Tunnusta ja hylkää
Lähetetty: 27.11.2025 20:46Veli B. Henry
Sananlaskut 28:13 ilmaisee totuuden, joka tulee esiin eri puolilla Raamattua: "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon". On hyvin mielenkiintoista, että Daavidin parannuksenteosta ja uudistumisesta kertovissa psalmeissa 32 ja 51 esiintyvät verbit tunnustaa ja hylätä. (viite 1) Voimme sanoa, että nämä kaksi verbiä osoittavat meille tien voittoelämään.
Saatamme kysyä, kuinka Daavidia voitiin kutsua Jumalan sydämen mukaiseksi mieheksi (ks. Apt.13:22)? Hänhän ei suinkaan ollut täydellinen. Oleellista oli se asenne, joka hänellä oli kaikkien traagisten epäonnistumistensa keskellä. Jumalalle kelpaa särkynyt sydän mieluummin kuin uhrilahja, sydän, joka janoaa hänen puoleensa ahdistusten keskellä ja joka etsii armoa lankeemuksen jälkeen. Meidän kohdallamme on kyse siitä, että otamme vastaan anteeksiantamuksen, joka jo kaksi tuhatta vuotta sitten valmistettiin Golgatan ristillä (ks. 1.Joh.2:1,2).
Kun lankeamme syntiin, meidän tulee muistaa, että synnin tunnustaminen ei vielä riitä, vaan meidän tulee myös hylätä syntimme ennen kuin voimme elää voittoisaa elämää. Monet elävät jatkuvassa tunnustamiskierteessä. He tunnustavat ja tunnustavat tavaksi tulleita syntejä, mutta eivät pääse vapaaksi synnin kahleista, koska he eivät pohjimmiltaan halua hylätä syntejään.
Jos jatkamme tällä tavalla, totumme syntiin niin, ettemme enää erota oikeaa väärästä - omatuntomme ei ole enää kyllin herkkä Pyhän Hengen äänelle (ks. 1.Tim.4:2). Uskovan tulee jo varhain oppia toimimaan Pyhän Hengen johdossa ja varomaan vastustamasta Hengen kehotusta. Saatamme mennä harhaan jo pelkästään sillä perusteella, että päättelemme tunteidemme tai järkemme valossa, mikä on Jumalan tahto ja mikä ei.
Toisen Samuelin kirjan 11.luvussa kerrotaan Daavidin synnistä ja siitä, kuinka hän yritti turhaan selviytyä syyllisyydestään ja itse asiassa vain pahensi tilannetta. Muistatte varmaan, kuinka hän taisteli sisimmässään. Hän ei osannut päättää, antaisiko jäsenensä vanhurskauden aseiksi Jumalalle (vrt. Room. 6:13). Lopulta hän valitsi väärin. Synnillinen katse ja synnilliset ajatukset johtivat synnilliseen tekoon. "Viattoman" tuntuinen Batseban katseleminen johti lopulta ikäviin seurauksiin. Kaikki alkoi hyvin pienestä ja aivan yllättäen.
Myöhemmin käsittelemme Daavidin tilannetta tarkemmin ja huomaamme, että hänen kohdallaan oli kyse siitä, että hän oli jäänyt kotiin rentoutumaan, kun hänen sotilaansa olivat taistelussa. Daavid päästi Batsebaa kohtaan tuntemansa kaipuun valloilleen ja näin kaipuu muuttui epäpyhäksi himoksi ja johti haureuteen.
Emme voi vähätellä Daavidin syntiä toteamalla, että Batsebakin suostui syntiin ja petti taistelutantereella ollutta miestään. Raamattu asettaa Daavidin yksin vastuuseen haureudesta, sillä Daavid oli sentään kuningas ja kenties Batseban on kuulunut olla kuninkaalle alamainen.
Kun Daavid oli tyydyttänyt lihallisen himonsa, hän löysi itsensä hyvin kiusallisesta tilanteesta (2.Sam.11:5). Batseba tuli raskaaksi ja Daavid joutui kamppailemaan omantuntonsa kanssa. Hän ei tehnyt parannusta, vaan halusi välttää skandaalin. Kun hän tajusi, ettei synnin seuraus Pysyisi salassa, hän päätti tehdä kaikkensa synnin peittämiseksi. Batseban miehen, Uurian, piti tulla kotiin ja maata vaimonsa kanssa. Uuria kieltäytyi kuitenkin olemasta vaimonsa kanssa, koska muut sotilaat olivat yhä taistelussa (jakeet 8-11). Daavid jopa yritti lahjoa Uurian ja juotti hänet juovuksiin (jakeet 8 ja 13). Näin menetteli Daavid, Jumalan mies, ja kun hänen juonensa eivät auttaneet, hän päätti, että Uurian täytyy kuolla. Daavid ajatteli, että ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuolleena Uuria Pysyisi ikuisesti vaiti. Kun lapsi syntyisi, Uuria ei olisi kertomassa, että hän ei olekaan lapsen isä. Daavid lähetti Uuriasta määräyksen sotapäällikölleen Jooabille. "Pankaa Uuria eturintaan, kiivaimpaan 'taisteluun; ja vetäytykää takaisin hänen luotaan, että hänet lyötäisiin kuoliaaksi" (jae 15). Näin myös tapahtui. Uuria kuoli ja Daavid otti Batseban vaimokseen.
Daavid menetteli ovelasti. Kukaan ei saanut tietää hänen juonestaan. Mutta Jumala tiesi ja se, minkä Daavid oli tehnyt, oli paha hänen silmissään (jae 27). Saatamme kätkeä syntimme ja kuvitella olevamme viattomia, mutta vaikka voisimmekin pettää ihmisiä, emme pysty koskaan pettämään Jumalaa. Daavidkin joutui myöntämään tämän, kun Jumala osoitti hänen syyllisyytensä profeetta Naatanin kautta. Naatan kertoo 12. luvussa tarkkaan sen, mitä Daavid oli tehnyt. Daavid tunnusti tehneensä syntiä ja toimineensa Jumalaa vastaan (jae 13). Lain mukaan Daavid olisi pitänyt tuomita kuolemaan (ks. 3. Moos. 20:10 ja 5. Moos. 22:22-24), sillä hän oli rikkonut viidettä, kuudetta, yhdeksättä ja kymmenettä käskyä (ks. 2. Moos.20:13-17). Jumalan tuomio koski Daavidia aivan samalla tavalla kuin ketä tahansa muutakin. Hänkään ei voinut kuvitella olevansa Jumalan lain yläpuolella.
Kun ihminen sotkeutuu omaan pahuuteensa, tilanne vain vaikeutuu entisestään, jos hän yrittää epärehellisesti kätkeä syyllisyytensä. Petollisuus, juonittelu ja valheellisuus saattavat tulla kuvaan mukaan aivan kuten Daavidinkin kohdalla. Kun omantunnon ääntä ei kuunnella heti alussa, ihminen voi sortua millaiseen vääryyteen tahansa peittääkseen syyllisyytensä. Kun Daavid yritti kätkeä haureutensa, hänestä tuli murhaaja (ks. 2.Sam.12:9).
Alkuun Daavid piti syntinsä salassa ja kieltäytyi tunnustamasta sitä. Samalla hän menetti kuitenkin rauhansa. Synti rikkoo aina ihmisen suhteen Jumalaan. Synti tuottaa meille aina häpeää, mutta jos lisäksi kieltäydymme tunnustamasta ja ennen kaikkea hylkäämästä sitä, ovat seuraukset vielä häpeääkin hankalammat.
Sielunvihollinenkin yrittää saada meidät uskomaan, että olemme synteinemme toivottomassa tilanteessa. Ainakin hän yrittää saada meidät kuvittelemaan, että olemme vain onnettomien olosuhteiden vankeja. Näin pakenemme vastuuta teoistamme emmekä välitä synnin seurauksista. Monet uskovat ovat luopuneet uskon taistelusta siinä vaiheessa, kun eivät ole saavuttaneet odottamaansa voittoa. Ehkä he yrittävät elää voitokkaasti vain omien ponnistelujensa varassa. Omiin voimiin luottaminen voi johtaa ainoastaan turhautumiseen.
Uudestisyntyneen kristityn ei tarvitse elää siinä pelossa, että hän ei syntiensä takia kelpaisi Jumalalle. Synnit voivat olla hyvinkin raskaita, mutta Jumalan Sana vakuuttaa meille, että Jumala on aina valmis antamaan meille anteeksi ja uudistamaan murtuneen sydämemme (Ps. 51:19). Vain ne, jotka ovat rehellisiä Jumalalle, voivat vastaanottaa anteeksiantamuksen ja uudistumisen lahjan.
Kaiken uudistumisen täytyy olla oikealla perustalla. Jumala on valmistanut kaiken niille, jotka katuvat. Daavid on hyvä esimerkki siitä, kuinka Jumala antoi anteeksi. Daavid rukoili, että Jumala puhdistaisi hänet isopilla (Ps. 51:9). Tämä on muistutuksena pääsiäislampaasta ja siitä, kuinka Israelin kansan pitaliset puhdistuivat. Kristuksessa Jumala on valmistanut meille puhdistuksen kaikesta synnistä ja epäpuhtaudesta. Kristuksen veri voi puhdistaa meidät lumivalkoisiksi (Jes.1:18). Tämä puhdistus on valmistettu meille, kun otamme sen vilpittömässä katumuksessa vastaan.
Daavid kertoo Psalmissa 32, kuinka hän koki Jumalan anteeksiantamuksen. Kun hän ei tunnustanut syntiään, Jumalan käsi oli yötä päivää raskaana hänen päällänsä (jae 11). Hänen elämänsä oli täynnä valitusta, kunnes synnin tunnustaminen toi vapautuksen. Psalmissa ei kerrota, mistä synnistä tai millaisesta kärsimyksestä oli kysymys. Psalmien luonteeseen ei kuitenkaan kuulu se, että syyllisyys toisi vain tunnetason häiriöitä. Esimerkiksi Psalmi 38 kertoo siitä, kuinka Jumala käytti jotakin ahdistusta tai sairautta kurituksen välineenä.
Voimme olla varmoja siitä, että Jumalan anteeksiantamus tuo mukanaan uudistumisen, jopa uuden tehtävän (Ps. 51:15). Meidän tulee kiinnittää sydämemme Raamatun totuuksiin ja sulkea korvamme saatanan valheilta. Synti häiritsee yhteyttämme Jumalan kanssa, mutta se ei katkaise suhdettamme Jumalaan. Syntien tunnustaminen uudistaa yhteyden, ja kun tunnustamme rikkomuksemme välittömästi, pysyy yhteytemme Jumalaan katkeamattomana.
Saatana on suuri masentaja. Hän on veljien syyttäjä (llm.12:10,11). Jos hän onnistuu langettamaan meidät syntiin, hän yrittää parhaansa, että vaipuisimme samalla syvälle itsesyytöksiin. Saatana pyrkii siihen, että tuomitsemme itsemme, vaikka olisimme saaneet jo kokea anteeksiantamuksenkin. Pyhä Henki on kuitenkin lohduttaja ja kannustaja, joka auttaa meitä nousemaan ylös ja uudistumaan Herran Jeesuksen nimessä. Me tarvitsemme uskoa voidaksemme olla voittajia Jumalan armosta.
Tutkikaamme tarkoin tapaa, jolla Daavid teki parannusta. Daavid tunnusti Jumalalle syntinsä siten, että hän ei salannut eikä aikonutkaan salata mitään. Meidän tulee tehdä samalla tavalla. Jumala tuntee meidän syntimme ja tekomme alusta pitäen läpikotaisin. Kuten olemme todenneet, me saatamme kätkeä syyllisyytemme muilta ihmisiltä, mutta Jumalalta emme voi koskaan kätkeytyä.
Daavidin kokemus muistuttaa meitä Jumalan kärsivällisyydestä ja armosta meitä kohtaan. Me ansaitsisimme rangaistuksen ja tuomion teoistamme, mutta Jumalan Sana vakuuttaa toista: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet", sanoi profeetta Jeremia, "sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut" (Val. 3:22).
Vilpitön Kristuksen seuraaja ei leiki synnin kanssa, vaan tekee selvän pesäeron syntiin ja synnillisyyteen. Kun olemme uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä, meidän ei tarvitse langeta syntiin (1.Joh. 5:18). Jos lankeamme, on seurauksena vain sydämen murhetta ja ahdistusta. Tietoisuutemme synnistä ja sen olemuksesta tulee meille uskoontulon seurauksena.
Mikä tahansa synti estää meitä iloitsemasta Jumala-yhteydestämme. Syntien välillä ei ole aste-eroa siinä mielessä, että joku synti olisi Jumalan edessä mitättömämpi kuin joku toinen.
Mikä tahansa sinun syntisi onkin ja miten tahansa oletkin langennut, kohtaa tekosi rehellisesti kasvoista kasvoihin, tunnusta ja hylkää se. Raamatussa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka synti turmelee uskovan elämää. Raamatusta näemme myös, kuinka Jumala on puhunut ihmisille heidän synnistään.
Puhuuko Hän myös sinulle? Hän ei ehkä puhu samasta synnistä, mistä hän Daavidille puhui. Hän voi kuitenkin puhua ylpeydestä, omahyväisyydestä, kateudesta, katkeruudesta, ahneudesta, ilkeydestä tai mistä tahansa lihallisen mielen synnistä. Kenties hän puhuu okkultismista, spiritismistä, horoskoopeista, uhkapelistä tai jostakin vastaavasta (ks. 2. Moos. 22:1, 3.Moos. 20:27, 5. Moos.18:10,11). Muista myös se, että vakavinta ei ole synti, jota teemme, vaan meidän syntisyytemme, joka saa meidät tekemään syntiä. "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme" (1.Joh.1:8). Me olemme uusia luomuksia Kristuksessa (Joh. 1:12, 2. Kor. 5:17). Se on kyllä totta. Mutta paha asuu yhä sydämissämme ja vaikka olemme Kristuksen tähden saaneet uuden kuuliaisen sydämen, vanha luontomme ottaa yhä helposti vallan ja saa meidät lankeamaan.
Vaikka emme olisikaan langenneet Daavidin lailla, tarvitsemme usein Daavidin rukousta: "Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki" (Ps.51:12). Daavid ymmärsi tunnustuksessaan sen, että hän ei ansaitse minkäänlaista armoa Jumalan edessä. Hän tunnusti tarvitsevansa puhtaan sydämen ja uuden hengen. Hän halusi selvittää syntinsä juuria myöten ja hän rukoili itselleen puhdasta elämää. Hän ei halunnut ainoastaan puhdistua Jumalan silmissä, vaan hän halusi olla uudelleen kuuliainen ja elää pyhitettyä elämää. Daavid on esimerkki miehestä, joka ei halunnut pysyä synnissään tai palata siihen. Juuri tästä on kyse parannuksenteossa. Oletko sinä tehnyt parannusta tällä tavalla?
Voimme kiittää Jumalaa siitä, että hän on valmistanut meille puhdistuksen ja voiton synnistä aivan kuten Daavid totesi Psalmissa 32: "Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: 'Minä tunnustan Herralle rikokseni', ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani" (jae 5).
--------------------------------------------------
2. Raamatun suomalaisessa käännöksessä ei käytetä tässä yhteydessä hylätä-verbiä, mutta hylkäämisen idea sisältyy kuitenkin teksteihin.
Sananlaskut 28:13 ilmaisee totuuden, joka tulee esiin eri puolilla Raamattua: "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon". On hyvin mielenkiintoista, että Daavidin parannuksenteosta ja uudistumisesta kertovissa psalmeissa 32 ja 51 esiintyvät verbit tunnustaa ja hylätä. (viite 1) Voimme sanoa, että nämä kaksi verbiä osoittavat meille tien voittoelämään.
Saatamme kysyä, kuinka Daavidia voitiin kutsua Jumalan sydämen mukaiseksi mieheksi (ks. Apt.13:22)? Hänhän ei suinkaan ollut täydellinen. Oleellista oli se asenne, joka hänellä oli kaikkien traagisten epäonnistumistensa keskellä. Jumalalle kelpaa särkynyt sydän mieluummin kuin uhrilahja, sydän, joka janoaa hänen puoleensa ahdistusten keskellä ja joka etsii armoa lankeemuksen jälkeen. Meidän kohdallamme on kyse siitä, että otamme vastaan anteeksiantamuksen, joka jo kaksi tuhatta vuotta sitten valmistettiin Golgatan ristillä (ks. 1.Joh.2:1,2).
Kun lankeamme syntiin, meidän tulee muistaa, että synnin tunnustaminen ei vielä riitä, vaan meidän tulee myös hylätä syntimme ennen kuin voimme elää voittoisaa elämää. Monet elävät jatkuvassa tunnustamiskierteessä. He tunnustavat ja tunnustavat tavaksi tulleita syntejä, mutta eivät pääse vapaaksi synnin kahleista, koska he eivät pohjimmiltaan halua hylätä syntejään.
Jos jatkamme tällä tavalla, totumme syntiin niin, ettemme enää erota oikeaa väärästä - omatuntomme ei ole enää kyllin herkkä Pyhän Hengen äänelle (ks. 1.Tim.4:2). Uskovan tulee jo varhain oppia toimimaan Pyhän Hengen johdossa ja varomaan vastustamasta Hengen kehotusta. Saatamme mennä harhaan jo pelkästään sillä perusteella, että päättelemme tunteidemme tai järkemme valossa, mikä on Jumalan tahto ja mikä ei.
Toisen Samuelin kirjan 11.luvussa kerrotaan Daavidin synnistä ja siitä, kuinka hän yritti turhaan selviytyä syyllisyydestään ja itse asiassa vain pahensi tilannetta. Muistatte varmaan, kuinka hän taisteli sisimmässään. Hän ei osannut päättää, antaisiko jäsenensä vanhurskauden aseiksi Jumalalle (vrt. Room. 6:13). Lopulta hän valitsi väärin. Synnillinen katse ja synnilliset ajatukset johtivat synnilliseen tekoon. "Viattoman" tuntuinen Batseban katseleminen johti lopulta ikäviin seurauksiin. Kaikki alkoi hyvin pienestä ja aivan yllättäen.
Myöhemmin käsittelemme Daavidin tilannetta tarkemmin ja huomaamme, että hänen kohdallaan oli kyse siitä, että hän oli jäänyt kotiin rentoutumaan, kun hänen sotilaansa olivat taistelussa. Daavid päästi Batsebaa kohtaan tuntemansa kaipuun valloilleen ja näin kaipuu muuttui epäpyhäksi himoksi ja johti haureuteen.
Emme voi vähätellä Daavidin syntiä toteamalla, että Batsebakin suostui syntiin ja petti taistelutantereella ollutta miestään. Raamattu asettaa Daavidin yksin vastuuseen haureudesta, sillä Daavid oli sentään kuningas ja kenties Batseban on kuulunut olla kuninkaalle alamainen.
Kun Daavid oli tyydyttänyt lihallisen himonsa, hän löysi itsensä hyvin kiusallisesta tilanteesta (2.Sam.11:5). Batseba tuli raskaaksi ja Daavid joutui kamppailemaan omantuntonsa kanssa. Hän ei tehnyt parannusta, vaan halusi välttää skandaalin. Kun hän tajusi, ettei synnin seuraus Pysyisi salassa, hän päätti tehdä kaikkensa synnin peittämiseksi. Batseban miehen, Uurian, piti tulla kotiin ja maata vaimonsa kanssa. Uuria kieltäytyi kuitenkin olemasta vaimonsa kanssa, koska muut sotilaat olivat yhä taistelussa (jakeet 8-11). Daavid jopa yritti lahjoa Uurian ja juotti hänet juovuksiin (jakeet 8 ja 13). Näin menetteli Daavid, Jumalan mies, ja kun hänen juonensa eivät auttaneet, hän päätti, että Uurian täytyy kuolla. Daavid ajatteli, että ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kuolleena Uuria Pysyisi ikuisesti vaiti. Kun lapsi syntyisi, Uuria ei olisi kertomassa, että hän ei olekaan lapsen isä. Daavid lähetti Uuriasta määräyksen sotapäällikölleen Jooabille. "Pankaa Uuria eturintaan, kiivaimpaan 'taisteluun; ja vetäytykää takaisin hänen luotaan, että hänet lyötäisiin kuoliaaksi" (jae 15). Näin myös tapahtui. Uuria kuoli ja Daavid otti Batseban vaimokseen.
Daavid menetteli ovelasti. Kukaan ei saanut tietää hänen juonestaan. Mutta Jumala tiesi ja se, minkä Daavid oli tehnyt, oli paha hänen silmissään (jae 27). Saatamme kätkeä syntimme ja kuvitella olevamme viattomia, mutta vaikka voisimmekin pettää ihmisiä, emme pysty koskaan pettämään Jumalaa. Daavidkin joutui myöntämään tämän, kun Jumala osoitti hänen syyllisyytensä profeetta Naatanin kautta. Naatan kertoo 12. luvussa tarkkaan sen, mitä Daavid oli tehnyt. Daavid tunnusti tehneensä syntiä ja toimineensa Jumalaa vastaan (jae 13). Lain mukaan Daavid olisi pitänyt tuomita kuolemaan (ks. 3. Moos. 20:10 ja 5. Moos. 22:22-24), sillä hän oli rikkonut viidettä, kuudetta, yhdeksättä ja kymmenettä käskyä (ks. 2. Moos.20:13-17). Jumalan tuomio koski Daavidia aivan samalla tavalla kuin ketä tahansa muutakin. Hänkään ei voinut kuvitella olevansa Jumalan lain yläpuolella.
Kun ihminen sotkeutuu omaan pahuuteensa, tilanne vain vaikeutuu entisestään, jos hän yrittää epärehellisesti kätkeä syyllisyytensä. Petollisuus, juonittelu ja valheellisuus saattavat tulla kuvaan mukaan aivan kuten Daavidinkin kohdalla. Kun omantunnon ääntä ei kuunnella heti alussa, ihminen voi sortua millaiseen vääryyteen tahansa peittääkseen syyllisyytensä. Kun Daavid yritti kätkeä haureutensa, hänestä tuli murhaaja (ks. 2.Sam.12:9).
Alkuun Daavid piti syntinsä salassa ja kieltäytyi tunnustamasta sitä. Samalla hän menetti kuitenkin rauhansa. Synti rikkoo aina ihmisen suhteen Jumalaan. Synti tuottaa meille aina häpeää, mutta jos lisäksi kieltäydymme tunnustamasta ja ennen kaikkea hylkäämästä sitä, ovat seuraukset vielä häpeääkin hankalammat.
Sielunvihollinenkin yrittää saada meidät uskomaan, että olemme synteinemme toivottomassa tilanteessa. Ainakin hän yrittää saada meidät kuvittelemaan, että olemme vain onnettomien olosuhteiden vankeja. Näin pakenemme vastuuta teoistamme emmekä välitä synnin seurauksista. Monet uskovat ovat luopuneet uskon taistelusta siinä vaiheessa, kun eivät ole saavuttaneet odottamaansa voittoa. Ehkä he yrittävät elää voitokkaasti vain omien ponnistelujensa varassa. Omiin voimiin luottaminen voi johtaa ainoastaan turhautumiseen.
Uudestisyntyneen kristityn ei tarvitse elää siinä pelossa, että hän ei syntiensä takia kelpaisi Jumalalle. Synnit voivat olla hyvinkin raskaita, mutta Jumalan Sana vakuuttaa meille, että Jumala on aina valmis antamaan meille anteeksi ja uudistamaan murtuneen sydämemme (Ps. 51:19). Vain ne, jotka ovat rehellisiä Jumalalle, voivat vastaanottaa anteeksiantamuksen ja uudistumisen lahjan.
Kaiken uudistumisen täytyy olla oikealla perustalla. Jumala on valmistanut kaiken niille, jotka katuvat. Daavid on hyvä esimerkki siitä, kuinka Jumala antoi anteeksi. Daavid rukoili, että Jumala puhdistaisi hänet isopilla (Ps. 51:9). Tämä on muistutuksena pääsiäislampaasta ja siitä, kuinka Israelin kansan pitaliset puhdistuivat. Kristuksessa Jumala on valmistanut meille puhdistuksen kaikesta synnistä ja epäpuhtaudesta. Kristuksen veri voi puhdistaa meidät lumivalkoisiksi (Jes.1:18). Tämä puhdistus on valmistettu meille, kun otamme sen vilpittömässä katumuksessa vastaan.
Daavid kertoo Psalmissa 32, kuinka hän koki Jumalan anteeksiantamuksen. Kun hän ei tunnustanut syntiään, Jumalan käsi oli yötä päivää raskaana hänen päällänsä (jae 11). Hänen elämänsä oli täynnä valitusta, kunnes synnin tunnustaminen toi vapautuksen. Psalmissa ei kerrota, mistä synnistä tai millaisesta kärsimyksestä oli kysymys. Psalmien luonteeseen ei kuitenkaan kuulu se, että syyllisyys toisi vain tunnetason häiriöitä. Esimerkiksi Psalmi 38 kertoo siitä, kuinka Jumala käytti jotakin ahdistusta tai sairautta kurituksen välineenä.
Voimme olla varmoja siitä, että Jumalan anteeksiantamus tuo mukanaan uudistumisen, jopa uuden tehtävän (Ps. 51:15). Meidän tulee kiinnittää sydämemme Raamatun totuuksiin ja sulkea korvamme saatanan valheilta. Synti häiritsee yhteyttämme Jumalan kanssa, mutta se ei katkaise suhdettamme Jumalaan. Syntien tunnustaminen uudistaa yhteyden, ja kun tunnustamme rikkomuksemme välittömästi, pysyy yhteytemme Jumalaan katkeamattomana.
Saatana on suuri masentaja. Hän on veljien syyttäjä (llm.12:10,11). Jos hän onnistuu langettamaan meidät syntiin, hän yrittää parhaansa, että vaipuisimme samalla syvälle itsesyytöksiin. Saatana pyrkii siihen, että tuomitsemme itsemme, vaikka olisimme saaneet jo kokea anteeksiantamuksenkin. Pyhä Henki on kuitenkin lohduttaja ja kannustaja, joka auttaa meitä nousemaan ylös ja uudistumaan Herran Jeesuksen nimessä. Me tarvitsemme uskoa voidaksemme olla voittajia Jumalan armosta.
Tutkikaamme tarkoin tapaa, jolla Daavid teki parannusta. Daavid tunnusti Jumalalle syntinsä siten, että hän ei salannut eikä aikonutkaan salata mitään. Meidän tulee tehdä samalla tavalla. Jumala tuntee meidän syntimme ja tekomme alusta pitäen läpikotaisin. Kuten olemme todenneet, me saatamme kätkeä syyllisyytemme muilta ihmisiltä, mutta Jumalalta emme voi koskaan kätkeytyä.
Daavidin kokemus muistuttaa meitä Jumalan kärsivällisyydestä ja armosta meitä kohtaan. Me ansaitsisimme rangaistuksen ja tuomion teoistamme, mutta Jumalan Sana vakuuttaa toista: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet", sanoi profeetta Jeremia, "sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut" (Val. 3:22).
Vilpitön Kristuksen seuraaja ei leiki synnin kanssa, vaan tekee selvän pesäeron syntiin ja synnillisyyteen. Kun olemme uudestisyntyneet Pyhästä Hengestä, meidän ei tarvitse langeta syntiin (1.Joh. 5:18). Jos lankeamme, on seurauksena vain sydämen murhetta ja ahdistusta. Tietoisuutemme synnistä ja sen olemuksesta tulee meille uskoontulon seurauksena.
Mikä tahansa synti estää meitä iloitsemasta Jumala-yhteydestämme. Syntien välillä ei ole aste-eroa siinä mielessä, että joku synti olisi Jumalan edessä mitättömämpi kuin joku toinen.
Mikä tahansa sinun syntisi onkin ja miten tahansa oletkin langennut, kohtaa tekosi rehellisesti kasvoista kasvoihin, tunnusta ja hylkää se. Raamatussa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka synti turmelee uskovan elämää. Raamatusta näemme myös, kuinka Jumala on puhunut ihmisille heidän synnistään.
Puhuuko Hän myös sinulle? Hän ei ehkä puhu samasta synnistä, mistä hän Daavidille puhui. Hän voi kuitenkin puhua ylpeydestä, omahyväisyydestä, kateudesta, katkeruudesta, ahneudesta, ilkeydestä tai mistä tahansa lihallisen mielen synnistä. Kenties hän puhuu okkultismista, spiritismistä, horoskoopeista, uhkapelistä tai jostakin vastaavasta (ks. 2. Moos. 22:1, 3.Moos. 20:27, 5. Moos.18:10,11). Muista myös se, että vakavinta ei ole synti, jota teemme, vaan meidän syntisyytemme, joka saa meidät tekemään syntiä. "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme" (1.Joh.1:8). Me olemme uusia luomuksia Kristuksessa (Joh. 1:12, 2. Kor. 5:17). Se on kyllä totta. Mutta paha asuu yhä sydämissämme ja vaikka olemme Kristuksen tähden saaneet uuden kuuliaisen sydämen, vanha luontomme ottaa yhä helposti vallan ja saa meidät lankeamaan.
Vaikka emme olisikaan langenneet Daavidin lailla, tarvitsemme usein Daavidin rukousta: "Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki" (Ps.51:12). Daavid ymmärsi tunnustuksessaan sen, että hän ei ansaitse minkäänlaista armoa Jumalan edessä. Hän tunnusti tarvitsevansa puhtaan sydämen ja uuden hengen. Hän halusi selvittää syntinsä juuria myöten ja hän rukoili itselleen puhdasta elämää. Hän ei halunnut ainoastaan puhdistua Jumalan silmissä, vaan hän halusi olla uudelleen kuuliainen ja elää pyhitettyä elämää. Daavid on esimerkki miehestä, joka ei halunnut pysyä synnissään tai palata siihen. Juuri tästä on kyse parannuksenteossa. Oletko sinä tehnyt parannusta tällä tavalla?
Voimme kiittää Jumalaa siitä, että hän on valmistanut meille puhdistuksen ja voiton synnistä aivan kuten Daavid totesi Psalmissa 32: "Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: 'Minä tunnustan Herralle rikokseni', ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani" (jae 5).
--------------------------------------------------
2. Raamatun suomalaisessa käännöksessä ei käytetä tässä yhteydessä hylätä-verbiä, mutta hylkäämisen idea sisältyy kuitenkin teksteihin.