Pyhään ilmapiiriin

[rita4]

Lois Stucky

Jumala antaa elämäämme pyhyyden. Synnin tunnustaminen ja hylkääminen ei välttämättä ole helppoa. Siksi armo tulee avuksi oikeaan aikaan. Pyhä ilmapiiri saa meidät toimimaan oikein.

Jeesuksen puhe kuulosti joistakin Hänen seuraajistaan kovalta (Joh. 6:60). Synnistä kääntyminen, totteleminen, Jumalan tahdon tekeminen, palveleminen tai ristin kantaminen ei välttämättä tunnu kovin mieluisalta aikana, jona ihminen haluaa miellyttää itseään.

Pyhyyden ilmapiirissä

Kun Jumala puhuu jotakin Sanassaan, meidän on tuotava se esiin siitä huolimatta, että joku saattaisi loukkaantua siihen. Samalla meidän on valvottava omaa vaellustamme, ettemme itse joudu synnin sitomiksi.

Tarvitsemme Jumalan armoa, jotta voisimme puhua hänen rakkaudessaan. Ihmisillä on rajallinen käsitys Jumalan laupeudesta ja armosta. Kuka meistä voi mitata Hänen armoaan? "Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen ;armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät." (Ps. 103:11.)

Jumala ei ole ankara omilleen, mutta meidän on muistettava, että Hän on pyhä. Hän haluaa antaa ajatuksiimme, sanoihimme ja tekoihimme pyhyyden. Pyhyyden ilmapiiri estää meitä ajattelemasta ja puhumasta toisistamme pahaa. Se saa meidät tekemään toisillemme hyvää.

Raamattu on täynnä kuvauksia Jumalan laupeudesta, armosta ja rakkaudesta. Se kertoo myös Hänen vihastaan syntiä kohtaan. Jumala kertoo Sanassaan, ketä Hän kuuntelee: "Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on säijetty henki ja arka tunto minun sanani edessä" (Jes. 66:2.)

Nöyryyttä on hyvä viljellä. Meidän on varottava, ettemme ala pitää Jumalan armoa itsestäänselvyytenä. Vaikka tuntisimme Raamatun kuinka hyvin tahansa, emme välttämättä vaella sen tuomassa valkeudessa.

Lippu korkealle

Raamattu ilmoittaa meille Jumalan tahdon. Kun tutkimme Sanaa ja annamme sen vaikuttaa sydämessämme, tiedämme, vaellammeko sen mukaan vai emme.

Ajan kuluessa ajattelutapamme ja elämäntyylimme voivat muuttua, ja meistä tulee huolettomia synnin suhteen. Saatamme huomaamattamme päästää elämämme viinitarhaan pieniä kettuja, jotka turmelevat kristillisen todistuksemme ([ur=https://www.nettiraamattu.fi/VT/KorkV/Raamattu1_2.html]KV 2:15[/url]).

Jos emme itse ota Jumalan sanaa vakavasti, emme voi odottaa muidenkaan tekevän niin. Ne, joille todistamme Jeesuksesta, seuraavat meidän esimerkkiämme, siksi meidän on vaalittava vaellustamme.

Kun saarnaamme synnin synniksi, moni pitää meitä vanhanaikaisina. synnistä luopuminen tuo kuitenkin siunauksen: "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon." (Sanl. 28:13.) Kun olemme uskollisia Jeesukselle ja nostamme korkealle Hänen vanhurskautensa lipun, Jumala on meille armollinen.

Jumalan voimaa

Keskustelin vastikään erään pastorin vaimon kanssa siitä, miten jotkut kristityt katsovat meihin karsaasti, kun puhumme pyhyydessä elämisestä. Nykyään ei ole muotia olla huolissaan niistä kristityistä, jotka eivät elä Raamatun opetusten mukaan.

Moni on valmis keksimään verukkeita synnille ja katsomaan sitä läpi sormien. Jostakin syystä sen tunnustaminen ja hylkääminen on vaikeaa. Kunpa muistaisimme, että kerran kohtaamme Jumalan Hänen tuomioistuimensa edessä. Silloin käy toteen se, mitä Jeesus sanoi:

"Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana. jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä." (Joh. 12:48.)

Vasta uskoon tulleen uusi elämä todistaa Jumalan voimasta. Meidän on tavoiteltava parannusta ja sellaista elämää, joka kirkastaa Vapahtajamme kunniaa. Jeesus on maksanut suuren hinnan, jotta voisi vapauttaa meidät synneistämme.

[rita4]

Pyhyyden ilmapiirissä

Kun Jumala puhuu jotakin Sanassaan, meidän on tuotava se esiin siitä huolimatta, että joku saattaisi loukkaantua siihen. Samalla meidän on valvottava omaa vaellustamme, ettemme itse joudu synnin sitomiksi.

Tarvitsemme Jumalan armoa, jotta voisimme puhua Hänen rakkaudessaan. Ihmisillä on rajallinen käsitys Jumalan laupeudesta ja armosta. Kuka meistä voi mitata Hänen armoaan? "Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen ;armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät." (Ps.103:11.)

Näin juuri on asianlaita, meidän tulee valvoa omaakin vaellustamme samalla kun tuomme julki sitä totuutta minkä olemme saaneet Herralta tuotavaksemme. Se ei aina ole ollenkaan niinkään helppoa tuoda esille sitä, minkä on saanut Herralta sanottavaksi. Ja vaikka kuinka sen asian kanssa rukouksessa kamppaileekin, niin sanoma ei muutu, eikä katoa, joka on selvä merkki siitä, että: se on sanottava, vaikka kylmän väreet jopa saattavat mennä selkäpiissä, kun ymmärtää, ettei siitä tykätä, koska se koskettaa lihaa ja siksi saattaa loukata, kun se niin helposti saatetaan jopa käsittää, vain tuojan omiksi sanoiksi... Ei Jumalalta tulleiksi sanoiksi.

Niinpä niin, kuinka helposti se synnin kahle saattaa tulla elämäämme ja kietoa, koukuttaakin, ja alkaa vetää vääriin tekoihin, vääränlaiseen uskonelämään, tms, Jos emme valvo sydämiemme tilaa, uskomme tilaa. Tulipa tuosta mieleeni eräs Raamatunpaikka;

Room. 2:
17 Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
18 ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
19 ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
20 ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:

21 niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
22 joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
23 joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?
24 Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on.

Siis koittaa puhua aivan niin kuin Jumala puhuisi..jollekin!? Siis rakastaen, ja kärsivällisesti.., kuin äiti, joka rakastaa lastaan ja tahtoo neuvoa, sekä kuin yrittää saada lapsensa ymmärtämään tahtoansa, joka olisi lapsensa parhaaksi, siis sen, mikä on kuitenkin loppujen lopuksi hänelle se paras asia, elämäntapa..Kas siinäpä sitä onkin haastetta yllin kyllin itse kullekin. Pystynkö minä siihen? Pystytkö sinä? Minä en ainakaan pystyisi, en edes uskaltaisi, jos en varmasti kokisi, että: Jeesus on kanssani Pyhän Henkensä kautta ohjaten ja neuvoen, rohkaistenkin, jne..Ja siihen päästään vain rukouksen kautta, kun viivytään siellä verilähteellä..

Rakkaat; meillä tulee olla sydämissämme oikeanlainen; Jumalan pelko, niin silloin vasta saatamme tehdä, tai edes puhua, niin kuin on Herrammekin tahto meidän itse kunkin kohdallamme. Siinä ei ole silloin enää mitään omaa .. Ei ylpeyttä, aivankuin mielessään hiljaa kuvitellen olevansa jotakin, Ei niin! Eikä mitään muutakaan, jolla voisimme kuin koroittaa itseämme tai yrittää leikkiä ns. "hurskasta tyyppiä." Se kuule kuuluu sekä näkyy hyvinkin helposti, aivan kuin meidän lävitsemme ja silloin saatamme jopa menettää uskottavuutemme ehkä lopullisestikin sen äsnäolevan ihmisen silmissä. Ja mitkään selittelyt ei enää silloin auta, eivät muuta tilannetta, eivätkä edes hyödytä; peli on ns pelattu loppuun asti. Jäljelle jää vain murhemieli ja häpeä.. Ja muu ei siinä tilanteessa auta, jott saisi takaisin sydämen rauhansa ja ilon, kuin vain mennä Kristuksen ristin juurelle katuen ja nöyrtyenkin, apua ym itselleen pyytäen, jotta voisi olla taas Herran käytössä, mutta nyt Hänen ehdoillaan ja tavallaan..

Matt. 6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

Tämä Raamatunpaikka nousi mieleeni, kun ajattelin heitä ja meitä, jotka vievät, tai viemme Sanaa toisillekin. Onko sydämemme antautunut palvelemaan vain yksin Jumalaa ja Hänen tahtoansa kysellen, etsien, sekä vain siinä pysyen, minkä ymmärrämme Isänkin tahdoksi? Vai olemmeko me kenties niitä ontuvia eeriksoneja, joiden toinen jalka on maailmassa, enempi rakastaen: helppoa elämää, sekä mammonaa, ihmiskunniaa, ym? Ja se toinen jalkamme kuin kompuroi, kun ei tahdo kunnolla pysyä enää pystyssä, vain sillä; yhdellä uskonjalalla, niin silloinhan uskova, joka on kuin tuollainen, niin sellainen aivankuin nilkuttaa Jumalan tahdossa sekä Raamatun totuudessakin, kun ei halua seistä lujasti molemmin jaloin Kristus kalliolla, Sanan totuuden valossa!

Uskossa eläminen on aina myöskin itsetutkistelua. Kunhan se ei sit mene aivankuin itsesäälin kerjäämiseksi tai itsensä mollaamiseksi, jolloin siitä tutkistelusta onkin vain pelkkää haittaa.. Herra ei kaipaa meidän jatkuvaa itsemme moittimista, tai mollaamista, väheksymistä, tms, Ei! Hän odottaa enempikin meiltä iloista mieltä, sekä kiitollisuutta Häntä kohtaan, kun saamme kulkea Hänen, Herramme seurassa; opetellen rohkeasti tätä uskonelämäämme, jotta se myöskin näkyisi hyvinä hedelminä, sekä uskollisuutena Jumalan Sanan Totuudellekin! Se on jatkuvaa itselleen kuolemista, sekä uskon kilvoittelua!

Jos emme itse ota Jumalan sanaa vakavasti, emme voi odottaa muidenkaan tekevän niin. Ne, joille todistamme Jeesuksesta, seuraavat meidän esimerkkiämme, siksi meidän on vaalittava vaellustamme.

Kun saarnaamme synnin synniksi, moni pitää meitä vanhanaikaisina. synnistä luopuminen tuo kuitenkin siunauksen: "Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon." (Sanl. 28:13.) Kun olemme uskollisia Jeesukselle ja nostamme korkealle Hänen vanhurskautensa lipun, Jumala on meille armollinen.

Niinpä, kuinka helposti me kuvittelemme olevamme jotain, tai kuin niitä ainoita "oikeaoppisia", tms.. Saatamme jopa ylpistyä, tai vaikkapa alkaa luulla että: "homma on hanskassa." Ja tulemme silloin hyvinkin helposti välinpitämättömiksi oman vaelluksemme suhteen, joka tosin kyllä näkyy ja kuuluukin meidän uskonelämässämme, koska ne, jotka, jotka seuraavat meitä näkevät ja kuulevatkin millaista uskon elämämme laatu on oikeasti. . On hyvin vaarallista alkaa kuvitella olevansa jo niin pyhä, tai hurskas, ettei enää tarvitse varoituksia, tai ei edes synnistä puhumista, tms.. Sillä kukaan, ei koskaan, ei parhainkaan uskova tule tässä ajassamme hurskaaksi ja niin pyhäksi tai jopa puhtaaksi ja viattomaksi,synnittömäksi, etteikö me kaikki tarvittaisi yhä; joka päiväkin vielä, sitä: Jumalan puhetta, sekä varoituksia, nuhdettaankin, ja ojentamista, sekä niitä koettelemuksia elämäämme, joiden kautta Jumala vetää meitä lähemmäksi Itseään, sekä Ristin Herraa, Jeesusta Kristustakin: etsimään Hänen kasvojaan, sekä Hänen tahtoaankin! Onkin siis paljon parempi kokea olevansa; kurja ja heikko syntinen, vajaa, kuin.. joku pyhimys, tai jo kaiken tietävä, tai osaava, tms..

Synnistähän ei tietenkään enää edes saisi puhua noin niin kuin saarna tms puheissa, koska se on aina aivan kuin mukamas syytös toista uskovaa kohtaan. Näin minulle on koitettu vääntää rautalangasta, vaikka aivan turhaan, koska olen edelleenkin sitä mieltä, että: Synnistä pitää varoittaa, ja siitä ojentaa, sekä neuvoa: luopumaan synnillisistä tavoistaan, sekä myöskin ajattelustaan, ja himoistaan. Vain siten me voimme katsoa Jeesukseen hymyillen, suoraan silmiinsä, eikä tartte kääntää päätämme pois: häveten.

On siis parempi viipyä päivittäin verisen ristinsä juurella parannusta tehden sydämestään, kuin jättää rukouselämästä pois syntiensä tunnustaminen, anteeksi pyytäminen ja ettei enää kuin muka tarvitsikaan pyytää voimaa: hyljätä ne myöskin, jotka on väärin elettyä, tehtyä, tms... Herra kyllä auttaa meitä, kun Hän näkee sydämiemme olevan asian suhteen vilpittömiä. Parempi siis olla pieni ja heikko, paljon Jeesusta tarvitseva, kuin suuri, voimakas, kaiken jo osaava ja joka ei muka tarvitse enää kehoitusta parannukseen.. Kaikki me sitä tarvitsemme, niin minä, kuin sinäkin rakas uskon ystäväni. Ei koulutuskaan poista yhdeltäkään uskovalta sitä tarvetta, ehei, päinvastoin, silloin sitä vasta tarvitaankin!

Jumalan voimaa

Keskustelin vastikään erään pastorin vaimon kanssa siitä, miten jotkut kristityt katsovat meihin karsaasti, kun puhumme pyhyydessä elämisestä. Nykyään ei ole muotia olla huolissaan niistä kristityistä, jotka eivät elä Raamatun opetusten mukaan.

Moni on valmis keksimään verukkeita synnille ja katsomaan sitä läpi sormien. Jostakin syystä sen tunnustaminen ja hylkääminen on vaikeaa. Kunpa muistaisimme, että kerran kohtaamme Jumalan Hänen tuomioistuimensa edessä. Silloin käy toteen se, mitä Jeesus sanoi:

"Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana. jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä." (Joh. 12:48.)

Vasta uskoon tulleen uusi elämä todistaa Jumalan voimasta. Meidän on tavoiteltava parannusta ja sellaista elämää, joka kirkastaa Vapahtajamme kunniaa. Jeesus on maksanut suuren hinnan, jotta voisi vapauttaa meidät synneistämme.

Ap. t. 24:
14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
15 ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.
16 Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.

Ollaan rakkaat sisaret ja veljet rohkeita Totuuden Sanan esillä pitäjiä, eikä pelätä ihmisten mielipiteitä, sanoja, vaan pelätään ainostaan Jumalaa, joka voi hukuttaa meidät helvettiin. Eikä se ole pelottelua, ei, vaan se on totuus, jos emme tahdo vaeltaa Jumalan Sanan totuudessa, pyrkien hylkäämään synnin teot. Syntiä on aivan turhaa yrittää muuttaa valkoisiksi, tai pieniksi synneiksi, tai jopa pitää tekojaan raamatullisina, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Jumala näkee meidän jokaisen sydämeen ja tietää tasan tarkkaan millaista uskonelämää me vietämme ja että; "Onko se taivaallisen valon kestävää?" Elää uskovana, jotta myöskin taivaskin kohtaa kerran, niin se on jatkuvaa uskon kilvoittelua loppuun asti, ei kannata jäädä matkalle, taipaleelle, koska silloin ei myöskään koskaan taivaan portitkaan aukea.

Jeesus tulee pian hakemaan omansa kotiin, hääjuhlaansa. Kestä siis vielä hetkinen, niin ei tarvitse jäädä silloin tänne vihan aikaan, jossa on antikristus, joka ei tykkää uskovista.. Ja olisihan se hirvittävää tajuta, että se, jota en pitänyt minkäänlaisena uskovana on, lähtenyt Jeesuksen matkaan ja minä jäin tänne, joka pidin itseäni todellisena ja hyvänä uskovana, mutta en tahtonut tunnustaa Jeesus nimeä ihmisille..

1. Joh. 2:
23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.

25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
27 Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.