Miten kaunis onkaan maailma,
kun sitä hellästi koskettaa,
kun Henki viipyy hiljaa kaiken yllä.
Kuinka rakastankaan metsää,
sen makeaa tuoksua kesäsateessa.
Kuulen hiljaisen sateen pisaroivan
lempeitä lauluja lehvästöön.
Rakastan sammaleen pehmeää syliä,
maata, josta ihminen otettiin
ja johon väsynyt
saa hetkeksi päänsä painaa.
Rakastan pieniä metsätähtiä,
niitä hentoja unelmia,
miten ne ojentautuvat valoon,
niin kuin minä Sinuun.
“Minä olen kanssasi
metsän sateessa,
samettisessa sammaleessa,
ja jokaisessa valoa kohti avautuvassa kukassa.
Älä siis pelkää.”
