JUMALAN HYVYYS VETI PARANNUKSEEN

[rita4]

Erkki Hietanen

Asuessamme Ruotsissa 70-luvulla meillä oli kaksi toivetta, muuttaa takaisin Suomeen ja rakentaa omakotitalo.

Suomeen muutto tapahtui keväällä 1981. Kohta aloimme rakentaa taloa Seinäjoelle. Syksyllä muutimme uuteen kotiimme. Olimme saaneet vaimoni kanssa hyvät työpaikat. Meillä oli kaksi tervettä lasta, rakastimme toisiamme, elämä hymyili ja kaikki oli hyvin.

Ei suomalainen mies itke

Eräänä arki-iltana olin yksin kotona. Vaimoni oli iltavuorossa Seinäjoen keskussairaalassa. Lapset olivat ulkona leikkimässä. Olin virittänyt tulen takkaan ja nautin takkatulen lämmöstä. Yllättäen sisimpäni valtasi sellainen tyhjyys, että aloin itkeä. Viimeksi olin itkenyt joskus pikkupoikana, eihän suomalainen mies itke!

Ajattelin: tässäkö on kaikki mitä elämä voi antaa? En tiennyt, mistä tuo tyhjyyden tunne tuli, miksi en ollut tyytyväinen siihen kaikkeen hyvään, mitä elämässäni olin saavuttanut. En puhunut kokemastani vaimolleni mitään. Uskoin, että se oli ohimenevä kokemus, ja pidin sen omana tietonani.

Rukoilkaa minun puolestani!

Muutama viikko kokemastani nuorempi veljeni tuli vaimonsa kanssa meille kylään. Oli lauantai, saunoimme ja vietimme iltaa keskustellen. Jo päivällä vaimoni Aila sanoi minulle, että hän haluaa kysellä uskon asioista Jukalta ja Annelta. Hän jopa sanoi, että hän haluaa tulla uskoon. Sanoin vain, että se on sinun asiasi, en sen enempää.

Koko illan vaimoni kyseli uskonasioista, ja Jukka ja Anne vastasivat hänen kysymyksiinsä. Minä en tuohon keskusteluun osallistunut. Tiesin kyllä uskonasioista aika paljon, olinhan kasvanut uskovassa kodissa. Ilta oli jo kääntymässä yöksi, kun vaimoni sanoi, että hän haluaa tulla uskoon, ja pyysi rukoilemaan puolestaan.

Hän polvistui sohvan ääreen, ja Jukka ja Anne alkoivat rukoilla hänen puolestaan. Heidän rukoillessaan mietin: ”Mitä minä teen?” En pitkään miettinyt, vaan kaikkien, myös itseni yllätykseksi löysin itseni polvillaan vaimoni vierestä ja pyysin: ”Rukoilkaa minun puolestani, minäkin haluan tulla uskoon.” Sinä yön hetkenä joulukuun 12. päivänä 1981 saimme yhdessä aviopuolisoina antaa elämämme Jeesukselle!

Jumala kutsuu hyvyydellään

Monilla saattaa olla sellainen käsitys, että uskoon voi tulla vasta sitten, kun elämä on täysin umpikujassa. On totta, että on ihmisiä, jotka hyvinä päivinä eivät koe tarvitsevansa Jumalaa.

Uskoontulon jälkeen minulle selvisi, mikä tuo tyhjyyden tunne oli. Jumala kutsui minua hyvyydellään. Roomalaiskirjeen toisessa luvussa apostoli Paavali kirjoittaa, että Jumalan hyvyys vetää parannukseen.

Kiitän Jumalaa siitä, että ymmärsin asian ”hyvän sään aikana”. Saarnaajan kirjan 12:1 sanotaankin: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista sanot: ’Nämä eivät minua miellytä’.”

Iankaikkisuus sydämessä

Sinulle, jolla elämä on kaikin puolin hyvin, haluan sanoa: Anna elämäsi Jeesukselle, ja silloin elämäsi tärkein asia asettuu kohdalleen. Jeesus antaa elämälle todellisen sisällön ja tarkoituksen. Hän ei vie iloa elämästämme, vaan antaa todellisen, kestävän, iankaikkisen ilon!

”Kaiken hän (Jumala) on tehnyt kauniisti aikanaan, myös ikuisuuden hän on pannut heidän sydämeensä.” (Saarn. 3:11) Tuon iankaikkisuus kaipuun, joka on pantu jokaiseen sydämeen, voi täyttää vain Jumala Jeesuksen Kristuksen kautta.