Aivan selvästi muistan ajat entiset ja entiset pyhät vanhanaikaiset nuo, kuinka kokouksissa rukoiltiin. Herra kuuli ja vastasi vanhanaikaisesti. Vanhanaikainen kokous, vanha huone myös, vanhanaikaiset pyhät, usko, voima ja työ. Syntinen vanhanaikainen katumaan käy. Herra pelasti minut vanhanaikaisesti. Silloin lauluissa oli henkeä, elämääkin, rukouksissa oli voima aivan ihmeellinen. Syntisille tuli tuska, vaiva synneistänsä. Herra pelasti heidät vanhanaikaisesti.
Nyt kokoukset toista, ei niin äänekkäitä. Ei nyt katuvat itke, ilon ääniä ei. Käden pudistus riittää. Nimi kirjahan vaan. Tämä aika on uutta, tapa uusi on tämä. He sanovat minulle, näin parempi on. Kansa yhdessä toistaa, aika muuttunut on. Vanhanaikaiseksi minua nimitetään, koska parhaiten pidän tavoista entisistä.
Vaan jos Herra ei muutu, eikä muodissa käy jos Hän aina vain sama vanhanaikainen on. Vanhanaikainen syntinen puhdas veressänsä, minä taivaaseen menen vanhanaikaisesti. Vanhanaikainen kokous, vanhanaikainen oppi, usko, merkit ja työt. Vanhanaikainen rakkaus sieluun syntisen on, tuli taivainen lankeaa vanhanaikaisesti.
Tuntematon, vanha laulu.
