Laatokan laivurin jatkoaika

[rita4]

Laatokan laivuri Matti Korsijärvi syntyi Koivistolla, joka tunnettiin elinvoimaisena ja muutenkin merkittävänä asutuskeskuksena.

Päivä, joka yllätti laivurin

Elettiin myöhäissyksyä, oikeastaan joulunalus aikaa. Kotipihlajien lehdet olivat jo punertuneet ja pukeutuneet syksyiseen ruskaansa. Vaahteran suuret, kellastuneet lehdet leijailivat maahan hiljaisen aamutuulen lennättäminä.

Turkulaisesta syysmaisemasta ei väriä puuttunut. Sitä sai Korsijärvi ihailla aamuisin pyöräillessään Honkaistenrannan kaupunginosasta työmaalleen Auran jokisuulla sijaitsevalle laivatelakalle jatkamaan pleissarin työtään. Päivä alkoi ihan tavanomaisesti. Vaijerin molempiin päihin oli pleissattu silmukat, ja se piti ripustaa seinälle kuten tavallisesti. Silloin vaijeri putosi, ja Korsijärvi sai silmukasta iskun päähänsä.

Alkuun se ei vaikuttanut kovin pahalta, hän ei menettänyt tajuntaansa ja kykeni kävelemään omin jaloin. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin meni taju. Halvaantuminen oli tosiasia, puhekyky oli poissa ja ymmärryskään ei enää toiminut. Korsijärvi joutui Turun yleiseen sairaalaan, eikä toivoa parantumisesta ollut.

Iltasoitto saarnamiehelle

Kun tapaturma sattui, elettiin vuotta 1957. Työskentelin tuolloin saarnamiehenä Turun helluntaiseurakunnassa. Olin palvellut seurakuntaa jo vuodesta 1950 lähtien ja jossakin määrin tullut tunnetuksi kaupungissa. Illalla yhdeksän aikaan puhelimeni soi. Soittaja oli rouva Korsijärvi, joka itkunsa läpi kertoi miehensä kohtalosta. Hän sanoi olevansa hätääntynyt miehensä sieluntilan takia.

- Jos nyt lähtö tulee, niin kuin siltä näyttää, ei mieheni ole mitenkään valmistunut iäisyysmatkaan eikä kohtaamaan Jumalaa. Ikävintä on se, että hän ei voi puhua eikä ymmärryskään toimi. Voisitteko kuitenkin mennä rukoilemaan hänen puolestaan? Jospa Jumala antaisi vielä sellaisen kirkkaan hetken, että hän ymmärtäisi kääntyä parannuksessa Jumalan puoleen, rouva hätäili.

Sitten hän jatkoi:
- Olin itse nuorena uskovainen, kuuluin vapaaseurakuntaan ja lauloin seurakunnan kuorossa. Kävi kuitenkin niin, että nuoruusiässä maailman kylmät puhurit puhalsivat elämäni yli, mielistyin mailmaan ja menetin uskoni. Ymmärrän kuitenkin,miten vakava mieheni tilanne on iäisyystaustaa vasten."

Lähdin iltayhdeksän aikaan sairaalaan ja tapasin miehen istumassa sänkynsä laidalla hiljaisena ja sanattomana miehenä enkä ollut varma, ymmärsikö hän mitään siitä, mitä hänelle yritin puhua.

Päätin kuitenkin rukoilla ja sieluni syvyydestä pyysin miehelle sellaista Jumalan armon osoitusta, että miehen ymmärrys kirkastuisi edes hetkeksi vastaanottamaan Jumalan armon ja anteeksiantamuksen.

Jumalan kirkkaus ilmestyi

Minun oli jätettävä mies jatkamaan istumistaan sänkynsä laidalle ilman, että minkäänlaista muutosta miehessä oli tapahtunut. Kotimatkalla tulin ajatelleeksi, että jospa ihminen ymmärtäisi hoitaa sielunsa asiat iäisyyskuntoon silloin, kun ymmärrys toimii ja puhekykykin on tallella.

Ihmiselämän perimmäinen tarkoitus unohtuu lukuisilta ihmisltä. Elämän tarkoituksen Pyhä Kirja ilmaisee näin: "Jumala on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa" (Apt 17: 26-27)

Aamulla sain tietää yliluonnollisen ihmeen tapahtuneen. Sairaalasta lähtoni jälkeen huone oli täyttynyt yliluonnollisella kirkkaudella, jonka keskeltä Korsijärvi kuuli äänen: "Poikani, minä pelastan sinut ja annan sinulle elinaikaa vielä seitsemän vuotta."

Sillä hetkellä halvaantumisen merkit pyyhittin pois, ja mies parani, tuli uskoon ja sai elää elämäsä jatkoaikaa.

Laivurin jatkoaika 7 vuotta

Palattuaan sairaalasta terveenä miehenä Korsijärvi ymmärsi, että armollinen Jumala oli antanut hänelle jatkoaikaa. Hän ymmärsi, että hänen tulee antaa kiitos ja kunnia Jumalalle siitä, että Jumala oli häntä armahtanut. Mies löysi paikkansa seurakunnassa ja palveli koko sydämestään Jumalaa ja osallistui vapaaehtoistyöhön seurakunnassa kaikessa, missä vain voi.

Rouvakin koki uskonelämän syvän uudistumisen ja lauloi taas kuorossa, tosin nyt helluntaiseurakunnassa. Korsijärvi sai oman elämänsä suurten muutosten jälkeen nähdä myös Piikkiössä asuvan poikansa Viljon perhekunnan kohdalla Jumalan pelastustekoja.

Seitsemän vuoden kuluttua Enni-rouva soitti jälleen eräänä tammikuun päivänä ja kertoi, että luvatut jatkovuodet täyttyivät, ja niin Matti lähti melkein terveiltä jaloilta. Oli joulukuu, kun hän kohtasi Jumalan kirkkauden, ja nyt elettiin tammikuuta. Jatkoaika kesti suunnilleen seitsemän vuotta ja yhden kuukauden. Laatokan laivurin purjehdus ajan merellä oli päättynyt taivaalliseen rauhan satamaan.


Kertojat: Helge Kennovaara, laivurin pojanpoika ja Heikki Lahti, tapahtumaaikaan saarnamies Turussa