Rakastatko minua? Joh. 21: 16.

[rita4]

C.O.Rosenius Elämän leipää

Rakastatko minua? Joh. 21: 16.

Herra itse tässä puhuu. Hän, joka viimeisenä päivänä tuomitsee kaikki. Hän, jonka puoleen käännyt rukouksessa. Oi, polvillamme ryömisimme Jerusalemiin saadaksemme kuulla hänen itsensä sanovan, mitä hän meiltä pyytää. Hän pyytää sinun rakkauttasi. Älä vastaa, ennen kuin oikein käsität hänen kysymyksensä. Näin kuuluu hänen ensimmäinen kysymyksensä: »Rakastatko minua?» Hän ei sano, palveletko, totteletko, tunnustatko minua, vaan rakastatko minua. Ei hän sano: »Rakastatko sitä, joka on minun, vaan minua.» Ei hän sano: Rakastatko voimaani ja lahjojani, vaan hän sanoo: »rakastatko minua - minua, joka olen sinulle Jumalan lahja, minua, joka omassa persoonassani olen sinun lohdutuksesi ja autuutesi.»

Mitä ensiksi mainittuun kysymykseen tulee, niin varmasti rakastat Jeesusta, koska palvelet ja tottelet häntä. Sanoohan Jeesus itse: »Jos joku rakastaa minua, niin hän on pitävä minun sanani. Joka ei rakasta minua, se ei pidä sanojani.» Johannes sanoo: »Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.» Mutta odota! Älä kiiruhda vastausta antamaan. Katso, vaikka tavallaan palvelet ja tottelet Jeesusta ja teet niitä tekoja, joita hän käskee, ei kuitenkaan ole varmaa, että todella rakastat häntä. Ei, hänen käskyjensä pitämiseen sisältyy vielä paljon enemmän. Kristuksen omilla sanoilla osoitamme, että ihminen saattaa olla erinomainen Kristuksen palvelija, omistaa suuren määrän hengellistä viisautta, olla kiivas Kristuksen asian puolustaja, tehdä suuria töitä, eikä kuitenkaan oikein rakasta häntä.

Kirjeessä Efeson seurakunnan enkelille sanoo Herra nimenomaan, että tällä opettajalla ei ollut ainoastaan kristillistä valistusta, vaan hänellä oli myös tarkka, tutkiva silmä. »Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi.» Vielä sanoo hän selvästi, että tällä opettajalla ei ollut ainoastaan tietoja ja valistusta, vaan hänellä oli myös voimaa ja intoa pyhään työhön. Hän teki työtä Kristuksen nimen kunniaksi, sai kärsiä sen tähden, ja hänellä oli kärsivällisyyttä. Sen lisäksi sanoo Herra tämän opettajan olleen ei vain valaistun ja toimeliaan saarnatyössä, vaan pitäneen seurakunnassaan hyvää kirkkokuria ja vastustaneen vääriä opettajia. Kokoa nyt kaikki, mitä hänestä sanotaan ja silmäisi edessä on harvinaisen ihana Kristuksen palvelijan kuva.

Mutta - hän oli hylännyt ensimmäisen rakkautensa ja sen tähden, jos ei parannusta tapahtuisi, Herra tulisi pian ja työntäisi hänen kynttiläjalkansa pois paikaltaan. Tästä voit ymmärtää, että määrättyjen tekojen suorittaminen hänen käskyjensä mukaan ei ole hänen käskyjensä pitämistä. Vaikka sinä siis olisit niin erinomainen Kristuksen palvelija kuin tämäkin oli, kysyy Herra sinulta kuitenkin: »Rakastatko minua?»

Kuten jo sanoimme on sinun myös kiinnitettävä huomiosi siihen, että Herra ei sano: »Rakastatko sitä, joka on minun» vaan »rakastatko minua.» Hengellinen rakkaus ja lihallinen rakkaus eroavat juuri tässä suhteessa toisistaan. Monet ihmiset tavallaan rakastavat Jeesusta, koska hän sekä heissä että muissa ihmisissä vaikuttaa lahjojensa kautta. Mutta Jeesus ei ole saanut heitä kadotettuina syntisinä pelastaa. Hän ei ole saanut heitä rakkaudellaan ja omalla persoonallaan voittaa vaan, kuten sanottu, he rakastavat häntä hänen lahjojensa tähden. Tämä on lihallista rakkautta.

Emme puhu semmoisista kristityistä kuin Juudas Iskariot oli, joka seurasi Jeesusta kukkaron tähden. Emme liioin semmoisista kuin Simon noita, joka tahtoi rahalla ostaa Pyhän Hengen lahjan, vaan puhumme itse jumaloimis-luonnostamme, tuosta käsittämättömästä hienosta ja salaperäisestä itsepetoksesta, joka luontoomme jäi käärmeen lumoavan puheen kautta. Se sanoi: »Tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.» Siitä saakka on lihallisten halujen rinnalla sydämessämme ollut aatamillinen itsepyhitys-luonto, johon ihminen turvautuu tuntiessaan synnin inhottavuuden. Ja kun hän huomaa, kuten äsken mainitsemamme Simon, että Jeesuksen nimessä saamme voimia, joita ei muualta saa, että häneen kätkeytyy kaikki viisaus ja taito, silloin lyöttäytyy tuo ihminen Jeesuksen opetuslapseksi.

Hän toivoo omakseen Jeesuksen lahjoja ja sen tähden rakastaa häntä seuraa häntä, palvoo ja rukoilee häntä. Mutta Jeesukselle pyhä persoona ja hänen tekonsa eivät ole häntä siihen vetäneet. Ihminen saattaa siis järjellään tunnustaa ja suullaan ylistää Jeesusta, mutta sydän halajaa vain lahjoja. Sielun silmä on niihin tähdättynä eikä ristiinnaulittuun. Oi, että Herran tähden ja sielumme pelastumisen tähden olisimme rehellisiä ja tarkkaisimme, mikä on rakkautemme syy. Onko se armo, sovitusarmo ja puhdistuminen Kristuksen veressä? Ei auta sinua se, että pää ja kieli ovat kristilliset. Harkitse siis, mikä on sydämesi ensimmäinen ja viimeinen!

Sieluni, oletko murheellinen sen tähden, että olet suuri syntinen? Tunnetko sydämesi syvyydessä, että Jeesus rakastaa sinua? Oletko onneton ilman häntä? Onko hän aarteesi? Tahdotko elää ja kuolla hänen kunniakseen? Onko hän ainoa sydämesi halu?