TOIVOTON TAPAUS mutta ei Jumalalle
Lähetetty: 04.11.2013 16:16Matti Paananen
Rauhattomuus ja tyhjyys voi ajaa ihmisen itsetuhon partaalle. Näin kävi Matti Paanaselle, vaajakoskelaiselle miehelle. Yhteiskunnan kannalta toivottomalta tuntunut tapaus ei kuitenkaan ollut Jumalalle toivoton.
Matti kertoo elämästään:
Nuoruuteni oli tavanomainen. Kansakoulun jälkeen kävin ammattikoulun, josta valmistuin asentajaksi. Solmin 21-vuotiaana avioliiton, ja saimme pojan. Nuorena harratin voimailulajeja, nyrkkeilyä ja painonnostoa. Siinä sivussa tuli jo 15-vuotiaana tavaksi purkaa paineita ja ahdistuksia alkoholilla.
Aluksi avioelämä tuntui mukiinmenevältä. Pian alkoi kuitenkin tyhjyys huutaa sisimmässäni, ja rupesin korjaamaan tilannetta totutulla tavalla. Seurauksena olivat vaimon motkotukset ja valvonta.
Sitten sain työpaikan, jossa jouduin matkustelemaan ympäri maata. Kun pääsin pois tarkkailevan silmäparin alta, sikailu alkoi tosissaan. Kapakkareissut olivat tärkeimpiä ja työ vasta toisella sijalla.
Valheella on lyhyet jäljet. Touhuiluni tuli vaimoni korviin, ja seurauksena oli tavaroiden jako ja avioero. Minun mieltäni se ei kuitenkaan silloin paljoa heilauttanut. Ajattelin, että maailmassa on naisia, ja nythän se vasta elämä alkaa, kun voi sählätä, miten halusi.
Etsin muutosta vaihtamalla asuinpaikkaa
Päätin jättää murheet ja paineet muuttamalla pois kotipaikkakunnaltani Vaajakoskelta. Otin lopputilin työpaikastani ja muutin Etelä-Suomeen. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan entinen meno jatkui. Uudessa työpaikassani tuli rokulipäiviä, ja kavereiden kanssa alkoi olla vaikeuksia. Maa alkoi polttaa jalkojeni alla, ja otin taas lopputilin. En nähnyt vikaa itsessäni vaan kavereissani.
Läksin Ruotsiin ”vuolemaan kultaa”. Tein työtä pitkiä päiviä, ja rahaa tuli enemmän kuin jaksoin yöllä kuluttaa. Elämästä alkoi kuitenkin kadota ilo. Itsehillintäni katosi kokonaan, ja rupesi tuntumaan, että olen alkoholisti. Jos joku sanoi siitä minulle, suutuin. Uskottelin, että selviän tilanteestani, joka kuitenkin kävi aina vain pahemmaksi.
Psykiatrilta tilapäinen apu
Lopulta pullo piti olla mukana työmaallakin. Katkaisu ei onnistunut, enkä saanut öisin nukutuksi. Hakeuduin psykiatrille. Vastaanotolla käytiin elämäni tapahtumia läpi moneen kertaan, ja minulle määrättiin lääkkeitä.
Apu oli kuitenkin vain tilapäinen, ja ryyppykuurit pitenivät kuukausien mittaisiksi. Töistä ei tullut mitään, ja minä palasin kotipaikkakunnalle. Sisälläni oli kova tuska ja ahdistus. Öisin en saanut nukutuksi lääkkeistä huolimatta. Toisten ihmisten kanssa tuli vaikeuksia. Olin kireä, enkä voinut puhua kenellekään asiallisesti. Juovuksissa tappelin kylillä ja saatoin lyödä syyttömiä ihmisiä. Näin ja kuulin harhoja. Olin juoppohullu.
Sivussa tuli tehtyä muutakin, ja minusta tuli poliisin tuttu. Lopulta olin umpikujassa ja suunnittelin itsemurhaa. Ajattelin, että siihen loppuvat tuskat, mutta jokin pidätti joka kerta, kun olin toteuttamassa aikeeni. Kiitos Herralle!
Itsesuojeluvaistoton veli
Kerran luokseni tuli iäkäs uskova mies ja sanoi: ”Jeesus voi auttaa sinua, Matti!” Siitäkös nostin rähäkän ja sanoin: ”Eikö sinulla ole itsesuojeluvaistoa, kun puhut tuollaista?” Sanoin jyrkästi, että uskovat ovat mielestäni seonneita. Olin ateisti.
Jonkin ajan kuluttua minun ikäiseni uskova kaveri antoi minulle kirjan ”Maa, entinen suuri planeetta”. Koska hän kehui kirjaa hyväksi, otin sen vastaan
Kerran olin pitkän ryyppykauden jälkeen huonossa kunnossa enkä uskaltanut lähteä ulos. Aloin lukea kirjaa, ja se olikin niin mielenkiintoinen, että en meinannut malttaa lopettaa lukemista. Sen jälkeen ensimmäisen kerran elämässäni puntaroin, olenko väärässä iäisyysasiassa.
Kirjan sanoma jäi puhuttelemaan. Kaveri alkoi käydä luonani, ja me kuuntelimme kämpässäni hengellisiä kasetteja. Ulkopuoliset eivät saaneet kuitenkaan kuulla sitä, koska pelkäsin maineeni puolesta.
Kokouskäynti jännitti
Jumalan Sana alkoi puhutella, ja aloin jo sydämessäni uskoa Jeesukseen ja rukoilla. Mieli teki lähteä hengelliseen kokoukseen, mutta pelkäsin jonkun tutun näkevän minut siellä ja sanovan minuakin seonneeksi.
Kävin ensin kaksi kertaa temppelin ovella uskaltamatta mennä sisälle. Kolmannella kerralla uskalsin mennä, mutta jännitin niin, etten uskaltanut sivuilleni katsoa. Rohkeuteni kasvoi, ja lopulta kävin uskovan kaverini kanssa Sanan kuulossa.
Kesäkuun 13. päivänä 1982 istuin sunnuntai-iltana taas temppelissä. Kokouksen lopussa saarnamies kysyi, kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle, ja kehotti nostamaan käden merkiksi. Kun hän sanoi kysyvänsä viimeisen kerran, nostin käden, vaikka se painoi kuin lyijy.
Jotakin tapahtui sisimmässäni
Sitten saarnaaja kehotti kätensä nostaneita tulemaan eteen alttarille. Jokin sanoi sisimmässäni, ettei kannata mennä, kaikki nauravat. Ponnistin kaikki voimani, kävelin eteen ja polvistuin alttarille. Saarnamies tuli viereeni ja kysyi, mitä halusin. Sanoin haluavani antaa elämäni Jeesukselle.
Puolestani rukoiltiin, ja kun nousin, tunsin, että jotakin oli tapahtunut sisimmässäni. Tuska, ahdistus ja pelko olivat hävinneet. Sitä olin aina etsinyt mutta väärästä paikasta.
Elämä löytyi sieltä, mistä en aikaisemmin uskonut sitä löytäväni, Golgatan katkaisuasemalta.
Todistamisesta voimaa
Aloin rohkeasti todistaa Jeesuksesta. Sain siitä voimaa ja rohkeutta, jota uskon tiellä tarvitaan. Jeesus on siunannut elämääni. Olen vapautunut viinan kiroista, rauhoittavista lääkkeistä, tupakasta, tuskasta ja ahdistuksesta. Itsemurha-ajatukset ovat jääneet. Sisimpäni tyhjyyden on täyttänyt Jeesus Kristus, joka on Herra.
Hän on täyttänyt minut Pyhällä Hengellä ja antanut sisimpääni rauhan ja levon. Olen saanut käydä Raamatun mukaisella kasteella ja liittyä paikallisseurakuntaan. Jeesuksessa on todellinen ilo. Ihmissuhteeni ovat korjaantuneet.
Moni pelkää joutuvansa luopumaan liian paljosta, jos antaa elämänsä Jeesukselle. Voin todistaa, että ainakaan minun ei ole tarvinnut luopua muusta kuin entisestä elämästä. Siitä varmasti jokainen haluaa luopua. Olen saanut tilalle todellisia ystäviä. Lisäksi minulle kuuluu lupaus, että kun kilvoittelen loppuun elämäni Jeesuksessa, perillä odottaa voittopalkinto, iankaikkinen elämä kirkkaudessa. Kiitos Jumalalle.
Raamattu sanoo: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.” (Joh. 1:12)
”Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jeesuksen) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani.” (Joh. 7:17) ”Jos siis Poika (Jeesus) tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” (Joh. 8:36)
[Laitan loppuun Matti veljemme laulun]
Synnin kahleet
Rauhattomuus ja tyhjyys voi ajaa ihmisen itsetuhon partaalle. Näin kävi Matti Paanaselle, vaajakoskelaiselle miehelle. Yhteiskunnan kannalta toivottomalta tuntunut tapaus ei kuitenkaan ollut Jumalalle toivoton.
Matti kertoo elämästään:
Nuoruuteni oli tavanomainen. Kansakoulun jälkeen kävin ammattikoulun, josta valmistuin asentajaksi. Solmin 21-vuotiaana avioliiton, ja saimme pojan. Nuorena harratin voimailulajeja, nyrkkeilyä ja painonnostoa. Siinä sivussa tuli jo 15-vuotiaana tavaksi purkaa paineita ja ahdistuksia alkoholilla.
Aluksi avioelämä tuntui mukiinmenevältä. Pian alkoi kuitenkin tyhjyys huutaa sisimmässäni, ja rupesin korjaamaan tilannetta totutulla tavalla. Seurauksena olivat vaimon motkotukset ja valvonta.
Sitten sain työpaikan, jossa jouduin matkustelemaan ympäri maata. Kun pääsin pois tarkkailevan silmäparin alta, sikailu alkoi tosissaan. Kapakkareissut olivat tärkeimpiä ja työ vasta toisella sijalla.
Valheella on lyhyet jäljet. Touhuiluni tuli vaimoni korviin, ja seurauksena oli tavaroiden jako ja avioero. Minun mieltäni se ei kuitenkaan silloin paljoa heilauttanut. Ajattelin, että maailmassa on naisia, ja nythän se vasta elämä alkaa, kun voi sählätä, miten halusi.
Etsin muutosta vaihtamalla asuinpaikkaa
Päätin jättää murheet ja paineet muuttamalla pois kotipaikkakunnaltani Vaajakoskelta. Otin lopputilin työpaikastani ja muutin Etelä-Suomeen. Se ei kuitenkaan auttanut, vaan entinen meno jatkui. Uudessa työpaikassani tuli rokulipäiviä, ja kavereiden kanssa alkoi olla vaikeuksia. Maa alkoi polttaa jalkojeni alla, ja otin taas lopputilin. En nähnyt vikaa itsessäni vaan kavereissani.
Läksin Ruotsiin ”vuolemaan kultaa”. Tein työtä pitkiä päiviä, ja rahaa tuli enemmän kuin jaksoin yöllä kuluttaa. Elämästä alkoi kuitenkin kadota ilo. Itsehillintäni katosi kokonaan, ja rupesi tuntumaan, että olen alkoholisti. Jos joku sanoi siitä minulle, suutuin. Uskottelin, että selviän tilanteestani, joka kuitenkin kävi aina vain pahemmaksi.
Psykiatrilta tilapäinen apu
Lopulta pullo piti olla mukana työmaallakin. Katkaisu ei onnistunut, enkä saanut öisin nukutuksi. Hakeuduin psykiatrille. Vastaanotolla käytiin elämäni tapahtumia läpi moneen kertaan, ja minulle määrättiin lääkkeitä.
Apu oli kuitenkin vain tilapäinen, ja ryyppykuurit pitenivät kuukausien mittaisiksi. Töistä ei tullut mitään, ja minä palasin kotipaikkakunnalle. Sisälläni oli kova tuska ja ahdistus. Öisin en saanut nukutuksi lääkkeistä huolimatta. Toisten ihmisten kanssa tuli vaikeuksia. Olin kireä, enkä voinut puhua kenellekään asiallisesti. Juovuksissa tappelin kylillä ja saatoin lyödä syyttömiä ihmisiä. Näin ja kuulin harhoja. Olin juoppohullu.
Sivussa tuli tehtyä muutakin, ja minusta tuli poliisin tuttu. Lopulta olin umpikujassa ja suunnittelin itsemurhaa. Ajattelin, että siihen loppuvat tuskat, mutta jokin pidätti joka kerta, kun olin toteuttamassa aikeeni. Kiitos Herralle!
Itsesuojeluvaistoton veli
Kerran luokseni tuli iäkäs uskova mies ja sanoi: ”Jeesus voi auttaa sinua, Matti!” Siitäkös nostin rähäkän ja sanoin: ”Eikö sinulla ole itsesuojeluvaistoa, kun puhut tuollaista?” Sanoin jyrkästi, että uskovat ovat mielestäni seonneita. Olin ateisti.
Jonkin ajan kuluttua minun ikäiseni uskova kaveri antoi minulle kirjan ”Maa, entinen suuri planeetta”. Koska hän kehui kirjaa hyväksi, otin sen vastaan
Kerran olin pitkän ryyppykauden jälkeen huonossa kunnossa enkä uskaltanut lähteä ulos. Aloin lukea kirjaa, ja se olikin niin mielenkiintoinen, että en meinannut malttaa lopettaa lukemista. Sen jälkeen ensimmäisen kerran elämässäni puntaroin, olenko väärässä iäisyysasiassa.
Kirjan sanoma jäi puhuttelemaan. Kaveri alkoi käydä luonani, ja me kuuntelimme kämpässäni hengellisiä kasetteja. Ulkopuoliset eivät saaneet kuitenkaan kuulla sitä, koska pelkäsin maineeni puolesta.
Kokouskäynti jännitti
Jumalan Sana alkoi puhutella, ja aloin jo sydämessäni uskoa Jeesukseen ja rukoilla. Mieli teki lähteä hengelliseen kokoukseen, mutta pelkäsin jonkun tutun näkevän minut siellä ja sanovan minuakin seonneeksi.
Kävin ensin kaksi kertaa temppelin ovella uskaltamatta mennä sisälle. Kolmannella kerralla uskalsin mennä, mutta jännitin niin, etten uskaltanut sivuilleni katsoa. Rohkeuteni kasvoi, ja lopulta kävin uskovan kaverini kanssa Sanan kuulossa.
Kesäkuun 13. päivänä 1982 istuin sunnuntai-iltana taas temppelissä. Kokouksen lopussa saarnamies kysyi, kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle, ja kehotti nostamaan käden merkiksi. Kun hän sanoi kysyvänsä viimeisen kerran, nostin käden, vaikka se painoi kuin lyijy.
Jotakin tapahtui sisimmässäni
Sitten saarnaaja kehotti kätensä nostaneita tulemaan eteen alttarille. Jokin sanoi sisimmässäni, ettei kannata mennä, kaikki nauravat. Ponnistin kaikki voimani, kävelin eteen ja polvistuin alttarille. Saarnamies tuli viereeni ja kysyi, mitä halusin. Sanoin haluavani antaa elämäni Jeesukselle.
Puolestani rukoiltiin, ja kun nousin, tunsin, että jotakin oli tapahtunut sisimmässäni. Tuska, ahdistus ja pelko olivat hävinneet. Sitä olin aina etsinyt mutta väärästä paikasta.
Elämä löytyi sieltä, mistä en aikaisemmin uskonut sitä löytäväni, Golgatan katkaisuasemalta.
Todistamisesta voimaa
Aloin rohkeasti todistaa Jeesuksesta. Sain siitä voimaa ja rohkeutta, jota uskon tiellä tarvitaan. Jeesus on siunannut elämääni. Olen vapautunut viinan kiroista, rauhoittavista lääkkeistä, tupakasta, tuskasta ja ahdistuksesta. Itsemurha-ajatukset ovat jääneet. Sisimpäni tyhjyyden on täyttänyt Jeesus Kristus, joka on Herra.
Hän on täyttänyt minut Pyhällä Hengellä ja antanut sisimpääni rauhan ja levon. Olen saanut käydä Raamatun mukaisella kasteella ja liittyä paikallisseurakuntaan. Jeesuksessa on todellinen ilo. Ihmissuhteeni ovat korjaantuneet.
Moni pelkää joutuvansa luopumaan liian paljosta, jos antaa elämänsä Jeesukselle. Voin todistaa, että ainakaan minun ei ole tarvinnut luopua muusta kuin entisestä elämästä. Siitä varmasti jokainen haluaa luopua. Olen saanut tilalle todellisia ystäviä. Lisäksi minulle kuuluu lupaus, että kun kilvoittelen loppuun elämäni Jeesuksessa, perillä odottaa voittopalkinto, iankaikkinen elämä kirkkaudessa. Kiitos Jumalalle.
Raamattu sanoo: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.” (Joh. 1:12)
”Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jeesuksen) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani.” (Joh. 7:17) ”Jos siis Poika (Jeesus) tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” (Joh. 8:36)
[Laitan loppuun Matti veljemme laulun]
Synnin kahleet
Niinpä, kuinka usein me näemmekään eräät tietynlaiset ihmiset täysin toivottomina ja ettei ne ainakaan voi tulla uskoon ja pelastua. Mutta aika monet ovat niistä kaikkein toivottomimmistakin saaneet niin väkevän kutsun Herran etsimiseen, elikkä: etsikkoajan, niin että; he ovat lopulta suostuneet Vapahtajansa käsiin ja hoitoon, pelastettaviksi ja näin ollen saaneet aivan uuden elämän Hänessä [Jeesuksessa Kristuksessa] sekä lähteneet työvainioille, elopelloille itsekin työtä tekemään. Se jos mikä on Jumalan suuri IHME! 