ilosanoma.munfoorumi.com

Vuokko Jokinen

Kun on kevät, katselemme luontoa odottaen. Leskenlehti, metsätähti, vanamo, vehreänvihreä ruoho.

Kaikki on uutta. On kuin ensi kertaa näkisimme sen kaiken. ”On joka suvi ihme uus.”

Ensimmäisten kukkien aika menee ohi ja tulevat seuraavat: juhannuskukat, leinikit, päivänkakkarat.

Ja sitten niiden aika on ohi. Tulee syksy ja talvi. Ruoho kuihtuu ja kukkanen lakastuu. Niiden aika on ohi.

”Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho.” Hetken kukkii ja kukoistaa omalla paikallaan.

Mitä tein? Mitä jälkeeni jää? Ei ollut loistoa, ei kukoistusta. Oli hetken kukinta, elämä. Omalla kasvupaikalla. Oli valoa ja varjoa. Myrskyisiä, pimeitä päiviä. Kirkasta, sinistä taivasta. Lempeää, kevyttä tuulta. Mikä oli tehtäväni? Miten sen tein?

Lakastuessa alkaa ymmärtää, että on vain Yksi, joka on jotakin, jonka työ on jotakin. Onneksi on!

Yksi täytetty työ. Täydellisesti tehty. Loppuun asti. Minunkin puolestani. ”Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho... Kun tuuli käy hänen ylitsensä,
ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesti.”

Runoilija sanoo saman asian näin:

Pientä on kaikki tää,
pieniä laulus ja vaivas.
Suuri on määränpää,
suuri on meri ja taivas.

Niin... tämä elämä, kuinka lyhyt se loppujen lopuksi on, vaikka saisi elää satakin vuotta, niin ikuisuuteen verrattuna se on kuin silmänräpäys. Ja niin pian menee lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja koittaa vanhuus, ettei oikein itsekään pysy siinä mukana. Huomaa vain yhtenä hetkenä, että: niin se vain koitti minullekin vanhuuden päivät. Ja jos ei silloin ole vielä ymmärtänyt pelastuksen ja Jeesuksen vastaanottamisen sydämeensä tarkoitusta/arvoa, niin... Silloin ainakin viimeistään olisi jo kiiruskin alkaa sitä miettiä: mitä on rajan tuolla puolen ja onko sittenkään kirkkoon kuulumalla, tai vauvakasteellaan, hyvällä ja hyvää tekevällä elämällään pelastunut sinne taivaan kotiin, kun sen aika koittaa? Koska ne asiat, ei mikään noista em ole pelastavia tekijöitä. Ei todellakaan ole..

Kun ajattelee lapsuuttaan, niin vaikka se olisikin ollut kuinka vaikea tahansa, niin kuitenkin siellä on se jonkinlainen kodin ja vanhempien huolehtimisen turva ollut. Sekä huoleton olo, kun ei ole itse tarvinnut niin kauheesti kantaa huolta oikein mistään. Vaan on voinut jättää aikuisten hommat aikuisille ja olla itse vielä vapaa niistä.. huolista paineista, vaikeuksista, ongelmista jne..
Näin on myöskin uskoontulon myötä, iästä riippumatta, siis: milloin haluaa ja ymmärtää alkaa etsiä Jeesustakin ja huomaa, ettei pelkkä Jumalaan uskominen sittenkään riitä, vaan tarvitaan; välimies, Pelastaja, Auttaja, syntien sovittaja, jne..

Ja huutamalla ja rukoilemalla Jeesusta auttamaan, nostamaan, kantamaan, puhdistamaan kaikista synneistä ja vapauttamaan synnin orjuudesta, niin siitä vasta alkaa oikea elämä, jota ei koskaan tarvitse jälestäkäänpäin katua, kun saa varmuuden sisimpäänsä, sydämelleen; "Olen pelastettu, olen Jumalan lapsi ja olen taivasta kohti jatkossa kulkeva, en enään kohti kadotuksen kauheutta kohti menevä. Olen Jeesuksen verellä pesty synneistäni ja olen saanut aivan kaikki syntini anteeksi Vapahtajaltani; ristintyönsä ansiosta. Olen taivaan kansalainen, jolla on joka hetki apu ja neuvo siitä miten tulee elää ja toimia, puhua..Saan olla Jeesuksen opetuslapsi ja seurata häntä, kun Pyhä Henki, jonka sain sydämeeni asumaan uskoon tullessani opastaa minua ja kirkastaa minulle joka hetki Kristusta Jeesusta!"

Mitä siis tahdon sanoa, niin se on tämä: Vain udestisyntymän kautta pelastutaan taivaan kirkkauteen. Sinne ei pelasta hyvä elämä, ei mihinkään kirkkokuntaan, tai suuntaan kuuluminen, ei vauva, eikä aikuiskastekaan, vaan se on sydämensä antaminen Herralle aivan kokonaan, syntiensä näkeminen, tunnustaminen ja hylkääminen, pyytäen niitä kaikkia, niitäkin, joita ei edes ymmärrä synniksi: anteeksi Jeesukselta.

Vain nöyrtymisen ja oman tahtonsa (lihan tahto) suostuen ristiinnaulitsemaan ristille voi viedä taivas kotiin saakka, eikä jää matkalle. Eikä koskaan tarvitse itkeä, kun ei ottanut Jeesusta sydämeensä asumaan, tai ei halunnutkaan elää: koko sydämisesti vain Herralleen, Jeesukselle Kristukselle. Nyt on aika, nyt on pelastuksen päivä, ottaa Jeesus elämäänsä tai uudistua uskossaan. Haluathan tehdä niin?! Hyvä!

Tämä laulu vielä lopuksi: Nyt Katson Vain Mä Jeesukseen - Tom Bollström

Ps. 103:
12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
13 Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.
14 Sillä hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi.

15 Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.
16 Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
17 Mutta Herran armo pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen niille, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa lasten lapsille,
18 niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja muistavat hänen käskynsä ja noudattavat niitä.

Haluan aloittaa ajatteluni tuolla Raamatunpaikalla. Niin, todellakin: ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho.. Kun ajattelemme ruohonkin kasvua ja miten sekin alkaa siemenestä, ja niin myöskin uskonelämäkin alkaa siitä, kun Jumala alkaa vetää ihmistä puoleensa ja antaa etsikkoaikansa sydämiin, ja se Sana, Jumalan Sana; kuultuna sekä luettuna alkaa tehdä tehtäväänsä: muuttaen ja murtaenkin sydämen maaperää.. Mutta ensin sekin on salattua, piilossa, niin kuin kaikki siemen on mullan alla piilossa. Mutta joka herää, alkaa kasvaa kun se saa oikeanlaista ravinnetta, valoa, lämpöä, vettäkin jne.. ja kun maaperä on ensin hyvin muokattu..

Voi, kuinka rukoukseni onkaan, että; Mahdollisimman moni ymmärtäisi ottaa vastaan Pelastajansa sydämeensä asumaan, sekä alkaa johdattamaan Henkensäkin kautta eteenpäin ja lopulta, kun vilja on sitten kypsää, niin Jumala korjaa sadon taivaan ihaniin aittoihin. Olen nyt joutunut näkemään miten äkkiarvaamattakin se saattaa tapahtua, kun päivät ovat täynnä ja jatkoaikaa ei enää anneta, vaan on siirryttävä ajasta ikuisuuteen, vaikka paras lääkäri olisi paikalla lähdön hetkellä. Silloin on äärettömän tärkeää ja siunattuakin olla Jumalan oma, Jeesuksen verellä synneistään puhtaaksi pesty, joka pääsee näkemään Herransa Vapahtajansa: Jeesuksen Kristuksen, ja saada elää ikuisesti kanssa pyhien..

Matt. 4:4 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'."

Tuo Raamatunjae nousi mieleeni Jumalan Sanan tärkeydestä. En yleensä ota irralleen jakeita, yksitellen, mutta tuossa on minusta se Tärkein viesti, sana, mikä on jokaiselle uskovalle ja uskoa tunnustavalle se tärkein asia maailmassa. Ja sehän on Jumalan iäti kestävä, muuttumaton: Jumalan Sana! Leipä, siis ruokakin on tärkeää, että pysymme hengissä, toki. Mutta Jumalan Sanan edelle ei mene edes ruoka, koska Jumala on luvannut ruokkia lapsensa, kun he vain tahtovat etsiä Hänen kasvojaan, sekä tahtoaankin. Tahdommehan?!

Matt. 24:
35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

Oothan ystäväin valveilla