Ajatuksia kristityn elämästä salatun Jumalan johdatuksessa

[rita4]

Paavali palasi Damaskoon. Rikkaana hän sieltä oli lähtenyt, rikkaampana palasi. Suunnatonta rikkautta se oli, taivaallista kultaa, joka lisääntyi jaettaessa ja joka vieläkin on niiden köyhien ilo, joilla ei ole mitään ja on kuitenkin kaikki.

Paavali palasi Damaskoon, vaikka hyvin tiesi sen ”vieraanvaraisuuden”, mitä ”hullun saarnan” miehelle osoitetaan.

Paavali meni kun oli mentävä. Kristuksen rakkaus oli ajamassa häntä rakkaudettomuuden keskelle. Kristityn pitäisi tuntea olevansa oikeassa paikassa silloin, kun mädän tuoksu täyttää ilman ja pimeää on nurkasta nurkkaan. Siihen hänet on sijoitettu valoksi ja suolaksi.

Damaskoon oli mentävä, murheellisten muistojen kaupunkiin. Ei Jumala kysele kuljetuksissaan, miltä tuntuu ja mikä on mieluisinta. Järkyttyneinä kuitenkin ajattelemme, miksi Jumala lähetti sinne juuri Paavalin, alastoman hermokimpun, Herran omista herkimmän? Ja miksi yleensäkin annetaan raskaimmat Jumalan valtakunnan kuormat heikoimpien kannettavaksi? Miksi ne annetaan niille, jotka jo omien kuormiensakin tähden ovat päivästä päivään hädässä?

Sana vastaa: ”Mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäkseen mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä” (1. Kor. 1:27-29).

Ei väkeviä vaan heikkoja Jumala kuljettaa elämän ”damaskoja” kohti. Heikoimpien hartioille hän laskee raskaimmat kuormat. Säikkyviä hän kuljettaa pimeyksiin. Rintaman vaikeimmin murrettavalle kohdalle lähetetään vapiseva ja saatanaa kohti lähetetään ”ihmisdaavid”, jolla ei ole muuta kuin linko ja puron kivi. Valtavaa heillä kuitenkin on: Pyhän Hengen voimassa lingottava Jumalan sana!

Vain heikoista on sinne, missä pahuuden voimilla on väkevin ote. Väkevistä ei ole kärsimyksiin, kaiken antamiseen ja kaiken uhraamiseen. Itseään itsekkäästi säilyttävät eheät hurskaat lajitellaan hyödyttömimpiin. Hyvä kun jaksavat omat asiansa hoitaa.

Jumalan valinta osuu aina oikeaan. Se on silloinkin oikeaan osunutta, kun valittu itse joutuu yhä uudelleen heikkouden tunnossa huutamaan vapautusta. Toiset näyttäisivät sopivammilta, väkevämmiltä, paremmilta, heikko näkee vain häpeänsä.

Sellaisiin huutoihin Jumala vastaa uudella ja syvemmällä heikkouden kokemisella. Tie ylös käy alas. Mitä enemmän Jumala armoaan ja voimiaan meidän kauttamme jakaa, sitä armottomammin hän meille heikkouttamme näyttää. Kristityn matka on matkaa vähenemiseen.

Niilo Tuomenoksa (1893-1976)
Kristusta oppimassa, 1953

[rita4]

Niin rakkaat; eikö ole kummallista, että: Mitä lähemmäksi tahdomme tulla, mennä Kristusta Jeesusta ja ristinsä juurella viipyä rukouksessa.. Niin sitä heikommaksi usein koemme itsemme ja kelvottomaksi jopa Herran työhönkin. Tulee todellakin mieleen, että joku muu, tai vaikka kaikki muut, ovat paljon parempia ja pyhempiä, osaavampia ja rohkeempiakin olemaan Herran käytössä, kuin itse olisi tai on. Ei pääse ylpeilemään, ei kerskaammaan ja jos joskus jopa jostain pääsisikin kokemaan iloa ja hyvää oloa, kun osasi, tai uskalsi tai.., niin jo kohta mennään taas matalalentoa ja heikkouden, riittämättömyyden tunne valtaa mielen..Ja saattaapa hyvinkin kokeakin toimineensa, tai puhuneensa aivan väärin, kuin ois omasta mielestään pitänyt tehdä.

Tämä seuraava lainaus puhuttelee minua syvältä, kuin siinä olisi suuri osa itseäni mukana.. Piti mennä, vaikka onkin saanut "hullun naisen" puheista johtuvalle ajattelulle.. kielteisen vastaanoton ja tiesi vastaaoton, kuin "odotettu ja kaivattu" olisi.

Paavali palasi Damaskoon, vaikka hyvin tiesi sen ”vieraanvaraisuuden”, mitä ”hullun saarnan” miehelle osoitetaan.

Paavali meni kun oli mentävä. Kristuksen rakkaus oli ajamassa häntä rakkaudettomuuden keskelle. Kristityn pitäisi tuntea olevansa oikeassa paikassa silloin, kun mädän tuoksu täyttää ilman ja pimeää on nurkasta nurkkaan. Siihen hänet on sijoitettu valoksi ja suolaksi.

Damaskoon oli mentävä, murheellisten muistojen kaupunkiin. Ei Jumala kysele kuljetuksissaan, miltä tuntuu ja mikä on mieluisinta. Järkyttyneinä kuitenkin ajattelemme, miksi Jumala lähetti sinne juuri Paavalin, alastoman hermokimpun, Herran omista herkimmän? Ja miksi yleensäkin annetaan raskaimmat Jumalan valtakunnan kuormat heikoimpien kannettavaksi? Miksi ne annetaan niille, jotka jo omien kuormiensakin tähden ovat päivästä päivään hädässä?

Niin, meidän tulisi olla valona ja suolana. Niin maailmassa kuin uskovienkin keskuudessa. Uskovan elämä ja tie on jatkuvaa lihansa tahdon ristiinnaulitsemista ja ristille kuolemaan laittamistakin. Se, miltä meistä itsestämme tuntuu, niin se ei saa ohjata uskonelämäämme, koska silloin me emme suostuisi useinkaan Jumalan tahtoonkaan, vaan änkeäisimme itsemme siitä ulos, koska emme kärsisi vaikeuksia, pilkkaa, häväistystä, kipua, ja kyyneleet kun ois ja on seuranamme, niin ei siellä ilossa ja nautinnoissa eletä. Mutta uskon yhä, että: se onkin Isämme tahto meitä omiaan kohtaan. Koska vain .. niin juuri, vain tuskan ja kivun, itsensä heikoksi ja kelpaamattomaksi tunteva tahtoo viipyä päivittäin ja hetkittäin verisen ristin juurella. Koska hän kaipaa ja tarvitsee taivaallista voimaa sekä viisautta jaksaakseen ja osatakseen olla Herransa käytössä Isän, Jumalan tahdon mukaan.

Ei enää itsemme ja oman ajattelumme mukaan..Ei! Vaan, että voisimme ja osaisimme olla valonaan ja suolaankin maailmassa, sekä rohkeana seurakunnassakin tuoda esille Raamatun Sanan Totuutta sekä: kestää kärsimykset; Isän Jumalamme rakkauteen ja anteeksi antoonsakin turvaten ja luottaen ja ettei hän anna enempää taakkaa kuin minkä oikeasti jaksamme kanrtaa."Tahtosi Herra tapahtukoon!"

Otto Koivisto Feat. Mikko Koivisto - Turvaisa Satama