Vanhuksen joulu

[rita4]

Jo joulunaluspäivät
ne jälleen taakse jäivät.
Hiljentyy mainen retki,
kun suuri juhlahetki
taas koittaa yli maan
myös majaan matalaan
ja linnaan kuninkaan.

Kodeissa, sairaaloissa
on tähdet ikkunoissa.
Kynttilät joulupuissa.
Ja nauru lasten suissa.
Ja jouluvirren sana
nyt kaikuu vakavana.
Vain tähti kuulijana.

On kyynel poskipäillä,
kasvoilla rypykkäillä
tuon sairaan vanhuksen.
Näin kera muistojen
hän palaa lapsuusretkiin ‒
sen ihanimpiin hetkiin.

”Mä näen äidin armaan
ja kotimökin harmaan.”
Kynttilät lämpöään
luo pirtin hämärään.
Tuvassa seisoo kuusi,
latvassaan tähti uusi.
”On joulu”, Veikko huusi.

Luo isän rientää lapsi,
ketterä, kultahapsi.
Saa suukon poskellensa
ja lahjat riemuksensa.

* * *
Hän muistojensa myötä
näin viettää jouluyötä.
On kyyneleinen poski,
rinnassa kaipuun koski.
Ja jouluvirren sana
soi hiljaa, vakavana ‒
vain tähti kuulijana.

Asko Kariluoto
Ei elämä helpolla päästä, Aikamedia 2005