JUMALAN RAKKAUS
Lähetetty: 26.01.2022 11:39Matti Lappalainen
Raamatussa on kantavia ajatuksia, jotka punaisina lankoina kulkevat läpi Raamatun antaen sille sen ajattoman ja ainutlaatuisen sisällön. Yksi tällainen on Jumalan rakkaus ihmiskuntaa ja yksittäistä ihmistä kohtaan.
Jumalan rakkaus, joka ylittää inhimillisen käsityskyvyn, ilmenee selkeimmin Johanneksen evankeliumissa sanoin"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan verrataan useassa yhteydessä isän rakkauteen ainoaa poikaansa kohtaan. Se kuitenkin ylittää kaikilta osin ihmisen vastaavat tuntemukset ja teot.
Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan seuraa hänen halunsa antaa lapsilleen kaikkea hyvää ja huolehtia näiden ajallisista tarpeista. Tärkeintä on se, että hän auttaa ihmistä pysymään Herrassa koko elämänsä ja pääsemään kerran perille taivaan kotiin.
Jeesus puki sen sanoiksi seuraavasti:" Jos te pysytte minussa ja minä pysyn teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte minun nimessäni, ja te saatte sen!"
Kärsimyksen ongelma
Tästä voi nopeasti tarkastettuna syntyä johtopäätös, että hänessä oleva, siis uskovainen ihminen, saa Jumalalta kaiken, mitä hänen mielensä milloinkin tulee tahtoa Isältään. Tällaiselle ajattelulle on aina ollut kannattajansa, ja sen ympärille on syntynyt kokonainen oppi, niin sanottu menestyteologia. Siinä ihmisen katsotaan saaneen samat valtuudet kuin Jumalalla on, ja näin ollen kaikki ajalliset vastoinkäymiset sairauksista talouden ongelmiin ovat voimattomia uskovaan ihmiseen nähden.
Kuitenkin jokainen itselleen rehellinen ihminen, uskovakin, joutuu huomaamaan tämän tästä, että elämä ei suju niin kuin itse tahtoisi ja että ajallisen elämän murheet eivät kulje kotiemme ohitse poikkeamatta ainakin joskus sisälle.
Miten siis on mahdollista, että Jumala, joka on sanonut rakastavansa minua ja haluavansa minulle kaikkea hyvää, sallii ikäviä asioita, varsinkin kun hänellä olisi kaikkivaltiaana mahdollisuus poistaa ne ja tehdä elämästäni silkin pehmeää. Kun lisäksi kärsimyksille ei aina löydy selitystä omista virheistämme ja pahuuudestamme vaan kärsimään joutuvat ihmisistä parhaimmatkin, uskomme on koetuksen edessä: Eikö Jumala kuulekaan meitä?
Viaton kärsijä
Raamatussa Jobin kirja kertoo viattomasta kärsijästä. Job oli hurskas ja nuhteeton ja karttoi kaikkea pahaa. Hän oli myös varakas ja kaikin tavoin menestynyt, yhteisönsä kunnioittama mies, jolla oli kymmenen lasta. Jopa itse Jumala antoi Jobista hyvän arvosanan. Saatana ei kuitenkaan uskonut Jobin vilpittömyyteen vaan väitti Jobin hurskauden olevan vain seurausta niistä lahjoista, joita Jumala oli tämän elämään antanut.
Saatana myös väitti, että jos nämä hyvät asiat otetaan Jobin elämästä pois, tämä kiroaa Jumalan. Saatana siis väitti Jobin rakastavan Jumalaa vain tämän antamien lahjojen vuoksi. Jumala salli saatanan koetella Jobia, ja tämä kesti koettelemuksensa. Jobin rakkaus Jumalaan oli siis aitoa, ja saatana osoittautui taas kerran valheen isäksi!
Kysymys kuuluukin meille: Onko Jumala meille itsessään rakas vai rakastammeko vain hänen antamiaan hyviä asioita ja niitä, joita odotamme hänen meille antavan ennemmin tai myöhemmin?
Uskommeko hänen rakkauteensa silloinkin, kun mikään aisteistamme, tunteistamme tai ymmärrykessämme ei viittaa rakkauteen ja huolenpitoon? Voimmeko sanoa syvimpien vaikeuksien keskellä, suurimmassa pimeydessä Jobin sanat: Minä tiedän, että Lunastajani elää?
(Kursiivi, lihavointi ja kuva kopioijan)
Raamatussa on kantavia ajatuksia, jotka punaisina lankoina kulkevat läpi Raamatun antaen sille sen ajattoman ja ainutlaatuisen sisällön. Yksi tällainen on Jumalan rakkaus ihmiskuntaa ja yksittäistä ihmistä kohtaan.
Jumalan rakkaus, joka ylittää inhimillisen käsityskyvyn, ilmenee selkeimmin Johanneksen evankeliumissa sanoin"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Jumalan rakkautta ihmistä kohtaan verrataan useassa yhteydessä isän rakkauteen ainoaa poikaansa kohtaan. Se kuitenkin ylittää kaikilta osin ihmisen vastaavat tuntemukset ja teot.
Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan seuraa hänen halunsa antaa lapsilleen kaikkea hyvää ja huolehtia näiden ajallisista tarpeista. Tärkeintä on se, että hän auttaa ihmistä pysymään Herrassa koko elämänsä ja pääsemään kerran perille taivaan kotiin.
Jeesus puki sen sanoiksi seuraavasti:" Jos te pysytte minussa ja minä pysyn teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte minun nimessäni, ja te saatte sen!"
Kärsimyksen ongelma
Tästä voi nopeasti tarkastettuna syntyä johtopäätös, että hänessä oleva, siis uskovainen ihminen, saa Jumalalta kaiken, mitä hänen mielensä milloinkin tulee tahtoa Isältään. Tällaiselle ajattelulle on aina ollut kannattajansa, ja sen ympärille on syntynyt kokonainen oppi, niin sanottu menestyteologia. Siinä ihmisen katsotaan saaneen samat valtuudet kuin Jumalalla on, ja näin ollen kaikki ajalliset vastoinkäymiset sairauksista talouden ongelmiin ovat voimattomia uskovaan ihmiseen nähden.
Kuitenkin jokainen itselleen rehellinen ihminen, uskovakin, joutuu huomaamaan tämän tästä, että elämä ei suju niin kuin itse tahtoisi ja että ajallisen elämän murheet eivät kulje kotiemme ohitse poikkeamatta ainakin joskus sisälle.
Miten siis on mahdollista, että Jumala, joka on sanonut rakastavansa minua ja haluavansa minulle kaikkea hyvää, sallii ikäviä asioita, varsinkin kun hänellä olisi kaikkivaltiaana mahdollisuus poistaa ne ja tehdä elämästäni silkin pehmeää. Kun lisäksi kärsimyksille ei aina löydy selitystä omista virheistämme ja pahuuudestamme vaan kärsimään joutuvat ihmisistä parhaimmatkin, uskomme on koetuksen edessä: Eikö Jumala kuulekaan meitä?
Viaton kärsijä
Raamatussa Jobin kirja kertoo viattomasta kärsijästä. Job oli hurskas ja nuhteeton ja karttoi kaikkea pahaa. Hän oli myös varakas ja kaikin tavoin menestynyt, yhteisönsä kunnioittama mies, jolla oli kymmenen lasta. Jopa itse Jumala antoi Jobista hyvän arvosanan. Saatana ei kuitenkaan uskonut Jobin vilpittömyyteen vaan väitti Jobin hurskauden olevan vain seurausta niistä lahjoista, joita Jumala oli tämän elämään antanut.
Saatana myös väitti, että jos nämä hyvät asiat otetaan Jobin elämästä pois, tämä kiroaa Jumalan. Saatana siis väitti Jobin rakastavan Jumalaa vain tämän antamien lahjojen vuoksi. Jumala salli saatanan koetella Jobia, ja tämä kesti koettelemuksensa. Jobin rakkaus Jumalaan oli siis aitoa, ja saatana osoittautui taas kerran valheen isäksi!
Kysymys kuuluukin meille: Onko Jumala meille itsessään rakas vai rakastammeko vain hänen antamiaan hyviä asioita ja niitä, joita odotamme hänen meille antavan ennemmin tai myöhemmin?
Uskommeko hänen rakkauteensa silloinkin, kun mikään aisteistamme, tunteistamme tai ymmärrykessämme ei viittaa rakkauteen ja huolenpitoon? Voimmeko sanoa syvimpien vaikeuksien keskellä, suurimmassa pimeydessä Jobin sanat: Minä tiedän, että Lunastajani elää?
(Kursiivi, lihavointi ja kuva kopioijan)