Kärsikää ja rakastakaa

[rita4]

Liisa Rantasaari 29.5.2014

”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.” Kol. 3: 12–15. KR 33/38.

Lasten leikkejä seuratessa, monesti huomaa kuin verbaalisella viestinnällä lapset ilmaisevat leikin kulkua, mitä tapahtuu, kuka tekee mitäkin.. Jos lapsia on useampi kuin kaksi, monesti leikin edistyessä alkaa ilmetä erimielisyyttä leikin kulusta, eikä kulu kuin tovi ja selkeä riita on valmis. Silloin viestintä on huutoa, rähjäämistä, pahimmassa tapauksessa otetaan nyrkit avuksi, lyödään leikkitoveria.

Aikuisten ihmisten maailmassa tilanne on lähes samanlainen. Sotaa ei syttyisi, ellei syntyisi kapinamieltä kansan ja johtajien keskuudessa. Erimielisyys joskus hyvinkin pienestä asiasta, saa lopulta suuret mittasuhteet, ja konflikti on valmis.

Aina ei tarvitse mennä valtiolliselle tasolle, etsittäessä lähteitä, mistä löytyy erimielisyyden aiheita ihmisten välille. Myös seurakunnissa esiintyy erimielisyyttä, perhepiirissä, lähes kaikkialla missä kaksi tai useampi ihminen on koolla yhtäaikaisesti ja pidemmän aikaa, riidan ainekset ovat olemassa valmiina. Ennemmin tai myöhemmin syntyy erimielisyyttä asioista, riidellään ja mesotaan, oikeassa olemisesta pidetään kiinni, joustoa ei tunneta, anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat vaikeita asioita. Omia virheitä ei nähdä, vika aina on toisessa osapuolessa. Sama syytösten ketju jatkuu joka alkoi ensimmäisessä syntiinlankeemuksessa, Aadam, syytti Eeva, Eeva syytti käärmettä.

Raamatussa käsitellään kaikki inhimillisen elämän osa-alueet, koska kaikki tietävä Jumala tietää kaiken ihmisestä.

Raamattu kuvaa realistisella tavalla ihmisen elämää, kaunistelematta sitäkään että ihminen on perin raadollinen ja taipuvainen alistamaan ja määräilemään lähimmäistä, on epäsopuisa ja riidanhaluinen.

Koska kirjoitukseni on suunnattu lähinnä uudestisyntyneille kristityille, käsittelen aihetta vain seurakunta ja yksilöuskova näkökulmasta, vaikka aiheen voisi laajentaa koskemaan kaikkia ihmisiä kaikkialla. Kirjoituksestani tulisi liian pitkä, jotenka käsittelen vain kristittyjen näkökulmasta asiaa.

Jo ihmiskunnan alusta lähtien on ollut erimielisyyksiä eri ihmisten välillä. Ei kulunut pitkää aikaa ihmisen luomisesta, kuin Kainin ja Aabelin välille tuli riitaa ja Kain tappoi veljensä. Tapahtui ensimmäinen murha. Veljesten välinen kateus sai tämän aikaan ja kateus on syntiin lankeemuksen seurausta.

Tämän ensimmäisen traagisen tapahtuman jälkeen, on ollut riitoja ja sotia ihmisten välillä. Herramme Jeesus Kristus, sai kokea mitä on ihmisen pahuus pahimmillaan. Jeesuksen ristinkuolemaan johtanut tapahtumasarja, oli ollut Jumalan suunnitelmissa aikojen alusta lähtien, jotenka se mitä ihmisten toimesta Jeesukselle tehtiin, oli Jumalan sallimus ja täyttymys. Ihmiskunnan syntikysymys ratkaistiin ristillä ja verenvuodatuksella, Jeesus uhrasi henkensä vapaaehtoisesti, kuuliaisena Isän Jumalan tahdolle. Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen tarkoitus oli samaistua ihmisen osaan, elää ihmisen elämä, sovittaa vihollisuus Jumalan ja ihmisen väliltä.

Ainut asia joka on silmiin pistävän selkeää, Jeesus ei riidellyt ihmisenä ollessaan kenenkään kanssa. Hänen puoleltaan ei riita lähtenyt alkuun. Jeesus vihastui mutta ei tehnyt syntiä, Hän ei jatkanut vihanpitoa niin kuin ihminen tekee. Hän vihastui synnille mutta rakasti syntistä ihmistä. Hän ei kostanut pahaa pahalla vaan siunasi, niitä jotka löivät Häntä.

Me uudestisyntyneet kristityt, olemme Kristuksen kirje tälle maailmalle. Seurakunta, joka on hengellinen seurakunta, kulkee universaalisesti sydämestä sydämeen, Jeesukseen uskovien välillä. Eri nimellä olevat fyysiset seurakunnat ovat kristittyjen jumalanpalveluspaikkoja.

”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Matt. 18: 20. KR 1992.

Näissä yhteisissä jumalanpalveluksissa ja muissa kokoontumissa, tulee yhteen vielä eri kasvuasteella olevia Jumalan lapsia. Me uskovatkin jokainen olemme yksilöitä ja jokainen meistä on uniikki persoona, toista samanlaista ei ole eikä tule olemaan. Jumala ei kasvata lapsistaan robotteja vaan inhimillisiä ja tuntevia ihmisiä, joiden tulisi rakastaa toinen toisiaan Jeesuksen antamalla rakkaudella.

Kuitenkin vielä eläessämme tässä lihallisessa ruumiissa, meissä on synnilliset piirteemme. Vaikka sydän ja sielu on Jeesuksen verellä puhdistettu, on meidän ruumiimme tämän ajan lainalaisuuksien alainen. Meidän kuolevainen ruumiimme, on synnin alennustilassa.

Ilman Jumalan antamaa armoa, meistä yksikään ei selviäisi perille taivaan kotiin, ellei Jeesus saisi meitä kasvattaa ja opettaa päivittäin ja hetkittäin. Meidän elämämme on jatkuvaa synnin tuntoa mutta myös jatkuvaa armon tuntoa. Tässä kasvussa meitä ohjeistaa Raamatun sana Pyhän Hengen kautta sekä rukouselämä. Raamatusta saamme ohjeita elää Jeesus keskeistä elämää, täyttyä Pyhällä Hengellä ja voimalla. Kasvamme uskossa ja Kristuksen tuntemisessa, niin että meistä alkaa näkyä hengen hedelmät.

Terveesti kasvava uskova, alkaa tuottaa hedelmää ja nämä hedelmät näkyvät erityisesti, käytöksessämme, puheissamme, elämän tapojen puhdistumisena, elämän arvojen muuttumisena sekä ennen kaikkea lähimmäisen rakkauden lisääntymisenä.

Myös heikot luonteen piirteemme alkavat muovautua, niin että pahimmat särmät poistuvat, muutumme kärsivällisemmiksi lähimmäisiä kohtaan ja alamme suvaita toistemme erilaisuutta.

Näin tulisi tapahtua mutta kysyä voi, tapahtuuko muutosta meissä uskovissa? Liian paljon meissä uskovissa on vielä varaa kasvuun, niin eripuraista porukkaa olemme. Liian helposti opilliset asiat tuottavat erimielisyyttä, emme kykene näkemään sisartamme ja veljeämme oppikysymysten ohi, vaan olemme liiankin herkästi tukkanuottasilla toistemme kanssa. Riitelemme, oikeaoppisuudesta ja siitä, mikä kirkkokunta on pelastavin. Kuitenkin tiedämme, ettei ole muuta pelastusta kuin Jeesuksen sovitustyön vastaanottaminen henkilökohtaisesti elämäämme, Jeesuksessa on meidän pelastuksemme.

Helposti vihollinen saa tässä yliotteen ja tapahtuu ” veljes murhia.” seurakuntia hajoaa ja yksilö uskovista, sisarista ja veljistä, tuleekin vihamiehiä toisilleen. Tämä on murheellista todeta, valitettavan usein liian herkästi toteutuvaa.

Jeesus rukoili: ” Että he yhtä olisivat.” Varmasti Hän rukoilee tätä edelleen, koska yhdentymistä ei ole tapahtunut.

Meidän kristittyjen tulisi oppia näkemään, sisaremme ja veljemme parempina kuin itse olemme. ”Toistemme kunnioittamisessa kilpailkaa keskenään”, Paavali kehottaa.

Siinä meille on kasvunvaraa jokaisella, tuskinpa kukaan voi sanoa, että olisi jo päässyt kasvamaan täyteen mittaan lähimmäisen kunnioittamisessa. Niin helposti tahdomme sysätä meidän sisälle syntyneen vihan, joka syttyy toisen ollessa eri mieltä asioista, sen toisen niskoille. Tässä on eräs kiusallinen puoli, jota ei aina tule ajatelleeksi, silloin kun arvostelemme toista, me paljastamme osan itsestämme. Jokainen vika ja virhe, jonka näemme toisessa, on yhtälailla kummankin osapuolen vika.

Kun näen toisessa jonkun hermostuttavan tai ärsyttävän vian, se on kiistaton osoitus siitä, että minulla on sama vika. Se mitä arvostamme toisessa, myös ärsyttää meitä, tähän sääntöön ei ole poikkeusta. Se mikä ärsyttää meitä, paljastaa meissä peitetyn arvostuksen.

Jotenka parasta olisi aina erimielisyyden tullessa jota ei voida selvittää riitelemättä, katsoa sinne omaan sydämeen ja oman takkinsa alle. Sieltä se lopullinen syy löytyy, minkä pitäisi viedä parannusta tekemään.

Omassa voimassa emme itseämme voi muuttaa miksikään, Jeesus vain voi Pyhän Henkensä avulla meissä tehdä muutosta parempaan. Siksi säännöllinen uskonelämän hoitaminen on tärkeää. Ei hoitamaton kukka kasva, eikä hoitamaton uskova. Myös toisten kristittyjen tukiverkosto on tärkeä, sillä yksin ei kukaan kasva, eikä kehity hedelmää kantavaksi puuksi. Tarvitsemme toinen toistamme ja siksi meidän on opittava tuntemaan omat heikkoutemme ja vahvuutemme, hyväksymään lähimmäinen vielä keskeneräisenä, koska itse olemme vielä pahasti keskeneräisiä niin uskossa Jeesukseen kuin rakkaudessa lähimmäisiimme.

Kaikki olemme täydellisiä vasta perille päässeinä Jeesuksen luona. Elämämme aika kuluu kilvoittelussa, hyvä uskon kilvoitus Jeesuksen avulla ja toinen toistemme kanssa, sovussa yhteistyötä tehden suurena Jumalan lasten perheenä. Kärsien rakkaudessa toinen toistamme.

Poikkeus tähän on vain tässä, mistä apostoli Paavali kirjoittaa Johannekselle.

”Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa. ”2. Joh. 1: 9-11. KR. 33/38.

Raamattu on kokonansa totuus ja siellä on ohjeet elämämme jokaiseen asiaan, Raamatun sana on Jumalan sanaa. Kaikki muu horjuu, vain sana Herran kestää aina, iankaikkisesta iankaikkiseen.

[rita4]

Jo ihmiskunnan alusta lähtien on ollut erimielisyyksiä eri ihmisten välillä. Ei kulunut pitkää aikaa ihmisen luomisesta, kuin Kainin ja Aabelin välille tuli riitaa ja Kain tappoi veljensä. Tapahtui ensimmäinen murha. Veljesten välinen kateus sai tämän aikaan ja kateus on syntiin lankeemuksen seurausta.

Minua jäi puhutteleen tuo siskon vertaus kainista ja aabelista. Muistamme sen Raamatun alkulehdiltä: 1. Mooseksen kirja 4:3-

He molemmat toivat Jumalalle uhrilahjan, mutta Jumala katsoi vain aabelin uhrin puoleen, eikä kainin, joka oli hedelmiä. Ja kateus siitä sai aikaan, jotta kiukku ja viha nousi kainin sydämessä veljeään kohtaan ja lopulta se ajoi hänet murhaamaan veljensä.

Kateus! Se saa aikaan ihmissydämessä tosi kamaliakin asioita, sekä nurjaa mieltä, jos joku toinen saa olla Herran käytössä ja itse mahdollisesti kokee, ettei Herra häntä niin paljoa käytäkään. Ja kun, sille kateudelle antaa vallan, ruokkii sitä, niin sehän tietty vain pahenee ja nurjamieli toista uskovaa kohtaan vain lisääntyy, syventyy, saa aikaan panettelua, pahan puhumista, valheita, hylkäämistä, loukkauksia, ym ym..

Miksihän minusta tuntuu, että nyt on aika, jolloin niin monet haluaisivat päteä, olla se, jota vain Jumala käyttää ja siunaa. Ja annas olla, jos Isä käyttääkin sellaista, josta ei pidetä, niin .. se osoitetaan tylyytenä, välttelynä, epämiellyttävinä sanoina, tm käytöksenä ja mielellään vielä niin, että asianomainen sen hoksaa. Sekö on sitä rakkautta? Noinko sitä kärsitään erilailla toimivaa tai puhuvaa, elävää?

Tänään peräänkuulutan armahtavaa ja anteeksiantavaa, rakkaudellista käytöstä. Löytyykö sitä? Hiukan pelkään kyllä, ettei sitä löydy, koska ei kärsitä erilaisuutta, eikä kärsitä nuhdetta, ojentamista, kehotusta muutokseen uskossaan ja elämässään. Ja jos tiedetään jonkun olevan niitä Herran omia, jotka saavat sanoja taivaasta jollekin, tai joillekin, niin juostaan pakoon ja laitetaan pää kuin pensaaseen piiloon ja kuvitellaan, että on piilossa ja ettei hänen käytöstään, tms huomata.

Me voimme kehottaa srk lukemaan Raamatunpaikkoja ja sanoa paikatkin, mutta sen jakeen, joka laittaisi herätteleen uskonsa tilaa ja ehkä jopa laittaisikin parannuksentekoonkin asti, niin sellaiset jakeet jätetäänkin ilmoittamatta, ettei vain puhuttaisi kovia sanoja ja ettei vain kukaan loukkaantuisi puhujaan? Miksi näin? Koska on vääränlainen rakkaus sydämessä. On mielistelyn ja kivan tyypin leiman hakemista, mutta ketä se hyödyttää, kun seurakunta Ei herää valvomaan uskonsa tilaa, sekä seurakunnankin tilaa?

Tuskin Jumala haluaa omiltaan korvasyyhy puheita, jotta ois rakkaudellinen? En usko. Vaan puhua, niin kuin Pyhä Henki antaa puhuttavaksi, kolahti se sitten jollekin, tai joillekin, tai sitten ei. Älkäämme peljätkö ihmistä ja sen sanoja, vaan: peljätkäämme Isää Jumalaamme, Kaikkivaltiasta, joka on kyllä rakkauden Jumala ja pitkäpinnainenkin, mutta joka Ei siunaa synnissä elämistä, maailman himojen perässä juoksemistamme, eikä myöskään; vääränlaisen opetuksen tuomaa korvasyyhyyn tuotua evankeliumia. Puhukaamme niin kuin Jumala antaa puhuttavaksi, tai sitten olkaamme hiljaa.

Ei viedä enempää Herran omia vääränlaiseen hyväksyntään, luulleen ettei koskaan joudu tilille, jos elikin lepsusti, tai puhui ja opetti lepsusti. Kaikki me joudumme kerran Kaikkivaltiaan tuomioistuimen eteen tuomittaviksi, niin hyvät, kuin huonotkin. Ja siellä ei selittelyt auta, kun en uskaltanut sanoa syntiä synniksi, ettei kukaan suutu, loukkaannu, lähde pois seurakunnasta, tms..

Laitan lopuksi sen mitä Paavali opetti Timoteuksellekin;

2. Tim. 4:
1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.
6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.

[rita4]

”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.” Kol. 3: 12–15. KR 33/38.

Lasten leikkejä seuratessa, monesti huomaa kuin verbaalisella viestinnällä lapset ilmaisevat leikin kulkua, mitä tapahtuu, kuka tekee mitäkin.. Jos lapsia on useampi kuin kaksi, monesti leikin edistyessä alkaa ilmetä erimielisyyttä leikin kulusta, eikä kulu kuin tovi ja selkeä riita on valmis. Silloin viestintä on huutoa, rähjäämistä, pahimmassa tapauksessa otetaan nyrkit avuksi, lyödään leikkitoveria.

Aikuisten ihmisten maailmassa tilanne on lähes samanlainen. Sotaa ei syttyisi, ellei syntyisi kapinamieltä kansan ja johtajien keskuudessa. Erimielisyys joskus hyvinkin pienestä asiasta, saa lopulta suuret mittasuhteet, ja konflikti on valmis.

Aina ei tarvitse mennä valtiolliselle tasolle, etsittäessä lähteitä, mistä löytyy erimielisyyden aiheita ihmisten välille. Myös seurakunnissa esiintyy erimielisyyttä, perhepiirissä, lähes kaikkialla missä kaksi tai useampi ihminen on koolla yhtäaikaisesti ja pidemmän aikaa, riidan ainekset ovat olemassa valmiina. Ennemmin tai myöhemmin syntyy erimielisyyttä asioista, riidellään ja mesotaan, oikeassa olemisesta pidetään kiinni, joustoa ei tunneta, anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat vaikeita asioita. Omia virheitä ei nähdä, vika aina on toisessa osapuolessa. Sama syytösten ketju jatkuu joka alkoi ensimmäisessä syntiinlankeemuksessa, Aadam, syytti Eeva, Eeva syytti käärmettä.

Tänään haluaisin puhua/kirjoittaa anteeksi antamisesta ja anteeksi pyytämisestäkin. Koska itse jouduin sen asian eteen hyvinkin voimallisesti, siis Herran edessä rukouksessa ollessani, niin koin kehotusta parannukseen, anteeksiantoon, sekä mikä ehkä sittenkin se kaikkein vaikein asia siinä oli, niin; anteeksi pyytämiseen, kun ei koe itse olleensa aiheuttamassa ongelmia, tai erimielisyyttä, kaunaa, välttelyä, tms.. Vaan on enempikin joutunut olemaan se, jota on kohdeltu sopimattomasti, väärin ja käännetty selkäkin..

Ehkä vielä jotenkin on helppoa pyytää anteeksi silloin, kun tajuaa itse aiheuttaneensa riidan, tai puhuneensa pahaa, kohdelleensa jotakin väärin ja sopimattomasti, tms.. Mutta kun kokeekin itse olevansa se ns "uhri", syytön osapuoli ja sittenkin yhä vain Herra kehottaa pyytämään anteeksi siltä, jota kohtaan on alkanut yhä lisääntyvässä määrin vain nousta kaunaisuutta, inhoa, kiukkua, ja ..anteeksiantattomuuden syntiäkin, pahan puhumista.. ym. Niin silloin kysytään jo meiltä Herran omilta halua nöyrtymiseen sekä: tekemään se anteeksipyyntö ensin siltä, jota kohtaan hänen tylyn käytöksensä takia tms on alkanut syntyä halua pysyä erossa hänestä, puhua pahaa hänestä, tms.. Huiih, siis tosi vaikeaa!

Ja tuossa lainauksessa jonka otin siskon kirjoituksesta, niin siinä on asioita ja ajatuksia joihin voin ns yhtyä. Sekä tuo Raamatunpaikka, voi kuinka se vieläkin kosketti ja puhutteleekin..Varsinkin tämä seuraava kohta nousi muita kuin ylemmäksi tuosta; kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.

Kärsiä sitä toista, erilaista ajattelultaan, käytökseltään, ehkä tylystikin käyttäytyvää, tai joka haluaa vain päteä, taii..

Mutta kun sitten itse viimeinkin suostuin tottelemaan, kun Herra oli jo siitä minulle henkeeni puhunut usein aikaisemminkin, niin eilen aamusella Raamattua lukiessani se Sana siellä laittoi aralle ja pienelle paikalle, kun; Sana kävi kohti ja kuin varoitti, jos en tahdo tehdä parannusta, siis; pyydä anteeksi, ja myöskin itse anna anteeksi, antoi se toinen sitten anteeksi tai ei, niin.. kestääkö uskoni puhtaana .. eipä taitaisi... Kysymyshän olikin vain siitä, että; suostunko esittämään anteeksipyyntöäni nurjamielisestä asennoitumisestani häntä kohtaan, selittäen hänelle, että; miksi pyydän anteeksi. Koska eihän hän olisi edes voinut tietää, Mistä ja miksi pyydän häneltä anteeksi, jos en olisi myöskin kuin selittänyt taustojakin siihen ensin. Ja niin otin yhteyttä häneen, ja vain kuin päätin totella Hengen ääntä, kehotusta. Ja hän koitti vaikka ja miten selitellä, että miksi on käyttäytynyt niin kuin on.. Seli seli.. eikä tullut mitään selvyyttä, että antaako anteeksi vaiko ei.

Silloin koin hiukan myöhemmin, että mun pitää selventää asiaa ja sanoin, että: Koen etten voi edes mennä ehtoollisellekaan, jos hän ei anna anteeksi ja muulla tavalla en osaa esittää anteeksipyyntöäni, kuin mitä sanoin nurjamielisestä käytöksestäni ja ajatuksistani häntä kohtaan, joista tahdon tehdä Jumalan edessä parannusta. Ja hän oli yöllä vastannut siihen ja sanoi antavansa anteeksi.. Voi rakkaat; miten se sana; Annan anteeksi vapauttikaan minut aivan kaikesta siitä ikävästä, mikä oli mieltäni rassannut ja painanut, murehduttanut ja suututtanutkin. Se ilo ja rauha, joka samalla kuin laskeutui sydämelleni, niin se oli ja on Sanoinkuvaamattoman Mahtavaa ja ihmeellistä. Kiitos Herralle!

...kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.

Tämä kohta sopii tosi hyvin kaiken lopuksi tuolle kaikelle mitä kävin läpi ja mihin sitten lopulta suostuinkin, koska Jumalan käsi oli niin voimakkaana päälläni, koska myöskin halusin ja haluan olla nöyrä ja kuuliainen: Hänen Herran Jeesuksen äänelleen, tahdolleen, Sanalleenkin..

2. Kor. 2:
5 Mutta jos eräs on tuottanut murhetta, ei hän ole tuottanut murhetta minulle, vaan teille kaikille, jossakin määrin, etten liikaa sanoisi.
6 Semmoiselle riittää se rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut;
7 niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen.
8 Sentähden minä kehoitan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan;
9 sillä sitä varten minä kirjoitinkin, että saisin nähdä, kuinka te kestätte koetuksen, oletteko kaikessa kuuliaiset.

10 Mutta kenelle te jotakin anteeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut-jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa-sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä,
11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.

[rita4]

Kun näen toisessa jonkun hermostuttavan tai ärsyttävän vian, se on kiistaton osoitus siitä, että minulla on sama vika. Se mitä arvostamme toisessa, myös ärsyttää meitä, tähän sääntöön ei ole poikkeusta. Se mikä ärsyttää meitä, paljastaa meissä peitetyn arvostuksen.

Jotenka parasta olisi aina erimielisyyden tullessa jota ei voida selvittää riitelemättä, katsoa sinne omaan sydämeen ja oman takkinsa alle. Sieltä se lopullinen syy löytyy, minkä pitäisi viedä parannusta tekemään.

Omassa voimassa emme itseämme voi muuttaa miksikään, Jeesus vain voi Pyhän Henkensä avulla meissä tehdä muutosta parempaan. Siksi säännöllinen uskonelämän hoitaminen on tärkeää. Ei hoitamaton kukka kasva, eikä hoitamaton uskova. Myös toisten kristittyjen tukiverkosto on tärkeä, sillä yksin ei kukaan kasva, eikä kehity hedelmää kantavaksi puuksi. Tarvitsemme toinen toistamme ja siksi meidän on opittava tuntemaan omat heikkoutemme ja vahvuutemme, hyväksymään lähimmäinen vielä keskeneräisenä, koska itse olemme vielä pahasti keskeneräisiä niin uskossa Jeesukseen kuin rakkaudessa lähimmäisiimme.

Kaikki olemme täydellisiä vasta perille päässeinä Jeesuksen luona. Elämämme aika kuluu kilvoittelussa, hyvä uskon kilvoitus Jeesuksen avulla ja toinen toistemme kanssa, sovussa yhteistyötä tehden suurena Jumalan lasten perheenä. Kärsien rakkaudessa toinen toistamme.

Jotain kuin alkoi nousta ja puhutella taas minua kun tuota siskomme kirjoitusta lueskelin. Uskovien yhteys, nyt vasta oikein sen ymmärrän, miten korvaamatonta se on meidän kasvussamme uskovina sekä; muuttumisessammekin toisenlaiseksi Herran Jeesuksemme avulla ja yksin vain Hänen voimassaan. Ei se muutos tule itsestämme, vaikka kuinka niin saatammekin ehkä kuvitella, luulla. Kyllä tietenkin siihen asti se tulee meistä itsestämme, että: Me Päätämme ja Haluamme muuttua, kuolla itsellemme, lihamme tuomille erinäisille houkutuksille, tai sitten loukkaantumisillemmekin..tms..

Mutta, kun Raamattu kehottaa meitäSanassaan muuttumisen, niin se tapahtuu aina piene prosessin kautta ihan varmasti meissä itsekussakin. Toisessa ihmisessä helpommin ja ehkä nopeamminkin, kuin toisessa. Mutta helppoa se ei ole kenellekään, ei yhden ainoallekaan ihmislapselle, kun meillä on uskovinakin tämä syntiin ja vähän kaikenlaiseen vääräänkin houkuttava lihamme mieli, heikkous tavalla tai toisella.. Jos sanot ettet ole heikko uskovana, vaan vahva ja kestävä, tms, niin uskallan sanoa silloin sinulle, että: Sinulla on vielä paljon paljon oppimista itsestäsi. Ehkä et vielä ole tajunnut sitä aatamin tai eevan mukanaan tuomaa Jumalan tahtoakin vastustavaa luonnetta, piirrettä, heikkoutta itsessäsi?

Siis kuin jonkinlaista halua olla jotakin, ehkä jopa suuri ja osaava, pystyvä, ja heikkojenkin auttaja, vaikka et itse vielä ole myöntänyt raadollisuuttasi, sekä nättinokkaisuuttasikin, kun sinua loukataan, puhutaan pahaa, neuvotaan,tms.. Älä nyt suutu, mutta minun on pakko sanoa se näin suoraan, koska Jumalan Henki niin mua kehottaa sanomaan ja koska tiedän sen raadollisuuden ja heikkouden, helposti suuttumiseni ja loukkaantumisenikin ym olevan minullekin valitettavasti itsellenikin se ns piikki lihassani, jota koitin kieltää viimeiseen asti ja esittää olevani hyvä, oikeassa olevakin ja vahvakin kestämään ihan melkein mitä vain..

Mutta vooih! Sitten kerran Herran Henki näyttikin minulle erään kerran rukouksessa ollessani oman heikkouteni ja raadollisuutenkin, sekä kuinka herkkähipiäinen yhä vain olen sittenkin toisia uskoviakin kohtaan, joilta saattaa tulla jotain, joka kirvelee ja loukkaakin, tai minä en vain kestä kuulla totuutta. Siinä sitä sitten kiukuttelin ja paruin, ristin juurella ollen kyllä, mutta loukkaantuneena ja päättäen; etten kyllä siedä tuollaista puhetta, käytöstä minua kohtaan.. Lihani märisi, koska se ei halunnutkaan nähdä meidän kaikkien uskovienkin vajavaisuutta: itsenikin, sekä antaa anteeksi ja sopia, unohtaa, tai jopa pyytää anteeksikin.

Kunnes tuli eräs päivä päivien joukossa jolloin jouduin kuin tekemään valinnan Herran edessä jälleen kyllä ollessani; Joko pyydän kyseiseltä ihmiseltä nurjamielisyyttäni anteeksi ja sovin, tai sitten kovetun sydämeltäni ja pysyn anteeksiantamattomuudessani ja etten sanoisi vihassanikin sitä ihmistä kohtaan, kun hän oli kohdellut minua ja edesmennyttä miestänikin hiukan kyseenalaisesti kylläkin, mutta minä en vain pystynyt unohtamaan ja antamaan anteeksi, sopimaan, siis; näkemään itsessäni mitään väärää tai vikaa.. Olin mukla puhdas ja viaton, syytön kaikkeen ja .. Mutta enhän minä ollut, en todellakaan. Koska Jumala osoitti että se on jo väärin, kun en kykene, siis en halua antaa anteeksi, unohtaa, ja vain siunata tuotakin ihmistä.. Kunnes lopulta yhden Raamatunpaikan eteeni noussessa, kuin muistuttaen taas asiasta ja että; minun on tehtävä aloitus. Vahvin aloittaa olen aina sanonut lapsilleni, joten oli aika toteuttaa se omallakin kohdallani ja niin kerroin pyytäväni anteeksi nurjamielisyyttäni ym ja pyysin ihan oikeesti ja sydämestäni anteeksi. Ja sain anteeksi, kiitos Herralle! Ja Voi mikä rauha, ilo, vapaus siitä syntyikään sydämeeni ja nyt ei ole enää tarvinnut olla nurjamielinen sitä ihmistä kohtaan, vaan iloitsen hänestä ja kiitän Herraa hänestä puhtain ja levollisinkin mielin.

Kärsimmekö me oikeastikin toisiamme rakkaudessa? Toivon sitä, niin omalle kohdalleni, kuin juuri sinunkin kohdallesi rakas ystäväni.

Mutta se vaatii nöyrtymistä, tulemista itsekin pieneksi ja heikoksi, vajavaiseksi, kompastelevaksi, suustaan välillä typeriäkin päästeleväksi, joita onneksi sitten saamme viedä sinne Golgatan keskimmäisen ristin juurelle; parannusta tehden. Ja sanon rehellisesti, että; Se ei ole koskaan mitään helppoa, koska lihantahtomme on aika vahva, luja, päättäväinen ja usein herkkähipiäinenkin, joka ei näe useinkaan itsessään niinkään mitään väärää, vikaa, mutta toisten virheet ja sanomiset, tekemiset ym kyllä noteerataan ja ollaan sormi pystyssä nopeestikin osoittamassa toista ja syyttämässäkin jopa.. Rakkautta tarvitaan totisesti, niin minun sydämeeni lisää, tosi paljon, kuin ehkäpä sinunkin sydämeesi?!

Laitanpa vielä tämän laulun tänne loppuun; Amazing Grace | Erstaunliche Gnade (with German Lyrics | deutsch)

2. Tim. 2:
23 Mutta vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja.
24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.