja nosti hänet juhtansa selkään. Hän käveli itse ja antoi väsyneen kulkea ratsunsa selässä. Ylpeät ihmiset tekevät toisin. Sotaherratkin istuvat ratsunsa selässä ja antavat toisten kävellä.

Joskus sanotaan evankelistalle: "Jumala sinua siunatkoon." Ei kysytä: "Tarvitsisitko sinä jotakin." Rakkaus ei tahdo riittää. Joku evankelistatyttö saattaa joutua muutamaksi viikoksi sairaalaan ja tarvita taloudellistakin apua. Herättelen omiatuntojamme: onko meillä rakkautta lähimmäisiämme kohtaan vai elämmekö vain itsellemme?

Lähde: Ristin Kansa lehti 10/2018

Laitan vielä loppuun tällaisen kuuntelemani tämän samaisen veljen saarnan vuodelta -88 jossa hän puhuu myöskin rakkaudesta; http://www.ristintie.com/files/Nirkkone ... avalta.mp3

Lopulta tuli laupias ihminen. Jumala sanoo: "Laupeutta minä teiltä vaadin enkä uhria." Jumala antoi uhrin, me emme voi sitä antaa. Laupias ihminen katsoi rakkaus sydämessään kärsivää lähimmäistä.

Vaikka hän ei ollut tuttu eikä "mukava ihminen", samarialainen näki haavoitetun ihmisen, yksin kuolemaan jätetyn. Sellaisia ihmisiä on nykyäänkin. Mutta olemmeko me laupiaita? Onko sydämessämme halu mennä lähelle haavoitettuja, sielun vammoja saaneita ihmisiä? Viemmekö heille voidetta, yritämmekö auttaa kaikin tavoin?

Olen nyt joutunut pohtiin sitä, miten minä kohtaan, kohtelen toista ihmistä, joka ei ole uskossa. Mutta joka haluaa pitää yhteyttä, jutella, ja joka on hyvin rikkinäinen selvästikin sisältä, elämän ja ihmisten kolhima. Miten osaan ja voin sellaista ihmistä kohdata rakkaudellisesti, kärsivällisesti ja olla se laupias, joka jaksaa ja tahtoo välittää, auttaa, lohduttaa, rohkaistakin ym..

Helppoako? Ei todellakaan ole aina ollenkaan helppoa, päinvastoin. Siinä on oma liha, ajattelu, sekä loukkaantumisetkin vain vietävä ensin ristille rukouksessa ja pyydettävä apuja, voimaa, viisautta ym.. Jotta jaksaa, kestää ja voisi edes pikkaisenkin tuoda sille toiselle sitä taivastuoksuakin, vaikka niin usein tuntuukin ettei sitä ole itsessäni, on vain nurinaa ja murinaa.. On pakko pysyä rukouksessa, ristinsä juurellakin, jotta ei sanoisi jotain mitä liha ja oma loukkaantumisenikin; hänen särjetyn sanoistaan, käytöksessään saattaisi helposti tuoda huulilleni ja siten vain lisätä sekä loukata toista ja viedä samalla uskon häneltä: ihmiseen, ihmisiin, joilla on turvanaan itse taivaan Jumala.

Voi miten joskus tuntuu niin toivottomalta, raskaaltakin ja vaikealta koittaa jaksaa vain olla rinnalla ja välittää. Ja laittaa ne omat kiukkuisetkin ja ehkä jopa loukkaantumiseen asti vieneet ajatukseni hänen sanoistaan, tms pois ja kuin vain purra hammasta ja kestää, antaa anteeksikin ja osoittaa vain rakkautta, jonka Isä on antanut niin minulle, kuin meille kaikille omilleen sydämiimme.

Vasta oli sellainen tilanne, jossa hänen persoonansa ja sanansa suututtivat tosi paljon ja päätinkin jo etten nyt ota yhteyttä, enkä vastaa yhteydenpitoihinsakaan, kun aattelee ja puhuu noin nurjasti. Mutta mites siinä sit kävikään, kun olin aikani sen sanoja ja käytöstä murissut ja nurissut, ja uhonut, etten kyllä jatka enää mitään, olkoon mielipiteineen.. Silloin koin hengessäni Herran puhetta ja kuinka Hän kehotti minua antamaan vain anteeksi, unohtamaan ja osoittamaan vain rakkautta.. Se kolahti! Totta tosiaankin se Hengen puhe kolahti sisimmässäni ja tajusin olevani kylmä, kova, rakkaudetonkin, ylpeä, ym.. Ja menin itseeni, menin rukoukseen, otin Raamatunkin käteeni ja aloin lukea ja silloin se minun vastustukseni murtui ja tajusin, "Ei noin voiteta sieluja Herralle!"

Ja kun tämä ihminen otti seuraavan kerran minuun yhteyttä, niin pyysin viisautta miten vastata hänelle, jotta se olisi Isän puhetta hänelle, rakkaudellista, eikä minun omaa ajatustani vain.. Ja vau! Silloin mieleeni tuotiin sanoja ja niitä siten vain hänelle kerroin ja kohta hän yllätyksekseni vastaskin minulle ja oli liikutettu, oli kanssani jopa samaa mieltäkin siitä mitä sanoin ja pääsin kuin taas pikkasen ns pintaa syvemmälle hänen sydämensä rikkinäisyyteenkin ja senkin jälkeen vielä sain selviä sanoja Herralta, mitä sanoa ja ne kolahti hänellä. En olisi itse niin osannut missään tapauksessa sanoa ja mikä sitten kuin rikkoi sitä kovaa kuortakin, jonka hän on rakentanut sydämensä ympärille, ettei häntä enää voitaisi enempi satuttaa. Kiitos Herralle, joka auttaa meitä onnettomia kun vain tahdomme pyytää viisauttaan toimia, puhua, kirjoittaakin..!!

Sana Herralta minulle oli; "Osoita hänelle vain rakkautta!" Ja sitä minä yritin ja taisin jopa pikkasen edes siinä onnistuakin, mutta en omassa voimassani tai viisaudessani, ehei! Vaan Herran auttamana ja ohjaamana, vaikuttamana, kun laitoin oman nättinokkaisuuteni pois ja suostuin nöyrtymään, antamaan anteeksi ja murtumaankin. Näin auttaa Herra!!

Rainer Lindeman - Suuri rakkautes on

Jeesus tahtoo opetuslapsiensa oppivan rakastamaan jokaista ihmistä.

Kun Jeesus puhui lainoppineelle lähimmäisen rakastamisesta, tämä kysyi: " Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Luuk. 10:29) Kuka on meidän lähimmäisemme? Sekö, joka on mielestämme mukava ja myötämielinen? Jeesus sanoi kerran: "Voi teitä, jotka rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat." Fariseukset ja publikaanit tekivät näin.

[lähimmäinen – Wikisanakirja
(uskonnollinen) läheinen ihminen, oman kansan jäsen, ystävä

"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta. (Matt. 5:43-44) ]

Otin tuon wikisanakirjan mukaan olevan lainauksen tuohon ensin. Mikä on sitten minun, tai sinun lähimmäisesi? Eikö nousekin ensimmäisenä aina mieleemme, että: se on se ihminen, jota on helppoa rakastaa, josta haluaa huolehtia, jonka kanssa on helppoa olla ja jutella, jne.. Siis mukava ja minut tai sinut huomioiva ihminen, jonka kanssa synkkaa yhteen..Ok!

Mutta mitä sitten Jumalan Sana siihen tuumaakaan? Luukas 10:36,37

Laitanpa yhden linkin tuosta aiheesta tähän; Kuka on lähimmäinen?

Voi, kuinka vaikeaa usein meille onkaan pyrkiä rakastamaan tai ainakin yrittää rakastaa sitä, jonka kanssa ei aina menekään niin hyvin, tai, joka on kanssamme vähän kaikesta eri mieltäkin, moittii, mollaa, syyttää, tuomaroikin meitä, tai puhuu meistä pahaa. Tai joka on silmissämme sitä alinta kastia ja kuin "kiitellään" itseämme ja omaisiammekin, ettei meidän, heidän elämämänsä ole tuollaista eikä meidän suvussamme ole tuollaista häpeäpilkkua, tms.. Kuulostaisiko jopa tutulta ajatukselta..? Mieti!

Room. 14:
10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".

12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.

Tuo Raamatunpaikka nousi sydämelleni. Siinä olikin se ajatus jota juuri kuin koitin hakea. Kiitos PH!

Tänä aikana, kun on kaikenlaista pelkoa ja tuskaa, murhettakin sekä sairautta ym maailmassa, niin täällä rakkaassa kotimaassamme, kuin läpi koko maailmankin, niin meiltä Herran omina kysytään; Tahdommeko olla lähimmäisenä ihan kenelle vain, joka tarvitsee meidän apuamme, tms? Vai käännämmekö me selkämme ja sydämemmekin siltä; joka apua pyytää? Tai joka tarvitsee kiireesti auttajaa, nostajaa, kun elämä on vienyt kaikki mehut, tai väkivalta, taii..; henkilöön katsomatta? Olemmeko muka niin paljon parempia, tai jopa pyhempiä kuin tuo toinen ihminen, joka on ehkä kaiken menettänyt, tai rääsyinen, haisee vanhalle viinalle, tai on jotain muuta meistä inhottavaa ja välteltävää, jota kavahdamme ja inhoamme?

Emme ole, vaikka niin usein saatammekin niin ajatella itsestämme. Meillä on vain nyt paremmin asiat ja pärjäämme elämässämme paremmin, mutta kuitenkaan meistä kellään, ei kenelläkään pitäisi olla varaa arvostella toista, joka ei ole jaksanut, pystynyt elämään ns kunniallisesti kaikkien silmissä hyväksyttävästi elämäänsä syystä tai toisesta. Syitä kun voi olla hyvinkin monenlaisia, ja meitä ei ole asetettu tuomareiksi ei! Vaan armahtamaan toista ihmistä, sekä auttamaan ja rakastamaan häntä Jeesuksen antamalla rakkaudella..Jonka Hän tahtoi antaa sydämiimme uudestisyntymisen armon lahjan kautta. Älkäämme unohtako sitä, kaikki on lahjaa ja armoa, eikä meillä ole varaa ylpeillä, tai halveksuakaan ketään.. Vaan meidän tulee olla, kuin Jeesus oli tai olisi meidän paikallamme, kas siinäpä minulle ja sinullekin onkin paljon opittavaa, muuttumista asenteestamme toista ihmistä kohtaan..Vai mitäpä sanot; onko?

Arvostammeko jokaista luotua ihmistä; ihmisenä: katsomatta ammattiin, arvoon, ihon väriin, rotuun, sukupuoleen, tai ihan mihin vain, jolla luokittelemme hänet ja heidät tiettyyn kastiin, jota emme pysty tai edes haluakaan yrittää rakastaa; lähimäisenämme? Olemmeko me itse muka sitten niin paljon parempia ja arvokaampia, tai enemmän Jumalan rakastamiakin kuin se toinen jonka vaikka jätämme haavoitettuna sinne kuolemaan tai kärsimään ojan penkkaan, kadulle, kotiinsa, tms..? Olemmeko kylmiä ja rakkaudettomia, ilkeitäkin toista kohtaan..? Emmehän ole?!!

Oletko törmännyt sellaiseen ihmiseen jota kavahdat ja kierrät kaukaa, ettet itse vain saastu, tai vahingossakaan koe sääliä, omantunnon pistoa ja sen myötä halua välittää, auttaa, nostaa, kantaa rukouksessa Jeesuksen jalkojen ja ristin juurelle: verensä puhdistettavaksi sekä haavojensakin parannettavaksi. Olemmeko me rakkaat siskot ja veljet Kristuksessa Jeesuksessamme; kylmiä ja välinpitämättömiä, sellaisia kohtaan, joilla ei olekaan kaikki ns hyvin? Onko meillä todellista sydäntä, sääliä auttaa tai välitää heikompi osaisestakin. Eikä aina vain niistä, joiden kanssa on mahdollisesti hyvä ja turvallista, levollista olla ja elää yhteiseloa..Tai jotka uskovat ja tottelevat sinua, kunnioittavat ja rakastavat sinua? Oletko koskaan oikein kunnolla pysähtynyt ajattelemaan näitä, sitä?

Minä olen ja koen huonoutta kun olen ollut aivan liian usein, liian lihallinen ja ylpeäkin, kun en ole tahtonut auttaa, välittää, nähdä heissäkin Jumalan luomusta, joka on vain syystä tai toisesta turmeltunut, mutta jonka Isä, Jumala varmastikin tahtoisi parantaa ja eheyttää, siis toisin sanoen; antaa jokaiselle alaspainetullekin: uuden mahdolisuuden sekä elämän Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa! Amen!

Luuk. 6:
27 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
28 siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

29 Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.
30 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.
31 Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.

32 Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.
33 Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät.
34 Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.

35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
36 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
37 Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.

38 Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

39 Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?
40 Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.

41 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
42 Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.

Jotenkin tämä kappale pysäyttää miettiin elämää..Soul Proof - Tahtoisin auttaa

Ja tahdon laittaa vielä kuunneltavaksesi tämänkin laulun; Konnakuoro - Oikealla tiellä - 01 - Mene kaduille ja kujille