Onni Haapala
Sana kertoo kesän lähestyvän,
herkät mielet suven oivaltaa.
Kajoa on taivaalla jo idän,
aurinko se sieltä kohoaa.
Kesä näyttää luonnon voiman:
äsken kuollut saa kasvuston,
äsken musta on jo vihannoiva,
laulu kaikuu suusta linnuston.
Kesä Pohjolan riemuun puhkee,
ihmisetkin hymyyn herkiää.
Onhan kesän tulo aina uhkee,
murjotus jo nurkkaan kerkiää.
Kesä Israelin on jo toisenlainen:
Kaikki kuivuu, luonto lakastuu.
Ruoho, kukat, luonto erikoinen
karrelle ne palaa, tuhoutuu.
Vapahtaja varoitti siis meitä,
mitä meidän tulisi ymmärtää:
kuljemme jo kohden lopun teitä,
tuhovoimat jyllää, hävittää.
Ympärillä alkaa luonto palaa,
sodan kauhut tullaan tuntemaan.
Tuomiotkaan eivät tule salaa,
ajoissa siis luokse Messiaan.
Ikikesän ihmeelliseen maahan
sydämemme tänään kaipailee.
Herra, tule meidät noutamaan,
niin kuin Sana lupailee.
Kolme kesää kohtaavat ne meitä,
paras niistä vielä edessämme on.
Käydään yhdessä siis Herran teitä,
hän vie meidät taivaan ilohon!
