Totteleminen - pienemmän riesan tie Aki Miettinen

[rita4]

Aki Miettinen

”Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin". Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki. Sillä niin kuin Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.
Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joona.”(Matt. 12:38-41)

Vastauksessaan Jeesus samaistaa itsensä Joonaan. Joonan kirjan loppu on avoin, se päättyy Jumalan puheeseen Joonalle. Miksi? Jotta sinä ja minä lukisimme itsemme sisään tuohon kertomukseen niin, että olisimme Joonan paikalla kuulemassa Jumalan puhetta. Mekin näet löydämme itsemme Joonan paikalta silloin tällöin. Paikalta, jolloin Jumala ei olekaan turvallinen vaan puhuu hankalasti.

Minkälainen on jumalakuvasi?

Mitä enemmän Raamattua tutkii, sitä suurempi mysteeri Jumala on. Kuitenkin pidämme usein Jumalaa ja kaikkea hänessä itsestäänselvyytenä. Jumala kieltää Raamatussa: ”Älä tee jumalankuvaa.” Älä tee myöskään mielikuvaa Jumalasta. Aina kun teemme mielikuvan Jumalasta, rajoitamme häntä.

Afrikassa havahduin siihen, että kun Keniassa ajaessa katsoo kaukaa Kilimandjaron vuoristoa, sen näkee aurinkoisena, pilvettömänä päivänä kokonaan. Mutta mitä lähemmäksi vuorta menee, sitä rajoitetummin sen näkee. Aivan vuoren juurella ei näe enää kuin yhden kallioseinämän. Samalla tavalla käy Jumalan kanssa. Kun katselemme häntä etäältä, ajattelemme, että ”kyllä, minä pystyn hahmottamaan Jumalan”. Mutta mitä lähemmäksi Jumalaa pääsemme, sitä enemmän hänestä löytyy yllättäviä puolia ihan niin kuin Joonan kertomus meille osoittaa.

Jumala on kyllä turvallinen, mutta hän on myös vaarallinen, ennakoimaton ja paljon muuta. Muutama esimerkki.

Pelottava Jumala

Israelin kansan erämaavaelluksen aikana Jumala ilmestyi vuorella ja puhui (2 Moos.19:16-25). Mitä kansa teki? Jumalan puhe oli niin yllättävää ja pelottavaa – hän ei ollutkaan enää pelkästään turvallinen kuten johdattaessaan pilvessä ja tehdessään ihmeitä – että he sanoivat Moosekselle: ”Tuolla vuorella on tulta ja ukkosenjylinää, me emme kestä kuulla noin voimakasta puhetta. Mene sinä, Mooses, sinne kohtaamaan Jumala, niin me olemme täällä etäämpänä. Ja tule sitten ja välitä Jumala sanoma meille.”

Tai Ussan kuolema (2 Sam. 6:1-12). Kun Daavid toi Jumalan arkkia Jerusalemiin, tarkoitus oli vilpitön. Kun arkki sitten oli pudota rattailta, mitä pahaa Ussa teki? Hänhän vain yritti varjella, ettei Jumalan liitonarkki putoaisi maahan. Mutta kun Ussa koski arkkiin, hän kuoli. Merkillistä käytöstä Jumalalta. Daavid pahastui siitä ja pelästyikin, ja niin arkki oli monta kuukautta pellolla ennen kuin Daavid vihdoin uskalsi tuoda sen Jerusalemiin. Silloin se tuotiin oikealla tavalla.

Tai Emmaus-tien kulkijat ylösnousemuksen jälkeen (Luuk. 24:13-35). Kaksi murheellista opetuslasta käveli Emmaukseen Jerusalemista, kun Jeesus alkoi kulkea heidän kanssaan ja kysyi, mistä he keskustelivat. Ja vaikka Jeesus alkoi opettaa heitä, että näinhän kirjoitusten mukaan piti käydäkin, he eivät tunteneet häntä. Illalla tultiin majataloon, Jeesus suostui aterialle ja vasta siinä, kun hän mursi leipää, opetuslapset tunnistivat hänet. Ja sinä hetkenä Jeesus häviää. Eikö ole odottamatonta käytöstä?

Jumalan käytös ei ole ennakoitavissa niin kuin me haluaisimme, vaan hän on yllättävä käänteissään – ja se on riemukasta. Kun hyväksymme ja ymmärrämme sen oikealla tavalla, se tuo elämään ytyä. Hepr. 10:31 sanoo: ”Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.” Joku vanha pyhä on sanonut, että ainoa vielä hirveämpi asia on se, että emme lankea hänen käsiinsä. Elävän Jumalan käsiin lankeamisen täytyykin pelottaa meitä, sillä Jumala on pyhä. Kristuksen kautta se on kuitenkin mahdollista.

Meille annettu merkki

Matt. 12. luvun kertomuksessa Jeesus siis samaistuu Joonaan. Mitä hän tahtoo sillä sanoa? On selvää, että Joonan kertomus on vertaus kuolemasta ja ylösnousemuksesta ihan niin kuin Jeesus sanoi. Meille annettu merkki siitä, että Jeesus elää. Hän on ylösnoussut, elävä persoona ja hän elää Henkensä kautta jokaisessa omassaan. Joonan kertomus on vertaus Sanan noudattamisesta ja sen kuulemisesta sekä Sanan lihaksitulemisesta ja sen ristiinnaulitsemisesta. Mutta ennen kaikkea tuo merkki on varoitus Israelille ja meille Jeesuksen kautta aivan samoin kuin Joona oli varoitus Niinivelle.

Hankala tehtävä

Joonan kertomus alkaa näin: ”Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: "Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen".

Miltä tuntuisi saada tällainen Herran sana? Mene Helsinkiin ja saarnaa Helsinkiä vastaan – olisiko meistä siihen? Lisäksi tämä sana tuli vain yhdelle miehelle, Joonalle.

Joona koki, että tehtävä oli hankala toteuttaa. Ymmärrän Joonaa. Assyyrialaiset olivat barbaarikansaa, joka oli Israelin niskassa ja myöhemmin vei israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen. Heitä oli syytä pelätä. Lisäksi tilanne oli Joonalle aivan yllättävä: mennä nyt pakanoiden keskelle saarnaamaan heitä vastaan.

Kuvittele itsesi Joonan asemaan. Saisit Jumalalta käskyn mennä esim. tänä iltana sopimaan asiasi sen hankalan, ei-uskovan naapurin kanssa, joka on pilkannut sinua koko uskossa olosi ajan. Mene ja sovi välisi hänen kanssaan. Alat ehkä valjusti ymmärtää, mitä käsky mennä Niiniveen oli. Jos saat Herralta käskyn mennä tekemään jotain sellaista, mitä vähiten haluat ja joka tuntuu todella vastenmieliseltä, seisot hyvin epäluuloisena Jumalan edessä.

Yllättävä käsky

Kun Jeesus kohtasi ammattikalastaja Pietarin rannalla ja sanoi tälle koko yön kalastamisen jälkeen, että ”heitä verkot vielä kerran veneen oikealle puolelle”, Pietari sai mahtavan kalansaaliin, suuremman kuin koskaan aikaisemmin. Sen jälkeen kuului käsky: ”Tule ja seuraa minua.”

Kun Pietari kenties ajatteli, että nyt löytyi kertakaikkisen onnekas kalapaikka, nyt pannaan koko Galileanjärven kalamarkkinat uusiksi, niin tuleekin yllättävä käsky: ”Jätä koko homma, jätä ammattisi!” Minkä tähden? ”Seuraa minua.” Tekemään mitä? ”Minä teen sinusta ihmisten kalastajan.” Missä? ”Siellä, minne minä sinut lähetän.” Kuinka pitkäksi aikaa? ”No, niin kauan kuin minä tahdon.”

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoi Pietarille, että ”Kun olit nuori, teit mitä halusit, mutta kun vanhenet, sinut vyöttää toinen ja vie sinut sinne, minne et tahdo”.

Yonggi Chon Niinive

Korealaisella pastorilla Yonggi Cholla on yksi maailman suurimmista seurakunnista Soulissa Etelä-Koreassa. Kun Yonggi Cho tuli uskoon, hän sanoi Jumalalle: ”Menen kaikkialle muualle, minne käsket minun mennä, paitsi Japaniin.” Tämä sen tähden, mitä japanilaiset olivat tehneet toisen maailmansodan aikana korealaisille ja myös Yonggi Chon perheelle.

Kun Yonggi Cho alkoi saada mainetta, hän sai kutsuja tulla myös Japaniin. Hän kieltäytyi toistuvasti. Mutta kun kutsuja tuli ja tuli, niin hän viimein suostui menemään erääseen pastorien konferenssiin. Yonggi Cho ilmoitetaan puhumaan, hän tulee mikrofonin taakse ja kuulee sanovansa: ”Minä vihaan teitä, minä vihaan teitä, minä vihaan teitä!” Ja hän murtuu kyyneliin.

Epäilemättä aika yllättävä avaus. Mitä tapahtui kuulijakunnassa? He lähtivät liikkeelle, tulivat puhujalavan eteen ja pyysivät Yonggi Cholta anteeksi sitä, mitä japanilaiset olivat tehneet. Yonggi Cho on hetken Jumalan puhuttelussa ja kuulee sanovansa: ”Minä rakastan teitä, minä rakastan teitä, minä rakastan teitä.”

Kun Jumala kutsuu meitä tekemään tällaista, menemään omaan Niiniveemme – Japani oli Yonggi Chon Niinive – miksi hän sen tekee? Hän tekee sen siksi, että hän haluaa paljastaa sydämemme tilan. Siksi, että kysyisimme itseltämme, missä ovat anteeksiantamukseni rajat. Riittääkö Kristuksen veri puhdistamaan rikkimenneet suhteet? Riittääkö Kristuksen veri sovittamaan sen vihan, inhon, koston ja katkeruuden, mitä Yonggi Cho tunsi japanilaisia kohtaan? Asetanko sovituksen rajat itse vai ovatko ne yhtä rajattomat kuin minkälaisiksi Jumala on ne asettanut?

Joonan sydämen tila

Tämän kohtasi myös Joona. Joona ei itse asiassa pelännytkään Jumalan olevan liian ankara vaan liian pehmeä. Joonan kirjan 4. luku paljastaa, että näin kävi. Joona totesi, että ”Jumala, olet liian ankara minulle ja vaadit minulta liikaa, mutta olet liian pehmeä noille barbaareille, jotka eivät ansaitse yhtään mitään”.

Ajattele lähetyssaarnaaja Joonaa, joka tiettyjen vaiheiden jälkeen meni Niiniven kaupunkiin, hyvin vastahakoisesti, ja teki saamansa tehtävän. Kun Jumala sitten toimi ja Niinive teki parannuksen, sanoiko Joona: ”Halleluja!”? Ei.

”Mutta Joona pahastui tästä kovin, ja hän vihastui. Ja hän rukoili Herraa ja sanoi..”

Ja niin seuraa todella mahtava, uskonhenkinen, kiitosmielinen rukous Jumalalle siitä, mitä hän oli tehnyt suuren kaupungin pelastamiseksi. Lähetyssaarnaajan sydän oikein paljastuu tässä: ”Voi Herra! Enkö minä sitä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ehätin pakenemaan Tarsiiseen. Sillä minä tiesin, että sinä olet armahtavainen ja laupias Jumala, pitkämielinen ja armosta rikas, ja että sinä kadut pahaa.” On siinäkin tekosyy paeta.

Ja koska Jumala on tällainen, sillä on luonnollinen seuraus. ”Ja nyt, Herra, ota minun henkeni, sillä kuolema on minulle parempi kuin elämä." Joona tiesi, että Jumala on armollinen, mutta hänen oli vaikea kohdata se, että Jumala oli armollinen myös barbaareille, jotka Joonan mielestä eivät ansainneet sitä. Siksi Joona ei voinut hyväksyä sitä. ”Jumala, koska sinä olet tällainen, minä en halua elääkään enää.”

Pienimmän riesan tie

On vaikea lähestyä Jumalaa, joka ei jaa meidän käsityksiämme erilaisista epäkohdista ja omista ennakkoluuloistamme. Jumala on arvaamaton ja siksi hän ei aina olekaan niin turvallinen. Tällaisen Jumalan totteleminen on joskus vaikeata ihan niin kuin Joonallekin oli.

Pyhäkoulussa meille opetetaan, että Joonan kertomus osoittaa, miten tärkeää on olla kuuliainen Jumalalle ja totella häntä. Näin tietysti on, mutta ei Jumala meidän kuuliaisuuttamme tarvitse. Omalta kannaltamme pienimmän riesan tie on totella heti tai sitten ”tottelet ja itket”. Näin kävi Joonallekin. Tottelemattomuus käy meille kalliiksi, niin myös Joonalle. Väärä laiva, myrsky, mereen heitto, haiseva kalan vatsa – ja kuitenkin Joona joutui Niiniveen. Olisi ollut paljon helpompaa mennä sinne suoraan itse. Jos Jumala puhuu sinulle jostain, niin totteleminen on aina se ”lyhyemmän riesan tie”, kuten Koskela Tuntemattomassa sotilaassa sanoo.

Missä on rauhasi?

Myös Joonan 1. luvussa on iso opetus meille. Laiva oli myrskyn kourissa, kaikki muut olivat hädissään, mutta Joona nukkui hyvällä omallatunnolla. Silloin laivan kapteeni herätti hänet ja kysyi, minkä jumalan palvelija hän oli. Joona tunnusti ja sanoi, että heittäkää minut mereen, niin myrsky rauhoittuu.

Tässä kertomuksessa on paljon hurttia huumoria. Lähetyssaarnaaja laidan yli, myrsky tyyntyy ja laivan henkilökunta tulee uskoon. Meille tämä on myös vakava kehotus. Maailma myrskyää tällä hetkellä eikä kukaan tiedä, mihin suuntaan se menee. Maailman ihmiset ovat hädissään ja hukassa. Joutuvatko he tulemaan meidän tykömme ja kysymään: ”Mitä Herraa te palvelette?” Vai erotummeko joukosta siten, että he ymmärtävät, että Kristus on meidän Jumalamme ja Raamatun sanoma meidän turvamme? Menemmekö ja kerromme sen heille vapaaehtoisesti vai joutuvatko he tulemaan meidän luoksemme ja sanomaan: ”Kertokaa meille, missä tuo teidän rauhanne on” – jos sitä rauhaa on.

Väärä kuuliaisuus paaduttaa

Joonan kertomuksen pääpaino ei ole Joonan tottelemattomuudessa. Se ei ole Jumalalle ongelma, hän panee pahankin palvelemaan tarkoitustaan. Tottelevaisuus on meidän hyväksemme, se on helpomman riesan tie.

Jumala haluaa jotain syvällisempää kuin kuuliaisuutemme. Vääristä motiiveista nouseva kuuliaisuus on jopa vaarallista. Se paaduttaa. Jeesuksen ajan fariseukset ja kirjanoppineet noudattivat lakia viimeisen päälle. He maksoivat kymmenykset mintuista ja tilleistäkin, jota laki ei edes vaatinut, mutta he olivat paatuneita. He eivät tunteneet Kristusta, josta Vanha testamentti ennustaa.

Tuhlaajapoika-kertomuksessa vanhempi veli oli ollut kuuliainen isälleen koko sen ajan, kun velipoika oli tuhlaamassa omaisuuttaan. Vanhemman veljen Niinive oli siinä, kun tuhlaajaveli palasi kotiin ja isä laittoi juhlat pystyyn. Tuo juhlatilanne paljasti vanhemman veljen sydämen. Hän oli ollut kuuliainen viimeisen päälle, tehnyt kaiken, mitä isä oli pyytänyt ja se oli paaduttanut hänet. Tarinan lopussa hän jää rappusille isän kanssa, mutta emme tiedä, tuleeko hän loppujen lopuksi sisälle juhlataloon vai ei.

Samaistumme helposti tuhlaajapoikaan, mutta kun olemme rehellisiä, löydämme itsemme paljon useammin vanhemman veljen paikalta. Kun sairastuin MS-tautiin, sanoin: ”Jumala, mitä pahaa minä olen tehnyt? Kyllähän tämä olisi paremmin kuulunut sille ja sille.” On vakavaa, kun löytää itsensä tällaisissa ajatuksissa ja joutuu tekemään asenteistaan parannusta Jumalan edessä.

Tunnistankin itseni vanhempana veljenä vikomassa sitä, että ”Jumala, toiset pitävät juhlia ja saavat sinun siunauksiasi, kun taas minua, joka olen mielestäni uhrannut niin ja niin paljon, sinä lyöt tällaisella taudilla.”

Mistä Jumala on huolissaan?

Mikä on Joonan kertomuksen ydin, jollei se ole kuuliaisuus? Se on huoli. Joonan sukupolven aikana Jumala oli huolissaan Niiniven kaupungista, jossa oli 120 000 asukasta. Joonan ongelmana oli se, että hän ei halunnut ottaa Jumalan huolenaihetta omaksi henkilökohtaiseksi huolenaiheeksensa.

Mistä Jumala on huolissaan tänään? Puhuuko hän toistuvasti naapurustostasi, joka ei tunne Kristusta? Haluaako hän, että menet kertomaan heille Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä? Otatko silloin Jumalaan etäisyyttä siksi, että et halua hädän naapureittesi sieluista tulevan myös sinun henkilökohtaiseksi huolenaiheeksesi? Tai kun kuulet, että lähetyskentillä tarvitaan yhtä ja toista, ajatteletko, että enhän minä voi tehdä mitään? Pidät Jumalan etäällä sen tähden, että et halua ottaa hänen huolenaihettaan omaksesi.

Vai voisimmeko todella antaa Jumalan huolenaiheista tulla myös meidän huolenaiheitamme? Tämä on Joonan kirjan syvällisin opetus.Jeesuksen rukous ”Eloa on paljon, mutta elonkorjaajia on vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi…” on vieläkin voimassa. Saakoon tämä Jumalan murhe olla myös meidän murheemme.