Tunnustaa vai kieltää?

[rita4]

Juha Partanen

Tunnustava kristitty. Ollako vai eikö olla? Siinä monen pulma työ-, opiskelu- tai tuttavapiirissä. Mitkä ovat syyt tunnustautua Jeesukseen uskovaksi ja mitä siitä seuraa?

Kaikki kirkko- ja uskontokunnat omaavat virallisen tai epävirallisen uskontunnustuksen. Tunnustukset suojaavat yhteisöä ja yksilöä harhaopeilta, sekä auttavat hahmottamaan liikkeessä tärkeinä koettuihin raamatun- ja uskonkappaleisiin.

Talvipäivillä esiteltiin helluntaiherätyksen "uskontunnustus". Myös Helluntaiherätyksen esikuvalla, alkuseurakunnalla, oli oma tunnustuksensa. Yksinkertaisimmillaan se oli lyhyt "Jeesus on Herra". Se sisälsi tärkeimmän eron muihin liikkeisiin, Jeesuksen tunnustamisen Jumalaksi.

Uskontunnustaminen helpottaa

Ihmisten parissa työskenneltäessä, opiskellessa tai keskustellessa ei voi välttyä tilanteilta, joissa usko olisi tunnustettava suullisesti. Tunnustuksen väistäminen merkitsee käytännössä uskonsa kieltämistä.

Jeesus rinnasti tunnustuksen ja kieltämisen (Luuk.12:8,9). Jeesus lupasi tunnustaa Isän Jumalan edessä sen, joka tunnustaa Hänet ihmisten edessä. Kieltäjän hänkin kieltäisi.

Kiertely, valheet ja keskustelukumppanin harhaanjohtaminen rohkean suun tunnustuksen sijaan aiheuttavat huonoa omatuntoa, tunteen epäonnistumisesta opetuslapsena ja jopa murhetta.

Mitä aiemmassa vaiheessa ympäristö tulee tietoiseksi uskosta, sitä vähemmän selittelyjen ja valheiden verkkoon kristitty on kietoutunut.

Tunnustaminen liittyy uskoon

Monille tuttu kohta (Room. 10:8-10) esittää yhtälön; sydämen usko tuo vanhurskauden ja suun tunnustus pelastuksen. Tarkkaa merkitystä kreikasta haettaessa "suun" osoittautuu kiistatta puhutuksi puheeksi. "Tunnustus" saa merkityksen "sanoa samaa, myöntää, tunnustaa". Tunnustusta vastaava sana VT:ssä merkitsee "tunnustaa, ylistää". Tässä kohdassa konteksti paljastaa tunnustamisen liittyvän ennen kaikkea Herran huutamiseen avuksi ja sitä seuraavan pelastuksen.

Raamatunpaikka on ymmärrettävä siten, että usko ja Kristuksen tunnustaminen Herraksi ovat sidoksissa toisiinsa kuten pelastuminen ja vanhurskautus. Usko seuraa tämän seikan tunnustamista, ja jos tunnustus puuttuu yhtälöstä, usko ei ole pelastavaa laadultaan. Jaakobin kirjeen ajatus uskosta kuolleena ilman tekoja soveltuu tähän Roomalaiskirjeen uskon ja tunnustuksen rinnastukselle. Tunnustus on luonnollinen seuraus uskosta, samoin kuin tietyt muutkin teot.

Uskoa ja tunnustusta koskevat sanankohdat ovat väärinymmärrettyjä, jos tunnustusta pidetään ehtona uskon syntymiselle. Uskon synnyttää Jumala, ei ihmisen huulten liike.

Miksi pitäisi tunnustaa?

Jos kristitty ei tunnusta uskoaan, ei-kristitty työ- tai opiskeluyhteisö pitää häntä kaltaisenaan. Tällöin tulee usein tilanteita, joissa kristityn edellytetään käyttäytyvän ja ajattelevan tavalla joka on vastoin hänen vakaumustaan.

Moni toivoo humanistisesti haluavansa tulla tunnustetuksi ensin hyvänä ihmisenä, "tyyppinä", ennen paljastumistaan kristityksi. "Hyvän tyypin" imagosta saattaa kuitenkin joillekin tulla liian arvokas riskeerattavaksi uskon tunnustamisella.

Haluttomuus tai arkuus tunnustaa helpottaa lähtöä "jumalattomiin rientoihin". Muut eivät osaa ihmetellä ristiriitaa käytöksen ja uskon välillä. "Peitän uskoni hyvin, niin en häpäise Jumalankaan asiaa vakaumustani vastaan käyttäytymällä" saattaa moni järkeillä.

"Kiinni jäädessä" tilanne on sitä pahempi, mitä syvemmälle valheen ja selittelyjen verkkoon on kietouduttu. Ei ole helppo elää tuntien, että on pettänyt niin Herransa kuin läheisetkin ihmiset Pietarin lailla.

Tunnustaminen sitoo sinut sanojesi taakse ja elämään niiden mukaan. Toisaalta ympäristön tietäessä uskostasi sekin odottaa sinun elävän raamatun opetusten mukaan.

Tunnustus ei joudu häpeään

Jumala ei halua uskon Häneen ja Jeesuksen arvokkaaseen uhriin olevan asia, josta puhumista tulisi vältellä sitä seuraavan häpeän takia. Raamatusta voi ottaa esimerkkinä Esterin. Hänen perhetaustansa ja kasvatusperiaatteensa olivat uskonnolliset, täysin erilaiset kuin ei-jumalisen puolisonsa kuningas Ahasveroksen.

Esterin käytös oli varmasti ristiriidassa hänen omatuntonsa kanssa. Hän säikähti tajutessaan joutuvansa tunnustamaan uskonsa, jonka oli vuosia onnistunut salaamaan niin puolisoltaan kuin kaikilta hovissakin.

Rukouksen, paaston ja kansan tuella Ester onnistui voittamaan pelkonsa ja tunnustautumaan Jumalan kansan edustajaksi. Hän muuttui pelokkaasta rohkeaksi; ja millä seurauksilla? Jumalan kansan viholliset kärsivät tylyn ja yllättävän tappion, koska Jumala oli Esterin kanssa.

Mikä avuksi arkuuteen?

Usein vähemmän tärkeissä asioissa, kuten politiikassa tai pukeutumisessa, mielipiteen kertominen onnistuu aremmaltakin ihmiseltä, muttei tärkeimmässä ja arvokkaimmassa, uskossa. Kuten ilmaisutaitoa yleensäkin, arkuudesta johtuvaa tunnustamisen vaikeutta on hyvä kehittää.

Jumalan suuruuden tajuaminen itseensä ja muihin ihmisiin verrattuna auttaa todistamista. Kaikki tulevat kumartamaan ja tunnustamaan Jumalan. Tämä on tosiasia, joka antaa rohkeutta "jo nyt" olla Voittajan puolella.

Voit luottaa viisauteen, joka tulee Pyhästä Hengestä. Hän auttaa sinua tunnustamaan uskosi tilanteen ja persoonasi vaatimalla luontevuudella, tekemättä persoonallesi väkivaltaa.

Tunnustuksen siunaukset

Kieltämisestä ei tarvitse tulla elämäntapaa, mutta se voi vaikuttaa elämäntapaan. Jos epäonnistuu yksittäisessä tunnustustilanteessa, on muistettava uusien mahdollisuuksien seuraavan toistaan.

Kerran kaikki kielet tunnustavat Jeesuksen olevan Herra, Jumala. Suun tunnustus ihmisten edessä jo nyt saa Raamatussa evankelioivan merkityksen. Jumalan synnyttämä usko antaa halun kertoa siitä muillekin.

Todistamisesta tulevaa hyvää mieltä on vaikea verrata mihinkään. Se kertoo sinulle, että olet palvellut jotain suurempaa asiaa; miellyttänyt ketä sydämessäsi haluat.

Tunnustuksen, kuten elämämmekin, tarkoitus on pohjimmiltaan tuottaa kunniaa Jumalalle. Hän toivoo sydämemme asettuvan puolelleen. Käytännössä ylistämme Jumalaa tunnustaessamme Jeesuksen Jumalaksi.

[rita4]

Niin, tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi. Sen voisi ajatella äkkiseltään olevan helppoa, kun on saanut maistaa, että; Herra on hyvä. Mutta onko se sittenkään niin helppoa? Useimmille on vaikeaa olla uskovana sukunsa ja ystäviensä lähellä. Eli tunnustaa sen mihin uskoo ja mitä arvostaa, tai mitä ei pidä sopivana..

Ihmisten parissa työskenneltäessä, opiskellessa tai keskustellessa ei voi välttyä tilanteilta, joissa usko olisi tunnustettava suullisesti. Tunnustuksen väistäminen merkitsee käytännössä uskonsa kieltämistä.

Näimpä juuri, ei voi välttyä jos pisempäänkin keskustelee siltä, että on otettava kantaa asioihin uskovana ja uskovan, Raamatun Sanan mukaan. Mutta sanoako se ääneen, vaiko vaieta ja kuin kieltää tietävänsä totuutta? Kas siinäpä ongelma, kova paikka joka ainoalle uskovalle. Olenko väärässä?

Kun tapaat uskovan ja juttu luistaa, niin puhutteko uskosta, vaiko maailmasta ja kaikesta muusta, mutta ei uskon asioita? Monet uskovat haluavat puhua kaikesta muusta kuin uskosta ja siinä elämisestä. ollaanko maallistuttu, vai eikö uskonliekki enään palakaan, roihua, vai onko maailma ja sen tavat saaneet nautiskelemaan niistä, niin että usko on enään vain pelkkä yksityisasia.

Kiertely, valheet ja keskustelukumppanin harhaanjohtaminen rohkean suun tunnustuksen sijaan aiheuttavat huonoa omatuntoa, tunteen epäonnistumisesta opetuslapsena ja jopa murhetta.

Aivan varmasti me jokainen on joskus ainakin sorruttu siihen, että puhumme kaikesta muusta kuin Jeesuksesta ja uskosta toisille, kiertelemme ja kaartelemme asioita, niin ettei tuu liian tiukkaa paikkaa, jossa olisi pakko sanoa mielipide, oma ajatus uskosta, ja Jeesuksen seuraamisestaan, tms.. Ja kun tilanne on ohi, niin Pyhä Henki muistuttaa mieliimme vääränlaisen kiertelymme, ja sit on paha olla, paha mieli, hävettää ja hyvä ettei mene itkuksi, kun tajuaa olleensa kuin pietari..

Raamatunpaikka on ymmärrettävä siten, että usko ja Kristuksen tunnustaminen Herraksi ovat sidoksissa toisiinsa kuten pelastuminen ja vanhurskautus. Usko seuraa tämän seikan tunnustamista, ja jos tunnustus puuttuu yhtälöstä, usko ei ole pelastavaa laadultaan. Jaakobin kirjeen ajatus uskosta kuolleena ilman tekoja soveltuu tähän Roomalaiskirjeen uskon ja tunnustuksen rinnastukselle. Tunnustus on luonnollinen seuraus uskosta, samoin kuin tietyt muutkin teot.

Minä olen sen itse huomannut usein ja olen seurannut vasta uskoontulleitakin, miten tärkeä asia on suun tunnustus. Kun sen saa kakistettua ulos, niin aivan takuulla se tuottaa hedelmän ja hyvän omantunnon ja uskokin vahvistuu, sekä alkaa kasvaa. Mutta jos vaikenemme, emme tunnusta uskoamme, uskoontuloammekaan, niin se usko alkaa horjua, ja alkaakin olla yhä vaikeampaa sanoa yhtään mitään toisillekaan, saati tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi, sitä häpeilemättä, pelkäämättä ihmisten sanoja, mielipiteitään..Siksi onkin tavattoman arvokasta ja tärkeää uskaltaa olla reilusti Jeesuksen omana ja sanoa se ääneen, sanoi toiset sitten mitä sanoivatkaan siitä. Emme saa alkaa pelkään ihmisiä ja niiden sanoja ja sentähden vaieta maailman ihanimmasta asiasta; uskoontulosta ja uskossa olostamme. Emmehän vaikene, sillä jos me vaikenemme niin Raamattu sanoo, että kivet alkaa sit huutamaan ja kertomaan..Eiks oo parempi, että me kerromme Herrasta ja saamme nähdä miten vain yksin Jumala voi muuttaa ja auttaa, pelastaa, parantaakin..

Haluttomuus tai arkuus tunnustaa helpottaa lähtöä "jumalattomiin rientoihin". Muut eivät osaa ihmetellä ristiriitaa käytöksen ja uskon välillä. "Peitän uskoni hyvin, niin en häpäise Jumalankaan asiaa vakaumustani vastaan käyttäytymällä" saattaa moni järkeillä.

"Kiinni jäädessä" tilanne on sitä pahempi, mitä syvemmälle valheen ja selittelyjen verkkoon on kietouduttu. Ei ole helppo elää tuntien, että on pettänyt niin Herransa kuin läheisetkin ihmiset Pietarin lailla.

Tunnustaminen sitoo sinut sanojesi taakse ja elämään niiden mukaan. Toisaalta ympäristön tietäessä uskostasi sekin odottaa sinun elävän raamatun opetusten mukaan.