ilosanoma.munfoorumi.com

(Christ, the Searcher of Men's Hearts)

David Wilkerson
Helmikuu 16, 2004
__________

Kristus rakastaa seurakuntaansa. Hän antoi henkensä sen hyväksi ja sanoi, että helvetin portit eivät kestä sitä vastaan. Jeesus itse on seurakunnan kulmakivi. Ja Raamattu kertoo meille, että hänen kirkkautensa ja viisautensa asuu seurakunnassa. Helluntaina hän lähetti Pyhän Hengen perustamaan seurakunnan. Ja hän antoi sille voideltuja palvelijoita - paimenia, opettajia, apostoleita, profeettoja ja evankelistoja - seurakunnan rakentamiseksi.

On aivan selvä asia, että Herra haluaa siunata seurakuntaansa. Miksi sitten Ilmestyskirjan ensimmäinen luku antaa niin pelottavan kuvan Kristuksesta, kun hän ilmestyy kansalleen? Johannes kirjoittaa, että Jeesus tulee seurakuntaan liekehtivin silmin ja ukkosen jylinän äänellä:

"...ja lampunjalkain keskellä ihmisen Pojan muotoisen ...Ja hänen päänsä hiukset olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; ja hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka" (Ilm.1:13-16).

Ilmestyskirja on ikään kuin Jumalan sanan yhteenveto. Se kuvaa kaikkien asioiden loppua. Ja tällaisen kuvan me näemme Kristuksesta siinä kirjassa. Miksi Kristus tulee esille niin synkkänä? Miksi hän puhuu seurakunnalleen niin läpitunkevasti? Johannes kuvaa, että Kristuksen sanat ovat terävät kuin miekka, joka tunkee ytimiin saakka. Muista: tämä oli se apostoli, joka nojasi Jeesuksen rintaan. Mutta nyt hän on kasvokkain hänen kanssaan: "Ja kun minä näin hänet, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen." (Ilm.1:17).

Herra itse selittää tuon valtavan olemuksensa: "...ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä se olen, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan" (2:23). Tosiasia on, että Kristus rakastaa seurakuntaansa ja siksi hän haluaa tutkia sitä. Hän ojentaa kansaansa rakkaudessa, puhdistaaksensa sen.

Aivan ensiksi Jeesus sanoo Johannekselle, että älä pelkää: "Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen." (1:17). Sitten Kristus sanoo: "Minä haluan, että jokainen seurakunnassani tietää, että minä olen tullut tutkimaan teidän sisäistä ihmistänne. Minä teen sen tultahehkuvin silmin ja ukkosen jylinän kanssa, joka ravistelee sielua myöten. En säästä sanojani - mitä minun on sanottava se tunkee läpi ja myöskin parantaa. Mutta minä en salli yhdenkään lapseni vaeltaa välinpitämättömänä ja sokeana. Minun silmäni ja suuni havaitsee jokaisen teeskentelijän."

Kristus näki jotakin seurakunnassaan. Ja hän käski Johanneksen kirjoittaa muistiin sanansa ja lähettämään ne seitsemälle seurakunnan enkelille. Se tarkoittaa hänen palvelijoitaan. Hän kutsuu heitä tähdiksi käsissään. (Katso 1:16). Hän sanoo Johannekselle: "Minä rakastan näitä palvelijoita. Minä olen kutsunut heidät ja voidellut heidät. Ja nyt sinä viet minun sanani heille."

Koska itsekin olen seurakunnan palvelija, minä ajattelen, että millaista on ollut avata noita kirjeitä Johannekselta? "New Yorkin seurakunnan paimenelle: Näin sanoo Herra sinun seurakunnastasi..." Ajattele miltä noista seitsemästä paimenesta tuntui.

Katsotaanpas esimerkiksi Efeson pastoria. Kun hän luki Johanneksen kirjeen, hän näki Kristuksen iloitsevan hänen seurakunnastaan. Herra kehuu Efeson olevan ahkeran, kärsivällisen ja raittiin. He vihaavat pahaa ja he ovat Kristuksen asian puolesta. Ja vuosien aikana he eivät ole lakanneet tekemästä hyviä töitä. Tämä pastori iloitsee siitä, mitä hän lukee. Hän ajattelee: "Kertakaikkiaan, Herra on mielissään meistä. Tämä on kehumiskirje."

Mutta kun hän lukee eteenpäin, hänen silmiinsä osuvat läpitunkevat sanat: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi" (2:4). Jeesus varoittaa pastoria: "Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta" (2:5).

Efeson pastori oli varmaan kauhistunut tästä. Hän ajatteli: "Parannus? Tai että hän työntää syrjään? Mitkä järkyttävät sanat. Kuinka se on mahdollista? Me olemme liiton uskovia. Me olemme uskosta vanhurskaaksi tulleita. Me olemme olleet auttavia, rakastavia, huolehtivia. Nytkö meidän pitäisi palata sille asteelle, jossa olimme alussa? Mitä se tarkoittaa? Voiko tämä olla Jeesuksen puhetta? Kuinka minä voin koskaan lukea tämän kirjeen seurakunnalle?"

Pidä mielessäsi, että nämä sanat olivat osoitetut uskovien seurakunnalle. Tämän täytyi olla silloin hyvin vakava asia Herran silmissä. Miksi hän muuten puhuisi niin tutkivasti aivan esimerkilliselle seurakunnalle? Hän sanoo pastorille: "Sinun ensirakkautesi minuun ei ole enää sellaista kuin se oli kerran. Sinä olet laiminlyönyt yhteyden minuun. Tee nyt parannus." Jeesus tekee sen selväksi: se kaikki koskee hänen läsnäoloaan. Kyllä, efesolaiset olivat ahkeroineet hyvien töiden parissa. Mutta heillä ei ollut enää läheistä suhdetta Herran kanssa.

Seuraavassa luvussa Kristus antaa yhteisen sanoman kaikille seitsemälle pastorille ja heidän seurakunnilleen. Ja näin hänen sanansa kuuluvat: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani" (3:20). Liian usein uskovat eivät avaa sydäntään Jeesukselle. Kun hän kolkuttaa, eivät he ole edes kotona. Sen sijaan ovella on lappu, jossa lukee: "Rakas Herra, olen sairaalassa palvelutehtävässä ja sitten myöhemmin vankilassa. Nähdään sitten kokouksessa."

Niin monet seurakunnat tänään tekevät niin paljon hyviä laupeuden tekoja Kristuksen nimessä. Niillä on ohjelmat melkein jokaista ihmisen tarvetta varten. Seurakunta elää puhdasta, kunnioitettavaa elämää, huolella karttaen syntiä. Mutta jotain heissä on muuttunut. Kerran nämä uskovat olivat antautuneet Jeesuksen yhteyteen. Ei kulunut yhtä päivääkään, etteikö olisi vietetty aikaa yksinäisyydessä Herran kanssa. Mutta nyt asiat ovat toisin. Nyt heillä riittää vain aikaa antaa nopea tervehdys hänelle matkalla johonkin työhön. Kuinka vakavaa tämä onkaan Jeesukselle?

Jatkuu..

Kristus ottaa tämän yhteyden on niin vakavasti, että hän ottaa pois sen perusasian, joka saavuttaa kadotetut sielut: hänen läsnäolonsa.

Jeesus varoittaa meitä: "Jotain on menetetty minun seurakunnassani. Se on minun valtava läsnäoloni. Teidän on mentävä takaisin salaiseen kammioon, takaisin aterioimaan minun kanssani. Muuten otan pois läsnäoloni teiltä. Kaikki teidän hyvät työnne - saarnanne, evankelioimisenne ja laupeuden työnne - täytyy saada alkunsa meidän yhteisestä ajastamme. Sen on tultava minun pöydältäni."

Efeson seurakunta oli menettänyt jotain, jota heillä oli aikaisemmin. Se oli Kristuksen ilmeinen läsnäolo heidän keskuudessaan. He olivat tottuneet Jeesuksen läsnäoloon, ja se vaikutti heidän työhönsä. Kerran he olivat rakastaneet ja huolehtineet toinen toisistaan. Mutta nyt he olivat myös tottuneet toisiinsa. Ja sillä oli kohtalokas vaikutus heidän laupeuden työhönsä. He palvelivat niin innokkaasti ihmisiä, että heidän työnsä tuli tärkeämmäksi kuin rakkaus Kristukseen. Hänen voimallinen läsnäolonsa puuttui heiltä.

Nyt Jeesus varoitti heitä: "Jos te ette muutu - jos te ette palaa kaipaamaan minua - otan minä todistukseni teiltä pois. Teillä ei enää tule olemaan mitään valtuuksia, kun te teette hyviä töitänne. Ne tulevat olemaan arvottomia."

Minä näen saman suuntaista maailmassa tänään. Kaikkein kovimmat ihmiset, jotka tunnen, ovat olleet niitä, jotka ovat työssä sosiaalialalla. Tämä pitää paikkansa erikoisesti niiden kohdalla, jotka ovat työskennelleet mielisairaiden ja hyväksikäytettyjen lasten parissa. Nämä ihmiset olivat tunnollisia, antautuneita työntekijöitä. Mutta heille oli liian sydäntäsärkevää nähdä päivittäin heidän kohtaamaansa kärsimystä. Ajan mittaan monet ovat kovettaneet itsensä.

Samalla tavalla voi käydä uskoville. Pastorit ja maallikot yhtä lailla näkevät paljon tuskaa ja syntiä auttamiensa ihmisten parissa, niin että he voivat kovettaa itsensä. Tätä Jeesus juuri sanoikin Efeson pastorille: "Sinä olit ennen niin hellä toisia kohtaan. Sinä rakastit ihmisiä ja sinulla oli aikaa kuunnella heitä. Mutta nyt sinulla on kuurot korvat. Sinä istut heidän kanssaan, mutta sinä olet kovettanut itsesi heidän hätähuudoilleen. Sinun palvelutyösi on muuttunut polkumyllyksi, jossa ei ole elämää. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa läsnäoloni sinulta pois."

Olen ollut seurakunnissa, joissa Herra on ottanut läsnäolonsa pois. Siellä on kuolema ja kuivuus aivan käsin kosketeltavana. Jokainen voi havaita sen. Jumala puhuu sellaiselle seurakunnalle sanoen: "Minä annan asioiden kylmentyä vähäksi aikaa. Minä haluan viedä teidät pois välinpitämättömyydestä. Haluan, että te saatte kokea, mitä on olla ilman minun läsnäoloani." On aivan järkyttävää, kun seurakunta tulee tähän tilaan. Ei ole Pyhän Hengen herättävää vaikutusta, ei mitään, mikä liikuttaisi seurakuntaa, ei mitään mikä koskettaisi nuoria.

On olemassa toinen vakava sivuvaikutus. Se on se, että hengellisesti janoiset ihmiset eivät viihdy siellä, missä Jeesuksen läsnäolo ei ole koettavissa. He kaipaavat hänen läheisyyttään - ja kun he eivät koe sitä, he lähtevät etsimään sitä muualta. Olen saanut monia kirjeitä, joissa on sama valitus: "En ole löytänyt seurakuntaa, jossa voisi kokea Kristuksen läsnäolon."

Olen joutunut todistamaan monen tällaisen uskovan luopumuksen. He eivät koskaan löydä seurakuntaa. Niin he sitten jäävät koteihinsa ja katsovat televisiosta saarnaajia. He eivät koskaan saa vahvaa ruokaa hengelliseen ruokavalioonsa. He syövät vain kevyttä ruokaa. Ajan mittaan he muuttuvat kylmiksi. Lopulta he hylkäävät seurakunnan kokonaan. He hylkäävät seurakunnan kokouksen, josta Hebrealaiskirje varoittaa (Heb.10:25). Ja he tulevat täysin eristetyiksi Kristuksesta ja hänen läsnäolostaan.

Voin sanoa teille, että Jumala ei ota huomioon heidän tekosyitään. Jeesus voi olla kaikkea kaikille, jotka jatkavat henkilökohtaisessa yhteydessä hänen kanssaan. Sillä ei ole väliä, millaisessa tilassa seurakunta on; sinun itsesi on oltava ahkera ja annettava hänelle kallista aikaasi. Sinun täytyy juoda syvälle hänen läsnäoloaan, jos haluat, että hänen sanansa tulee sinussa eläväksi.

Ilmestyskirjan ensimmäisen, toisen ja kolmannen luvun valossa, jokaisen uskovan on kysyttävä itseltään: "Ovatko minun hyvät työni - Raamatun lukuni ja palvelutyöni - ryöstäneet minulta aikaa Jeesuksen kanssa? Kaipaanko häntä yhtä paljon kuin ennen? Vai olenko menettänyt jotain?"

Jatkuu..

Kristus tutkii kansansa sydämet kaikkina aikakausina ja on huolestunut hengellisestä sokeudesta.

Jeesus puhuu Ilmestyskirjan toisessa ja kolmannessa luvussa seitsemälle Aasian seurakunnalle. Jotkut Raamatun tutkijat ovat sitä mieltä, että nämä seitsemän seurakuntaa edustavat seitsemää aikakautta seurakunnan historiassa. En halua väitellä tästä teologisesta näkökannasta. Minä yksinkertaisesti uskon, että tässä on sanoma kaikkien sukupolvien uskoville. Lyhyesti, Jeesus tutkii kansansa sydämet kaikkina aikakausina. Häntä huolestuttaa kaikkinainen hengellinen sokeus, joka vaivaa hänen seurakuntaansa.

Herralla oli ristiriitaa viiden seurakunnan kanssa tässä Raamatun kohdassa. Haluan keskittyä vain kolmeen: Efeso, Tyatira ja Laodikea.

Olemme jo havainneet, että ongelmana Efesossa oli läheisen yhteyden puuttuminen Kristuksen kanssa. Tyatiran ongelma oli erilainen. Se oli leikittelemistä viettelevien hengellisten virtausten kanssa. Ajattele, miltä pastorista tuntui, kun hän luki nämä sanat: "Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat kuin kiiltävä vaski" (2:18). Jeesus katsoi tuota seurakuntaa pyhää vihaa liekehtivien silmien läpi.

Mutta kirje jatkuu kehumisella: "Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset" (2:19). Taas kerran Kristus sanoo: "Minä tunnen sinun tekosi, rakkautesi, palveluksesi ja kärsivällisyytesi ovat suuremmat kuin alussa." Ja parasta, mitä Herra sanoi heille: "Minä tiedän, että te rakastatte minua." Hän ei nuhtele heitä läheisen yhteyden menettämisestä.

Mutta sitten me luemme nuo läpitunkevat sanat: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua" (2:20).

Kuka sitten on tämä tässä mainittu Iisebel? Jeesus puhuu vääristä paimenista. Hän nuhtelee Tyatiran pastoria, siitä että tämä sallii petollisten palvelijoiden vietellä kansaansa: "Sinä päästät ahneutta täynnä olevat pastorit puhumaan seurakunnassasi. Ne tulevat valkeuden enkeleinä, ja ne eksyttävät viekkailla keinoilla minun kansaani."

Viittaus Iisebeliin tässä tarkoittaa enemmän kuin vain nuo ahneet pastorit. Nämä väärät paimenet nimittäin keksivät keinoja toteuttaaksen nuo himoitsemansa asiat. Toisin sanoen tuo Iisebel-nimi on tavallaan otsikko kaikelle pahalle ja vihattavalle Herran silmissä.

Mikä hämmentävä kuva meille onkaan annettu. Tässä on kansa, joka rakastaa Herraa, vihkiytyneet Jumalan miehet ja naiset. He ovat kilvoitelleet, ovat uhranneet uskollisesti ja rakastaneet Jeesusta. Kuinka nämä uskovat voivat kiinnostua vääristä profeetoista? Kuinka heidät voi vietellä joku turmeltunut pastori, jota Jumala halveksii?

Tämä voi järkyttää sinua, mutta minä näen sen tapahtuvan kaikkialla tässä maassa. Sudet, jotka ovat tulleet ryöstämään laumaa, puhuvat seurakunnissa, jotka tunnettiin pyhitetystä sanomastaan. Kun pastorilta kysytään miksi hän sallii sellaista, hän myöntää: "Nämä pastorit saavat kansan liikkeelle. Ihmiset tulevat kirkkoon." Mutta hän sallii väärien profeettojen tarjota itsensä saatanan ruokaa: itsekeskeistä ahneuden evankeliumia.

Huomaatko tässä ristiriitaisuuden? Jeesus sanoo tässä Tyatiran pastorista, että hän on rakkauden ja hyvyyden mies. Mutta kuitenkin tämä sama mies suvaitsee synnissä eläviä pastoreita, paimenia, jotka johtavat ihmisiä lihallisuuteen ja himoihin. He ottavat käytäntöön turmeltuneita menettelytapoja, jotka saavat aikaan väärän herätyksen vaikutelman. Ja he johtavat ihmisiä demonisiin viettelyksiin. Syvällä sydämessään tämä pastori tuntee, että heidän evankeliuminsa ei ole puhdasta. Mutta hän ei halua estää suurien joukkojen tulemista mukaan. Ja nyt Kristus sanoo hänelle: "Sinä suvaitset näiden susien viettelyksiä. Sinä olet sokea näkemään, mitä se saa aikaan laumassasi. He menevät noiden pastoreiden kokouksiin. Ja siellä heidät johdatetaan tuhoon. He ovat langenneet haureuteen ja syömään epäjumalille uhrattua ruokaa. Mutta sinä kieltäydyt varoittamasta heitä. Minä ole kutsunut sinut olemaan lammaslaumani paimen, mutta sinä et suojele heitä. Miksi sinä suvaitset tällaista pahuutta? Miksi et korota ääntäsi?"

Eräs kaikkien pastoreiden velvollisuus on pitää saarnatuoli puhtaana. Hän ei voi sallia kenen tahansa tulla saarnaamaan väärennettyä sanaa. Se voi tuntua sinusta ehkä tarkkailun alaiselta kysymykseltä, mutta sen Jumala vaatii. Tässähän Kristus ei puhu seksuaalisesta haureudesta. Hän puhuu tässä pahuuden ikeestä, aistillisuudesta, antautumisesta harhaoppiin. Ja Jeesuksen varoitus on selvä: "Sinä nautiskelet lihallisuudesta. Se on himoja tyydyttävää evankeliumia. Ja sinun hengellinen elämäsi on vaarassa tuhoutua."

Muista, nämä eivät ole luopioita, joille Jeesus puhuu. Hän puhuu rakastaville uskoville, jotka tekisivät mitä tahansa toisten hyväksi. Mutta he ovat mieltyneet lihalliseen evankeliumiin. He kuuntelevat salakavalaa ääntä, joka kuiskaa: "Sinun on saatava kuulla tämän miehen puhuvan."

Kaikissa evankeliumeissa Jeesus varoittaa vääristä paimenista, jotka ovat tulleet raatelemaan ja pettämään monia. Mutta minä olen järkyttynyt siitä, että niin monet ovat vailla hengentuntemusta ja pitävät kiinni väärennetystä evankeliumista. Onko tällaista sattunut sinulle? Ruokitko sieluasi jollain TV-evankeliumilla, joka itse asiassa on demonista alkuperää? Hyväksytkö sokeasti menestysteologian saarnaajien sanoman rahan himoineen, niiden jotka ottavat vanhusten viimeisetkin kolikot?

Voit ajatella, että mitä haittaa niiden katselusta saattaisi olla? "Ei se voi loukata minua, mitä he sanovat. Ja sehän kuulostaa aivan kuin se olisi Jumalasta." Ei! Jos olet yhteydessä pahojen paimenten kanssa, niin olet yhteydessä demoneihin. Sinä harjoitat haureutta pahan kanssa.

Älä ymmärrä väärin: En puhu nyt jokaisesta TV-evankelistasta. Mutta hengentuntemuksen omaava uskova osaa valita. Jeesus puhuu hyvin sanaan juurtuneista pyhistä, jotka näkevät lihallisten saarnaajien motiivit: "...jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä" (Ilm.2:24). Kristus ei säästä sanoja näiden rahanhimoisten saarnaajien kohdalla. Hän sanoo: "He vievät mukanaan sieluja helvetin syvyyksiin." Kyllä nämäkin saarnaavat Kristusta, mutta eivät kirkkauden Kristusta. Kyllä hekin saarnaavat sanaa, mutta se ei ole Kristuksen Sanaa. Se on sekoitettua evankeliumia demonisine oppeineen.

Herra sanoo sellaisista pahoista paimenista: "Ja minä olen antanut hänelle (Iisebelille) aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä..." (2:21). Hän sanoo itse asiassa: "Minä olen ollut kärsivällinen näitä vääriä profeettoja ja evankelistoja kohtaan. Olen varoittanut heitä kerta toisensa jälkeen. Heillä on ollut tarpeeksi aikaa kääntyä pahuudestaan. Mutta he ovat kieltäytyneet tekemästä parannusta."

Herra antaa tämän varoituksen jokaiselle vanhurskaalle sanansa palvelijalle: "Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos he eivät tee parannusta ja luovu teoistansa; ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan..." (2:22-23). Jeesus ei ainoastaan puhu tässä vääristä profeetoista. Hän sisältää siihen nekin, jotka kuuntelevat heitä ja kannattavat heitä. He kaikki joutuvat yhdessä kärsimyksiin ja hengelliseen kuolemaan.

Hesekiel sanoo, että sellaiset uskovat lankeavat: "...ja harjoitit haureutta maineesi nojalla ja vuodatit haureuttasi jokaiselle ohikulkijalle..." (Hesek.16:15). Toisin sanoen: "Te juoksette näiden väärien palvelijoiden perässä. Mutta he käyttävät teitä vain hyväkseen. He käyvät kauppaa teillä ja jättävät teidät haavoitetuiksi ja hengelliseen kuolemaan."

Lopuksi Jeesus kannustaa niitä, jotka uskollisesti vastustivat Iisebelin palvelijoita: "...pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen" (2:25). Hän sanoo: "Te olette oppineet tuntemaan henget. Te ette ole antaneet itseänne kaikkien opin tuulien taivuteltaviksi. Niin, pysykää siinä, mitä teillä on. Älkää antako pettää itseänne. Se on kaikki, mitä minä vaadin teiltä. En pane teille mitään muita taakkoja siihen saakka, kun minä tulen takaisin." (Katso 2:24).

Jatkuu..

Minä en haluaisi olla Laodikean paimen, joka avaa Jeesuksen lähettämän kirjeen.

Jeesus ei sano yhtään kehumisen sanaa Laodikean seurakunnasta. Päinvastoin, tuo pastori lukee: "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos" (3:15-16). Mitkä pelottavat sanat Herralta.

Minun kysymykseni on se, että kuinka koko seurakunta voi langeta samanlaiseen vaaralliseen tilaan? Kuinka jokainen voi olla niin hengellisesti sokea, että he kaikki tulevat penseiksi? Ei ole mitään mainintaa pyhitetystä jäännöksestä seurakunnassa. Kristus kuvaa heidät kaikki: "...viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston" (3:17). Kuinka tämä on mahdollista? Kuinka kukaan voi olla viheliäinen, kurja, köyhä ja alaston, itse sitä tietämättä?

Se tapahtui siksi, että nämä ihmiset sokaistiin kauhealla valheella. Laodikealaiset olivat hyvin materialistisia, rikkaita ja menestyviä. (Se merkitsi lisääntyvää jäsenmäärää ja vaikutusvaltaa ja rahallista hyötyä.) Ja he kaikki olivat itseensä tyytyväisiä.

Henkiä tuntemattomille uskoville tuo seurakunta näytti menestyvältä. Ihmiset rakastivat sitä ja tunsivat vetovoimaa sinne. Mutta kun Kristus tutki sen, hän kauhistui sitä, mitä hän näki. Valhe oli sokaissut laodikealaiset. Ja se valhe oli: "Minä olen OK. Olen oikeassa hengellisessä tilassa. En ole muuttunut. Minä olen vielä sama antautunut uskova. Olen vanhurskas, tuleen uskova kristitty." Jeesus sanoo heidän sanoneen: "Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse" (3:17).

Minusta tämä seurakunta kuvaa modernin amerikkalaisen seurakunnan kapitalistista vimmaa. Meidän yhteiskuntamme on kapitalistinen yhteiskunta, mikä tarkoittaa, että on oltava aina kasvava pääoma. Ja liikemaailman motto on: "Kasva tai kuole." Kaiken täytyy aina kasvaa. Niin siitä johtuen on oltava pakote tehdä kaikki suuremmaksi ja paremmaksi.

Se on aivan oikein liike-elämässä. Mutta tämä sama asenne on hiipinyt seurakuntiin. Amerikassa on tullut esiin kapitalistinen kristillisyys. Päämääränä ei ole enää hengellinen kasvu, vaan joukon lisääntyminen, omaisuuden ja rahavarojen lisääntyminen. Ja seurakuntien paimenet ovat mukana tässä villityksessä.

Jeesuksen julistama tuomio Laodikean seurakunnalle pätee monien seurakuntien kohdalla tänä päivänä: "Sinä et ymmärrä, mitä sinulle on tapahtunut. Sinun sokeutesi on aikaansaanut sinussa penseyden. Ja sinä et edes näe sitä. Sinä yhä luulet, että sinä olet palava."

Efesossa seurakunnan synti oli läheisen yhteyden menetys Jeesukseen. Tyatirassa se oli henkien tuntemuksen menetys ja leikittely hengellisellä haureudella. Nyt Laodikeassa me näemme kaikkein pahimman synnin: Kristuksen tarvitsemisen menettämisen.

Se kaikki johtaa alastomuuteen. Jeesus syytti laodikealaisia heidän alastomuuden tilastaan: "...eikä alastomuutesi häpeä näkyisi" (3:18). Kreikan sana alaston tässä tarkoittaa riisuttu voimavaroista. Jumala siis antaa voimavaransa niille, jotka ovat riippuvaisia hänestä, jotka tarvitsevat häntä puutteissaan. Mitkä ovat hänen voimavaransa? Ne ovat todellisia hengellisiä rikkauksia: hänen voimansa, hänen ihmeitä tekevä voimansa, hänen jumalallinen johdatuksensa, hänen läsnäolonsa ilmeneminen. Kristus varoitti tuota itseriittoista seurakuntaa: "Minä olen riisunut teiltä kaikki voimavarani. Ja sinä luulet, että sinä et tarvitse niitä. Sinä olet täysin köyhtynyt, mutta sinä et näe omaa tilaasi."

Kuvittele seurakuntaa, joka istuu mukavasti tunnin kestävän kokouksen ajan. Nämä uskovat kuuntelevat lyhyen saarnan kuinka selvitään elämän stressistä. Sitten he menevät nopeasti ulos. Heillä ei ole mitään tarvetta murtua ja katua Jeesuksen edessä. He eivät tunne saarnan aiheuttaneen minkäänlaista synnin tuntoa. Ei kuulu huutoa: "Herra, sulata minut, murra minut. Vain sinä voit tyydyttää nälkäni."

Missä on se into, joka heillä kerran oli? Nuo uskovat olivat ennen innnokkaita menemään kokoukseen Jumalan sanan kuuloon, avaamaan sydämensä Hengen tutkittavaksi. Mutta nyt he ajattelevat, että he ovat kasvaneet siitä ulos. Niinpä he ovat rajoittaneet kristillisyytensä sunnuntaiaamuun. Siitä on tullut penseä uskonto.

Jeesus rakasti tätä Laodikean paimenta jä hänen seurakuntaansa, hän antoi heidän tietää, että hän oli ottamassa vakavat toimenpiteet käytäntöön. Hän sanoi heille, että hän aikoi saada heissä aikaan tarpeen hänen voimavaroihinsa: "Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan" (3:19). Hänen rakastava kätensä oli tuleva kurittamaan heitä. Ja hän tuli tekemään sen siten, että hän sai heissä aikaan tarpeen huutaa häneltä voimaa ja apua.

Rakkaat ystävät, Kristus puhuu meille samoilla sanoilla tänä päivänä. Hän sanoo meille samalla tavalla kuin hän sanoi laodikealaisille: "Tämä koskee minun kanssani aterioimista. Se koskee oven avaamista, kun minä kolkutan. Ja minä kutsun teitä nyt tulemaan yhteyteeni. Minulla on kaikki, mitä te tarvitsette. Ja kun te vietätte laatuaikaa kanssani, se antaa teille ostovoimaa. Sillä tavalla te saatte minun voimavaroistani. Yhteys minun kanssani antaa teille kaiken sen, mitä te tarvitsette palvelutehtävässännne. Sen on kaiken tultava meidän yhteisestä ajastamme."

Tällä tavalla Kristuksen seurakunta säilyttää oikean todistuksen näinä viimeisinä aikoina. Amen!