ilosanoma.munfoorumi.com

Marja-Liisa Järvinen

Vanhempani tulivat uskoon ollessani alle 10-vuotias. He halusivat kuulla Jumalan Sanan julistusta ja kävivät paljon hengellisissä tilaisuuksissa ja minä heidän mukanaan.

Siihen aikaan oli maaseudulla aika paljon ns. tupakokouksia ja kesäaikaan telttakokouksia. Niissä julistettiin, että ihmisen tulee ottaa Jeesus vastaan syntien anteeksiantajana, jos haluaa tämän lyhyen ajallisen elämän jälkeen saada iankaikkisen elämän taivaassa.

Tämä opetushan perustui ja perustuu tietysti edelleen Raamattuun. " Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." Room. 8:1.

Kuullessani tätä julistusta alkoi sydämessäni nousta ajatus, että minunkin pitää tehdä ratkaisu Jumalan puoleen. Tiesin, ettei vanhempieni usko auta minun kohdallani.

Eräässä telttakokouksessa ollessani siellä kysyttiin jälleen, kuka haluaa ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana. Silloin minä nostin käteni merkiksi ja näin ilmoitin haluni antaa elämäni Jeesukselle. Puolestani rukoiltiin ja siitä alkoi "taaperrukseni" uskon tiellä. Jumala on armossaan pitänyt omanaan tähän asti, sillä omilla voimilla se ei olisi mahdollista.

Uskoontulohan ei suinkaan takaa automaattisesti helppoa elämää. Minunkin elämässäni on ollut monia pilvisiä päiviä. Mutta kun Jumalan Poika Jeesus on kapteenina elämäni purressa, ei tarvitse pelätä haaksirikkoa. Ja se mahtava päämäärä, iankaikkinen elämä Jumalan luona, kannustaa jatkamaan uskon tiellä eteenpäin.

Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut." Joh. 11:25.

Ystäväni, joko Sinä olet avannut sydämesi Jeesukselle?

Niin usko Jeesukseen on elämäni tärkein ja rakkain juttu,asia. Olenhan saanut armon tulla uskoon ja pysyä myöskin sillä uskontiellä, vaikka olosuhteet eivät aina olekaan olleet mitenkään ns suotuisammat. Kun elin elämääni uskosta osattoman mieheni kanssa, niin on suorastaan ihme, että: pysyin uskossa.

Nyt kun saan olla täällä kuntoutuksessa ja suurin osa ainakin henkilökuntaa ja kuntoutettavia ovat uskosta osattomia, siis vain uskonnollisia, niin olen pyytänyt Jeesustani auttamaan minua niin että; Voisin ja osaisin olla täällä Hänen tuoksunaan ja kirjeenään. Eli: omalla tavallani persoonallisella tavallani toimimalla ja puhumalla: minusta voisi edes pikkasen haistaa,nähdä,että kenen oma/seuraaja olen. Se on rukoukseni.

Eilen olin yhden ihmisen luona ja hän siinä päivitteli, että; miten olen selvinnyt niistä kaikista asioista/ tilanteista elämässäni niinkin hyvin. Hän oikein tivasi minulta siihen selitystä. Silloin sanoin olevani uskossa ja että Jeesus on ollut ja on loppuun asti minun auttajani ja lohduttajani, ja hän vahvistaa, ja auttaa kestämään,sekä antamaan anteeksikin, jne..Sanoin että rukous auttaa ja kannattaa rukoilla Jeesusta..

Sain siis olla Herrani todistaja ja hiukan neuvoa miten Jeesusta voi kuka vain lähestyä. Kun poistuin huoneestaan, niin vihollinen alkoi kuin syyttään minua, miten heikosti todistin.. Mieleeni nousi moniakin asioita joita olisin voinut sanoa.. Mutta kun sitä pohdin rukouksessa,niin ymmärsin sen, mitä olenkin koittanut opetella uskosta osattomien evankelioinnissa; Pieninä murusina, ei liikaa kerralla.

Tuntuu tosi onnelliselta, kun saa sanottua sanan;Jeesus, uskosta osattomalle,joka luulee kyllä olevansa uskossa vauvakasteeseensa uskoen ja luottaen, mutta ei ole kuitenkaan uudestisyntynyt.

Paljon on työsarkaa ja jokaista tarvitaan siinä työssä. Olethan sinäkin rakas lukijani, jos olet jo uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja, niin: ole rohkea, älä pelkää ihmistä/ihmisiä, sillä Herra on luvannut olla kanssasi maailman loppuun asti ja auttaa sinua, vahvistaa ja neuvoa, ohjata Pyhän Henkensä kautta sinua. Turvaa yksin häneen, hän sen tekee..

Eräässä telttakokouksessa ollessani siellä kysyttiin jälleen, kuka haluaa ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana. Silloin minä nostin käteni merkiksi ja näin ilmoitin haluni antaa elämäni Jeesukselle. Puolestani rukoiltiin ja siitä alkoi "taaperrukseni" uskon tiellä. Jumala on armossaan pitänyt omanaan tähän asti, sillä omilla voimilla se ei olisi mahdollista.

Uskoontulohan ei suinkaan takaa automaattisesti helppoa elämää. Minunkin elämässäni on ollut monia pilvisiä päiviä. Mutta kun Jumalan Poika Jeesus on kapteenina elämäni purressa, ei tarvitse pelätä haaksirikkoa. Ja se mahtava päämäärä, iankaikkinen elämä Jumalan luona, kannustaa jatkamaan uskon tiellä eteenpäin.

Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut." Joh. 11:25.

Sain siis olla Herrani todistaja ja hiukan neuvoa miten Jeesusta voi kuka vain lähestyä. Kun poistuin huoneestaan, niin vihollinen alkoi kuin syyttään minua, miten heikosti todistin.. Mieleeni nousi moniakin asioita joita olisin voinut sanoa.. Mutta kun sitä pohdin rukouksessa,niin ymmärsin sen, mitä olenkin koittanut opetella uskosta osattomien evankelioinnissa; Pieninä murusina, ei liikaa kerralla.

Kyllä, pienet muruset on alkuun ne parhaat! Uskosta osattomat pystyvät ottamaan ne vastaan parhaiten, ainakin siinä vaiheessa, kun heitä ei uskon asiat puhuttele. Tärkeämpää on, että saadaan todistaa Jeesuksesta totuudellisesti niin, että uskosta osaton pystyy ottamaan asian vastaan, eikä torju sitä heti kättelyssä. Ei se oman todistuksen suureellisuus oleellista tuollaisessa tilanteessa ole. Antaa siis vihollisen valittaa vaan, ja antaa sen mennä toisesta korvasta ulos.

Pihlaja kirjoitti:Kyllä, pienet muruset on alkuun ne parhaat! Uskosta osattomat pystyvät ottamaan ne vastaan parhaiten, ainakin siinä vaiheessa, kun heitä ei uskon asiat puhuttele. Tärkeämpää on, että saadaan todistaa Jeesuksesta totuudellisesti niin, että uskosta osaton pystyy ottamaan asian vastaan, eikä torju sitä heti kättelyssä. Ei se oman todistuksen suureellisuus oleellista tuollaisessa tilanteessa ole. Antaa siis vihollisen valittaa vaan, ja antaa sen mennä toisesta korvasta ulos.

Katselin noita jo vanhempia kirjoituksia ja tämä nousi erikoisesti eteeni ja muistan jollain tavalla tuon käyntini rokualla, kun olin siellä kuntoutuksessakin. Nyt varsinkin tajuan, ehkä vieläkin paremmin,kuin silloin kun tuota kirjoitin; miten arvokasta on suostua antamaan uskosta osattomalle ensin vain niitä pieniä murusia..

Eihän pieni lapsikaan heti pysty syömään isoja annoksia, saati vastasyntynyt vauva, joka nauttii turvallisesti vain äidin lämpimästä maidosta. Samoin ei vasta uskoontullutkaan kykene nauttimaan, syömään, ottaan vastaan suuria tai vahvoja ruoka-annoksia, vaan ja vain pieninä annoksina; parasta ruokaa, joka vahvistaa ja täyttää masun.. siis sydämen antimillaan..

Samoin ei uskosta osatonkaan pysty ymmärtämään, saati vastaanottamaan mitään voimallista ja väkevää evankeliointia, vaan hän tarvitsee niitä pieniä murusia, jotka ruokkivat ja vahvistavat tajuamaan, miten Rakastava Jumala hänelläkin on taivaassa.

Ja nyt, kun usko on muutenkin alennustilassa maailmassa, niin sitä tärkeämpänä näkisin olevan sen, että: Rakkauden kautta vaikuttava hedelmä, jonka olemme uudestisyntymässämme saaneet sydämiimme Pyhän Hengen kautta; saisi vaikuttaa lähimmäisissämme siitä, että: "Kannattaa kuunnella mitä Herran omilla on tuotavana ja miten Jeesus rakastaa, sekä odottaa heitäkin luokseen, omikseen, pelastumaan maailman tarjonnasta ja vääristä opeistakin näinä viimeisinä armon aikoinamme!"

Minä olen saanut vaeltaa Herran omana jo 33½v ja siltikin huomaan, etten ole vieläkään oikein oppinut lähestymään ihmisiä, niin kuin haluaisin kohdata heitä: Herran omana. Mutta se on valtava kiitosaihe taivaisiin, että; "Jumala ei jätä alkamaansa työtä kesken.." Ei minun, eikä sinunkaan kohdallasi rakas kanssamatkaajani..

Vaan hän vie meitä eteenpäin sekä opettaa meitä Sanassaan, sekä Hengelläänkin elämään, toimimaan oikein ja mikä myöskin on siunattu asia, niin Hän ohjaa askeleitamme niin että aina löytyy heitäkin, jotka ovat vielä uskosta osattomia, tai sitten vain uskossaan uupuneita, jotka tarvitsevat rohkaisua, ja tsemppaamista, rukoustakin, jotta jälleen voisivat piristyä, vahvistua uskossaan niin paljon, että uskaltavat rohkeasti päättää: "Minä tahdon viedä ilosanomaa, olla Kristus kirjeenä, suolana maailmassa!"

Fil. 4:13 Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

1. Joh. 5
11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14 Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
15 Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.

16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.

18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.

20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.

Mietin tässä, että mistähän mä voisin jotain vaikka hiukka raapustaakin ja tämä aihe nousi erikoisesti mieleeni. Ensin sitä luettuani aattelin tosin, että: olin jo laittanut kaiken tarpeellisen ja ei oo mitään lisää sanottavaa mut kuitenkin aina vain huomasin palaavani samaan aiheeseen uudestaan ja uudestaan..joten tuon nyt jotain, mitä sydämelleni sitten nouseekaan tuosta otsikosta;Usko Jeesukseen on tärkein asia elämässäni!

Elämä on totisesti koetellut monin eri tavoin minua, niin kuin varmasti on koetellut sinuakin rakas ystäväni. Elämästä harvat pääsevät kevyesti ja helpolla. Onneksi olkoon niille, joita elämä ei ole koetellut rankimman kautta. Mutta minun elämäni on ollut pienestä pitäen jonkinlaista taistelua, selvitä elämästä ja odottaa niitä parempiakin aikoja..Noh, onhan niitä hyviäkin aikoja toki ollut, ja lapset ovat tuoneet iloa, mutta ..Niin..noh, kaiken kaikkiaan, olen kokenut ja tajunnut, miten minua on taivaasta autettu sekä varjeltukin..Kiitos siitä Herrallemme!!

Ja kun sitten n 34v sitten Herra kutsui minua, ja uskon näin; viimeisen kerran vielä pelastukseen,koska koin hyvin voimakkaasti Herran puhuvan, että: Tämä on sitten viimeinen kutsunpaikka, eikä enää uutta tule.. Se oli kolmas kerta elämäni aikana, kun mua kutsuttiin pelastukseen... Niin monien eri vaiheiden kautta sain tulla Jeesukseni seuraajaksi, omakseen, Jumalan lapseksikin. Olinhan hyvin uskonnollinen ollut siihen asti, mutta en uskovainen. Se oli kova paikka miehelleni, kun Herra antoi etsikkoaikansa ja aloin lukea Raamattua ihan ahmimalla ja mieheni pilkkasi minua ja .. Mutta Herra varjeli ja sain lopulta meillä kotona olleessa tupakokouksessa nostaa käteni merkiksi, että; haluan tulla uskoon ja pelastua. Halleluja!!

Nyt olen saanut taivaltaa sekä välillä kompuroida ym,kin, mutta olen halunnut pysyä uskossa kuolemaani asti ja päästä kerran taivaan kotiin uskovana, eikä uudestaan palaten uskonnollisuuteen, vain uskotellen olevani yhä uskossa.. Ei niin, vaan polvitietä on menty tähän päivään asti ja Herra antakoon voimia jaksaa kilvoitella uskossa loppuun astikin.

Voin sanoa koko pienellä sydämelläni, että: Usko Jeesukseen on tärkein asia elämässäni! En halua elää hetkeäkään ilman Herraa Jeesusta; elämäni valona sekä voimana, apuna, lohduttajana, rohkaisijana, sekä varjelijana. Sekä kerran, kun aikani on täysi täällä ajassa, niin kotiin hakijana..

Kööri - 07 Usko Jeesukseen on enemmän kuin

Kiitoslaulu