Ilmiö: Meri. Läpinäkyvä pohjaan asti! Ilmestyskirja puhuu ny
Lähetetty: 17.06.2016 14:32Ilmiö: Meri. Läpinäkyvä pohjaan asti! Ilmestyskirja puhuu nyt.
Mutta katsokaa, kuinka ihmeellistä! Ennen kuin Ilmestyskirja kuvaa viimeiset koettelemukset, se lohduttaa meitä. Se vetää esiripun syrjään. Ja mitä se antaa meidän nähdä? Se näyttää lasisen meren. Koko maailmanhistorian, kansojen meren, lepotilassa, läpinäkyvänä pohjaan asti; pimeys ja arvoitukset ovat poissa. (Ilm 15:2 ja samoin jo 4:6).
Tällaisena historia lepää lopussa Jumalan silmien edessä. Siihen on tosin vielä sekoittunut tulta. Meidän ei pidä olla pelokkaita, mutta meidän on pelättävä Jumalaa, jonka liekehtivä viha ympäröi hehkullaan viimeisen koettelemuksen salaisuudet.
Ja sitten katsomme – niin, me katsomme ajan meren yli ikuisen maailman rannalle. Rannalla näemme seurakunnan, joka on voittanut, joka kesti ajan koettelemuksissa, joka ei langennut maahan pedon ja hänen lukunsa edessä. Seurakunnan, joka pysyi lujana uskossa, kärsimysten, ehkä kuolemankin läpi loppuun asti.
Meillä ei ole lupa puhua tällaisesta näystä ilman, että minä ja me olemme päättäneet kuulua tulevina vuosina koetuksen kestävien joukkoon, niiden, jotka eivät lankea maahan enempää idän kuin lännenkään mahtavien kuvien ja petojen edessä ja jotka eivät juovu luvusta ”kuusisataa kuusikymmentä kuusi”, vaan pyhän seitsenluvun mukaisesti pysyvät vain Jumalan edessä.
Kuulemme heidän, jotka saavat kanteleet, laulavan virttä, ikuisen maailman uutta virttä, tai kuten tässä sanotaan, ”Mooseksen ja Karitsan virttä”. Näemme siis Vanhan testamentin ja Uuden testamentin seurakunnan riemuitsevan yhdessä Jumalan voitosta, joka saavutettiin kerran Mooseksen kautta, kun hän johti kansan Egyptistä ja Punaisen meren yli vapauteen, ja nyt Jeesuksen Kristuksen kautta, joka tulee viemään seurakuntansa ikuisuuden rannalle. Raamatussa lauletaan yhteen ääneen Aabrahamista Johannekseen: isien ja apostolien, profeettojen ja uuden liiton jäsenten kuoroissa – ja meidän köyhä virtemme kuuluu mukaan, kun Jumala antaa meille loppuun asti kestämisen armon.
Itse virsi on psalmien sanojen täyttämää palvontaa. ”Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi”; (Ilm 15:3,4) sinä olet kansojen maailman kuningas, yksin sinä. Sinua meidän on pelättävä, ei ole pelättävä maanpiirin suuria petoja eikä ihmisiä ja kohtaloa. Ja yksin sinua kumartaen rukoiltava.
On alleviivattava nämä ihmeelliset sanat: ”Kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua.” (Ilm 15:4.) Tämä on Jumalan teiden loppupäämäärä, että kerran koko luomakunta lankeaa kasvoilleen palvoakseen häntä. Jumalan teiden päätös on kaikkien kansojen ruumiillinen paluu. Tällä puolella ja tuolla puolella tapahtuvien tuomioiden läpi käy Jumalan väsymätön työ, jotta koko luomakunta tulee hänen kauttaan kotiin saatetuksi. Miksi se viedään kotiin? Palvomaan häntä ja lankeamaan kasvoilleen hänen eteensä, antamaan vihdoinkin kunnia yksin Jumalalle.
Tämä meille sanotaan, ennen kuin siirrymme suureen koettelemukseen. Tällä tavoin näkijä lohduttaa alhaalla vaeltavaa seurakuntaa. Voimme joka päivä yhdessä nostaa katseemme ikuisen maailman rannalle, valon ja totuuden ja rauhan paikkaan.
Karl Hartenstein
Minä tulen pian
Johanneksen ilmestyksen selitys
Suomen Lähetysseura 1974
Mutta katsokaa, kuinka ihmeellistä! Ennen kuin Ilmestyskirja kuvaa viimeiset koettelemukset, se lohduttaa meitä. Se vetää esiripun syrjään. Ja mitä se antaa meidän nähdä? Se näyttää lasisen meren. Koko maailmanhistorian, kansojen meren, lepotilassa, läpinäkyvänä pohjaan asti; pimeys ja arvoitukset ovat poissa. (Ilm 15:2 ja samoin jo 4:6).
Tällaisena historia lepää lopussa Jumalan silmien edessä. Siihen on tosin vielä sekoittunut tulta. Meidän ei pidä olla pelokkaita, mutta meidän on pelättävä Jumalaa, jonka liekehtivä viha ympäröi hehkullaan viimeisen koettelemuksen salaisuudet.
Ja sitten katsomme – niin, me katsomme ajan meren yli ikuisen maailman rannalle. Rannalla näemme seurakunnan, joka on voittanut, joka kesti ajan koettelemuksissa, joka ei langennut maahan pedon ja hänen lukunsa edessä. Seurakunnan, joka pysyi lujana uskossa, kärsimysten, ehkä kuolemankin läpi loppuun asti.
Meillä ei ole lupa puhua tällaisesta näystä ilman, että minä ja me olemme päättäneet kuulua tulevina vuosina koetuksen kestävien joukkoon, niiden, jotka eivät lankea maahan enempää idän kuin lännenkään mahtavien kuvien ja petojen edessä ja jotka eivät juovu luvusta ”kuusisataa kuusikymmentä kuusi”, vaan pyhän seitsenluvun mukaisesti pysyvät vain Jumalan edessä.
Kuulemme heidän, jotka saavat kanteleet, laulavan virttä, ikuisen maailman uutta virttä, tai kuten tässä sanotaan, ”Mooseksen ja Karitsan virttä”. Näemme siis Vanhan testamentin ja Uuden testamentin seurakunnan riemuitsevan yhdessä Jumalan voitosta, joka saavutettiin kerran Mooseksen kautta, kun hän johti kansan Egyptistä ja Punaisen meren yli vapauteen, ja nyt Jeesuksen Kristuksen kautta, joka tulee viemään seurakuntansa ikuisuuden rannalle. Raamatussa lauletaan yhteen ääneen Aabrahamista Johannekseen: isien ja apostolien, profeettojen ja uuden liiton jäsenten kuoroissa – ja meidän köyhä virtemme kuuluu mukaan, kun Jumala antaa meille loppuun asti kestämisen armon.
Itse virsi on psalmien sanojen täyttämää palvontaa. ”Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi”; (Ilm 15:3,4) sinä olet kansojen maailman kuningas, yksin sinä. Sinua meidän on pelättävä, ei ole pelättävä maanpiirin suuria petoja eikä ihmisiä ja kohtaloa. Ja yksin sinua kumartaen rukoiltava.
On alleviivattava nämä ihmeelliset sanat: ”Kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua.” (Ilm 15:4.) Tämä on Jumalan teiden loppupäämäärä, että kerran koko luomakunta lankeaa kasvoilleen palvoakseen häntä. Jumalan teiden päätös on kaikkien kansojen ruumiillinen paluu. Tällä puolella ja tuolla puolella tapahtuvien tuomioiden läpi käy Jumalan väsymätön työ, jotta koko luomakunta tulee hänen kauttaan kotiin saatetuksi. Miksi se viedään kotiin? Palvomaan häntä ja lankeamaan kasvoilleen hänen eteensä, antamaan vihdoinkin kunnia yksin Jumalalle.
Tämä meille sanotaan, ennen kuin siirrymme suureen koettelemukseen. Tällä tavoin näkijä lohduttaa alhaalla vaeltavaa seurakuntaa. Voimme joka päivä yhdessä nostaa katseemme ikuisen maailman rannalle, valon ja totuuden ja rauhan paikkaan.
Karl Hartenstein
Minä tulen pian
Johanneksen ilmestyksen selitys
Suomen Lähetysseura 1974