Täysiaikainen palvelu
(Full-Time Ministry)
David Wilkerson
Syyskuu 30, 2002
__________
Seurakunnan alkuvuosina sitä kohtasi suuri vaino. Tuona kauheana aikana apostoli Johannes vangittiin ja lähetettiin Roomaan. Tuon ajan Rooman keisari (joko Nero tai Diocletianus) tuomitsi Johanneksen maanpakoon Patmoksen saarelle. Tuo saari oli pieni, eristetty, asumaton paikka. Sen ainoat asukkaat olivat ne muutamat vangit, jotka oli tuomittu maanpakoon sinne elämänsä loppuajaksi. Samaan tapaan myös Johannes lähetettiin Patmokselle kuolemaan.
Se apostoli, johon viittaan, on sama 'rakas Johannes', jota Kristus niin rakasti. Hän oli se, joka painoi päänsä Kristuksen rintaa vasten Pyhällä Ehtoollisella. Hän oli myös Jaakobin veli ja Sebedeuksen poika. Hän kirjoitti neljännen evankeliumin ja kolme Raamatun kirjettä, jotka kantavat hänen nimeään.
Yritäpä kuvitella, kun Johannes tulee laivasta Patmokselle. Hän kävelee veneen laskusiltaa pitkin autiolle saarelle. Siellä ei ole puita, vain hiekkaa. Hänen edellään tulee pieni joukko ryysyisiä, kovettuneita, kiroilevia vankeja. Heillä on tuomitun ilme ja he tietävät, että he tulevat kuolemaan täällä.
Johanneksen takana merimiehet tuovat maihin joitakin ruokatarvikkeita - luultavasti riisiä, jauhoja, perustarpeita - ja kasaavat ne rannalle. Sitten he menevät takaisin veneeseensä ja vetävät laskusillan pois. Sitten vene erkanee hitaasti rannasta.
Johannes katselee, kun laiva suuntaa keulansa horisonttiin. Hän ei tiedä, näkeekö hän sitä enää koskaan. Hänet on jätetty rannalle, maanpakoon, hylätyksi elämään jäljellä olevat päivänsä eristyksessä. Hän tulisi kirjoittamaan myöhemmin: "Minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos" (Ilm. 1:9).
Miksi Johannekselle, nöyrälle Jeesuksen opetuslapselle annettiin sellainen tuomio? Miksi Rooma, maailmanvalta, tuomitsi hänet eristyksiin sivilisaatiosta? Johannes olisi helposti voitu vangita vankilaan mantereelle. Miksi keisari halusi vaientaa hänet? Selvästikin Rooma piti tätä miestä uhkana. Johannes oli ilmeisesti maineikas sekä juutalaisten että pakanoiden keskuudessa. Miten voimallinen vaikutus, miten tehokas palvelu hänellä täytyikään olla jo takanaan.
Nyt kun Johannes katseli vankilalaivan katoavan, varmasti hänen omat sanansa tulivat hänen mieleensä. Hän oli se, joka sanoi Jeesuksen sanoneen: "Tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille... Mutta tämän minä olen puhunut teille, että, kun se aika tulee, te muistaisitte minun sen teille sanoneen." (Joh. 16:2-4).
Kuinka monta kylmää, märkää, värisyttävää yötä Johannes viettikään Patmoksella? Kuinka usein Välimeren tuimat myrskyt huuhtelivat häntä luihin ja ytimiin asti? Oliko hänellä edes suojaa tai vaihtovaatteita? Kuinka monta nuhaa ja tautia hänen täytyikään voittaa? Millainen ruokavalio hänellä oli? Ehkä muutama säkillinen riisiä? Täytyikö hänen säännöstellä sitä tietäen, että sitä riittäisi vain niin kauan, kunnes vankilalaiva jälleen palaisi. Täytyikö hänen pyydystää käärmeitä tai sisiliskoja ruokansa jatkeeksi?
Kenen tahansa mittapuun mukaan Johannes oli epäonnistunut. Monet nykypäivän kristityt katsoisivat häntä ja sanoisivat: "Mitä tuhlausta. Miksi Jumala sallisi yhden voidelluimmista miehistä kaikkina aikoina tulla eristetyksi tällä tavalla? Miksi hän sallisi pyhittyneen opetuslapsen joutua alttiiksi luonnonvoimille ja melkein kuolla nälkään? En ymmärrä, miksi hän ei pyytänyt Jumalalta vapautusta. Hänhän kirjoitti Jeesuksen sanoneen: 'Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni... anokaa, niin te saatte...' (Joh. 16:23-24). Missä oli Johanneksen usko?"
Kuvittele sitten nykypäivän seurakuntien johtajien reaktiota. Valitettavasti he mittaisivat Johannesta nykyisen menestyksen mittapuun mukaan: hänellä ei ollut seurakuntaa, ei kirkkoa, ei rahaa vuokrata tai ostaa rakennusta. Hänellä ei ollut kulkuvälinettä, ei taloa, ei sopivaa saarnaajan asua. Hänellä ei ollut myöskään palvelulistaa, ei yhteisön avustusohjelmaa, ei suunnitelmaa voittaa kansoja. Nämä johtajat jättäisivät hänet nopeasti pois laskuistaan sanoen: "Tästä miehestä ei ole mihinkään. Hän on lopussa. Miksi hänet kutsuttiin etusijalle palvelemaan?"
Kuinka väärässä he kaikki olisivat! Aivan ensimmäisenä sapattina Patmoksella Johannes aloitti seurakunnan. Hän kutsui sitä "Minä, Johannes"-seurakunnaksi. Hän kirjoitti: "Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa... olin hengessä Herran päivänä.." (Ilm. 1:9-10). Toisin sanoen Johannes sanoi: "Kyllä, olen karkotettu sivilisaatiosta, mutta minulla on seurakunta. Palvelen Herraa täällä. Minulla ei ole veljeä tai sisarta kanssani, mutta olen Hengessä." Vakuutan sinulle: Johanneksen ylistys tuolta eristetyltä saarelta oli yhtä loistokas Jumalalle kuin tuhat pyhää ääntä tuhannella eri kielellä.
Jotakin ihmeellistä tapahtui Johannekselle hänen ensi päivinään Patmoksella. Hän teki päätöksen, joka vaikutti koko seurakuntaan ikuisuutta varten. Yksinkertaisesti Johannes kuoli kaikille omille suunnitelmilleen ja ajatuksilleen palveluksesta.
Johanneksen mielestä hänen olonsa Patmoksella oli viimeinen vaihe hänen elämässään. Hän luultavasti ajatteli: "Olen ehkä täällä lopun ikääni, mutta en aio menettää Jumalan tulta. Vaikka olisin täällä aivan yksin, ylistän Herraa. Minulla ei ehkä ole seurakuntaa eikä yhteyttä veljien ja sisarien kanssa, mutta vaellan Hengessä. Ja minä antaudun etsimään Jumalan kasvoja. Nyt minulla on aikaa tulla tuntemaan Hänet paremmin kuin koskaan."
Johannes etsi Herraa täysin eristyksessään. Hän liikkui Hengessä. Hän antoi itsensä eläväksi uhriksi. Rakkaani, tämä on sanomani ydin: Johannes oli nyt täydessä palveluksessa. En tarkoita tätä niillä termeillä, joilla tavallisesti kuvataan palvelusta. Se oli täysiaikaista siinä mielessä että Johanneksella oli Jumala kokonaan itselleen.
Näet, ettei Patmoksella ollut tarvetta kerätä rahastoja, ei tarvetta iskulauseisiin tai mainontaan. Ei ollut tarvetta kilpailla toisten palvelijoiden kanssa tai pystyttää uljaampaa kirkkorakennusta. Siellä ei ollut ketään Johanneksen ympärillä onnittelemassa häntä tai ylpeilemässä hänestä. Hänen elämänsä oli riisuttu keskittymään yhteen kohteeseen, yhteen palvelukseen: Jeesuksen Kristukseen yksin. Tässä oli kaikki, mitä Johanneksella oli. Hän tavallaan sanoi: "Tässä kaikki, mitä tarvitsen: rukous, ylistys ja yhteys Herran kanssa."
Jatkuu..
David Wilkerson
Syyskuu 30, 2002
__________
Seurakunnan alkuvuosina sitä kohtasi suuri vaino. Tuona kauheana aikana apostoli Johannes vangittiin ja lähetettiin Roomaan. Tuon ajan Rooman keisari (joko Nero tai Diocletianus) tuomitsi Johanneksen maanpakoon Patmoksen saarelle. Tuo saari oli pieni, eristetty, asumaton paikka. Sen ainoat asukkaat olivat ne muutamat vangit, jotka oli tuomittu maanpakoon sinne elämänsä loppuajaksi. Samaan tapaan myös Johannes lähetettiin Patmokselle kuolemaan.
Se apostoli, johon viittaan, on sama 'rakas Johannes', jota Kristus niin rakasti. Hän oli se, joka painoi päänsä Kristuksen rintaa vasten Pyhällä Ehtoollisella. Hän oli myös Jaakobin veli ja Sebedeuksen poika. Hän kirjoitti neljännen evankeliumin ja kolme Raamatun kirjettä, jotka kantavat hänen nimeään.
Yritäpä kuvitella, kun Johannes tulee laivasta Patmokselle. Hän kävelee veneen laskusiltaa pitkin autiolle saarelle. Siellä ei ole puita, vain hiekkaa. Hänen edellään tulee pieni joukko ryysyisiä, kovettuneita, kiroilevia vankeja. Heillä on tuomitun ilme ja he tietävät, että he tulevat kuolemaan täällä.
Johanneksen takana merimiehet tuovat maihin joitakin ruokatarvikkeita - luultavasti riisiä, jauhoja, perustarpeita - ja kasaavat ne rannalle. Sitten he menevät takaisin veneeseensä ja vetävät laskusillan pois. Sitten vene erkanee hitaasti rannasta.
Johannes katselee, kun laiva suuntaa keulansa horisonttiin. Hän ei tiedä, näkeekö hän sitä enää koskaan. Hänet on jätetty rannalle, maanpakoon, hylätyksi elämään jäljellä olevat päivänsä eristyksessä. Hän tulisi kirjoittamaan myöhemmin: "Minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos" (Ilm. 1:9).
Miksi Johannekselle, nöyrälle Jeesuksen opetuslapselle annettiin sellainen tuomio? Miksi Rooma, maailmanvalta, tuomitsi hänet eristyksiin sivilisaatiosta? Johannes olisi helposti voitu vangita vankilaan mantereelle. Miksi keisari halusi vaientaa hänet? Selvästikin Rooma piti tätä miestä uhkana. Johannes oli ilmeisesti maineikas sekä juutalaisten että pakanoiden keskuudessa. Miten voimallinen vaikutus, miten tehokas palvelu hänellä täytyikään olla jo takanaan.
Nyt kun Johannes katseli vankilalaivan katoavan, varmasti hänen omat sanansa tulivat hänen mieleensä. Hän oli se, joka sanoi Jeesuksen sanoneen: "Tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Ja sen he tekevät teille... Mutta tämän minä olen puhunut teille, että, kun se aika tulee, te muistaisitte minun sen teille sanoneen." (Joh. 16:2-4).
Kuinka monta kylmää, märkää, värisyttävää yötä Johannes viettikään Patmoksella? Kuinka usein Välimeren tuimat myrskyt huuhtelivat häntä luihin ja ytimiin asti? Oliko hänellä edes suojaa tai vaihtovaatteita? Kuinka monta nuhaa ja tautia hänen täytyikään voittaa? Millainen ruokavalio hänellä oli? Ehkä muutama säkillinen riisiä? Täytyikö hänen säännöstellä sitä tietäen, että sitä riittäisi vain niin kauan, kunnes vankilalaiva jälleen palaisi. Täytyikö hänen pyydystää käärmeitä tai sisiliskoja ruokansa jatkeeksi?
Kenen tahansa mittapuun mukaan Johannes oli epäonnistunut. Monet nykypäivän kristityt katsoisivat häntä ja sanoisivat: "Mitä tuhlausta. Miksi Jumala sallisi yhden voidelluimmista miehistä kaikkina aikoina tulla eristetyksi tällä tavalla? Miksi hän sallisi pyhittyneen opetuslapsen joutua alttiiksi luonnonvoimille ja melkein kuolla nälkään? En ymmärrä, miksi hän ei pyytänyt Jumalalta vapautusta. Hänhän kirjoitti Jeesuksen sanoneen: 'Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni... anokaa, niin te saatte...' (Joh. 16:23-24). Missä oli Johanneksen usko?"
Kuvittele sitten nykypäivän seurakuntien johtajien reaktiota. Valitettavasti he mittaisivat Johannesta nykyisen menestyksen mittapuun mukaan: hänellä ei ollut seurakuntaa, ei kirkkoa, ei rahaa vuokrata tai ostaa rakennusta. Hänellä ei ollut kulkuvälinettä, ei taloa, ei sopivaa saarnaajan asua. Hänellä ei ollut myöskään palvelulistaa, ei yhteisön avustusohjelmaa, ei suunnitelmaa voittaa kansoja. Nämä johtajat jättäisivät hänet nopeasti pois laskuistaan sanoen: "Tästä miehestä ei ole mihinkään. Hän on lopussa. Miksi hänet kutsuttiin etusijalle palvelemaan?"
Kuinka väärässä he kaikki olisivat! Aivan ensimmäisenä sapattina Patmoksella Johannes aloitti seurakunnan. Hän kutsui sitä "Minä, Johannes"-seurakunnaksi. Hän kirjoitti: "Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa... olin hengessä Herran päivänä.." (Ilm. 1:9-10). Toisin sanoen Johannes sanoi: "Kyllä, olen karkotettu sivilisaatiosta, mutta minulla on seurakunta. Palvelen Herraa täällä. Minulla ei ole veljeä tai sisarta kanssani, mutta olen Hengessä." Vakuutan sinulle: Johanneksen ylistys tuolta eristetyltä saarelta oli yhtä loistokas Jumalalle kuin tuhat pyhää ääntä tuhannella eri kielellä.
Jotakin ihmeellistä tapahtui Johannekselle hänen ensi päivinään Patmoksella. Hän teki päätöksen, joka vaikutti koko seurakuntaan ikuisuutta varten. Yksinkertaisesti Johannes kuoli kaikille omille suunnitelmilleen ja ajatuksilleen palveluksesta.
Johanneksen mielestä hänen olonsa Patmoksella oli viimeinen vaihe hänen elämässään. Hän luultavasti ajatteli: "Olen ehkä täällä lopun ikääni, mutta en aio menettää Jumalan tulta. Vaikka olisin täällä aivan yksin, ylistän Herraa. Minulla ei ehkä ole seurakuntaa eikä yhteyttä veljien ja sisarien kanssa, mutta vaellan Hengessä. Ja minä antaudun etsimään Jumalan kasvoja. Nyt minulla on aikaa tulla tuntemaan Hänet paremmin kuin koskaan."
Johannes etsi Herraa täysin eristyksessään. Hän liikkui Hengessä. Hän antoi itsensä eläväksi uhriksi. Rakkaani, tämä on sanomani ydin: Johannes oli nyt täydessä palveluksessa. En tarkoita tätä niillä termeillä, joilla tavallisesti kuvataan palvelusta. Se oli täysiaikaista siinä mielessä että Johanneksella oli Jumala kokonaan itselleen.
Näet, ettei Patmoksella ollut tarvetta kerätä rahastoja, ei tarvetta iskulauseisiin tai mainontaan. Ei ollut tarvetta kilpailla toisten palvelijoiden kanssa tai pystyttää uljaampaa kirkkorakennusta. Siellä ei ollut ketään Johanneksen ympärillä onnittelemassa häntä tai ylpeilemässä hänestä. Hänen elämänsä oli riisuttu keskittymään yhteen kohteeseen, yhteen palvelukseen: Jeesuksen Kristukseen yksin. Tässä oli kaikki, mitä Johanneksella oli. Hän tavallaan sanoi: "Tässä kaikki, mitä tarvitsen: rukous, ylistys ja yhteys Herran kanssa."
Jatkuu..