ilosanoma.munfoorumi.com

Verhot on usein vedetty eteen Jumalan odotushuoneessa. On jännittävää tähyillä eteenpäin, jos jotakin näkee, mutta usko kasvaa parhaiten silmiltämme kätkettynä.

Elämä auringonpaisteessa on niin ihanaa, että harvoin huomaamme uskomme alkavan siinä heiketä. Synkkien aikojen keskellä hengellinen elämä voi kukoistaa.

Jumalan pyhät tekivät suuria kulkiessaan epätietoisuudessa. Raamatussa sanotaan, että "uskon kautta".. Abraham".. lähti tietämättä minne oli saapuva" (Hepr. 11:8). "Minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa" sanoi Paavali (Apt. 20:22). Opetuslapset olivat usein ihmeissään tai hämmennyksissä Kristuksen sanoista ja toiminnasta. Psalmien kirjoittajat kyselivät loputtomasti: "Miksi?"(Esim. Ps. 10:1; 22:2; 42:10; 43:2; 44:24; 74:1; 88:15). Myöskään Jobilla ei ollut kärsimyksiensä keskellä aavistustakaan siitä, mitä oli tapahtumassa.

Salatut mysteeriot voivat tuoda siunauksia. Hudson Taylor, joka näki vastasyntyneen poikansa kuoleman ja sitä seuranneen vaimonsa kuoleman ja oman terveytensä kurjistumisen, kirjoitti kokemuksistaan: "Tämä oli murheellisin ja siunatuin vuosi elämässäni."

Aurinkoisina hetkinä riennämme huvitusten perään. Epätoivoisimpina hetkinä pidämme Isää tiukimmin kädestä.

Synkkyydessä usko, periksi antamattomuus ja uskollisuus yltävät usein aivan uusiin mittoihin. Kuitenkin elämä voi synkkyyden aikana tuntua niin ahdistavalta, että jäämme tietämättömiksi siunauksista, joita Jumala samalla jakaa.

Hyvissä olosuhteissa uskon silmät tuntuvat näkevän. Myrskyn iskiessä samojen silmien on äärimmäisen vaikeaa nähdä synkän pimeyden läpi. Huomaa tämä: Vastoin tuntemuksiasi et ole kulkenut taaksepäin. Olosuhteet vain ovat muuttuneet huonommiksi.

Tunteiden kylmeneminen

Tunnevaltaista asennoitumista kristilliseen uskoon on toisinaan kuvattu palaamisena ensirakkauden ääreen ikään kuin uskon vaelluksen alkuhuuma olisi jotain parempaa kuin tiellä pidempään kulkeneen kristityn kokemus.

Hölynpölyä! Suurin osa kristityistä on hengellisen elämän alkutaipaleella säteilevän aurinkoisia pääasiassa siksi, että he ajattelevat astuneensa sisään lähes täydelliseen kristittyjen onnen maahan ja saavansa välittömiä vastauksia itsekkäisiin rukouksiin sekä elämään, jossa ei tarvitse kokea tuskaa, kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä. Heidän elämänsä on todennäköisesti pelkkää tunnevaltaista romanttista ensirakkautta - hehkua, jonka varassa mennään jonkin aikaa eteenpäin.

Vaikka minulla ei ole mitään vahvoja tunnekokemuksia vastaan, niin Raamattu ei mittaa rakkautta kihelmöinnin määrällä (1. Joh. 3:16-18). Rakkautta ei määritellä siirappisilla tunteilla, jotka seuraavat vuoren huipulle nousun jälkeistä hyvää oloa vaan ennemminkin se on tuskaa, jota kärsitään pimeässä laaksossa.

Kaikin mokomin, etsi intohimoisesti Jumalan kasvoja, mutta älä oleta, että tunteiden kylmeneminen, joka on normaali vaihe kenen tahansa kristityn hengellisessä elämässä, merkitsee hengellistä kuolemaa. Me vaellamme uskossa, emme lämpöisessä huumassa.

Rikkoessaan juoksuennätyksiä urheilija ei koskaan elämässään ole ollut yhtä kovassa kunnossa ja täynnä voimaa. Kuitenkin hänen rääkätty kehonsa ei kenties koskaan ole tuntunut oloaan yhtä heikoksi.

Samalla tavalla keskellä hengellistä kilvoittelua ei ole epätavallista olla vahva ja siitä huolimatta tuntea itsensä heikommaksi kuin koskaan ennen. (Paavali kirjoitti: "Minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan" ..kun olen heikko, silloin minä olen väkevä." (2. Kor. 12:9-10.)

Pitkän maratonin sankari, joka uupuneena kompuroi viimeistä mäkeä ylös, näyttää säälittävältä. Lapsikin pystyisi parempaan. Kuka tahansa, joka ei ymmärrä, mitä tämä kilpailija on käynyt läpi, vetäytyisi pois hänen luotaan vastenmielisyyden vallassa. Ainoastaan hän, joka tietää asioiden todellisen laidan, osaa kunnioittaa hänen sitkeyttään ja kestävyyttään.

Keskeneräinen taideteos ei ole kaunis

Joka päivä tuntuu kuin rojahtaisit uuteen kuoppaan. Edes uskon pilkahduksen näkeminen sellaisessa pimeydessä on valtaisa voitto. Selviytyminen pimeydestä voi viedä kaiken, mitä sinulla on. Jatka kuitenkin matkaa. Hengellinen ravinto vahvistaa.

Vaikka ulkoinen kukoistuksesi olisi ohi, hedelmä voi kasvaa ja kehittyä. Muistele rampaa temppelin portilla: hän pyysi almua, mutta hänen jalkansa paranivat. (Apt. 3:1-3).

Keskeneräiset taideteokset näyttävät rumilta. Loppujen lopuksi merkitystä on vain loppuunsaatetulla työllä. Älä keskity matkan vaivoihin. Lopputulos tulee olemaan henkeä salpaava.

Grantley Morris
(Suom. Nina Mäntylä)

Verhot on usein vedetty eteen Jumalan odotushuoneessa. On jännittävää tähyillä eteenpäin, jos jotakin näkee, mutta usko kasvaa parhaiten silmiltämme kätkettynä.

Elämä auringonpaisteessa on niin ihanaa, että harvoin huomaamme uskomme alkavan siinä heiketä. Synkkien aikojen keskellä hengellinen elämä voi kukoistaa.

Varmasti vasta uskoontullut haluaa kuin tähyillä eteenpäin uteliaana ja innokkaana, ja se on ihan normaalia. Niinhän lapsikin tekee, häntä kovasti kiinnostaa kaikki uusi ja mitä seuraavaksi tapahtuu, jne..Meidän pitääkin olla katse suunnattuna aina vain eteenpäin, mutta joskus on turvallisinta ja viisainta elää vain: tätä hetkeä. Siinä ollaan juuri tässä ja nyt; ei entistä, eikä tulevaakaan. Katsotaan vain Herraan!

Onhan se mahtavaa ja erikoistakin varmaan katsella ja kuunnella kun porukka on ihan hurmiossa ja ylistää esim Jumalaa. Joku keinuttelee itseään kuin ois tanssilavalla ja joku itkee, nauraa, puhuu kielillä, jne.. Tai joku vieraileva puhuja julistaa niin korvasyyhyyn kaiken sallivaa evankeliumia joka eikä laita omaatuntoa soimaan ja ei tule kurjaa oloa, vaan on yhtä lämpöä ja auringonpaistetta, jossa on hyvä/kivakin olla. Vai onko se sittenkään Jumalan tahtomaa auringonpaistetta? Oisko se sittenkin väärän hengen aikaan saamaa fiilistelyä ja kaiken suvaitsevaisuutta, jopa synninkin ja .. Pysähdyitkö miettiin..Kysymään Herran Hengeltä selvyyttä; mitä tää oikeesti on? ?

Jos etsimme vain mukavaa ja itsellemme suotuisaa toimintaa/opetusta, pelkkää mukavaa, niin hupsista vain; kohta se uskonsiemen alkoikin kuivettua ja kuolla, eikä se alkanutkaan kasvaa, kehittyä, vaan päinvastoin. Missä meni pieleen, mikä sen aiheutti? Eikö Jumala rakastakaan minua ja tahdokaan pelastaa minua, viedä kotiinkin asti? Olinko ajatellut/kokenut kaiken väärin?

Niin tuskimpa olit ajatellut tai edes kokenut väärin, kun koit, että; Jeesus antoi sinulle sinun kaikki syntisi anteeksi, kun niitä anteeksi häneltä pyysit. Mutta olitko kenties valmistautunut vain mukavampaan elämän laatuun ja malliin, sitten kun tuut uskoon, kuin mitä se todellisuudessa sitten olikaan, tai onkaan? Ajattelitko sen jälkeen aukeavan taivaan ja kaiken olevan vain hyvää ja mukavaa, helppoakin..? Mitkä olivat odotuksesi ja ajatuksesi uskosta ja siinä elämisestä? Täynnä positiivisia ajatuksiako? Eikä mitään lihan mielen kuolettamista, koetuksia, tms.. Niinkö?

Uskoontulo ja uskossa eläminen on jatkuvaa lihan tahdon, eli oman tahtomme ristiinnaulitsemista ristille. Niin kuin Jeesuskin ristiinnaulittiin, sillä erotuksella vain, että: Jeesus oli täysin synnitön suostuessan puolestamme ristille. Me emme ole koskaan täysin synnittömiä ja täysin viattomiakaan, pyhiä siinä mielessä. Mutta meidän tulee seurata Jeesuksen esimerkkiä, kun tahdomme olla hänen ominaan ja seuraajinaan, tehdä työtä Hänen kanssaan; Pyhän Henkensä kautta/avustamana.

Minä olen saanut olla kohta 25v uskossa ja voin sanoa, ettei se aina ole ollut ollenkaan lihalleni mukavaa elämää. Sitä on hiottu ja murrettu, siis saviastiaani: monin eri tavoin, mutta kun päätin suostua murrettavaksi ja hiottavaksi, kuolemaan lihani tahdolle, sekä maailman houkutuksille, ym.. Niin se on kuitenkin ollut parhainta aikaa elämässäni, koska olen saanut kokea miten Jeesus on kanssani, tuntui sitten miltä tahansa ja Hän auttaa minua, neuvoo ja ohjaa minua Henkensä kautta ja tahtoo minunkin kerran olevan siellä kirkkaudessa muiden pyhien kanssa. Se on polvitietä ja opettelemista kiittämään: myöskin niistä vaikeista ajoista ja asioistakin. Ei siis aina niinkään helppoa, eikä mukavaakaan, mutta siinä piilee ihana siunaus ja voima, jota ei voi saada mistään muualta, tai millään muulla tavalla, kuin vain suostumalla.. ;)

Laitan vielä tämän puhuttelevan kohdan tähän. Koska se on niin ja amen! Siunausta askeleillesi Jeesuksen seurassa rakas ystäväni!

Tunnevaltaista asennoitumista kristilliseen uskoon on toisinaan kuvattu palaamisena ensirakkauden ääreen ikään kuin uskon vaelluksen alkuhuuma olisi jotain parempaa kuin tiellä pidempään kulkeneen kristityn kokemus.

Hölynpölyä! Suurin osa kristityistä on hengellisen elämän alkutaipaleella säteilevän aurinkoisia pääasiassa siksi, että he ajattelevat astuneensa sisään lähes täydelliseen kristittyjen onnen maahan ja saavansa välittömiä vastauksia itsekkäisiin rukouksiin sekä elämään, jossa ei tarvitse kokea tuskaa, kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä. Heidän elämänsä on todennäköisesti pelkkää tunnevaltaista romanttista ensirakkautta - hehkua, jonka varassa mennään jonkin aikaa eteenpäin.

Vaikka minulla ei ole mitään vahvoja tunnekokemuksia vastaan, niin Raamattu ei mittaa rakkautta kihelmöinnin määrällä (1. Joh. 3:16-18). Rakkautta ei määritellä siirappisilla tunteilla, jotka seuraavat vuoren huipulle nousun jälkeistä hyvää oloa vaan ennemminkin se on tuskaa, jota kärsitään pimeässä laaksossa.

Kaikin mokomin, etsi intohimoisesti Jumalan kasvoja, mutta älä oleta, että tunteiden kylmeneminen, joka on normaali vaihe kenen tahansa kristityn hengellisessä elämässä, merkitsee hengellistä kuolemaa. Me vaellamme uskossa, emme lämpöisessä huumassa.

Rikkoessaan juoksuennätyksiä urheilija ei koskaan elämässään ole ollut yhtä kovassa kunnossa ja täynnä voimaa. Kuitenkin hänen rääkätty kehonsa ei kenties koskaan ole tuntunut oloaan yhtä heikoksi.

Samalla tavalla keskellä hengellistä kilvoittelua ei ole epätavallista olla vahva ja siitä huolimatta tuntea itsensä heikommaksi kuin koskaan ennen. (Paavali kirjoitti: [i]"Minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan"[ ..kun olen heikko, silloin minä olen väkevä."/i] (2. Kor. 12:9-10.)

Pitkän maratonin sankari, joka uupuneena kompuroi viimeistä mäkeä ylös, näyttää säälittävältä. Lapsikin pystyisi parempaan. Kuka tahansa, joka ei ymmärrä, mitä tämä kilpailija on käynyt läpi, vetäytyisi pois hänen luotaan vastenmielisyyden vallassa. Ainoastaan hän, joka tietää asioiden todellisen laidan, osaa kunnioittaa hänen sitkeyttään ja kestävyyttään.

Ootko,ystävä,uskossa

Grantley Morris kirjoitti:Salatut mysteeriot voivat tuoda siunauksia. Hudson Taylor, joka näki vastasyntyneen poikansa kuoleman ja sitä seuranneen vaimonsa kuoleman ja oman terveytensä kurjistumisen, kirjoitti kokemuksistaan: "Tämä oli murheellisin ja siunatuin vuosi elämässäni."

Aurinkoisina hetkinä riennämme huvitusten perään. Epätoivoisimpina hetkinä pidämme Isää tiukimmin kädestä.

Synkkyydessä usko, periksi antamattomuus ja uskollisuus yltävät usein aivan uusiin mittoihin. Kuitenkin elämä voi synkkyyden aikana tuntua niin ahdistavalta, että jäämme tietämättömiksi siunauksista, joita Jumala samalla jakaa.

Hyvissä olosuhteissa uskon silmät tuntuvat näkevän. Myrskyn iskiessä samojen silmien on äärimmäisen vaikeaa nähdä synkän pimeyden läpi. Huomaa tämä: Vastoin tuntemuksiasi et ole kulkenut taaksepäin. Olosuhteet vain ovat muuttuneet huonommiksi.

Niinpä, elämä saattaa koetella ja tuoda eteen sellaistakin, josta ei tykkää. Se, mitä nyt tänä aikana näen, sekä kuulen opetusta eri paikoissa, netissä, niin kyllä se laittaa miettiin sitä, että; Sekö vain on oikeaa, Herran tahtoa, kun etsitään ihmeitä, ja pitää olla hauskaa, tunnekokemuksia, ym? Jumalan Sana ei enää olekkaan totuutta tuovaa, kun sitä luetaan etsien vain kivoja juttuja ja jättäen pois: Totuuden Sanan siitä, miten Isä Jumalamme tahtoo kuolettaa meidän omia halujamme, jotka kenties nousevat jopa Raamatun ilmoittamaa Sanaa vastaan. ja kun on vain korvasyyhy saarnoja, kaiken hyvän lupaamista, niin kun ihminen masentuu, ahdistuu, tulee vaikeuksia, niin sittten jo ollaankin hätää kärsimässä, kun ei tiedetä; mistä avun saa elämäänsä. Ei tunneta todellista Vapahtajaansa: Jumalan Poikaa, Jeesusta Kristusta, elämän antajaa sekä auttajaa.

Vaan Hän Herramme tahtoisi ohjata, rohkaista meitä itse kutakin tutkimaan Sanaa, rukoilemaan ohjausta elämäänsä; Raamatun Sanan, sekä Pyhän Hengenkin ohjaamana, niin ettemme ala vastustaa Jumalamme ilmoitusta Raamatussa, ja ehkä jopa alkaen kapinoida tahtoaan vastaan, niin kuin voimme lukea jo Vanhasta testamentistakin alkaen..Kuinka ei tahdottu alistua, nöyrtyä Isän tahtoon, vaan haluttiin itse päättää, elää oman mutu tuntuman mukaan, siten vastustaen Jumalamme hyvää, sekä rakastavaa tahtoaan omiaan kohtaan.

2. Tim. 3:
8 Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
10 Mutta sinä olet seurannut minun opetustani, vaellustani, aivoitustani, uskoani, pitkämielisyyttäni, rakkauttani, kärsivällisyyttäni,
11 vainoissa ja kärsimyksissä, samanlaisissa kuin minun osakseni tuli Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Mimmoisia vainoja olenkaan kärsinyt, ja kaikista Herra on minut pelastanut!
12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.

Niin se, että elämään aina mahtuu myöskin ongelmia, suruakin tavalla tai toisella, niin se ei kuitenkaan saa kaataa meitä, viedä uskoamme Herraan Jeesukseen, joka tahtoo aina ja joka hetki olla lähellämme, sekä auttaa, lohduttaa, ohjata kysymään Häneltä neuvoa, tai vain kiittämään, kun Hän pitää meistä niin hyvää huolta, tilanteessa kuin tilanteessa. Hän, Jeesuksemme ei hylkää, eikä jätä meitä koskaan omin voimin pärjäämään, niin kuin niin monet läheisemmekin ja ystävämme, jopa uskon ystävämmekin saattavat hyljätä meidät, kun ei tahdota kulkea vierellä silloin, kun toisella on vaikeaa.

On suloista kun asiat on hyvin elämässämme ja kaikki pelittää, on iloa siitäkin, kun saa kokea Herramme hyvää huolenpitoa asioissamme, jne.. Ja jos ja kun tulee jotain, joka murehduttaa mielen, tuntuu, että kaikki kaatuu päällemme, eikä mikään vaan onnistu, kun koemme surua pois lähteneestä, tai vaikkapa lastemme, omaistemme elämän tyylistä, kun Jeesus Kristus ei kelpaa, tms..Niin silloin on hyvä vain mennä sinne verisen ristinpuun juurelle polvilleen, kääntyä katsomaan Auttajaamme Jeesusta Kristusta kohden, sekä vuodattaa sydämemme asiat Hänelle, niin kuin ainakin pieni lapsi äidilleen.Sekä pyytää apuaan, voimaansa selvitä, jaksaa, sekä on hyvä ja siunattua tahtoa kiittää Häntä, kun on aina avoin linja Isän Jumalamme vastaanotolle. Siellä ei koskaan lyödä luuria korvaan, ei koskaan, olipa tilanteemme tai asiamme sitten millainen tahansa. Hän Herramme on Aina valmis kuuntelemaan sinua, sekä auttamaan sinua, kunhan vain tahdot kääntyä Hänen puoleensa, eikä ihmisten.

Tiedäthän rakas ystäväni, että silloin kun on synkkää, pimeää, ja tuntuu ettei mitään tapahdu, niin kun vain pysyt lujasti Herran kädessä kiinni, turvaat kaikessa vain Häneen, luotat, että apu taivaasta vielä tulee, vaikka nyt ei siltä näytäkkään ja kiität avustaan, etkä ala surkutteleen itseäsi, tai kapinoimaan, tms.. Niin siellä salatussa pimeydessä, kun valoakaan ei näy, niin siellä sinulle syntyy uusia ja ihania siunauksia, jotka sitten taas auttavat vaeltamaan totuudessa eteenkinpäin, uskoen, että; "Sinua kannatellaan ja autetaan, vaikka et sitä itse useinkaan edes näekään, koekaan,.. Sillä Paras turva on Jumalassa, roiku siinä kiinni, niin kyllä se aurinkokin sieltä vielä nousee lämmittämään ja paistamaan sydämeesi!"

Room. 16:
24 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Amen.
25 Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,
26 mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi,
27 Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.

Siunattua taivasmatkaa tämän laulun myötä; Taivaan Isä Pitää Huolta