Jumalan rakkaus
Lähetetty: 01.09.2025 08:23C.O.Rosenius
Mutta Jumala tuo ilmi rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, meidän vielä ollessamme syntisiä, kuoli edestämme. Room. 5:8.
Apostoli sanoo, että Jumala »tuo ilmi rakkautensa» so. selittää ja osoittaa sen koko maailmalle niin varmana ja ilmeisenä, että kukaan selvästi ajatteleva ihminen ei voi sitä epäillä. (Luther) joka muuten epäilisikin Jumalan rakkautta, jota kauhistaisi tieto siitä, että Jumala vihaa syntiä, ruvennee sentään tämän todistuksen kuullessaan aavistamaan, millainen on Jumalan mielenlaatu. Vaikka Jumala pyhyydessään vihaakin syntiä, niin hän sydämessään sentään tuntee rajatonta rakkautta ja armahtavaisuutta syntisiä kohtaan.
Sitä emme muuten olisi edes voineet ajatella, ellei Jumala olisi meille näin selvästi ilmaissut. Siinä Jumala tuo rakkautensa ilmi meitä kohtaan. Samoin myös Kristus esittää tämän todistuksen, kun hän tahtoo osoittaa Isänsä rakkautta meitä kohtaan: »Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa.» Samaa Johanneskin todistaa: »Siitä me tunnemme Jumalan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme», ja myös: »Siinä tuli Jumalan rakkaus meille ilmi, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, jotta me eläisimme hänen kauttansa.»
Ja ilman näitä todistuksia emme olisi voineet tuntea Jumalan mielenlaatua. Sen takia tässä sanotaankin, että Jumala on tuonut ilmi oman rakkautensa meitä kohtaan. Vain Jumalan ainutlaatuinen rakkaus oli täten ilmennyt. Me emme rakasta muita kuin ystäviämme tai hyviä sydämellisiä ihmisiä. Jos taas joku henkilö ei ole ystävämme tai jos hän on meille vastenmielinen, emme häntä rakasta, vaan vihaamme häntä. Sellaista on meidän luontainen rakkautemme. Mutta Jumala, joka pyhyydessään vihaakin syntiä ja huomaa meidät kaikki synnillisiksi, hän voi kuitenkin niin rakastaa syntistä, että mieluimmin jätti rakkaan Poikansa kuolemaan, kuin tahtoi syöstä syntisen kadotukseen.
Ja kun oikein ajattelemme, mitä apostoli niin usein toistaa, että Jumala teki tämän jumalattomien, syntisten, vihollisten hyväksi, niin on meidän ihmetellen kysyttävä: Laupias Jumala. mistä sinulla on sellainen rakkaus? Todellako tunnet niin suurta rakkautta? Mikä on sinut taivuttanut näin suureen rakkauteen? Eräs vanha, taivaanvaltakunnalle kasvanut Jumalan palvelija tunnustaakin, että hän kauan oli pohtinut kysymystä, mikä saattoi varsinaisesti aikaan saada Jumalan rakkauden syntistä kohtaan. Hän sanoo tulleensa siihen johtopäätökseen, että Jumala rakasti, ja siitä johtui tämä hänen rakkautensa. Vaikutteena oli juuri Jumalan oma rakkaus. Hänellä oli rakastava sydän ja siksi hän rakasti.
Jumala on itse verrannut rakkauttansa äidin rakkauteen. Kun näet äidin loppumattomalla rakkaudella hoitavan ja vaalivan sairasta lastaan päivästä toiseen ja yöllä toisten nukkuessa väsymättä valvovan hänen vuoteensa ääressä tai kantavan häntä käsillään, lasta, joka apua ja hoitoa tarviten näännyttää äitiään. Kun silloin kysyt äidiltä, miksi hän lastaan niin rakastaa, niin hän ei voi muuta vastata kuin että hänen sydämensä pakottaa hänet siihen. Hän ihmettelee kysymystäsi, sillä hänen lapsensahan on kyseessä. Siis on rakkaus lapseen aivan kuin luonnonlaki äidinsydämelle. Jokainen tavallinenkin nainen tuntee sisässään tuon lain, kun hän vain on äiti. Ja tämä äidin sydämen piirre on niin voimakas, että jos lapsesta tulevaisuudessa tulee surun lapsi, että hän, tekojensa tähden joutuu yhteiskunnallisen oikeuden käsiin, niin ei luonnollinen äiti voi välinpitämättömästi sitä ajatella, vaan hän tuntee sen takia mitä suurinta surua. Sellainen siis on äidinsydän.
Ehkä Jumalan sydän on samanlainen! Ehkä Jumala rakastaa meitä yhtä syvästi kuin äiti lastansa! Mutta Jumala sanoo, että hänen rakkautensa on vielä suurempi. Herra sanoo: »Unohtaako vaimo lapsukaisensa, niin ettei armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unohda.» »Siitä me tunnemme Jumalan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme.»
Mutta tässä olemmekin viitanneet seikkaan, joka voi selittää Jumalan rakkauden ihmisiin. Se on rakkautta lapseen. Sitä Herra tarkoittaa, kun hän puhuessaan itsestään kysyy: »Unohtaako vaimo lapsukaisensa?» Miten syvälle vajonneita ja miten syntisiä ja jumalattomia lienemmekin, ei Jumala voi unohtaa, että me olemme hänen lapsiansa. Hän sanoo tuntevansa meitä kohtaan äidin rakkautta. Jumala on luonut meidät lapsikseen ja perijöikseen.
Ja kun paha henki meidät vietteli, ei Jumala silti tahtonut jättää hänelle hänen saalistaan. Hän tahtoi vielä tehdä jotain pelastaakseen lapsen. Tämä osittain selittää Jumalan muuten niin käsittämättömän rakkauden, että hän antoi Kristuksen kuolla meidän syntiemme tähden.
Mutta Jumala tuo ilmi rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, meidän vielä ollessamme syntisiä, kuoli edestämme. Room. 5:8.
Apostoli sanoo, että Jumala »tuo ilmi rakkautensa» so. selittää ja osoittaa sen koko maailmalle niin varmana ja ilmeisenä, että kukaan selvästi ajatteleva ihminen ei voi sitä epäillä. (Luther) joka muuten epäilisikin Jumalan rakkautta, jota kauhistaisi tieto siitä, että Jumala vihaa syntiä, ruvennee sentään tämän todistuksen kuullessaan aavistamaan, millainen on Jumalan mielenlaatu. Vaikka Jumala pyhyydessään vihaakin syntiä, niin hän sydämessään sentään tuntee rajatonta rakkautta ja armahtavaisuutta syntisiä kohtaan.
Sitä emme muuten olisi edes voineet ajatella, ellei Jumala olisi meille näin selvästi ilmaissut. Siinä Jumala tuo rakkautensa ilmi meitä kohtaan. Samoin myös Kristus esittää tämän todistuksen, kun hän tahtoo osoittaa Isänsä rakkautta meitä kohtaan: »Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa.» Samaa Johanneskin todistaa: »Siitä me tunnemme Jumalan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme», ja myös: »Siinä tuli Jumalan rakkaus meille ilmi, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, jotta me eläisimme hänen kauttansa.»
Ja ilman näitä todistuksia emme olisi voineet tuntea Jumalan mielenlaatua. Sen takia tässä sanotaankin, että Jumala on tuonut ilmi oman rakkautensa meitä kohtaan. Vain Jumalan ainutlaatuinen rakkaus oli täten ilmennyt. Me emme rakasta muita kuin ystäviämme tai hyviä sydämellisiä ihmisiä. Jos taas joku henkilö ei ole ystävämme tai jos hän on meille vastenmielinen, emme häntä rakasta, vaan vihaamme häntä. Sellaista on meidän luontainen rakkautemme. Mutta Jumala, joka pyhyydessään vihaakin syntiä ja huomaa meidät kaikki synnillisiksi, hän voi kuitenkin niin rakastaa syntistä, että mieluimmin jätti rakkaan Poikansa kuolemaan, kuin tahtoi syöstä syntisen kadotukseen.
Ja kun oikein ajattelemme, mitä apostoli niin usein toistaa, että Jumala teki tämän jumalattomien, syntisten, vihollisten hyväksi, niin on meidän ihmetellen kysyttävä: Laupias Jumala. mistä sinulla on sellainen rakkaus? Todellako tunnet niin suurta rakkautta? Mikä on sinut taivuttanut näin suureen rakkauteen? Eräs vanha, taivaanvaltakunnalle kasvanut Jumalan palvelija tunnustaakin, että hän kauan oli pohtinut kysymystä, mikä saattoi varsinaisesti aikaan saada Jumalan rakkauden syntistä kohtaan. Hän sanoo tulleensa siihen johtopäätökseen, että Jumala rakasti, ja siitä johtui tämä hänen rakkautensa. Vaikutteena oli juuri Jumalan oma rakkaus. Hänellä oli rakastava sydän ja siksi hän rakasti.
Jumala on itse verrannut rakkauttansa äidin rakkauteen. Kun näet äidin loppumattomalla rakkaudella hoitavan ja vaalivan sairasta lastaan päivästä toiseen ja yöllä toisten nukkuessa väsymättä valvovan hänen vuoteensa ääressä tai kantavan häntä käsillään, lasta, joka apua ja hoitoa tarviten näännyttää äitiään. Kun silloin kysyt äidiltä, miksi hän lastaan niin rakastaa, niin hän ei voi muuta vastata kuin että hänen sydämensä pakottaa hänet siihen. Hän ihmettelee kysymystäsi, sillä hänen lapsensahan on kyseessä. Siis on rakkaus lapseen aivan kuin luonnonlaki äidinsydämelle. Jokainen tavallinenkin nainen tuntee sisässään tuon lain, kun hän vain on äiti. Ja tämä äidin sydämen piirre on niin voimakas, että jos lapsesta tulevaisuudessa tulee surun lapsi, että hän, tekojensa tähden joutuu yhteiskunnallisen oikeuden käsiin, niin ei luonnollinen äiti voi välinpitämättömästi sitä ajatella, vaan hän tuntee sen takia mitä suurinta surua. Sellainen siis on äidinsydän.
Ehkä Jumalan sydän on samanlainen! Ehkä Jumala rakastaa meitä yhtä syvästi kuin äiti lastansa! Mutta Jumala sanoo, että hänen rakkautensa on vielä suurempi. Herra sanoo: »Unohtaako vaimo lapsukaisensa, niin ettei armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unohda.» »Siitä me tunnemme Jumalan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme.»
Mutta tässä olemmekin viitanneet seikkaan, joka voi selittää Jumalan rakkauden ihmisiin. Se on rakkautta lapseen. Sitä Herra tarkoittaa, kun hän puhuessaan itsestään kysyy: »Unohtaako vaimo lapsukaisensa?» Miten syvälle vajonneita ja miten syntisiä ja jumalattomia lienemmekin, ei Jumala voi unohtaa, että me olemme hänen lapsiansa. Hän sanoo tuntevansa meitä kohtaan äidin rakkautta. Jumala on luonut meidät lapsikseen ja perijöikseen.
Ja kun paha henki meidät vietteli, ei Jumala silti tahtonut jättää hänelle hänen saalistaan. Hän tahtoi vielä tehdä jotain pelastaakseen lapsen. Tämä osittain selittää Jumalan muuten niin käsittämättömän rakkauden, että hän antoi Kristuksen kuolla meidän syntiemme tähden.