Jos Herra suo ja me elämme
Lähetetty: 14.01.2026 19:55Vuokko Jokinen
Elämäni Jeesuksen omana olisi huoletonta ja iloista, jos minulla olisi uskoa. Jeesus on luvannut pitää minusta huolen. Hän on luvannut kääntää kaikki parhaakseni, koska haluan olla hänen omansa. Mitään ei tapahdu hänen sallimattaan.
Suunnittelen arkipäivän asioita: ystävien tapaamisia, menoja erilaisiin tilaisuuksiin, hengellisiin kokouksiin ja muihin menoa. Sitten tulee esteitä: sairaus muuttaa suunnitelmia.
Olenko silloin tyyni ja rauhallinen ja iloinen? Kaikkea vielä! Masennun ja harmittelen. Olen pahalla mielellä, kun en pääsekään jonnekin suunnittelemaani tapahtumaan, tai kohtaamiseen. Jos minulla olisi täysi luottamus Jeesukseen ja siihen, mitä hän on Sanassaan luvannut, en hermostuisi, en harmittelisi, en masentuisi.
Aina törmään tuohon samaan uskonelämän vaikeimpaan kohtaan: uskoon. Miksi en usko... vaikka uskonkin. Kiperän paikan tullen uskoni on tipotiessään. Niin se vain on.
Jumalalla on ainakin välillä sellainen strategia, että hän opettaa, että minulla ei ole mitään, ei mitään ilman Hänen apuaan ja armoaan. Minulla ei ole uskoa, ei luottamusta, ei iloa, ei rauhaa, ei mitään hyvää, jos Hän ei joka hetki auta, joka hetki anna minulle kaikkea mitä tarvitsen.
En myöskään voi suunnitella elämääni eteenpäin ajatellen, että huomenna teen sitä tai ylihuomenna matkustan sinne tai että kuukauden päästä tapaan ystäviäni.
Ei, mikään ei ole varmaa. Yksi vain on varmaa: Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen armonsa ei ole loppunut. Hänen hyvä tahtonsa ei ole muuttunut. Hän rakastaa tänäänkin. Kaikki suunnitelmani ovat täysin riippuvaisia siitä, mitä Jeesus on aikonut ja suunnitellut. Siksi on aivan paikallaan sanoa joka asian kohdalla itselleen: jHs. eli ”jos Herra suo”.
Tässä näkyy selvästi oma syntisyys, se ettei usko Jeesuksen sanaan sillä tavalla kuin Heprealaiskirje siitä sanoo: ”Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy.”
Totta kai minä uskon Jeesukseen. Hän on paras ystäväni. Puhun Hänelle kaikesta ja uskon koko syntisyyteni anteeksi joka päivä, joka hetki.
Mutta jos todella luottaisin siihen, mitä hän on Raamatussa sanonut, niin mitkään suunnitelmien murenemiset, vastoinkäymiset yms. eivät saisi minua yhtään onnettomaksi. Sellaistenkin tullessa voisin vain iloiten sanoa, että Jeesus pitää minusta huolta, hän on nyt katsonut hyväksi tehdä näin, hän on nähnyt hyväksi muuttaa suunnitelmani.
”Ihminen päättää, Jumala säätää.” Niin se on. Ja hyvä, että niin on. Sitähän minäkin perimmältään aina pyydän ja toivon. Käytännössä kuitenkin näen oman turmeltuneen mieleni, joka on pahoillaan ja kapinoi.
Yhden edesmenneen hengellisen opettajan kiertokirjeissä oli aina ensimmäisenä lause: ”Kiitos rakas Jeesus jokahetkisestä avustasi.” Ymmärrän sen nyt. Minäkin tarvitsen juuri sen jokahetkisen avun.
Kiitos Jeesukselle, että hän on halukas antamaan apua, uskoa, luottamusta, toivoa, kaikkea mitä todella tarvitsen.
Elämäni Jeesuksen omana olisi huoletonta ja iloista, jos minulla olisi uskoa. Jeesus on luvannut pitää minusta huolen. Hän on luvannut kääntää kaikki parhaakseni, koska haluan olla hänen omansa. Mitään ei tapahdu hänen sallimattaan.
Suunnittelen arkipäivän asioita: ystävien tapaamisia, menoja erilaisiin tilaisuuksiin, hengellisiin kokouksiin ja muihin menoa. Sitten tulee esteitä: sairaus muuttaa suunnitelmia.
Olenko silloin tyyni ja rauhallinen ja iloinen? Kaikkea vielä! Masennun ja harmittelen. Olen pahalla mielellä, kun en pääsekään jonnekin suunnittelemaani tapahtumaan, tai kohtaamiseen. Jos minulla olisi täysi luottamus Jeesukseen ja siihen, mitä hän on Sanassaan luvannut, en hermostuisi, en harmittelisi, en masentuisi.
Aina törmään tuohon samaan uskonelämän vaikeimpaan kohtaan: uskoon. Miksi en usko... vaikka uskonkin. Kiperän paikan tullen uskoni on tipotiessään. Niin se vain on.
Jumalalla on ainakin välillä sellainen strategia, että hän opettaa, että minulla ei ole mitään, ei mitään ilman Hänen apuaan ja armoaan. Minulla ei ole uskoa, ei luottamusta, ei iloa, ei rauhaa, ei mitään hyvää, jos Hän ei joka hetki auta, joka hetki anna minulle kaikkea mitä tarvitsen.
En myöskään voi suunnitella elämääni eteenpäin ajatellen, että huomenna teen sitä tai ylihuomenna matkustan sinne tai että kuukauden päästä tapaan ystäviäni.
Ei, mikään ei ole varmaa. Yksi vain on varmaa: Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen armonsa ei ole loppunut. Hänen hyvä tahtonsa ei ole muuttunut. Hän rakastaa tänäänkin. Kaikki suunnitelmani ovat täysin riippuvaisia siitä, mitä Jeesus on aikonut ja suunnitellut. Siksi on aivan paikallaan sanoa joka asian kohdalla itselleen: jHs. eli ”jos Herra suo”.
Tässä näkyy selvästi oma syntisyys, se ettei usko Jeesuksen sanaan sillä tavalla kuin Heprealaiskirje siitä sanoo: ”Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy.”
Totta kai minä uskon Jeesukseen. Hän on paras ystäväni. Puhun Hänelle kaikesta ja uskon koko syntisyyteni anteeksi joka päivä, joka hetki.
Mutta jos todella luottaisin siihen, mitä hän on Raamatussa sanonut, niin mitkään suunnitelmien murenemiset, vastoinkäymiset yms. eivät saisi minua yhtään onnettomaksi. Sellaistenkin tullessa voisin vain iloiten sanoa, että Jeesus pitää minusta huolta, hän on nyt katsonut hyväksi tehdä näin, hän on nähnyt hyväksi muuttaa suunnitelmani.
”Ihminen päättää, Jumala säätää.” Niin se on. Ja hyvä, että niin on. Sitähän minäkin perimmältään aina pyydän ja toivon. Käytännössä kuitenkin näen oman turmeltuneen mieleni, joka on pahoillaan ja kapinoi.
Yhden edesmenneen hengellisen opettajan kiertokirjeissä oli aina ensimmäisenä lause: ”Kiitos rakas Jeesus jokahetkisestä avustasi.” Ymmärrän sen nyt. Minäkin tarvitsen juuri sen jokahetkisen avun.
Kiitos Jeesukselle, että hän on halukas antamaan apua, uskoa, luottamusta, toivoa, kaikkea mitä todella tarvitsen.