Uskon heikkous ja voima
Lähetetty: 29.03.2023 11:26Matti Rantala
Jeesus sanoo, että Jumala on salannut totuutensa viisailta ja ymmärtäväisiltä, ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. "Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt." Luuk. 10:12.
Lapsenmieliset kulkevat Jumalan johdatuksessa, koska heiltä puuttuu käytännössä kyky selvitä läpi elämän itsenäisesti ja omatoimisesti. Heillä on kiinteä Isä-lapsi -suhde, koska he ovat maallisten mittapuiden mukaan kehittymättömiä ja lapsenmielisesti Isästään riippuvaisia. Lapsenmieliset saavat myös nauttia Jumalan suomista ihmeistä ja rikkauksista, jotka jäävät viisaiden ja ymmärtäväisten tavoittamattomiin.
Jumalan lapsilla, lapsenmielisillä, on kyky nähdä ja kokea, mutta myös erikoislaatuinen taipumus joutua kokemaan Korkeimman johdatusta elämänsä aikana - jopa sitä, että henget ovat heille alamaisia. Kuitenkin Jeesus, joka Pyhässä Hengessä riemuitsee Jumalan lapsenmielisille osoittamasta mielisuosiosta, varoittaa lapsenmielisiä ohjaten heitä oikeaan: "Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa", Luuk. 10:20.
Kaikki Jeesuksen opetus tähtää pohjimmiltaan ihmisen pelastukseen. Ilman uskoa se on mahdotonta. Ilman uskoa pelastus on myöskin yhdentekevää ja tarpeetonta, asia joka jää maallisen elämän aikana täysin huomiotta. Ilman uskoa ihminen tekee elämänsä ja iankaikkisuutensa suurimman, peruuttamattomimman ja vakavimman laskuvirheensä: yksi tekijä jää huomiotta, nimittäin tuntematon Herra Jeesus Kristus, ja kolmiyhteinen Jumala, muuttumaton Luoja ja Tekijä, joka vaikuttaa aina ja kaikkialla.
Ilman uskoa ei ihminen voi pelastua, vaan hän syöksyy iankaikkiseen kadotukseen kuolemansa jälkeen, tämän näkyvän maailman loputtua. "Siellä on itku ja hammasten kiristys" vrt. Matt. 13:49-50. Kadotus on ihmisen iankaikkinen ero Jumalasta, jota ihminen ei ole koskaan oppinut tuntemaan eikä koskaan tule oppimaankaan, oman viisauden ja ymmärtäväisyytensä sokaisemana. Ja mikä pahinta: kadotettua sielua ei Jumalakaan, Kristuksen Jeesuksen kautta, ole koskaan tullut tuntemaan! Luuk. 10:22, Matt. 7:23.
Usko syntyy Jumalan sanan, muun muassa Raamattuun tallennettujen Jeesuksen vertausten, kuulemisesta. Nämä asiat salataan viisailta ja ymmärtäväisiltä, mutta ne ilmoitetaan lapsen-mielisille. Taivaan valtakunta on Jumalan lapsenmielisten lasten perintöosa. Jumalan lasten nimet ovat kirjoitettuina taivaissa.
"Iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuna taivaissa."
Jeesus väittää, käskee ja opettaa yhdellä lauseella. Hän väittää, että opetuslapsien nimet - meidänkin nimemme? - ovat kirjoitettuina taivaissa. Hän käskee: iloitkaa! Hän opettaa: iloitkaa oikeasta syystä. Iloitkaa pelastuksesta! Iloitkaa iankaikkisesta elämästä, siitä että "sinä olet nimeltä kutsuttu"!
Eikö tuo kaikki ole epäuskolle liian kova pala? Kärsimätön sielu ei jaksa, ei kykene eikä halua huolehtia iankaikkisuudestaan. Mutta toisaalta: eikö katoavan nykyhetken suurin ilo olisikin saada tämä kaikki vielä takaisin? Eikö olisi hienoa saada elää elämänsä huippuhetket uudestaan, saada takaisin menettämänsä, pysyä ikuisesti nuorena, menestyä toimissaan?
Tämänhän ymmärtää tyhminkin, ja tätä pakanatkin tavoittelevat. Eivätkö niin monet tosissaan ja vaivoja säästelemättä tähtääkin ajalliseen onneen, menestykseen, muuttumattomuuteen ja nuorekkuuteen koko elämänsä, aina siihen päivään saakka, jolloin kuolema heidät tavoittaa ja vetää alas pimeyteen? Uskotaan onneen, päädytään hautaan. Uskotaan satuihin ja illuusioihin, ja samalla puuskahdetaan halveksuvasti heille, joilla on toivonsa iankaikkisuudessa ja näkymättömässä Kaikkivaltiaassa Jumalassa, Jumalassa jonka luomistyöt ovat peittelemättä jokaisen silmien edessä tarkattavina!
Jumalan lapsilla tilanne on toinen. He eivät voi elää ilman Jeesuksen vertauksia, Pyhän Hengen tuomaa lohdutusta ja Jumalan isällistä johdatusta.
Jumalan lapsi elää lapseuden hengessä, Jumalan luomassa maailmassa. Jumalan lapsi saa synnit, epäuskonsa ja pahat tekonsa anteeksi yksin armosta, uskon kautta. Hän uskoo sen, mitä Raamatussa on kirjoitettu aina maan luomisesta uuden taivaan ja maan näkemiseen, ensimmäisen ihmisen luomisesta Jumalan Pojan lihaksi tulemiseen, ristiinnaulitsemiseen ja ylösnousemiseen. Hän uskoo sen lapsen uskolla.
Suurin synti on uskoa itse ja omin voimin
Se, että maailmassa joudutaan vielä siirtämään vuoria dynamiitilla ja kaivinkonein, eikä uskon varassa, johtuu yksin epäuskosta. Jeesusta häiritsi ja närkästytti opetuslasten uskon puute, mutta samalla hän ylisti Jumalaa, Isäänsä, opetuslasten yksinkertaisuudesta ja lapsenmielisyydestä. Kun Jeesus korosti uskon kaikkivoipaisuutta, hän samalla myös alleviivasi sitä, että kenelläkään ei ole uskoa sinapinsiemenenkään vertaa. Kristus alleviivasi ihmisen oman uskon, oman ymmärryksen ja viisauden harhauttavaa vaikutusta. Suurin synti on uskoa itse ja omin voimin, koska se nimenomaan on epäuskoa ja harhaa. Samaan aikaan Kristusta loukkasi opetuslastensa epäusko. Ei siis riitä sekään, että tunnustaa oman epäuskoisuutensa. Kristus vaatii meiltä uskoa!
Taas olemme joutuneet siihen pisteeseen, mistä ihminen kaikkein mieluiten ajautuu etäälle: Jumalallisen väliintulon ja Jeesuksen ristinkuoleman kautta syntinen ja epäuskoinen ihminen luetaan vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi, ja uskovaksi. Vain Jumalan sovitustyön kautta usko luetaan ihmiselle vanhurskaudeksi, vain Kristuksen sovitusuhriin nojaaminen on sitä uskoa, jonka Jumala lukee todelliseksi uskoksi, jopa vuoria siirtäväksi uskoksi.
Samaan aikaan ajallisia ihmeitä tekevän uskonnollisen toiminnan Herra Kristus lukee Isänsä edessä kauhistukseksi: "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'," Matt. 7:22-23.
"Niin hän (Jeesus) kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa'," Matt. 18:5.
Niin mahdotonta on uskoa, että Jumalan on pitänyt tulla väliin ja lukea meille usko lahjaksi, samoin syntien anteeksi saaminen ja Jumalalle kelpaaminen.
Jeesus sanoo, että Jumala on salannut totuutensa viisailta ja ymmärtäväisiltä, ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. "Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt." Luuk. 10:12.
Lapsenmieliset kulkevat Jumalan johdatuksessa, koska heiltä puuttuu käytännössä kyky selvitä läpi elämän itsenäisesti ja omatoimisesti. Heillä on kiinteä Isä-lapsi -suhde, koska he ovat maallisten mittapuiden mukaan kehittymättömiä ja lapsenmielisesti Isästään riippuvaisia. Lapsenmieliset saavat myös nauttia Jumalan suomista ihmeistä ja rikkauksista, jotka jäävät viisaiden ja ymmärtäväisten tavoittamattomiin.
Jumalan lapsilla, lapsenmielisillä, on kyky nähdä ja kokea, mutta myös erikoislaatuinen taipumus joutua kokemaan Korkeimman johdatusta elämänsä aikana - jopa sitä, että henget ovat heille alamaisia. Kuitenkin Jeesus, joka Pyhässä Hengessä riemuitsee Jumalan lapsenmielisille osoittamasta mielisuosiosta, varoittaa lapsenmielisiä ohjaten heitä oikeaan: "Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa", Luuk. 10:20.
Kaikki Jeesuksen opetus tähtää pohjimmiltaan ihmisen pelastukseen. Ilman uskoa se on mahdotonta. Ilman uskoa pelastus on myöskin yhdentekevää ja tarpeetonta, asia joka jää maallisen elämän aikana täysin huomiotta. Ilman uskoa ihminen tekee elämänsä ja iankaikkisuutensa suurimman, peruuttamattomimman ja vakavimman laskuvirheensä: yksi tekijä jää huomiotta, nimittäin tuntematon Herra Jeesus Kristus, ja kolmiyhteinen Jumala, muuttumaton Luoja ja Tekijä, joka vaikuttaa aina ja kaikkialla.
Ilman uskoa ei ihminen voi pelastua, vaan hän syöksyy iankaikkiseen kadotukseen kuolemansa jälkeen, tämän näkyvän maailman loputtua. "Siellä on itku ja hammasten kiristys" vrt. Matt. 13:49-50. Kadotus on ihmisen iankaikkinen ero Jumalasta, jota ihminen ei ole koskaan oppinut tuntemaan eikä koskaan tule oppimaankaan, oman viisauden ja ymmärtäväisyytensä sokaisemana. Ja mikä pahinta: kadotettua sielua ei Jumalakaan, Kristuksen Jeesuksen kautta, ole koskaan tullut tuntemaan! Luuk. 10:22, Matt. 7:23.
Usko syntyy Jumalan sanan, muun muassa Raamattuun tallennettujen Jeesuksen vertausten, kuulemisesta. Nämä asiat salataan viisailta ja ymmärtäväisiltä, mutta ne ilmoitetaan lapsen-mielisille. Taivaan valtakunta on Jumalan lapsenmielisten lasten perintöosa. Jumalan lasten nimet ovat kirjoitettuina taivaissa.
"Iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuna taivaissa."
Jeesus väittää, käskee ja opettaa yhdellä lauseella. Hän väittää, että opetuslapsien nimet - meidänkin nimemme? - ovat kirjoitettuina taivaissa. Hän käskee: iloitkaa! Hän opettaa: iloitkaa oikeasta syystä. Iloitkaa pelastuksesta! Iloitkaa iankaikkisesta elämästä, siitä että "sinä olet nimeltä kutsuttu"!
Eikö tuo kaikki ole epäuskolle liian kova pala? Kärsimätön sielu ei jaksa, ei kykene eikä halua huolehtia iankaikkisuudestaan. Mutta toisaalta: eikö katoavan nykyhetken suurin ilo olisikin saada tämä kaikki vielä takaisin? Eikö olisi hienoa saada elää elämänsä huippuhetket uudestaan, saada takaisin menettämänsä, pysyä ikuisesti nuorena, menestyä toimissaan?
Tämänhän ymmärtää tyhminkin, ja tätä pakanatkin tavoittelevat. Eivätkö niin monet tosissaan ja vaivoja säästelemättä tähtääkin ajalliseen onneen, menestykseen, muuttumattomuuteen ja nuorekkuuteen koko elämänsä, aina siihen päivään saakka, jolloin kuolema heidät tavoittaa ja vetää alas pimeyteen? Uskotaan onneen, päädytään hautaan. Uskotaan satuihin ja illuusioihin, ja samalla puuskahdetaan halveksuvasti heille, joilla on toivonsa iankaikkisuudessa ja näkymättömässä Kaikkivaltiaassa Jumalassa, Jumalassa jonka luomistyöt ovat peittelemättä jokaisen silmien edessä tarkattavina!
Jumalan lapsilla tilanne on toinen. He eivät voi elää ilman Jeesuksen vertauksia, Pyhän Hengen tuomaa lohdutusta ja Jumalan isällistä johdatusta.
Jumalan lapsi elää lapseuden hengessä, Jumalan luomassa maailmassa. Jumalan lapsi saa synnit, epäuskonsa ja pahat tekonsa anteeksi yksin armosta, uskon kautta. Hän uskoo sen, mitä Raamatussa on kirjoitettu aina maan luomisesta uuden taivaan ja maan näkemiseen, ensimmäisen ihmisen luomisesta Jumalan Pojan lihaksi tulemiseen, ristiinnaulitsemiseen ja ylösnousemiseen. Hän uskoo sen lapsen uskolla.
Suurin synti on uskoa itse ja omin voimin
Se, että maailmassa joudutaan vielä siirtämään vuoria dynamiitilla ja kaivinkonein, eikä uskon varassa, johtuu yksin epäuskosta. Jeesusta häiritsi ja närkästytti opetuslasten uskon puute, mutta samalla hän ylisti Jumalaa, Isäänsä, opetuslasten yksinkertaisuudesta ja lapsenmielisyydestä. Kun Jeesus korosti uskon kaikkivoipaisuutta, hän samalla myös alleviivasi sitä, että kenelläkään ei ole uskoa sinapinsiemenenkään vertaa. Kristus alleviivasi ihmisen oman uskon, oman ymmärryksen ja viisauden harhauttavaa vaikutusta. Suurin synti on uskoa itse ja omin voimin, koska se nimenomaan on epäuskoa ja harhaa. Samaan aikaan Kristusta loukkasi opetuslastensa epäusko. Ei siis riitä sekään, että tunnustaa oman epäuskoisuutensa. Kristus vaatii meiltä uskoa!
Taas olemme joutuneet siihen pisteeseen, mistä ihminen kaikkein mieluiten ajautuu etäälle: Jumalallisen väliintulon ja Jeesuksen ristinkuoleman kautta syntinen ja epäuskoinen ihminen luetaan vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi, ja uskovaksi. Vain Jumalan sovitustyön kautta usko luetaan ihmiselle vanhurskaudeksi, vain Kristuksen sovitusuhriin nojaaminen on sitä uskoa, jonka Jumala lukee todelliseksi uskoksi, jopa vuoria siirtäväksi uskoksi.
Samaan aikaan ajallisia ihmeitä tekevän uskonnollisen toiminnan Herra Kristus lukee Isänsä edessä kauhistukseksi: "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'," Matt. 7:22-23.
"Niin hän (Jeesus) kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa'," Matt. 18:5.
Niin mahdotonta on uskoa, että Jumalan on pitänyt tulla väliin ja lukea meille usko lahjaksi, samoin syntien anteeksi saaminen ja Jumalalle kelpaaminen.