Elämää ristille naulittuna?

[rita4]

Andrew Murray

Oman minän ristiinnaulitseminen tuntuu turhan julmalta. Silti juuri siihen Raamattu meitä kannustaa. Perheen ihmissuhteissa irrottautuminen kaikesta itsekkyydestä ja pahuudesta vapauttaa toisetkin hedelmälliseen elämään. Elämästä on silloin tullut Kristus ja kuolemasta voitto.

Kuinka voisin vapautua oman minän hallitsemasta elämästä? Mitä merkitsee kuolema Kristuksen kanssa? Miten voisin käytännössä päästä osalliseksi hänen kuolemastaan?

Yljän kaltainen

Kristus saapui iankaikkisuudesta maan päälle uhraamaan elämänsä. Hän vaelsi täällä kuolemaan valmistautuen. Kuolemansa kautta hän lunasti ihmiset ja sai voiton synnistä. Sen jälkeen hän nousi ylös ja hänet korotettiin isän oikealle puolelle iankaikkiseen kirkkauteen.

Taivaan valtaistuimellakin Jeesusta kuvataan uhrikaritsana. Taivaassa lauletaan ikuisesti: "Sinä olen arvollinen - sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista." (Ilm 5:9.)

Morsiamen on elettävä samalla tavalla kuin hänen ylkänsä. Tämä pätee myös uskovan ja Kristuksen suhteeseen. Jos tahdomme saada sen, mitä Jeesus haluaa meille antaa, meidän on opittava, mitä on kuolla hänen kanssaan (Room 6: 8. )

Paavali kohdisti sanansa jokaiselle Rooman seurakunnan kristitylle: "Meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa." (Room 6:6,11.)

Uuteen elämään

Kun uskon Jeesukseen ja tunnustan hänet Vapahtajakseni, minut liitetään häneen. Pääsen osalliseksi hänen elämästään, siitä, joka kuoli synnille ja nousi kuolleista. Koska minusta on tullut osa Kristusta, uusi luontoni on täysin kuollut synnille.

Kun ymmärrämme, mistä oikeastaan on kysymys, astumme uuteen elämään. Minä olen kuollut synnille ja myös pidän itseni kuolleena. Kaiken takana on Jumalan iankaikkinen sana ja Jeesuksen uhrityö Golgatalla. Tämän vuoksi meillä on yhteys Kristukseen. (Room 6:2,4,6-11.)

Raamatun totuus on vastaanotettava uskossa, vaikka se synnyttääkin tuskallisen taistelun sisimmässämme: jos olen kuollut synnille, miksi vieläkin teen niin paljon syntiä? Jumalan sanan mukaan meidän on annettava Pyhän Hengen panna Jeesuksen kuolema meissä täytäntöön.

Taivaaseen korotettu Herramme lähetti meille Pyhän Hengen tuomaan osallisuuden hänen ylösnousemuselämäänsä. Kuolema ja elämä ovat erottamattomat: Kristus kuoli synnille, mutta elää Jumalalle. Tätä Pyhä Henki toteuttaa meissäkin.

Ylösnousemuksen voimalla

Jos olen antautunut Kristukselle, olen hänestä osallinen. Kysymys ei ole siitä, että pahat taipumukset olisi poistettu minusta, vaan siitä, että Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen voima pitää minut erossa synnistä. Se tuhoaa synnin voiman.

Voin Pyhän Hengen kautta elää Kristuksessa ja kasvaa yhä syvemmälle hänen kuolemansa osallisuuteen. Huomaan itsessäsi piirteitä, joita en koskaan edes ole ajatellut löytäväni: ylpeyttä, itsetietoisuutta, tarvetta tuoda itseäni esille.

Minun on jatkuvasti pyydettävä: "Herra Jeesus, anna sinun kuolemasi ja ylösnousemuksesi voiman läpäistä koko olemukseni." Varaukseton antautumiseni Jeesukselle tuo minussakin esiin ristiinnaulitun merkkejä.

Ristiinnaulitun elämän tunnistaa syvästä nöyryydestä. Kristus nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen ristinkuolemaan saakka. Kristuksen voima murtaa meidätkin. Kaipaamme kumartaa syvään Jumalan edessä, korottaa Kristusta, osoittaa, ettemme itse ole mitään.

Kaikki Jeesukselta

Ristiinnaulitun elämästä heijastuu myös avuttomuus ja haavoittuvuus. Ristillä riippuva on avuton ja ulkopuolisten toiminnan varassa. Niin kauan kuin elämme omassa vahvuudessamme, emme pääse sisälle Kristuksen elämään.

Minun on tunnustettava, että olen ristiinnaulittu Kristuksen kanssa. Jokainen elämäni henkäys ja kaikki sen voima tulee yksin Jeesukselta.

Myös levollisuus on ristiinnaulitun elämän tunnusmerkki. Kristus ristiinnaulittiin ja haudattiin, ja meidät hänen kanssaan. Ei ole hautaa parempaa leposijaa. Haudassa ei enää voi tehdä mitään. Siellä meillä on enää vain Jumala, johon voimme luottaa. Kun kaikki muu on mennyt, siitä voi seurata vain ylösnousemus.

Vaikka emme täysin ymmärtäisikään, mitä ristiinnaulituksi tuleminen Kristuksen kanssa merkitsee, voimme silti luottaa Jumalan lupauksiin. Saamme heittäytyä iankaikkisille käsivarsille ja uskoa, että ne saattavat meitä matkallamme.

[rita4]

Oman minän ristiinnaulitseminen tuntuu turhan julmalta. Silti juuri siihen Raamattu meitä kannustaa. Perheen ihmissuhteissa irrottautuminen kaikesta itsekkyydestä ja pahuudesta vapauttaa toisetkin hedelmälliseen elämään. Elämästä on silloin tullut Kristus ja kuolemasta voitto.

Kuinka voisin vapautua oman minän hallitsemasta elämästä? Mitä merkitsee kuolema Kristuksen kanssa? Miten voisin käytännössä päästä osalliseksi hänen kuolemastaan?

Niin, jokainen Herran oma on varmasti kuullutkin puhuttavan lihan tahdon kuolettamisesta, lihan tahtonsa ristille laittamisesta. Eikö tunnukin kovalta ja raa'altakin. Ja onhan se tavallaan juuri sitä, kun on valittava elämä Kristuksessa ja häntä seuraten, kun samalla on se oma tahtomaailma, tavoitteet, kiinnostuksen kohteet, elämä arjessa ja elämä seurakunnassakin, niin niitä pitää alkaa futsia, että: "Onko elämäni sellaista kuin mikä olisi Herrammekin tahto minua kohtaan ja seuraanko Jeesustani, elänkö Jeesukselleni, vaiko itselleni, perheelleni, ehkä seurakunnalleni, työlleni, harrastuksilleni, jne..?"

Useimmiten me ei kuitenkaan itse haluta muuttua niin kuin olisi Herramme tahto, joten hän joutuu kuin irrottelemaan meitä niistä jutuista joihin olemme kenties jääneet kiinni ja joista koostuu elämämme ja joille elämme, pidämme niitä tärkeimpinä asioina elämässämme, ehkä jopa väärällä tavalla tiedostamattamme palvommekin jotakin, joitakin ihmisiä, tms..Ja samalla se vie meitä kohti veristä ristiäänkin kohti; suostumaan tahtoonsa pikku askelin ja nöyrtymään, kuin kuolemaan niille jutuille, jopa rakkaimmillemmekin joiden Luulimme olevan jopa Herrammekin tahto, ...

Me kun niin usein itse päättelemme sen: mikä on mielestämme Isän Jumalamme tahto meitä kohtaan ja yhtä usein joudumme jossain vaiheessa elämäämme ja uskon kasvuammekin tajuamaan, ettemme tienneet, tunteneetkaan Isän tahtoa, vaan olimme väärässä ja hän onkin paljon suurempi, pyhempi ja arvotuksellisempi kuin olimme pienessä mielessämme kehittäneet mielikuvaa hänestä. Monet tänä aikana opettavat, että; me olemme kuin pieniä jumalia, tai että Jumala hyväksyy melkein mitä vain koska hän on rakkaus.

Miksi sanotaan noin? Koska ei haluta nähdä sitä, mikä ja millainen meidän taivaallinen Jumalamme on oikeasti, joka: ei hyväksy syntiä, eikä tykkää omapäisyydestämmekään, vaan haluaa meidän suostuvan näkemään väärään, helppoon elämään rakastumisemme ja eksyksiin menomme, sekä palaavan takaisin sinne ensirakkauteemme; saamaan silmävoidetta sekä kuulevat korvat, tunteva sydän jota ei ole vielä paadutettu maailman turhuuksilla..

Haluaisin herätellä yhä vain uudestaan itseäni ja samalla sinuakin rakas ystäväni suostumaan menemään sinne Golgatan verisen ristin juurelle tekemään reilua parannusta, jossa tajuamme: ettemme ole mitään, eikä meillä olisi mitään jos ei Isä olisi sitä meille ensin antanut/lahjoittanut omille lapsilleen.. Se on kova tie, se on kuolemisen tie, jossa jokainen päivä on edessä kysymys; Suostutko antamaan Minulle (Jeesukselle) kaiken itsestäsi/ itseltäsi ja vain jäämään turviini, luottamaan vain Minuun, sekä elämään vain Minun kauttani, jne.. Herramme tahtohan on, että: Lopulta meillä ei ole enää muuta kiintopistettä kuin vain yksin Jeesus ja hänen ristinsä. Joko sinulla on ainoana kiintopisteenäsi Jeesus Kristus, sekä halua totella, seurata vain yksin häntä, sekä suostua tahtoonsa, jonka hän ilmoittaa sinulle kyllä Henkensä ja Sanansakin kautta?

Minä voin sanoa, että minulta on viety kaikki se ja ne joita rakastin ja joiden kautta elin elämääni, joista pidin kiinni kynsin ja hampain. Se on ollut rankka tie. Mutta nyt uskallan jo myöskin sanoa, että se on ollut todella siunattu tie, monine itkuineenkin. Sieluuni/sydämeeni on sattunut välillä todella kovasti ja se on ollut kuin vereslihalla, kun minua on hiottu ja on irroiteltu pois niistä asioista ja ihmisistäkin joita niin rakastin ja rakastan. Niin.. polvirukouksesta on tullut rakas tapa rukoilla ja olen oppinut jo kiittämäänkin vaikeuksistani, sekä suostumaan siihen mikä on Isän tahto, ja jotta voisin olla Hänen käytössään.

Niin.. kyllähän sitä yhä vaan aivan liian usein huomaa tekevänsä syntiäkin ja rikkovansa Jumalan tahtoakin vastaan tavalla tai toisella, jos ei muuten niin ajatuksissaan. Täydellisiähän meistä kestään ei tule täällä ajassa, vaan vasta siellä kirkkaudessa, kun saamme ylösnousta Ylkäämme vastaan tuuliin ja pilviin.. Mutta me voimme niin tahtoessamme pyrkiä muuttumaan, sillä jos emme muutu uskovina, niin silloin on jotakin pahasti vialla uskonelämässämme. On tapahduttava: Muutos ja se muutos näkyy ja kuuluu, se on sitä rakkauden hedelmää, jonka saamme omistaa kun katseemme on suunnattuna ristille, Jeesukseen, nöyränä, arkana, Jumalan pelossa eläen. Pieninä, ja paljon Jeesusta tarvitsevina, sekä Sanassaan pitäytyen.

Meidät on kutsuttu uskovina seuraamaan Jeesustamme ja elämään hänen tahdossaan, jonka löydämme Raamatusta. Ja kun suostumme ristiinnaulitsemaan lihamme tahdon, niin se kaikki mikä on ollut meille korvaamattoman tärkeää ja rakasta, niin se kaikki muuttuu, se kuin menettää arvonsa ja tärkeytensä ja pienistä asioista, onnen murusista tulee tärkeämpiä. Maailman tarjonta ja houkutukset, se mitä silmämme hamuaa muuttuu sellaiseksi, joka alkaakin etsiä sitä mikä on Herramme tahdonkin mukaista elämää, ajanviettoa..Ei enää sitä mitä maailma, oma tahtomme, tai väärät opettajat tarjoavat sinulle..

Sinä saat kysellä Isän tahtoa rukouksessa ja hän aivan varmasti vastaa sinulle, kun olet vilpitön ja haluat muuttua, muutosta, kasvaa uskossasi ja olla käytössäänkin vielä..Jos ei muuten, niin ainakin erittäin arvokkaassa esirukoilijan tehtävässä. Jokainen on arvokas Isälle! Sinäkin!!