Asko Partti kirjoitti:On surullista nähdä, miten Jehovan todistajat ovat aktiivisia kulkiessaan ovelta ovelle ja tänä kesänä ilmaantuvat toreille teemalla:
"Mitä Raamattu todella kertoo."Ei katsota enään vierestä vaan mennään sinne, missä ihmiset ovat, sillä tänäänkin heillä on nälkä ja jano ja etsikkoaika.
Voimme kertoa lähteestä, josta voi ammentaa elävää vettä (
Joh.4:2-15). Kylvetään Sanaa. Jumala pitää huolen kasvusta, eikä Hänen Sanansa tyhjänä palaja.

Näinpä juuri; jehovan todistajat jaksavat kulkea ovelta ovelle UM raamatun käännöksensä kanssa ja koittavat ystävällisyydellään saada ihmisiä mukaansa omiin porukkoihinsa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, ettei heidän julistamansa Jeesus ole kuitenkaan se Jeesus Kristus, Jumalan Poika, johon me uskomme ja josta Raamattu puhuu, vaan se on todellisuudessa heille vain profeetta, tai; Taivaassa ollessaan Jeesus oli korkein enkeliruhtinas, arkkienkeli
Mikael. Laitan linkin vikipedian sivulta jos jotakin kiinnostaa tutkia asiaa..
Jehovan todistajien raamatuntulkintaHymyä
voi itse kukin harjoittaa sekä ystävällisyyttäkin
voi opetella, mutta se sydämen rakkaus, ym,
jonka vain yksin Jeesus Kristus voi antaa ihmisysdämeen
uudestisyntymisen kautta on aitoa, eikä mitään ns opeteltua, vaan se on koko pienestä sydämestä lähtevää ja sen erottaa,
jos vain niin haluaa tehdä: siis
koetella sen ystävällisyyden ja hymyn taaksekin, että pysyykö/kestääkö se jos..?. Tiedän mistä puhun, koska olin vuosia serkkuni (
jehovan todistaja) hyvässä opissa, ja hän opetti mua tietämättään siitä; miten siellä toimitaan ja mitä siellä opetetaan..ym..

Ja miten lakihenkistä, pakollista se kaikki siellä niissä seurakunnissa on, sinun on pakko..sitä ja tätä..
Tosi huolestuttavia asioita, sekä opetusta, joita he pitävät oikeina, tai normaaleina, tms.. Jos heidän mukaansa lähdet, niin voit samontein unohtaa, että: Jeesus Kristus on siinnyt Pyhästä Hengestä ja että Hän kärsi meidän syntiemme tähden Golgatan keskimmäisellä ristillä ja huusi;
"SE ON TÄYTETTY!" Hän antoi henkenssä minun ja sinun syntivelkamme tähden, niin että; uskomalla Häneen: Jumalan aino syntyisenä Poikana, ja lähtemällä seuraamaan Häntä, niin mekin saamme kerran olla siellä taivaaassa, johon Hän ylösnoustuaan haudasta kolmantena päivänä ja ensin ilmestyttyään monille ihmisille kuolemansa jälkeen: Niin Hän nousi ja lupasi tulla hakemaan meidät kotiin, meidät kaikki Häneen uskovat omansa!

Kiitos Jeesus! Halleluja!
Siis, jos me, jotka olemme halunneet tulla uskoon ja pelastua, uudestisyntyä Elävään uskoon Herramme Jeesuksen Kristuksen veren ja nimen kautta, niin meistä myöskin tulisi näkyä, sekä kuulua, ja maistuakin miellyttävänä, se:
rakkaus, jonka Jumala on antanut sydämiimme Rakkaan Poikansa kautta, kun Hän muutti meidän kivisydämmemme lihasydämeksi, silloin kun tulimme uskoon.

Voisin toki laittaa tähän eri Raamatun kohtiakin, mutta jätän tämän aiheen nyt vain kuin sinun mietiskelyysi..Ovatko nuo JT oikeassa uskossa sittenkään..ym?
Meillä rakkaat on puhdas ja aito
ilosanoma, evankeliumi jaettavana muillekin, mutta, niin... kuka
enää haluaa irrottautua sieltä ns.
mukavuus vyöhykkeeltään ja olla: Kristusvalona, sekä suolana, ja Kristus kirjeenä?

Halutaan vain kuin pysyä; visusti srk, tai oman kirkon seinien sisällä, omissa temppeleissään kokouksia pitämässä ja odottaen sinne uusia tulokkaita, kuitenkaan tekemättä asian eteen oikeastaan yhtään mitään.
On lähdettävä ulos mukavuus vyöhykkeeltään. Ulos ihmisten luokse. Oltava rohkeita Herramme Jeesuksen Kristuksen todistajia.
Ei kuitenkaan pakolla tai kuin;
"Raamatulla lyöden," EI niin, ei! Vaan ihmisenä ihmisten joukossa, mutta ei minään ns. yli-ihmisenä, kuin ois mukamas muita pyhempi tai parempi, tms, Ei! niin! Vaan aivan samanlaisena, heikkona ja syntisenäkin, tosin;
armahdettuna syntisenä, mutta joka siltikin valitettavasti yhä vain lankeaa ja joutuu, ja varmastikin haluaakin, kokee kuin sydämessään tarvetta palata yhä uudestaan ja uudestaan; sinne verisen Golgatan ristin juurelle tekemään parannusta, sekä tunnustamaan syntejään ja ...Näkemään
ettenhän minä ole.. mitään ilman Jeesustani. Ja ilman parannustakaan, ei sydän rauhoitu, tai löydä enää iloa elämäänsäkään, ei yhtään mistään..
Koska Pyhä Henki vaikuttaa sen, että menisimme Herramme eteen puhdistautumaan ja muuttumaan, sovintoverensä puhdistettavaksikin, siis: kuolemaan kaikelle sille, mikä vie meitä poispäin ristilltä..Vaikka monet opettavatkin, että meidän uskovina mukamas pitäisi lähteä eteenpäin ristiltä.. Mutta sellainen opetus ei ole Sanan mukaista, vaan harhaan vievää hölyn pölyä. Valhetta!
Me elämme lopun aikoja, siis, eikö siksi olisi itse kunkin jo aika rukoilla Herraltamme viisautta ja rohkeutta, sekä sydämen halua kertoa ihmisille Hänestä, Jeesuksestamme! Ja voida johdattaa uskosta osattomia taivastielle, pelastukseen. Eikä kuin antaa ihmisten ihastua vääränlaiseen, opeteltuun ystävällisyyteen ja hymyyn, joka
ei lopulta johdakkaan ketään taivaaseen, vaan aivan ihan muualle: pimeyden valtakuntaan pienen ihmissielun, jonka Jumala olisi tahtonut pelastaa ja johdattaa lopulta taivaan valtakuntaan! .

Tätä ainakin itselleni rukoilen;
saada olla ilosanoman viejänä, ihmisenä ihmiselle.. Herra siinä minuakin auttakoon ja ohjatkoon! Niin kuin sinuakin rakas uskon ystäväni!
Joh. 8:
42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.Tämä raamatunpaikka sopii niille, jotka opettavat väärin ja eksyttävät ihmispoloisia uskomaan heitä, siten vieden heidät pois, kauaksi rakastavan Jumalan luota, väärään jeesukseen uskomaan, joka
ei voi ihmisiä pelastaa..
1. Joh. 1:
1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä..