NÄIN MINÄ TULIN USKOON... TAIVASTIELLE
Lähetetty: 18.03.2025 19:20Vesa Holma
Vaimoni oli ollut pitkin kevättä vähäpuheinen, vakava ja itkuinen. Hän ilmaantui pääsiäisenä kokouksesta kotimme ovelle ja parahti:"Olen tullut uskoon!"
Minun mielestäni uskonasiat olivat akkojen höpinää ja merkki heikkoudesta. Vakiovastaukseni lähipiirin uskovien todistuksille oli; "Näytä minulle Jumala, niin minä uskon." Näyttäjiä ei ilmaantunut.
Minulla oli kummallinen olo, mutta kuulin vielä jotakin kummallisempaa. Kuulin nimittäin itseni sanovan:"Onkos se itkun asia, eikö paremmin ilon asia! Ehkäpä minäkin joskus." Kuka käytti äänihuuliani? En se ainakaan minä ollut.
Automatkalla
Ajelimme kaikessa rauhassa vaimoni kotia kohti. Vaimo istui vieressä tyytyväisen näköisenä, uskovaisena. Lähisuku oli eriuskoisia, helluntalaisia. Onneksi vaimo oli sentään Lutherin opetuslapsi, eli oikeauskoinen.
Yhtäkkiä kuulin äänen sanovan korvaani:"Sinä kuolet pian!" Hyvä, etten ajanut autoa ojaan. Vaimo vierellä hyräili tyytyväisenä hengellisiä viisujaan. Eeva ja Petteri takapenkillä leikkivät kaikessa rauhassa. Luulin kuulleeni harhoja. Silloin kuulin uudestaan:"Sinä kuolet pian!" Olin 33-vuotias ja elämäni kunnossa.
Uskovaisten puhelin
Ennen lomamatkaamme vaimoni kehotti minua hakemaan neuvojan virkaa Rovaniemeltä Lapin piirimetsälautakunnasta. Sanoin jo hakupapereita haaliessani, että se on aivan turhaa, koska kaupunkipaikkaan on paljon priimuspaperinhakijoita. En tiennyt, että uskovaiset käyttävät langatonta puhelinta ja vaimoni, uskovaisena vasta puolivuotias, käytti sitä myös. Se on rukous, mutta minua sellainen huvitti.
Sain tiedon, että metsätalousneuvojan virkaan oli ollut lähes 30 hakijaa, ja siihen oli valitttu minulle ennestään tuntematon henkilö. Kummallista oli se, että minä olin ensimmäisellä varasijalla. Pilkkanaurun kera kysyin, kuka höperö kieltäytyisi sellaisesta paikasta valituksi tultuaan.
Matkan jälkeen kaikki muuttui, kun Rovaniemeltä saapui virkakirje, jossa kerrottiin, että valitun henkilön kieltäydyttyä virasta minä olin valittu tehtävään.
Vaimoni nuori uskovainen, sai riemukohtauksen ja minä ajattelemisen aihetta. Hän oli rukoillut pääsyä Rovaniemelle, kotikaupunkiinsa, ja pyyntöön oli vastattu ylhäältä.
Salamannopea vastaus
Rovaniemen ruska oli värikäs, mutta sisälläni kasvoi levottomuus ja tuska. Lääkäri kuvasi päätänikin, mutta ei löytänyt syytä vaivoihini. Aloin kuunnella radiosta aamuhartauksia. Vaimoni huomasi sen, mutta ei puuttunut - viisaasti kyllä - sanallakaan omituisiin toimiini.
Minä kuuntelin, mutta en ymmärtänyt tavuakaan, vaikka puhuttiin suomen kieltä. Poltin piippua ja sikareita. Tuskani kasvoi, ja mielikirkkonikin, metsä, muuttui ahdistavaksi paikaksi.
Istuin makuuhuonessa yksin. Mieleeni nousi kuolinsanoma, jonka sain ajaessani autoa Savossa. Äkkiä kuulin kuin kuiskauksen: "Voithan kysyä Jumalan olemassaoloa, vaikket uskoiskaan!" Varmistin että olin yksin. Häpeän vaara oli minimoitu. Polvistuin ja auoin suutani. Olin avuton enkä tiennyt, kuinka rukoillaan.
Sain sanottua: "Jumala, jos olet olemassa, auta minua!" Vastaus tuli silmänräpäyksessä. Päälaestani alkaen sähkövirta eteni kehossani. Monen kuukauden kuormitus otettin pois. Tunsin itseni höynenkevyeksi. Ryntäsin keittiöön, ja kyynelkanavani aukesivat: "Anna anteeksi kolttoseni sinua kohtaan!" Tiskaaja oli säikähtäneen näköinen ja luuli minun tulleen hulluksi. Olimme kuitenkin molemmat nyt saaneet kokea uudestisyntymisen Jumalan maailmoista.
Ensimmäinen aamu uskovana
Raamattu sanoo: "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."(Room. 10:10) Edessäni oli syyskuinen aamu, ensimmäinen uskoontuloni jälkeen. Pukeutuessani kuului tuttu kalahdus housuntaskussani. Peltinen sikarilaatikko siellä tervehti piipun koppaa. Kuulin hiljaisen äänen: "Nyt, kun olet uusi ihminen, et tarvitse näitä enää"
Olin polttanut 18-vuotiaasta asti. Vaimoni suusta tuli kypsä vastaus: "Päättele itse, mikä uudelle luomukselle sopii ja mikä ei" Päätin, että Pyhä Henki saisi johtaa.
En ollut 33 vuoteen katsellut niin kirkkaan väristä metsäruskaa. Enemmän tai vähemmän keljuista metsänomistajistakin alkoi löytyä miellyttäviä piirteitä.
Vaimoni oli ollut pitkin kevättä vähäpuheinen, vakava ja itkuinen. Hän ilmaantui pääsiäisenä kokouksesta kotimme ovelle ja parahti:"Olen tullut uskoon!"
Minun mielestäni uskonasiat olivat akkojen höpinää ja merkki heikkoudesta. Vakiovastaukseni lähipiirin uskovien todistuksille oli; "Näytä minulle Jumala, niin minä uskon." Näyttäjiä ei ilmaantunut.
Minulla oli kummallinen olo, mutta kuulin vielä jotakin kummallisempaa. Kuulin nimittäin itseni sanovan:"Onkos se itkun asia, eikö paremmin ilon asia! Ehkäpä minäkin joskus." Kuka käytti äänihuuliani? En se ainakaan minä ollut.
Automatkalla
Ajelimme kaikessa rauhassa vaimoni kotia kohti. Vaimo istui vieressä tyytyväisen näköisenä, uskovaisena. Lähisuku oli eriuskoisia, helluntalaisia. Onneksi vaimo oli sentään Lutherin opetuslapsi, eli oikeauskoinen.
Yhtäkkiä kuulin äänen sanovan korvaani:"Sinä kuolet pian!" Hyvä, etten ajanut autoa ojaan. Vaimo vierellä hyräili tyytyväisenä hengellisiä viisujaan. Eeva ja Petteri takapenkillä leikkivät kaikessa rauhassa. Luulin kuulleeni harhoja. Silloin kuulin uudestaan:"Sinä kuolet pian!" Olin 33-vuotias ja elämäni kunnossa.
Uskovaisten puhelin
Ennen lomamatkaamme vaimoni kehotti minua hakemaan neuvojan virkaa Rovaniemeltä Lapin piirimetsälautakunnasta. Sanoin jo hakupapereita haaliessani, että se on aivan turhaa, koska kaupunkipaikkaan on paljon priimuspaperinhakijoita. En tiennyt, että uskovaiset käyttävät langatonta puhelinta ja vaimoni, uskovaisena vasta puolivuotias, käytti sitä myös. Se on rukous, mutta minua sellainen huvitti.
Sain tiedon, että metsätalousneuvojan virkaan oli ollut lähes 30 hakijaa, ja siihen oli valitttu minulle ennestään tuntematon henkilö. Kummallista oli se, että minä olin ensimmäisellä varasijalla. Pilkkanaurun kera kysyin, kuka höperö kieltäytyisi sellaisesta paikasta valituksi tultuaan.
Matkan jälkeen kaikki muuttui, kun Rovaniemeltä saapui virkakirje, jossa kerrottiin, että valitun henkilön kieltäydyttyä virasta minä olin valittu tehtävään.
Vaimoni nuori uskovainen, sai riemukohtauksen ja minä ajattelemisen aihetta. Hän oli rukoillut pääsyä Rovaniemelle, kotikaupunkiinsa, ja pyyntöön oli vastattu ylhäältä.
Salamannopea vastaus
Rovaniemen ruska oli värikäs, mutta sisälläni kasvoi levottomuus ja tuska. Lääkäri kuvasi päätänikin, mutta ei löytänyt syytä vaivoihini. Aloin kuunnella radiosta aamuhartauksia. Vaimoni huomasi sen, mutta ei puuttunut - viisaasti kyllä - sanallakaan omituisiin toimiini.
Minä kuuntelin, mutta en ymmärtänyt tavuakaan, vaikka puhuttiin suomen kieltä. Poltin piippua ja sikareita. Tuskani kasvoi, ja mielikirkkonikin, metsä, muuttui ahdistavaksi paikaksi.
Istuin makuuhuonessa yksin. Mieleeni nousi kuolinsanoma, jonka sain ajaessani autoa Savossa. Äkkiä kuulin kuin kuiskauksen: "Voithan kysyä Jumalan olemassaoloa, vaikket uskoiskaan!" Varmistin että olin yksin. Häpeän vaara oli minimoitu. Polvistuin ja auoin suutani. Olin avuton enkä tiennyt, kuinka rukoillaan.
Sain sanottua: "Jumala, jos olet olemassa, auta minua!" Vastaus tuli silmänräpäyksessä. Päälaestani alkaen sähkövirta eteni kehossani. Monen kuukauden kuormitus otettin pois. Tunsin itseni höynenkevyeksi. Ryntäsin keittiöön, ja kyynelkanavani aukesivat: "Anna anteeksi kolttoseni sinua kohtaan!" Tiskaaja oli säikähtäneen näköinen ja luuli minun tulleen hulluksi. Olimme kuitenkin molemmat nyt saaneet kokea uudestisyntymisen Jumalan maailmoista.
Ensimmäinen aamu uskovana
Raamattu sanoo: "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."(Room. 10:10) Edessäni oli syyskuinen aamu, ensimmäinen uskoontuloni jälkeen. Pukeutuessani kuului tuttu kalahdus housuntaskussani. Peltinen sikarilaatikko siellä tervehti piipun koppaa. Kuulin hiljaisen äänen: "Nyt, kun olet uusi ihminen, et tarvitse näitä enää"
Olin polttanut 18-vuotiaasta asti. Vaimoni suusta tuli kypsä vastaus: "Päättele itse, mikä uudelle luomukselle sopii ja mikä ei" Päätin, että Pyhä Henki saisi johtaa.
En ollut 33 vuoteen katsellut niin kirkkaan väristä metsäruskaa. Enemmän tai vähemmän keljuista metsänomistajistakin alkoi löytyä miellyttäviä piirteitä.