Pysäytä surmapaikalle hoippuvat
Lähetetty: 10.06.2017 10:57Pentti Erkkilä
Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan. (San. 24:11-12)
Voisimme varoittaa ihmisiä ja kertoa heille, mitä heillä on edessä. Tapaamme joka päivä kuolemaa ja kadotusta kohti kulkevia ihmisiä. Voimmeko sanoa, että emme tiedä heitä nähdessämme ja tavatessamme monen - ehkä useimpien heistä - olevan matkalla kadotukseen, iankaikkiseen kuolemaan? Ehkäpä tieto vaihtoehdosta ja valinnan mahdollisuudesta herättäisi kiinnostuksen. Pitäisikö ottaa mallia Joonasta? Se ainakin tehosi!
Kylistä rukoushuoneisiin
Kun helluntaiherätys rantautui Suomeen, toimittiin tuolla raamatullisella tavalla. Evankelistat kulkivat kylästä kylään ja talosta taloon. Näin toimi myöskin äitini jo alle 20-vuotiaana. He kertoivat evankeliumia ja näyttivät sitä elämällään.
Ajan mittaan ihmisiä tuli uskoon. Heistä muodostui seurakuntia, ja he hankkivat rukoushuoneita ja palkkasivat saarnaajia. Tähän tarvittiin rahaa. Kun toiminta keskittyi rukoushuoneisiin, ulkopuolisia ihmisiä tavattiin vähemmän.
Evankeliointi alettiin kokea palkattujen työntekijöiden tehtäväksi, ja seurakuntalaisten osalle jäi kokouksiin osallistuminen ja uhraaminen eli toiminnan rahoittaminen.
Ilo yhdestä pelastuneesta
Jeesus oli erikoisen kiinnostunut yhdenkin ihmisen pelastumisesta, koska hän oli ristillä tuskissaan vuodattanut viattoman verensä jokaisen ihmisen puolesta. Siksi hän sanoi:" Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse." (Luuk. 15:7)
Tämä kertoo, että Jeesus ja koko taivas arvostaa enemmän yhden ihmisen johdattamista elämän tielle kuin monien jo tällä tiellä olevien keskinäistä toimintaa.
Sen sijaan, että keskitymme pelkästään uskovien opetukseen, pitäisi viedä evankeliumia tavalla ja toisella ja voittaa sieluja Jeesukselle, joka on kärsinyt jokaisen meidän vuoksemme ristillä.
Ihmiseltä ihmiselle
Paikalliseurakunnissamme kokoontuu suuri osa jäsenistöstä kerran viikossa vanhurskaiden tapaamiseen, jotka eivät parannusta tarvitse. Mutta miten monta parannusta tarvitsevaa syntistä tavoitetaan tuon saman vuoden mittaan?
Suuntautuuko toimintamme siihen, mistä taivaassa on suuri ilo? Evankeliumia vietiin pitkään ihmiseltä toiselle, kerrottiin jokaiselle, joka tavattiin, kuten kuningas käski. Se oli tehokkaampaa mutta vaativampaa kuin lehtien ja kirjallisuuden jakaminen.
Suomen helluntaiseurakuntien sisäistä toimintaa pyörittää vähintään 250 hengen palkattu pastorijoukko. Kiinnostaako heitä enemmän yhteiskunnallinen rekisteröityminen uskontokunnaksi ja johtajuus titteleineen kuin pelastuksen tarpeesta ja mahdollisuudesta kertominen ulkopuolisille siellä, missä he ovat?
Työmiehiä elonkorjuuseen
Jeesus kehotti rukoilemaan elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseen. Tämä on kuitenkin nyt jäänyt vähemmälle, ja rukoillaan, että hän lähettäisi kuulijoita kokouksiimme. Olisikohan meillä aihetta siirtää toiminnan panopistettä?
Jesaja luotti siihen, että Jeesus johtaa lunastetut pyhää tietä, jolla hullutkaan eivät eksy.
"Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat." (Jes. 35:8-9)
Elämä avaa keskustelun
On syytä miettiä Raamatun Sanan valossa myös toimintaamme Mertiörannassa. Kuinka moni on siellä tullut uskoon?
Onko kehotettu tilaisuuksiemme osanottajia pitämään yhteyttä uskosta osattomiin, helvettiä kohti kulkeviin naapureihin, työtovereihin, sukulaisiin ja kertomaan elämällämme ja tilaisuuden tullen myös sanoin uskostamme?
Elämämme avaa keskustelun melkein mistä aiheesta tahansa, ja siinä tulee aikanaan evankeliuminkin vuoro.
En usko seurakunnan Herran olevan tyyytyväinen toimintamalliimme. Milloin ja miten hän puuttuu asiaan? Se näkyy aikanaan, ehkä piankin.
Lähde: Ristin Kansa lehti nro 6/2017
Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan. (San. 24:11-12)
Voisimme varoittaa ihmisiä ja kertoa heille, mitä heillä on edessä. Tapaamme joka päivä kuolemaa ja kadotusta kohti kulkevia ihmisiä. Voimmeko sanoa, että emme tiedä heitä nähdessämme ja tavatessamme monen - ehkä useimpien heistä - olevan matkalla kadotukseen, iankaikkiseen kuolemaan? Ehkäpä tieto vaihtoehdosta ja valinnan mahdollisuudesta herättäisi kiinnostuksen. Pitäisikö ottaa mallia Joonasta? Se ainakin tehosi!
Kylistä rukoushuoneisiin
Kun helluntaiherätys rantautui Suomeen, toimittiin tuolla raamatullisella tavalla. Evankelistat kulkivat kylästä kylään ja talosta taloon. Näin toimi myöskin äitini jo alle 20-vuotiaana. He kertoivat evankeliumia ja näyttivät sitä elämällään.
Ajan mittaan ihmisiä tuli uskoon. Heistä muodostui seurakuntia, ja he hankkivat rukoushuoneita ja palkkasivat saarnaajia. Tähän tarvittiin rahaa. Kun toiminta keskittyi rukoushuoneisiin, ulkopuolisia ihmisiä tavattiin vähemmän.
Evankeliointi alettiin kokea palkattujen työntekijöiden tehtäväksi, ja seurakuntalaisten osalle jäi kokouksiin osallistuminen ja uhraaminen eli toiminnan rahoittaminen.
Ilo yhdestä pelastuneesta
Jeesus oli erikoisen kiinnostunut yhdenkin ihmisen pelastumisesta, koska hän oli ristillä tuskissaan vuodattanut viattoman verensä jokaisen ihmisen puolesta. Siksi hän sanoi:" Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse." (Luuk. 15:7)
Tämä kertoo, että Jeesus ja koko taivas arvostaa enemmän yhden ihmisen johdattamista elämän tielle kuin monien jo tällä tiellä olevien keskinäistä toimintaa.
Sen sijaan, että keskitymme pelkästään uskovien opetukseen, pitäisi viedä evankeliumia tavalla ja toisella ja voittaa sieluja Jeesukselle, joka on kärsinyt jokaisen meidän vuoksemme ristillä.
Ihmiseltä ihmiselle
Paikalliseurakunnissamme kokoontuu suuri osa jäsenistöstä kerran viikossa vanhurskaiden tapaamiseen, jotka eivät parannusta tarvitse. Mutta miten monta parannusta tarvitsevaa syntistä tavoitetaan tuon saman vuoden mittaan?
Suuntautuuko toimintamme siihen, mistä taivaassa on suuri ilo? Evankeliumia vietiin pitkään ihmiseltä toiselle, kerrottiin jokaiselle, joka tavattiin, kuten kuningas käski. Se oli tehokkaampaa mutta vaativampaa kuin lehtien ja kirjallisuuden jakaminen.
Suomen helluntaiseurakuntien sisäistä toimintaa pyörittää vähintään 250 hengen palkattu pastorijoukko. Kiinnostaako heitä enemmän yhteiskunnallinen rekisteröityminen uskontokunnaksi ja johtajuus titteleineen kuin pelastuksen tarpeesta ja mahdollisuudesta kertominen ulkopuolisille siellä, missä he ovat?
Työmiehiä elonkorjuuseen
Jeesus kehotti rukoilemaan elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseen. Tämä on kuitenkin nyt jäänyt vähemmälle, ja rukoillaan, että hän lähettäisi kuulijoita kokouksiimme. Olisikohan meillä aihetta siirtää toiminnan panopistettä?
Jesaja luotti siihen, että Jeesus johtaa lunastetut pyhää tietä, jolla hullutkaan eivät eksy.
"Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat." (Jes. 35:8-9)
Elämä avaa keskustelun
On syytä miettiä Raamatun Sanan valossa myös toimintaamme Mertiörannassa. Kuinka moni on siellä tullut uskoon?
Onko kehotettu tilaisuuksiemme osanottajia pitämään yhteyttä uskosta osattomiin, helvettiä kohti kulkeviin naapureihin, työtovereihin, sukulaisiin ja kertomaan elämällämme ja tilaisuuden tullen myös sanoin uskostamme?
Elämämme avaa keskustelun melkein mistä aiheesta tahansa, ja siinä tulee aikanaan evankeliuminkin vuoro.
En usko seurakunnan Herran olevan tyyytyväinen toimintamalliimme. Milloin ja miten hän puuttuu asiaan? Se näkyy aikanaan, ehkä piankin.
Lähde: Ristin Kansa lehti nro 6/2017