Jussi Jokisaari
Olen toiminut vapaaehtoisessa hengellisessä vankilatyössä useita vuosia eräässä maamme vankilassa. Koin, että ovi työhön oli taivaan Isän avaama mahdollisuus.
Arkana, kyselevällä mielellä menin alussa vankilaan. Pian tajusin tulleeni erilaiseen maailmaan. Muurien sisällä on oma kulttuurinsa, kieli,hierarkia, käyttäytymistavat, ja niin edelleen. Pari vuotta kului ennen kuin pääsin sisälle tähän maailmaan.
Pääsin tutustumaan erilaisiin ihmisiin. Vankilassa on nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja miehiä. Se on kuin läpileikkaus yhteiskunnastamme. Vankien joukossa on korkeasti koulutettuja, opistotasoisen tai ammattikoulutuksen saaneita. Tuomioiden pituudet vaihtelevat. Joku selviää muutaman kuukauden kakulla. Toinen joutuu istumaan vuosia.
Alfa-kursitoimintaa
Vankilapastorin luvalla sain aloittaa ystäväni Sepon kanssa Alfakurssin vankilassa. Oli ilo huomata, että Jumalan Sana kiinnosti poikia. Kurssilaisista monia tuli uskoon. Heidän joukossaan oli nuorehko mies. Sanokaamme häntä Kariksi.
Hän oli saanut humalassa autolla ajamisesta muutaman kuukauden tuomion. Kari oli innokas kurssilainen. Muutaman kurssi-illan jälkeen hän halusi etsiä Herraa. Rukoilimme hänen puolestaan. Sanalla opastimme häntä uskon alkuaskeliin. Kohta Kariin tutustuttuani koin selvästi, että minun tulisi tuomion jälkeen viedä Kari kotiin perheensä luo. Ilmoitin sen hänelle, ja hän otti tarjoukseni vastaan.
Hän vapautui maaliskuussa, ja tuona päivänä olin aamulla kahdeksalta vankilan portilla autoni kanssa Karia vastassa. Hänen kotinsa oli noin 100 kilometrin päässä. Matkalla keskustelimme monista asioista. Noin kello 9.30 olimme hänen kotipihallaan. Hän pyysi minut sisälle kotiinsa, ja siellä minä tapasin hänen nuoren vaimonsa ja pienen tyttärensä. Perheen poika oli koulussa.
"Poliisisetä ei vie isää vankilaan"
Tuossa kodissa koin erään elämäni liikuttavimman hetken. Karin vaimo halusi tarjota teetä. Hän siirtyi keittiön puolelle askareisiinsa. Tytär iloitsi isänsä kotiintulosta. Ujona hän pyöri lähellämme, ja sitten hän sanoi: - Poliisisetä ei vie enää isää vankilaan! Lapsen sanat riipaisivat. Vastasin: - Ei poliisisetä vie isää vankilaan, jos isä haluaa olla uskossa.
Tarjottava valmistui, ja rouva kutsui meidät pöytään. Nautimme Karin kanssa pöydän antimia. Kohta sen jälkeen läksin kotimatkalle.
Ateistirouva sairastui
Karin vapautumisesta oli kulunut noin kaksi ja puoli vuotta, kun puhelimeni soi eräänä lauantai-iltapäivänä. Kari kertoi, että hänen vaimonsa oli sairastunut ja että tämä oli ateisti. Kari oli kysynyt vaimoltaan, toivoiko hän, että pappi tulisi hänen luoksensa. Sairas ei sitä halunnut, mutta sitten mies oli tiedustellut:
- Voiko se mies tulla, joka toi minut vankilasta kotiin?
Silloin vaimo oli antanut luvan. Sain siis kutsun rouvan luo, ja lupasin tulla seuraavana päivänä. Samalla tiedustelin, voisinko tulla ystäväni Sepon kanssa. Hän oli toverinani Alfa-kurssin ohjaajana. Sain siihen luvan, ja seuraavana aamuna läksimme. Kari ohjasi meidät vaimonsa vuoteen äärelle. Sisään päästyämme tajusin oitis, että sairaan aika oli loppumassa. Hetkeäkään ei ollut hukattavissa. Tervehtimisen jälkeen kysyin:
- Koetko tehneesi elämäsi aikana syntiä? Hän tunnusti tehneensä.
Vastasin:
- Jeesus tuli meitä syntisiä varten. Hän tuli etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on. Hän lupaa myös pyhässä Sanassaan; "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Sitten kysyin:
- Tahdotko tulla Jeesuksen luo?
Hän ilmaisi tahtovansa, ja me rukoilimme hänen puolestaan. Julistimme hänelle synninpäästön Jeesuksen nimessä ja veressä, ja sen jälkeen tiedustelin:
- Mitä sinulle nyt tapahtui, kun Jeesus ei heitä pois sitä,joka hänen tykönsä tulee? Mietittyään hetken hän vastasi:
- Jeesus otti minut vastaan.
Kysyin häneltä vielä:
- Kenen oma sinä nyt olet? Hän vastasi:
- Jeesuksen!
Yhdennellätoista hetkellä
Totesin Herramme Sanaan viitaten:
- Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. (Matt. 10:32)
Samalla hän nukahti. Sillä aikaa keskustelimme Karin kanssa. Annoimme Karille myöskin hengellistä lukemista. Ehkä parin kolmen minuutin jälkeen sairas heräsi. Hyvästelimme heidät, ja toivotimme heille siunausta. Rouva kohotti oikean kätensä ja kuiskasi hiljaa:
- Siunausta.
Painoimme hiljaa oven kiinni. Pian läksimme kotia kohti. Toista vuorokautta myöhemmin tuli kännykkäämme viesti: "Tuula kuoli tänä aamuna kello 7.50." Vaimoni kanssa lähetimme Karille osanottoviestin.
Samana päivänä soitin Karille. Hän kertoi, että lähtömme jälkeen Tuula ei enää puhunut sanaakaan! 36-vuotias ateistirouva sai kirjaimellisesti ryövärin armon yhdennellätoista hetkellä!
Jumalan armo on tarjona jokaiselle syntiselle Jeesuksen ansion tähden. Oletko jo ottanut vastaan? Muista tämä totuus: " Katso, nyt otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä." (2 Kor. 6:2) Sen tähden armo on otettava vastaan tänään!
