Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Room. 8:35.

[rita4]

C.O.Rosenius: Elämän Leipää

Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Room. 8:35.

Tässä apostoli puhuu siitä suuresta huolesta, mikä Jumalan lapsilla on, nim. pysymisestä Kristuksen rakkaudessa. Samassa luvussa on apostoli lohduttanut meitä sillä, että Jumalan armo on meitä lähellä. Hän on lohduttanut omantuntomme tuomiota ja Jumalan vihan pelkoa vastaan. Nyt kiinnittää hän huomiomme hengellisen elämän moninaisiin vaaroihin ja vakuuttaa meille, ettei mikään, mikä täällä vaeltaessamme meitä kohtaa, voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Kuten ennenkin lohduttaa hän meitä esittäen tässä voiton varmuutta uhkuvan kysymyksen: »Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?»

Tämä kysymys ilmaisee apostolin vahvan uskon ja luottamuksen. Mutta se, että hän herättää tämän kysymyksen, nim. voimmeko me tulla erotetuiksi Kristuksen rakkaudesta, ja että hän antaa siihen perinpohjaisen lohdullisen vastauksen, todistaa sellaisen huolen vaivaavan uskovia ja että he tarvitsevat siinä lohdutusta. Sillä emmehän voi ajatella apostolin kirjoittaneen meille vain omaa uskallustaan ilmoittaakseen, vaan lohduttaakseen niitä, jotka lohdutusta tarvitsevat.

Kaikkien tosikristittyjen tavallisimpana huolena, jopa merkkinä siitä, että he omistavat armon, on, että he huolehtivat Kristuksen rakkaudessa pysymisestä, ei ainoastaan sillä hetkellä, vaan että he loppuun asti siinä pysyisivät. Joskin se, ettei sinulla ole luottamusta Jumalan uskollisuuteen ja voimaan, on todistuksena uskon heikkoudesta, niin sittenkin on hyvä merkki se, että pelkäät menettäväsi kalliin aarteesi ja elävästi tunnet heikkoutesi ja epävakaisuutesi sekä esteiden ja vihollisten voiman. Tuo pelko on hyvä merkki, sillä ei se ainoastaan todista sinun tuntevan oman heikkoutesi ja vihollisten voiman, vaan myös, että itse lahja on tullut sinulle kalliiksi ja välttämättömän tarpeelliseksi.

Sillä onhan ihmissydän sellainen, että mikäli jokin asia on meille kallis ja välttämätön, sikäli pelkäämme sen menettämistä. Onhan niin, että jos aarre, jota säilytän, ei ole suuriarvoinen, en suuresti pelkää varkaita, mutta jos aarre on hyvin kallis, niin pelkään kaikkien varkaiden tietävän siitä ja luulen, ettei missään löydy kyllin varmaa suojapaikkaa sille. Ken täällä vaarojen maassa ei koskaan pelkää autuutensa aarteen menettämistä, se ei aarteensa arvoa vielä ymmärrä.

On siis hyvän merkki, että omaat erityisen pelonhengen, taipumuksen aina pelätä jotain hengellistä petosta tahi vaaraa, kuten muudan vanha opettaja kirjoittaa: »Ajatellessasi, että joskus voisit kadottaa jumalanpelon ja uskon sydämestäsi, joudut kuin kuoleman tuskaan.» Tämä on Hengen työtä sielussasi, jonka kautta armontilasi on tullut sinulle oikein kalliiksi, josta et millään tahdo luopua. »Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.» Tämä on Jumalan sanan tärkeimpiä totuuksia. Sen mukaan apostolikin menettelee. Murheellisia hän tahtoo lohduttaa.

Hän vakuuttaa heillä olevan niin voimallisen ja uskollisen Herran ja puolustajan, ettei mikään voi heitä hänestä erottaa. Monta voimallista vihollista ja estettä tulee heidän tiellensä, »mutta näissä kaikissa me saamme mitä jaloimman voiton hänen kauttaan, joka meitä on rakastanut.» Semmoisen lohdutuksen apostoli meille antaa.

Kristuksen rakkaus ja armo, josta ei mikään voi meitä erottaa, kuvataan tässä lyhyellä, mutta rikkaalla lauseella. Kristuksen rakkaus, ei meidän rakkautemme Kristukseen, vaan Kristuksen rakkaus meihin, kuten lauseen kokonaisuus tässä osoittaa. Sillä edellisessä säkeistössä on apostoli selittänyt, mitä Kristus tekee ja on jo tehnyt meidän edestämme.

Mitä on siis tulla erotetuksi Kristuksen rakkaudesta? Epäilemättä sitä, että tulemme erotetuiksi Kristuksen rakkauden persoonallisesta osallisuudesta, siis armotilasta. Armotilassa on Kristuksen rakkaus koko meidän autuutemme. Kristuksen rakkauden kautta olemme saaneet kaiken, mitä elämään ja autuuteen kuuluu. Isän iankaikkisen armon, kadotus ei silloin meitä kohtaa, saamme Pyhän Hengen sydämeemme, lapsioikeuden ja taivaan perintöoikeuden. Kristuksen rakkaus on myös jo täällä ajassa uskovaisen kallein aarre ja autuus. Morsiamelle on yljän rakkaus enemmän kuin hänen lahjansa ja tavaransa. Uskovainen sielu sanoo Aasafin kanssa: »Kukapa muu minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet omani, en mistään maan päällä huoli.»

Uskovaisen sielun tuntomerkkinä on myös se, että hän hairahduttuaan on eniten huolissaan siitä, että hän on vihoittanut Herran ja pelkää menettävänsä hänen rakkautensa. Siksi ilmaisu Kristuksen rakkaudesta on lähtenyt uskovasta sydämestä.

Ja nyt sanoo apostoli: »Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta.»? Kysymyksen sävyssä on lohdullinen varmuus siitä, ettei kukaan eikä mikään voi meitä erottaa tästä rakkaudesta. Ja onhan siinä suuri, jumalallinen lohdutus, että meillä on niin uskollinen ja voimallinen Herra, joka kaikissa kiusauksissa ja vaaroissa on meitä tukemassa ja auttamassa, kun me häntä avuksi huudamme.

Vaikkapa ei vanha sydämemme saisikaan sitä lohdutusta, että emme enää ole semmoisessa vaarassa, jotta joka päivä tarvitsisi avuksi huutaa Herraa ja olla hänestä riippuvaisia. Kiitos Herralle! Meillä on hänen voimassaan ja uskollisuudessaan aina apu milloin apua tarvitsemme. Semmoinen on lohdutus, jonka Herra tässä tahtoo antaa.