Ihmisiä ja ilmiöitä 26.5.2025 13:35 (päivitetty: 15:21)
Manuel Rautalahti
Suomen Viikkolehti
Kuva: Timo Tumpulan albumi
Kurikan Vapaaseurakunnan vanhimmiston puheenjohtajana pitkään toiminut Timo Tumpula kokee elämänsä turvan ja pohjavireen kestäneen kaikissa tilanteissa.
Kurikan Vapaaseurakunnan vanhimmiston puheenjohtajana pitkään toiminut Timo Tumpula kokee elämänsä turvan ja pohjavireen kestäneen kaikissa tilanteissa.
Vuosikymmenet eivät ole vähentäneet elävän uskon osuutta elämässäni. Päinvastoin, olen myös älyllisesti entistä vakuuttuneempi, että olen tekemisissä tosiasioiden kanssa. Raamattu on kokonaan totta, samoin erityisesti nyt pääsiäisen aikaan muisteltu Jeesuksen ylösnousemus.Näin ei ole aina ollut. Äitini mukana kuljimme niin minä kuin pikkusiskonikin lestadiolaisuuteen kuuluvan uusheräyksen seuroissa. Tutuiksi tulivat myös vapaaseurakunnan kesäjuhlat. Kävin pyhäkoulussa ja seuroissa aina 12-vuotiaaksi saakka, minkä jälkeen en enää halunnut osallistua niihin. Äitini teki viisaan ratkaisun, eikä pakottanut seuroihin.
|Viime vuosina koen oppineeni enemmän Jumalan ominaisuudesta meidän Isänämme.
15-vuotiaana uskoontuloni oli jo lähellä. Kurikassa rippileirillä oli uskovia isosia, jotka kertoivat Raamatun asioista koskettavasti. Lopulta 18-vuotiaana koin uskoontulon. Siskoni oli tullut hieman aiemmin uskoon, ja hän pyysi minua mukaan telttakokouksiin.
Porista ja Seinäjoelta koottu aktioryhmä kiersi telttakokouksissa, ja laulut tempasivat mukaansa. Juho Koivumäki saarnasi, ja minä murruin noissa kokouksissa vastaanottamaan Jumalan armon.
Äitini uskoontuloon aikoinaan vaikutti vapaakirkollinen työ, joten vaikka hän kävi lestadiolaisten seuroissa, hän oli todella iloinen kokemastani pelastuksesta. Isäni ei ollut tunnustava kristitty tuohon aikaan, mutta hän oli myötämielinen sekä äitini että minun uskoani kohtaan. Myöhemmin hänkin löysi Jumalan armon elämäänsä.
Kaverisuhteet eivät katkenneet, vaikka aloimme kulkea hieman eri reittejä. Jälkeenpäin huomasin, että minulla oli turhan suurta kiinnostusta enempäänkin alkoholin käyttöön. Kaikenlainen juhliminen ja tansseissa käyminen loppuivat minulta kuin seinään uskoontulon myötä.
Vaikka olin uskoontuloni aikaan vielä nuori, huolestuttavia merkkejä oli ilmassa. Koulu jäi kesken, ja palasin kotitilalleni. Tulevaisuuden suunta tuntui olevan hukassa.
Uskoontulon jälkeen löytyi myös uskovainen puoliso ja ammattikin. Viimeistelin peruskoulun, jonka jälkeen pääsin sairaanhoitajakouluun. Samaan ammattiin valmistui vaimonikin. Olen molemmista löydöistäni äärimmäisen kiitollinen, enkä usko, että elämäni olisi ollut näin hyvää ilman uskoa Jeesukseen.
Elämän suunta selveni kaikissa asioissa. Sairaanhoitajan opinnoista jatkoin terveydenhoitajaksi, ja viimeiset vuodet ennen eläkkeelle jäämistäni olin työterveyshuollon yksikön lähiesimiehenä.
|En usko, että elämäni olisi ollut näin hyvää ilman uskoa Jeesukseen.
Hengellinen kotini on löytynyt Kurikan vapaaseurakunnasta. Olen ollut vanhimmiston puheenjohtajana jo pitkään. Vaimoni on mukana naistentyössä ja palvelee myös musiikissa.
Meille on siunattu suhteellisen iso perhe, neljä lasta ja seitsemän lastenlasta. Heistä moni on jo kouluiässä, joten koulujen loma-ajat vietetään aika paljon meidän luonamme. Se työllistää, mutta on silti erittäin mukava vaihe elämässä.
Viime vuosina koen oppineeni enemmän Jumalan ominaisuudesta meidän Isänämme. Jumala ei jotenkin vain nipin napin siedä meitä, ei. Hän aidosti rakastaa meitä.
Kysymykseen, miksi yhä uskon Jeesukseen, voi vastata niin, että kun katson koettua Jumalan huolenpitoa minun ja perheeni, en tiedä parempaa. Vakaumukseni ja luottamukseni taivaalliseen Isään on vain vahvistunut.
Teksti: Esko Kallioniemi
