rita4 kirjoitti:Jeesus kiteyttää Jumalan kymmenen käskyn sarjan kahteen ydinkäskyyn:"'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat" (Matt. 22:37-40)
Synnin perusolemus ihmisessä on itserakkauden ylpeys (2 Tim. 3:1).
Raamattu puhuu meidän kunkin hengellisestä kilvoittelusta, hallitseeko meitä lihan vai hengen mieli (Room. 7; Gal. 5). Lihan mieli on iso Minä. Kaikki asiat katsotaan minäkeskeisesti: pidänkö minä siitä, hyödyttääkö se minua, loukkaako tai vahingoittaako se minua ja niin edelleen.
Tällainen ihminen valikoi myös suosikkinsa sen mukaan, miten he Minua kunnioittavat, kehuvat ja suosivat. Näin ihmissuhteet ovat jatkuvasti oman mittatikun varassa, ja tässä itsekyydessä tulee keskinäisiä törmäyksiä, ja aidot ystävät loittonevat. Jos taas ihmiset eivät toimi hänen tahtonsa mukaan, tulee loukkaantumista, kovuutta ja itsekkyyttä. Ylpeys sokaisee ihmisen, niin ettei hän näe omaa kylmää itsekeskeisyyttään vaan aina vain syyttää toisia.
Synnin olemus on kavaluus (1 Moos. 3:1). Ylpeä iso Minä osaa myös pukeutua keinohurskauteen ollessaan esillä. Hän on ystävällinen, huomaavainen, edustava ja esittää asiansa tahdikkaasti. Kuitenkin meidän aidoin olemuksemme tulee esiin keskusteluissa ja kotioloissa, miten suhtaudumme läheisiiimme.
Tässä siskon kirjoituksessa onkin se punainen lanka, jota etsin ja jota olen myöskin joutunut itsessäni miettimään (menemään itseeni ja pyytämään Jumalaa paljastamaan kaiken mikä minussa on väärää ja valhetta, teeskentelyä, tai jopa inhoa ja vihaa, anteeksi antamatomuutta, tms). Olenko minä vain itseäni täynnä? Ajattelenko kaiken ensin itseäni ajatellen? Ja olenko minä tekopyhä hurskastelia, joka esiintyy sulavasti, mutta annas olla kun se toinen kääntää selkänsä, niin apuuvaa: eipä enään olekaan niin kilttiä ja rakastavaa, tms..?! Olen pyytänyt usein Herraa tuomaan valoon kaiken, mikä on hänen tahtoaan vastaan ja väärin, valhetta..Koska en halua olla väärämielinen hurskastelia ja vain koko ajan ja kaikessa vain itseäni ajatteleva. Siis; iso Minä!
Kun ajattelemme tuota Matt. 22:37-40 lukua, niin siinä sanotaan, että: meidän tulisi rakastaa lähimmäisiämmekin, niin kuin rakastamme itseämmekin ja Jumalaa, tietenkin. Jossain kohtaa Raamattua verrataan miehen rakkautta vaimoansa kohtaan sillai, eteihän mies vihaa omaa lihaansakaan (itseään) vaan hellii ja rakastaa sitä. Samoin hänen tulee tehdä vaimoaankin kohtaan; Rakastaa ja helliä, huomioida. Nyt Jeesus kehoittaa meitä kaikkia, oli sitten kysymyksessä mies, tai nainen, niin Rakastamaan ensin Jumalaa koko sydämisesti ja sen jälkeen lähimmäisiään niin kuin rakastaa itseäänkin. Onko vaikeaa? Usein se tuntuu olevan vaikeaa.. Pystyä rakastamaan niitä lähimmäisiään, joiden takia joutuu hankaluuksiin, tai on känää, tai kuulee heiltä juoruna valheita itsestään, tai peräti ihan hylkäävät ystävyytemme ja rakkautemme, joka on heille kuin roskaa..
Alleviivasin tuon yhden kohdan siskon kirjoituksesta, koska haluan painottaa sitä ensin itselleni ja sitten myöskin sinulle rakas lukijani. Varmastikin jokainen meistä on jo alkanut tajuta mitä on uskonelämä? Se on jatkuvaa kilvoittelua ja lihan tahtomme ristiinnaulitsemista ristille sekä: kuolettamista. Laitampa meille tähän nuo Raamatunpaikat siitä: Room 7 Ja Gal. 5
Sillä, jos me emme halua tai suostu kuolettamaan lihan tahtoamme, niin sen seurauksena kilvoittelukin loppuu. Et voi kilvoitella uskossasi, jos et suostu kuulemaan parannussaarnoja ja suostu kestämään kun lihasi parkasee, kun siihen osuu Jumalan Sanan miekka. Voit toki helliä itseäsi ja lihaasi, rakastaa enemmän itseäsi kuin Jumalasi, mutta uskosi kuolettuu, eikä tämä oler nyt tuomitsemista, tai ilkeyttä, vaan vakava varoitus siitä, miten käy, JOS lihantahtosi ja lepsu elämänmalli, kaiken sallivana jatkuu, etkä suostu alistumaan Jumalan Sanan auktoriteetin alle; Tottelemaan ja laita pois helmasyntejäsi, joissa roikut ja niistä pidät kiinni kynsin ja hampain, koska ne viihdyttävät sinua.
Mutta ne kuule kuolettavat sielusi tilan, niin että uskosi on kohta enään pelkkää uskonnollisuutta, josta puuttuu kokonaan Jumalan Hengen läsnäolo ja johdatus, Jumalan siunauskin. Ja tilalle astuu toinen henki, joka matkii Jumalan Henkeä, mutta sitä se ei kuitenkaan enään ole.. Tämä ei ole pikkujutttu, ei! Vaan vakava asia, joka kannattaa ottaa tosissaan.
Jumala on Rakkaus, mutta synnistä ja maailman rakastamisesta, jopa itsensä tietyssä määrin rakastamisesta on luovuttava. Ja pyydettävä rukoilllen Herran apua ja johdatusta, jotta sydän pysyisi lämpinä, sykkivänä Jumalan tahtoon suostuen, sekä kykyneväksi: antamaan anteeksi ja unohtamaan menneet, niin että pystyy rakastamaan ja siunaamaan, jopa kärsimäänkin uskonsa tähden! Niellään ylpeytemme ja suostutaan olemaan vain pieniä ja paljon Herraa tarvitsevia palvelijoitaan, jotta Jeesus voi sanoa meitä ystävikseen!
