Vanhan liiton pyhät näkivät päämäärän ja siksi he kestivät
Lähetetty: 10.02.2015 19:30Eräältä elävään uskoon tulleelta intiaanilta kysyttiin, miten hänen uskonelämänsä edistyi. Intiaani vastasi: ”Minusta tuntuu kuin rinnassani olisi kaksi koiraa. Toinen on hyvin kiltti, valkoinen koira ja toinen kovin paha ja häijy, musta koira. Nämä koirat tappelevat alituisesti keskenään.”
Kumpi niistä sitten voittaa? kysyttiin. Vähän murheellisena intiaani vastasi: ”Sehän niistä aina voittaa, jonka puolelle minä asetun."
Tämä taistelu on jatkuvaa. Meidän on aina kuitenkin muistettava, että uskova ei taistele saadakseen Jumalan lapseuden, vaan hän taitelee, koska hän on Jumalan lapsi uskonvanhuskauden perusteella. ”Sillä te ette [Jumalan lapsiksi tullessanne] ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa huudamme: ’Abba!’”
Kirjoittaessaan omasta kilvoituksestaan apostoli Paavali sanoi: ”Ei [ole] niin, että volisin sen saavuttanut tai että olisin tullut täydelliseksi” (Fil. 3:12). Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanookin: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan” (Hepr. 11:1).
Tämä luottava usko katsoo aina synnin ja vajavuuden yli pelastuksen päämäärään, ruumiimme lunastukseen saakka. Paavali kirjoitti päämäärästämme näin:
”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.” (Room 8:22-25.)
Usko ilmenee toivona, joka kohdistuu tulevaan täydellisyyteen ja joka toteutuu silloin, kun kaikki vajaa väistyy. Me olemme uskon kautta vanhurskautetut, mutta uskomme kohdistuu toivona valtakuntaan, joka ei ole tästä maailmasta. Ilman tätä tulevaisuuden näköalaa yhteytemme Jumalaan rajoittuu ja usko halvaantuu. Vanhan liiton pyhät näkivät päämäärään asti ja siksi he kestivät (Hepr. 11).
Pietari kirjoitti ”valituille muukalaisille” joita mekin olemme:
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta. -
Sen tähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa.– Häntä (Jeesusta) te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.”(1. Piet. 1:3-9.)
”Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä” (1. Piet. 1:13).
William Uotinen (1904-1983). Alun perin helluntailiikkeen saarnaaja. Otteita kirjasta Sinäkin olet perillinen, 1974.
Pertti Kallio Sinut Jeesus kohdata tarvitsen
Kumpi niistä sitten voittaa? kysyttiin. Vähän murheellisena intiaani vastasi: ”Sehän niistä aina voittaa, jonka puolelle minä asetun."
Tämä taistelu on jatkuvaa. Meidän on aina kuitenkin muistettava, että uskova ei taistele saadakseen Jumalan lapseuden, vaan hän taitelee, koska hän on Jumalan lapsi uskonvanhuskauden perusteella. ”Sillä te ette [Jumalan lapsiksi tullessanne] ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa huudamme: ’Abba!’”
Kirjoittaessaan omasta kilvoituksestaan apostoli Paavali sanoi: ”Ei [ole] niin, että volisin sen saavuttanut tai että olisin tullut täydelliseksi” (Fil. 3:12). Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanookin: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan” (Hepr. 11:1).
Tämä luottava usko katsoo aina synnin ja vajavuuden yli pelastuksen päämäärään, ruumiimme lunastukseen saakka. Paavali kirjoitti päämäärästämme näin:
”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.” (Room 8:22-25.)
Usko ilmenee toivona, joka kohdistuu tulevaan täydellisyyteen ja joka toteutuu silloin, kun kaikki vajaa väistyy. Me olemme uskon kautta vanhurskautetut, mutta uskomme kohdistuu toivona valtakuntaan, joka ei ole tästä maailmasta. Ilman tätä tulevaisuuden näköalaa yhteytemme Jumalaan rajoittuu ja usko halvaantuu. Vanhan liiton pyhät näkivät päämäärään asti ja siksi he kestivät (Hepr. 11).
Pietari kirjoitti ”valituille muukalaisille” joita mekin olemme:
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudesti synnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta. -
Sen tähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa.– Häntä (Jeesusta) te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.”(1. Piet. 1:3-9.)
”Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä” (1. Piet. 1:13).
William Uotinen (1904-1983). Alun perin helluntailiikkeen saarnaaja. Otteita kirjasta Sinäkin olet perillinen, 1974.
Pertti Kallio Sinut Jeesus kohdata tarvitsen