Hävityn pelin teologiaa
Lähetetty: 25.06.2015 16:03Taisto Salo
Seurakunnan pastori Kalevi Kulojärvi oli houkutellut Kallen seuraamaan lähikaupungin jalkapalloseuran, Kilpa- Veikkojen, avausottelua. Vastustajaksi oli saapunut vanha kilpakumppani pääkaupunkiseudulta. Viimeksi Kalle oli ollut katsomassa jotakin urheilutapahtumaa paikan päällä joskus nuoruusvuosinaan. Muuten hän oli tyydyttänyt urheilunälkäänsä sohvalla löhöten television äärellä.
Hävityn ottelun jälkeen ystävykset puivat pelitapahtumia kentän lähettyvillä olevassa baarissa. Yksituumaisesti he olivat vakuuttuneita siitä, että tuomarin, eritoten linjatuomarin, mokaan ratkesi koko peli, kun hän liputti olemattoman käsivirheen rangaistusalueella. Vieras joukkue sai pilkun ja upotti pallon helposti verkon perukoille voittomaalina.
– Hyvän pelin ja pelitapahtumien hallinnan jälkeen häviö karvastelee todella mieltäni ja erityisesti tuomarien kelvoton työskentely, pastori tuhahti turhautuneena ja jatkoi: – Ja minä kun luulin tuovani sinut tänne kaupunkiin katsomaan Kilpa Veikkojen avausvoittoa.
Kalle nousi ja meni tiskille ostamaan molemmille kahvit ja jättimunkin. Tuodessaan niitä pöytään hän hymyili pilke silmäkulmassa ja hieman kiusoitellen haasteli:
– Eiköhän me vaihdeta happamat tunteet sokeroituun makeuteen ja juoda kahvit hyvän peliesityksen ja tulevien voittojen kunniaksi. Sopiihan se sinulle?
– Sopii vallan mainiosti, pastori vastasi selvästi piristyneenä ja ilahtuneena.
Munkin syönnin ja kahvin jälkeen Kalle pyyhki sokeroitunutta partaansa ja puhdisti rinnuksiaan sokerista. Hän katseli hyvän tovin Kalevi-pastoria tutkivasti ja mietteliäänä ja haroi samalla tukkaansa. Lopulta hän rykäisi ja avasi mielensä saloja ajatuksiksi:
– Kuulehan, Kalevi, oon kovin kiitollinen, että sain olla mukanasi ja todistaa avauspelin häviötä. Se nimittäin herätti minussa ison kysymyksen, jota oon vuosien mittaan kiusaantuneena hämmästellyt Raamattua lukiessani. Tänään Kilpa-Veikot hävisi pelin, vaikka hallitsikin pelitapahtumia. Kun Paavali kirjoittaa rakkaudesta, hän korostaa kirjeessään: ”Rakkaus ei koskaan häviä”, 1. Kor. 13:8. (Näin Raamattu Kansalle ja 1938.) Uusi kirkkoraamattu (1992) tulkitsee häviämisen tyypilliseen tapaan katoamattomuutena. Miksei hävitä-sanaa voida ymmärtää sen toisessa merkityksessä? Ei ainoastaan katoamattomuutena vaan tappiottomana, josta loogisena päätelmänä olisi se, että rakkaus itsessään on suoranaisesti voittoisa. Oikaise sie pappismiehenä minua, jos oon ihan hakoteillä.
Pastori kuunteli Kallea silmät apposen selällään ja naputteli pöydän pintaa rytmikkäästi. Selvästi hän oli yllättynyt Kallen vuodatuksesta ja tutun raamatunjakeen tulkinnan uudelleen virittämisestä.
– Odotas vähän, niin mietin hetken avaamaasi näköalaa. Näkemystäsi muuten tukee englanninkieliset Raamatut, joissa yleensä on ilmaisu: ”Love never fails.” Suomennettuna tämä kuulostaisi: ”Rakkaus ei koskaan epäonnistu.” Mikael Agricola käänsi kyseisen ajatuksen mielenkiintoisen hauskasti: ”Ja rackaus ei coskan wäsy.” Ai niin, joku päivä sitten valmistaessani raamattutuntia luin kreikankielisestä Novumista kyseisiä 13. luvun jakeita. Alkutekstissä Paavali käyttää sanaa ekpiptō, joka merkitsee putoamista, ajautumista harhaan, arvonsa menettämistä ja tehottamaksi käymistä. Luulen, että olen lyhyesti vastannut kysymykseesi ja osoittanut sinulle, että olet ihan oikeilla jäljillä raamattupohdinnoissasi. Sen mukaan tämän illan häviökin tuntuu jo suurelta voitolta.
Kalle pyyhkäisi kädellään otsaansa teatraalisesti ja ilmaisi siten helpottuneisuuttaan. Hän hymyili vapautuneesti ja ryysti kylmettyneet kahvin loput mukistaan. Tyytyväisenä hän siveli harmaantunutta partaansa ja innoittuneena jatkoi perustelujaan:
– Kun olen lukenut Paavalin määritelmää rakkaudesta, siinä on kaksi olennaista täsmennystä: se on pitkämielinen ja lempeä. Niitä seuraa yhdeksän rakkauden suojavaikutusta, jotka yhdessä pyrkivät eliminoimaan kristityn elämästä negatiiviset asenteet ja käyttäytymistavat. Loppuhuipentuma on rakkauden neljä dynaamista ja positiivista vaikutuskuvausta, joille luonteenomaista ovat empaattisuus, toisen suojeleminen, myönteisyys, toiveikkuus ja kestävyys. Minun mielestä tätä rakkauden väkevää kokonaisvaikutusta ei tule häivyttää katoamattomuuden usvan hämyyn, vaan ymmärtää se totuus, että rakkaus katoamattomuudessaankin on voittoisa ja epäonnistumaton elämän voima erilaisissa elämäntilanteissa. Siinä ei ole pienintäkään tappiomielialaa, vaan se kohtaa elämän haasteet selviytyjänä ja voittajana. Siksi rakkaus ei häviä!
Hiljaisuuden Kalle katkaisi kohta toteamalla:
– Nyt, Kalevi, meidän on aika lähteä kotimaisemiin häviämättömän rakkauden harjoituskentälle.
Seurakunnan pastori Kalevi Kulojärvi oli houkutellut Kallen seuraamaan lähikaupungin jalkapalloseuran, Kilpa- Veikkojen, avausottelua. Vastustajaksi oli saapunut vanha kilpakumppani pääkaupunkiseudulta. Viimeksi Kalle oli ollut katsomassa jotakin urheilutapahtumaa paikan päällä joskus nuoruusvuosinaan. Muuten hän oli tyydyttänyt urheilunälkäänsä sohvalla löhöten television äärellä.
Hävityn ottelun jälkeen ystävykset puivat pelitapahtumia kentän lähettyvillä olevassa baarissa. Yksituumaisesti he olivat vakuuttuneita siitä, että tuomarin, eritoten linjatuomarin, mokaan ratkesi koko peli, kun hän liputti olemattoman käsivirheen rangaistusalueella. Vieras joukkue sai pilkun ja upotti pallon helposti verkon perukoille voittomaalina.
– Hyvän pelin ja pelitapahtumien hallinnan jälkeen häviö karvastelee todella mieltäni ja erityisesti tuomarien kelvoton työskentely, pastori tuhahti turhautuneena ja jatkoi: – Ja minä kun luulin tuovani sinut tänne kaupunkiin katsomaan Kilpa Veikkojen avausvoittoa.
Kalle nousi ja meni tiskille ostamaan molemmille kahvit ja jättimunkin. Tuodessaan niitä pöytään hän hymyili pilke silmäkulmassa ja hieman kiusoitellen haasteli:
– Eiköhän me vaihdeta happamat tunteet sokeroituun makeuteen ja juoda kahvit hyvän peliesityksen ja tulevien voittojen kunniaksi. Sopiihan se sinulle?
– Sopii vallan mainiosti, pastori vastasi selvästi piristyneenä ja ilahtuneena.
Munkin syönnin ja kahvin jälkeen Kalle pyyhki sokeroitunutta partaansa ja puhdisti rinnuksiaan sokerista. Hän katseli hyvän tovin Kalevi-pastoria tutkivasti ja mietteliäänä ja haroi samalla tukkaansa. Lopulta hän rykäisi ja avasi mielensä saloja ajatuksiksi:
– Kuulehan, Kalevi, oon kovin kiitollinen, että sain olla mukanasi ja todistaa avauspelin häviötä. Se nimittäin herätti minussa ison kysymyksen, jota oon vuosien mittaan kiusaantuneena hämmästellyt Raamattua lukiessani. Tänään Kilpa-Veikot hävisi pelin, vaikka hallitsikin pelitapahtumia. Kun Paavali kirjoittaa rakkaudesta, hän korostaa kirjeessään: ”Rakkaus ei koskaan häviä”, 1. Kor. 13:8. (Näin Raamattu Kansalle ja 1938.) Uusi kirkkoraamattu (1992) tulkitsee häviämisen tyypilliseen tapaan katoamattomuutena. Miksei hävitä-sanaa voida ymmärtää sen toisessa merkityksessä? Ei ainoastaan katoamattomuutena vaan tappiottomana, josta loogisena päätelmänä olisi se, että rakkaus itsessään on suoranaisesti voittoisa. Oikaise sie pappismiehenä minua, jos oon ihan hakoteillä.
Pastori kuunteli Kallea silmät apposen selällään ja naputteli pöydän pintaa rytmikkäästi. Selvästi hän oli yllättynyt Kallen vuodatuksesta ja tutun raamatunjakeen tulkinnan uudelleen virittämisestä.
– Odotas vähän, niin mietin hetken avaamaasi näköalaa. Näkemystäsi muuten tukee englanninkieliset Raamatut, joissa yleensä on ilmaisu: ”Love never fails.” Suomennettuna tämä kuulostaisi: ”Rakkaus ei koskaan epäonnistu.” Mikael Agricola käänsi kyseisen ajatuksen mielenkiintoisen hauskasti: ”Ja rackaus ei coskan wäsy.” Ai niin, joku päivä sitten valmistaessani raamattutuntia luin kreikankielisestä Novumista kyseisiä 13. luvun jakeita. Alkutekstissä Paavali käyttää sanaa ekpiptō, joka merkitsee putoamista, ajautumista harhaan, arvonsa menettämistä ja tehottamaksi käymistä. Luulen, että olen lyhyesti vastannut kysymykseesi ja osoittanut sinulle, että olet ihan oikeilla jäljillä raamattupohdinnoissasi. Sen mukaan tämän illan häviökin tuntuu jo suurelta voitolta.
Kalle pyyhkäisi kädellään otsaansa teatraalisesti ja ilmaisi siten helpottuneisuuttaan. Hän hymyili vapautuneesti ja ryysti kylmettyneet kahvin loput mukistaan. Tyytyväisenä hän siveli harmaantunutta partaansa ja innoittuneena jatkoi perustelujaan:
– Kun olen lukenut Paavalin määritelmää rakkaudesta, siinä on kaksi olennaista täsmennystä: se on pitkämielinen ja lempeä. Niitä seuraa yhdeksän rakkauden suojavaikutusta, jotka yhdessä pyrkivät eliminoimaan kristityn elämästä negatiiviset asenteet ja käyttäytymistavat. Loppuhuipentuma on rakkauden neljä dynaamista ja positiivista vaikutuskuvausta, joille luonteenomaista ovat empaattisuus, toisen suojeleminen, myönteisyys, toiveikkuus ja kestävyys. Minun mielestä tätä rakkauden väkevää kokonaisvaikutusta ei tule häivyttää katoamattomuuden usvan hämyyn, vaan ymmärtää se totuus, että rakkaus katoamattomuudessaankin on voittoisa ja epäonnistumaton elämän voima erilaisissa elämäntilanteissa. Siinä ei ole pienintäkään tappiomielialaa, vaan se kohtaa elämän haasteet selviytyjänä ja voittajana. Siksi rakkaus ei häviä!
Hiljaisuuden Kalle katkaisi kohta toteamalla:
– Nyt, Kalevi, meidän on aika lähteä kotimaisemiin häviämättömän rakkauden harjoituskentälle.