Rakkaus on sydämen asia

[rita4]

Rosenius; Elämän leipää.

Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi. 1 Kor. 13: 2.

Huolestuttava on se ilmiö, että paitsi sitä, että hienompi itsevanhurskaus tahtoo tehdä rakkautemme ja sen osoituksen autuudentieksi, me toisaalta tapaamme kristityitä, jotka ovat oppineet suuren päätotuuden, että tulemme vanhurskaiksi ilman ansiotamme, ainoastaan uskon kautta Kristukseen, ja tämän uskon kautta myös saamme uuden taivaallisen rakkauden, mutta alkavat kuitenkin jonkin ajan kuluttua kylmetä, kuoleentua ja pensistyä rakkaudessa ja sen osoituksessa. He näyttävät nyt elävän vain itseänsä varten, tahi voivat varsin helposti lohduttautua tähän puutteeseensa nähden ja sanovat autuutemme tulevan vain armosta uskon kautta, niin kuin autuutemme tulisi sellaisesta uskosta, joka ei vaikuta mitään rakkautta. Tähän kurjaan petokseen nähden tulee meidän vakavasti ajatella, mitä Herran sana opettaa tässä asiassa.

On tosi, että tulemme vanhurskaiksi yksinomaan Jumalan armosta uskomalla siihen rakkauteen, jolla Jumala Kristuksessa on rakastanut meitä, emmekä oman rakkautemme kautta. Mutta ei ole totta, että meidät vanhurskautetaan uskosta, joka ei vaikuta rakkautta. Ei, sanoo apostoli, »vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi.» »Yhtä mahdotonta on, että elävältä uskolta puuttuisi rakkaus, kuin että tuli olisi ilman lämpöä.» (Luther.) Kun Raamattu opettaa, että meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, tarkoitetaan sillä vain sitä uskoa, joka tekee sydämen rakkaudesta eläväksi ja palavaksi. Herra Jeesus sanoi: »Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.» Johannes painostaa alinomaa ensimmäisessä kirjeessään, että me juuri rakkauden kautta »tiedämme olevamme totuudesta», »tiedämme olevamme Jumalan lapsia», »olevamme Jumalasta syntyneet».

Jos kerran olemme uskon käsittäneet, muistamme myös, kuinka heti saimme sydämiimme uuden, palavan rakkauden, ei vain armollista Jumalaa kohtaan, joka antoi meille kaikki syntimme anteeksi, vaan lähimmäistämmekin kohtaan. Sekä »veljenrakkauden» kaikkiin, jotka uskoivat ja rakastivat Jeesusta että »yleisen rakkauden», niin että hartaalla huolenpidolla ajattelimme kaikkien ihmisten pelastusta ja autuutta. Jos tämä pyhä rakkaus nyt on sammunut, kuinka silloin on uskomme laita? Olkoon uskalluksemme kuinkakin altis ja väkevä, olkoon hengellinen valomme vaikka mitä suurin, on meidän uskomme nyt kuitenkin todellisuudessa vain kuollut kuva siitä, mitä se ennen oli, kun se nyt ei vaikuta mitään rakkautta.

Muistathan, kuinka suuria ja kiitettäviä tekoja Herra Jeesus tapasi Efeson seurakunnan enkelillä, ja kuitenkin tämä oli hyljännyt ensimmäisen rakkautensa, minkä Kristus sanoi olevan niin arveluttavan merkin, sellaisen »lankeemuksen», että jollei parannusta tapahtunut, työnnettäisiin kynttiläjalka pois paikaltaan.

»Minä tiedän sinun tekosi», sanoo Herra, »ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi, eivätkä ole, Ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi, ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon kantamista sinulla on ollut minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. Mutta minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä lankesit, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja mutta jos et, niin minä tulen sinun luoksesi ja työnnän kynttiläjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.»

Tässä näemme rakkauden olevan erityisen sydämen asian, joka voi olla kadonneena niinkin kiitettävän toiminnan, niinkin voimakkaitten ja kristillisten tekojen yhteydessä, kuin Kristuksen tässä luettelemat, kun ei nyt enää synteineen maata Jeesuksen jalkain juuressa, vaan ollaan itse hyviä eikä sentähden myös enää synny rakkautta veljiin. Apostolikin osoittaa, että näin ollen oivallisimpienkin tekojen ohessa voi tämä rakkaus puuttua, sanoessaan: »Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi (kuten marttyyrit roviolla), mutta minulla ei olisi rakkautta, niin ei se minua mitään hyödyttäisi.»

Varmaan pitäisi tämän herättää meitä Herran kasvojen edessä ajattelemaan, kuinka on rakkautemme tila. Huomaamme sekä Kristuksen että apostolin sanoista, että mitä hyvänsä me olemme uskomme tai teemme ilman uskon ja armon kautta syntyvää sydämen todellista rakkautta, niin kaikki on aivan väärää ja pelkkää petosta, kuinka kristilliseltä ja kauniilta näyttäneekin. Jospa kaiken elinaikamme muistaisimme ja tarkkaisimme tätä!

»Siinä rakkaus on - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on lain rakastanut meitä, niin olemme mekin velvolliset rakastamaan toinen toistamme.»