Jumalan rakkaus

[rita4]

Kaija Koivumäki

Minä rakastan päiväperhosia. Korjaan haavoittuneet perhoset kadulta, vapautan muurahaisten paulaan joutuneet poloiset. Korjaan liian lähelle vedenpintaa joutuneen, joka on kastellut siipensä lentokyvyttömäksi.

Voin ymmärtää jotakin Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Me ihmiset olemme kuin Jumalan luomia perhosia. Hän rakastaa jokaista, suurinta ritariperhosta ja massaan sekoittuvia sinisiipiä, jotka lepattavat peltojen reunoilla.

Vain ihmiselle Jumala antoi ymmärryksen tehdä valintoja. Hän on luvannut kartuttaa viisauttamme kuin Salomonille. Meidän tulisi vain tehdä oikeita valintoja Jumalan antaman Sanan ohjeita noudattaen ennen kuin saapuu syksy kylmine viimoineen. Silloin uupuu kauneimmankin perhosen lentokyky.

Herran kanssa kulkien tie on turvallinen. Onhan siinä mäkiä ja notkelmia, mutta me olemme sillä turvassa. Ajatuksemme ovat jo kultaporttien luona. Rinnassamme on jo vakuus siitä, että nimi on taivaan kirjassa. Saanko kohdata sinut taivastiellä? Tahtoisin astua yhdessä kanssasi päärlyportista sisään. Isän tiedossa ovat aikataulut, vain hän tietää päiviemme määrän. Ei ole syytä huoleen, Herra huolehtii meistä omistaan.

[rita4]

Minä rakastan päiväperhosia. Korjaan haavoittuneet perhoset kadulta, vapautan muurahaisten paulaan joutuneet poloiset. Korjaan liian lähelle vedenpintaa joutuneen, joka on kastellut siipensä lentokyvyttömäksi.

Voin ymmärtää jotakin Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan. Me ihmiset olemme kuin Jumalan luomia perhosia. Hän rakastaa jokaista, suurinta ritariperhosta ja massaan sekoittuvia sinisiipiä, jotka lepattavat peltojen reunoilla.

Jotain haluaisin sanoa rakkaudesta sekä; veljien/siskojenkin, sekä tietenkin Jumalankin rakastamisesta. Me olemme todellakin kuin perhosia, jotka liihotamme ja iloitsemme kauniista, lämpimistä päivistä. Mutta me todellakin voimme kuin myöskin kuin kastella siipemme, tai loukkia ne ja silloin emme voikkaan lentää liihottaa, vaan meidät pakotetaan sinne paikoilleen, maan tasalle, koska siipemme loukkaantuivat, tai kastuivat ja silloin ne eivät kanna meitä, ei voida lentääkkään enää iloisina, vapaina, kevyin mielinkään, ... Tai ne ei kestä enää lähteä eteenpäinkään... Etsimmekö silloin Jumalaa? Kaipaammeko, että Hän suuri Luojamme tulisi ja auttaisi meitä niin, että voisimme jälleen lähteä kuin lentoon: vapain, puhtain siivin, sekä iloisin ja luottavaisin mielinkin. Uskoen, että; Jumala voi sekä tahtookin rakkaudessaan sekä huolenpidossaan: auttaa sekä vahvistaakin meitä, parantaa haavamme, tms...

Toivottavasti silloinkin etsimme Hänen kasvojaan, apuaan, voimaansa sekä rakkauttaan, joka on niin ihmeellinen ja Valtavan suuri, ettei sitä pieni ihmislapsi/mieli edes koskaan edes mitenkään kunnolla pysty käsittämäänkään.

Minä olen henk koht aina pikkulikasta asti tykännyt perhosista, niissä on kuvastunut sydämelleni; kiusatun ja hakatunkin pienen tytön sydämeen sellainen: ilo ja kaipuu saada vielä kerran lentää auringoissa vapaana ja huolta vailla, ilman kipuja, ilman rumia, loukkaavia sanoja, hylkäämisen tuskaa, ym..Sekä saada olla vain se pieni, heikko ja herkkäkin ja silti turvata johonkin korkeampaan, suurempaan, joka minuakin kurjaa rakastaisi ja auttaisi, välittäisi minustakin sekä; rakastaisi, ottaisi syliinsä turvaan, lämpöönkin, hoitaisi terveeksi jälleen sieluni ja ruumiinikin kivuista ja lentämään..

Mutta nyt, tänä armon päivänämme mietin elämääni taaksepäinkin hetken aikaa ja huomaan, että: elämä on ollut minua kohtaan aikalailla kova, rakkaudetonkin, jossa olen joutunut kuin kovettamaan sydämeni; jaksaakseni, pärjätäkseni ja se herkkä, arkakin ja toisia aina tahtova auttaa, välittää, tsempaava sydämenikin on kuin koventunut. Toivottavasti ei kuitenkaan paatunut.. Herra sen yksin tietää ja näkee..

Kylmyys ja rakkaudettomuus veljien ja siskojenkin kohdalta on laittanut minut kuin miettimään omaa käytöstäni toisia kohtaan, sekä suhdettani Jeesukseenkin. Olenko minäkin noin välinpitämätön, rakkaudeton, ilkeä, toisia halveksuva tai kade, katkera, anteeksiantamaton, tms? Eikö sydämessäni asukaan enää Jumalan rakkaus ja armollisuus? Enhän voi, enkä tahdokaan osoittaa toisia sisaria tai veljiäni sormella ja sit; hupsista vain, kun Herra paljastaakin Henkensä kautta, niin minä olenkin aivan samanlainen kuin muutkin, jotka eivät syystä tai toisesta vain pidä minusta uskovana siskonaan, vaan etsivät vikoja ja puutteita, virheitäkin, taii..

Olin jälleen Herran edessä viime yönäkin tämänkin asian tiimoilla ja koin, että: parannusta oli tehtävä ja tahdottava ainakin itse muuttua ajattelussani, sekä käytöksessäni ja vain Pyrkiä antamaan anteeksi, sekä rakastamaan kaikenlaisia ihmisiä. Niitäkin, joiden kanssa ei vain synkkaa ja jotka eivät pidä minusta edes uskovanakaan, jne..

Sitä kipuilua olen joutunut käymään tosi pitkään ja kuinka helposti me itse kukin koitamme kuin pestä ns kätemme ja nähdä vain toisisssa niitä puutteita, vikoja, rakkaudettomuutta ja anteekisantamattomuuttakin, ym.. Mutta kuinka vaikeaa onkaan tajuta sekä kuin nähdä ne samat viat ja puutteet, vääränlainen käytöskin, panettelu tms itsessäänkin. Niinpä niin; se on tosi rankkaa ja vaikeaa nähdä, saati myöntää, että: "Herra tahtoo minunkin muuttuvan ja yrittävän kaikesta huolimatta siltikin vain pyrkiä Hänen avullaan sekä voimassaankin; rakastamaan lähimmäisiäni, uskon veljiä ja siskojanikin tulipa eteeni elämässäni ja vaelluksessani sitten ihan mitä vain kurjaakin tai loukkavaa, tms.."

On tehtävä itselleen se päätös, miten aikoo jatkossa toimia, puhua, elää, jne.. Me emme voi toinen toistamme muuttaa, mutta itseämme kyllä voimme Herran Jeesuksen avulla, sekä Hänen voimassaankin muuttaa, Jos vain niin tahdomme. Päätös muutoksesta tulee aina vain meistä itsestämme. Ei olosuhteista, ei toisten käytöksestä, uskontilasta, srk tilastakaan, ei! Vaan ja ainostaan siitä, että: Tahdommeko kuolla itsellemme ja etsiä Herramme kasvoja/tahtoa vilpittömästi.

Mitä vastaat Herralle, kun, Hän odottaa ja kysyy sinun haluasi: itsellesi kuolemiseen ja muuttumiseenkin? Mitä vastaat Hänelle? Älä pidä niin suurta huolta itsestäsi, vaan nöyrry jo Jumalan pyhien kasvojen eteen ja tunnusta, että; Se muutos kaikkeen pitääkin tapahtua sinussa itsessäsi, ei niinkään niissä toisissa.. ja kun sinä tahdot muuttua, niin ne toisetkin sen huomaavat ja tahtovat alkaa muuttua..

Ef. 5:
8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina
9 -sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä-
10 ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;

11 Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
12 Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;
13 mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.

14 Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"
15 Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat,
16 ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.
17 Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.

1. Joh. 4:
15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.