Ristinkuolema

[rita4]

Minun Herrani ristillä riippui,
syntivelkani kuittasi hän.
Oman itsensä uhriksi antoi
eestä kuolevan maailman.

Tuskanhuuto kummulta kuului:
"Miksi hylkäsit mun, Jumalain?"
Pyhät kasvot tuskasta vääntyi.
Isän puoleen hän kurkotti pään.

Eron tuska lie tuskista suurin,
minkä Herrani kohtasi niin.
Isän hylkäämänä - tuska suurin.
Hänen ruumiinsa runneltiin.

Kun mä katselen näkyä tuota,
mikä Golgatan kummulla on.
Murtuu saastainen sydämeni
rakkautensa laulelohon.

"Rakas lapseni, kaiken tämän
tein sun tähtesi - vain yksin sun.
Älä katsele synteisi mittaa,
yhä kuittaus voimassa on!

Kiitä Pyhää Karitsaa, häntä,
joka eestäsi kärsinyt on.
Vielä tänäänkin voittonsa kestää.
Veri puhdistaa, uutta se luo.

Uusi luomus edessä Herran
ylistystä vain kaiuttakoon.
Ylösnousemusvoimaansa tuohon
sinut kokonaan puettakoon.

Tämän tekee vain Henkensä pyhä.
Siihen sielusi uppoutukoon.
Anna helluntaihengen sun täyttää.
Tuli taivaasta langetkoon.

Avaa sydämes, lapseni, täysin,
uusi viini kun virtailee.
Vanha astia särkyä joutaa.
Uusi leili vain kelpaava on.

Kohta hääjuhla taivaassa alkaa.
Ylkä morsion vie kammioon.
Hetki tuo aivan lähellä ompi.
Kutsu taivaasta kohta jo soi.

Martta Rajala