YÖHÖN MUSTAAN KUN MIELENI KARKAA

[rita4]

Markku Aalto

Olen miettinyt useinkin täällä
määränpäätä ja kuolemaa,
senkin ratkaisen vielä maan päällä
kuka sieluni omaksi saa.
Minun sieluni kaipaa ei yötä
kirkkauteen se janoaa,
eteen sen vaikka teenkin mä työtä
usein jalkani vain lankeaa.

Yöhön mustaan kun mieleni karkaa
yritän nousta taas ylöspäin,
ken vain lohduttais mun sielu parkaa
jaksa en kauempaa yksinäin.
Yöhön mustaan kun mieleni karkaa
nousen sieltä jo taas valohon,
joku rohkaisee sielua arkaa
kerran paikkani taivaassa on.

Käteen vahvaan jos tarttua saisin
olis kulkuni helpompaa,
silloin turvassa myös taivaltaisin
yhä etsin mä vain tukijaa.
Synkkää yötä kun vältellä voisin
valo loistaisi sydämeen,
Jeesukselle nyt sieluni toisin
kerran sen vielä pilvissä teen.

Perillä vihdoin kun olen siellä
missä laulu soi enkelten,
pysyin kuitenkin kaidalla tiellä
laulan kuorossa nyt riemuiten.
Moni synneistään kerran saa maksaa
hinnan kaikista kalleimman,
kilvoitella kun aikansa jaksaa
nähdä saa Herran, Vapahtajan.