Teologi, kirjailija Anna-Liisa Valtavaara: Rakkaus voi poist

[rita4]

Teologi, kirjailija Anna-Liisa Valtavaara: Rakkaus voi poistaa kaiken syyllisyyden
07.12.2019 08:07 (päivitetty 17:18)
Radio Dei toimitus

– Totuus ja rakkaus ovat parhaat lääkkeet väärään syyllisyyteen. Totuus paljastaa sen, onko ihminen oikeasti syyllinen vai ei, ja rakkaus saa ihmisen uskomaan, että on arvokas, vaikka välillä mokaisikin, sanoo kirjailija Anna-Liisa Valtavaara. Kuva: Mikael Juntunen

Väärä syyllisyys on yksi suurimpia esteitä ihmisen sisäiselle vapaudelle. Siitä vapautuminen on kuitenkin mahdollista, vaikkakin usein pitkä ja kivuliaskin prosessi.

Kiltteydestä kipeät -kirjasta tunnetuksi tullut espoolainen teologi ja kirjailija Anna-Liisa Valtavaara on luennoinut viime vuosien aikana paljon syyllisyydestä. Hän kirjoitti aiheesta myös kirjan ”Syyllinen olo – Syystä vai suotta?” (Kirjapaja Oy, 2014, uudistettu painos Päivä Oy, 2019).

Valtavaaran toiveena on tuoda ihmisille vapautusta sekä oikeasta että väärästä syyllisyydestä, sillä syyllisenä eläminen ei ole ihmiselle alkuperäinen olotila.

Aatami ja Eeva elivät vapaana syyllisyydestä. He eivät tienneet pahasta mitään. Heillä oli avoin suhde Jumalan ja toistensa kanssa, eikä heidän tarvinnut mennä piiloon tai pelätä mitään, sanoo teologi Valtavaara. Syntiinlankeemuksen myötä kaikki muuttui. Ihminen alkoi piileskellä Jumalaa ja vierittää vastuun vääristä teoistaan toisten niskoille.

Vapauden esteitä

Valtavaaran mukaan Jumalan tahto on, että ihminen saisi elää vapaana turhista painolasteista. Syyllisyys on yksi suurimpia esteitä vapaudelle häpeän ja katkeruuden ohella.

– Moni hakee jonkinnäköistä lupaa sille, ettei tarvitse antaa anteeksi, mutta sillä tavalla ihminen jättää itsensä vapauden ulkopuolelle. Anteeksiantamaton on aina jotenkin sidottu siihen, mitä tai kenelle hän ei anna anteeksi. Se rajoittaa ihmisen elämää tosi paljon, Valtavaara sanoo.

|”On ihmisiä, jotka syyllistyvät aina ja kaikesta varmuuden vuoksi, ja toisessa ääripäässä niitä, jotka eivät syyllisty koskaan mistään.”

– Häpeä taas on lähellä väärää syyllisyyttä. Ihminen kokee olevansa väärä ja huono ja ettei kelpaa ja riitä. Silloin ei voi olla vapaa, koska miettii koko ajan sitä, mitä muut ajattelevat itsestä, ja että taas jokin asia menee itsensä takia pieleen. Ihminen on silloin sidoksissa itseensä ja synkkiin tuntoihinsa ja uskomuksiinsa. Siihen ei mahdu vapautta eikä vapauden tuomaa iloa.

Syyllinen syystä vai suotta?

Väärän syyllisyyden taustalla on rakkauden puute. Ihminen ei ole tullut jostain syystä vakuuttuneeksi siitä, että on arvokas ja kelvollinen ja riittävä epätäydellisenäkin. Hänen minäkuvansa ja identiteettinsä ovat arvottomuuden ja huonouden värittämiä.

– Joillakin vaikuttaa se, jos on lapsena moitittu ja syyllistetty paljon ja aiheetta, tai jos ei ole saanut sellaista rohkaisua, että on hyvä ja kelpaa, vaikka välillä mokaakin, Valtavaara listaa.

– On ihmisiä, jotka syyllistyvät aina ja kaikesta varmuuden vuoksi, ja toisessa ääripäässä niitä, jotka eivät syyllisty koskaan mistään, vaikka pitäisi ja olisi aihetta.

| ”Jos on kysymys väärästä syyllisyydestä, niin siihen ei auta anteeksi pyytäminen ja saaminen.”

Moni kantaa aiheellistakin syyllisyyttä ihmissuhteisiin ja Jumalaan liittyen. Ja vaikka olisi pyytänyt ja saanutkin anteeksi, voi olla vaikea uskoa saaneensa anteeksi. Yksi yleinen syyllisyydenaihe on vanhemmuus. Äiti tai isä saattaa miettiä, onko se oma syy, jos lapsella on ongelmia.

– Syyllistyminen on turhaa, koska yleensä jokainen vanhempi tekee parhaansa sillä hetkellä, kun lapset ovat siinä. Paremmin ei voi tehdä kuin parhaansa, Valtavaara lohduttaa.
Vapaaksi väärästä syyllisyydestä

Jos kokee olevansa jumissa itsensä kanssa eikä ymmärrä, miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja kokee aina syyllisyyttä, niin asiaa kannattaa Valtavaaran mielestä silloin miettiä ja käsitellä.

– Jos on kysymys väärästä syyllisyydestä, niin siihen ei auta anteeksi pyytäminen ja saaminen. Siihen tarvitaan ihan muuta, kuten ensin totuuden löytäminen, onko ihminen syyllinen vai ei. Se auttaa jo eteenpäin, kun ymmärtää, että on vain luullut olevansa syyllinen.

Koska väärä syyllisyys on kasvanut osaksi ihmisen identiteettiä, siitä irti pääseminen on pitkä prosessi.

– Jos on elänyt vuosikymmeniä ajatellen, ettei ole kovin rakastettava ja kelvollinen ja että on varmaan syyllinen muidenkin pahaan oloon, niin siitä ei opi kovin hetkessä pois, vaan se vaatii aikaa ja prosessointia. Myös anteeksianto niille, jotka eivät ole osoittaneet itselle tarpeeksi rakkautta tai ovat saaneet uskomaan, että on kelvoton, on tärkeää. Vasta sitä kautta tulee vapaus, Valtavaara sanoo.

Nimesi on rakastettu

Valmiiksi ja täysin ehjäksi ei tule kuitenkaan kukaan maan päällä eläessään. Siksi armollisuus itseä kohtaan on tärkeää. Ja sen ymmärtäminen, että voi olla kaikesta epätäydellisyydestään huolimatta täydellisen rakastettu.

– Sen oppimista tämä elämä varmaan on, että oppisi luottamaan, että on rakastettu ja kelpaa ja riittää sellaisena kuin on, ja että toiset voivat tykätä, vaikkei ole täydellinen. Ja jos ei kukaan muu tykkää, niin Jumala tykkää meistä aina. Hänelle me olemme rakastettuja aina, silloinkin, kun olemme pahimmin mokanneet, Valtavaara lohduttaa.

| ”Jos on elänyt vuosikymmeniä ajatellen, ettei ole kovin rakastettava ja kelvollinen ja että on varmaan syyllinen muidenkin pahaan oloon, niin siitä ei opi kovin hetkessä pois.”

– Jumalalta riittää aina armoa. Kukaan ei ole niin ihmeellinen ja erityinen, että olisi tehnyt sellaista syntiä, jota Jumala ei anna anteeksi. Kaikki on kannettu ristille ja anteeksisaatavissa, eikä vain kerran, vaan aina kun tarvitsee. Ihminen saa tulla armontarvitsijaksi aina uudestaan.

Teksti: Elina Kirkkomäki

Artikkeli on julkaistu alun perin Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä. Tilaa itsellesi näytenumero.

[rita4]

Syyllinen syystä vai suotta?

Väärän syyllisyyden taustalla on rakkauden puute. Ihminen ei ole tullut jostain syystä vakuuttuneeksi siitä, että on arvokas ja kelvollinen ja riittävä epätäydellisenäkin. Hänen minäkuvansa ja identiteettinsä ovat arvottomuuden ja huonouden värittämiä.

– Joillakin vaikuttaa se, jos on lapsena moitittu ja syyllistetty paljon ja aiheetta, tai jos ei ole saanut sellaista rohkaisua, että on hyvä ja kelpaa, vaikka välillä mokaakin, Valtavaara listaa.

– On ihmisiä, jotka syyllistyvät aina ja kaikesta varmuuden vuoksi, ja toisessa ääripäässä niitä, jotka eivät syyllisty koskaan mistään, vaikka pitäisi ja olisi aihetta.

Väärän syyllisyyden taustalla on rakkauden puute. Allekirjoitan tuon ajatuksen. Koska itse voin sen omalla kohdallani allekirjoittaa täysin, ehkä sinäkin rakas ystäväni voit sen omalla kohdallasi allekirjoittaa?

Mietin pieniä lapsia ja itseänikin samalla lapsena, niin kun ei saa kokea rakkautta, hyväksyntää, on vain moitetta, syyttämistä, syyllistämistä, ja on vain kuin tiellä kaikessa olevana, joka ei osaa yhtään mitään tehdä oikein, niin eipä siinä juurikaan, jos ollenkaan koe olevansa rakastettu tai hyväksytty, tärkeä, ei! Vaan kokee vain olevansa kelvoton ja halveksittu, joka vain pilaa kaiken; toistenkin elämän.

Ja onhan sitä tosi vaikeaa koskaan nousta, oppia ottaan vastaan rakkautta, tai edes uskomaan Jumalankaan rakkauteen.. Minä itse olen käynyt ja käyn omalla tavallani varmaankin loppuun asti sitä prosessia, jossa en pysty ottaan vastaan rakkautta, vaikka niin kaipaankin saavani olla rakastettu. Ja Jumalan rakkaus oli hyvinkin pitkään uskoontulonikin jälkeen vaikeaa ymmärtää, vaikka sen järjen tasolla uskoikin todeksi, mutta aina oli ja on vieläkin kuin pelko, että pilaan vain kaiken ja en osaa, pysty, en osaa olla käytössäänkään, niin kuin mun pitäisi pienen pääni ajatusten mukaan olla Herrani käytettävissä.

Sitten kun on törmännyt ihmisiin ja varsinkin uskoviin, joita ei näytä haittaavan mikään, ei ole kuin omaatuntoa, tai kokemusta olevansa tehnyt, sanonut mitään muka väärin ja ei koekaan siitä syyllisyyttä. Niin onhan sitä aivan mahdotonta itseni käsittää, hyväksyä edes.. Huomaan huutavani rukouksessa Herralle. "Herätä omatuntonsa!" Näen kuin sieluni silmin paatuneen ja kovettuneen, vailla rakkautta olevan sydämen, joka on ylpistynyt ja joka vain kuvittelee olevansa pyhä ja hyvä.. Mikä saa uskovasta sellaisen, sitäkään en ymmärrä. Vai onko sittenkin vika vain minun ajatusmaailmassani jossa näen ja koen asioita täysin väärin, .. Herra yksin tietää! Siksi se laittaakin itseni sen myötä kiireesti parannuksen paikalle.. jotta rauha sydämessä palaisi ja voisi vain siunata....

– Jos on kysymys väärästä syyllisyydestä, niin siihen ei auta anteeksi pyytäminen ja saaminen. Siihen tarvitaan ihan muuta, kuten ensin totuuden löytäminen, onko ihminen syyllinen vai ei. Se auttaa jo eteenpäin, kun ymmärtää, että on vain luullut olevansa syyllinen.

Koska väärä syyllisyys on kasvanut osaksi ihmisen identiteettiä, siitä irti pääseminen on pitkä prosessi.

– Jos on elänyt vuosikymmeniä ajatellen, ettei ole kovin rakastettava ja kelvollinen ja että on varmaan syyllinen muidenkin pahaan oloon, niin siitä ei opi kovin hetkessä pois, vaan se vaatii aikaa ja prosessointia. Myös anteeksianto , jotka eivät ole osoittaneet itselle tarpeeksi rakkautta tai ovat saaneet uskomaan, että on kelvoton, on tärkeää. Vasta sitä kautta tulee vapaus, Valtavaara sanoo.

Tuossa on asiaa jonka myöskin allekirjoitan, sillä juuri noinhan asia todellakin on. Ei muuten yhtään helpota silloin, vaikka pyytäiskin anteeksi tai saisi anteeksikin, jos ei ole kuin saanut varmuutta, selvyyttä siitä, että: onko mahdollisesti tehnyt, sanonut tai jopa elänyt, toiminut väärin, vai eikö ole. Sydän saattaa olla rauhaton, kun ei saa, tai vain yksinkertaisesti ei löydä itsestään mitään väärää, vikaa, mutta kuitenkin se vioittunut, haavoitettu omatunto, tai toisten sanat, käytöskin saattaa aiheuttaa sen; ettei rauhaa löydy, koska kokee olevansa kuin Jumalankin vihan alla, kun on kokenut toimineensa, tms täysin väärin.

Mikä siihen silloin auttaa? On toki moniakin keinoja joita en nyt tässä ala luetella, mutta itselläni on aina auttanut ja toiminut se, kun olen suostunut (koska sielunvihollinen kyllä koittaa estää silloin aina rukoukseen menon) menemään rukoukseen ja jutellut asioistani Jeesukselle sekä: pyytänyt selvyyttä, varmuutta, sekä verensä puhdistusta, anteekisantoaankin. Sekä anteeksiantoa, ja voimaa antaa anteeksi heille,niille, joita kohtaan minulla on nurja mieli, tms.

Nimesi on rakastettu

Valmiiksi ja täysin ehjäksi ei tule kuitenkaan kukaan maan päällä eläessään. Siksi armollisuus itseä kohtaan on tärkeää. Ja sen ymmärtäminen, että voi olla kaikesta epätäydellisyydestään huolimatta täydellisen rakastettu.

– Sen oppimista tämä elämä varmaan on, että oppisi luottamaan, että on rakastettu ja kelpaa ja riittää sellaisena kuin on, ja että toiset voivat tykätä, vaikkei ole täydellinen. Ja jos ei kukaan muu tykkää, niin Jumala tykkää meistä aina. Hänelle me olemme rakastettuja aina, silloinkin, kun olemme pahimmin mokanneet, Valtavaara lohduttaa.

– Jumalalta riittää aina armoa. Kukaan ei ole niin ihmeellinen ja erityinen, että olisi tehnyt sellaista syntiä, jota Jumala ei anna anteeksi. Kaikki on kannettu ristille ja anteeksisaatavissa, eikä vain kerran, vaan aina kun tarvitsee. Ihminen saa tulla armontarvitsijaksi aina uudestaan.

Tämä laulu lohduttaa mua ainakin ja siksi kuuntelenkin sitä aika useinkin.Juha Tapio - Rakastettu