Uskon saatuaan ihmisellä on kaikki tarpeellinen Kristuksessa

[rita4]

Joka todella uskoo Kristukseen, hänen koko sielunsa huomio on kiintynyt Herraan, hänen huolensa ja ilonsa riippuvat Kristuksessa, hän katsoo Kristukseen, jossa on kaikki hänen lohdutuksensa.

Oikea kristitty on joutunut häpeään oman olemuksensa ja oman työnsä tähden ja hän on siksi oppinut pitämään sekä itseään että työtään viheliäisenä ja arvottomana.

Uskon saatuaan hänellä on kaikki Kristuksessa, todella kaikki, sekä vanhurskaus että pyhitys. Sellainen ihminen tunnustaa: Kyllä minustakin tuntuu, että minun tulisi työskennellä enemmän itse eikä uskoa niin paljon. Pelkään toisinaan uskovani liiaksi ja ajattelen, että minun taas tulisi siirtyä lain alaisuuteen tullakseni vakavammaksi ja hurskaammaksi kristityksi.

Itse asiassa kaikkien ihmisten, myös uskovaisten, mielessä on se piintynyt luulo, että Jumala on armollisempi meille, jos me olemme eläneet hurskaasti ja hän on vähemmän armollinen meille, jos olemme tehneet syntiä. Mutta jos niin olisi, olisi todella vanhurskas kelvollisuutemme Jumalan edessä töittemme ansiota ja Kristus olisi turhaan kuollut eikä olisi meille miksikään hyödyksi.

Kun siis jälleen muistan vanhan kokemukseni, niin todistaa se samaa, mitä Raamattu puhuu. Sillä niin kauan kuin minä pitäydyin lain tekoihin, olin minä sydämeni syvyydessä kylmä Jumalalle. Minulla ei ollut mitään sisäistä halua ja rakkautta häneen ja hänen teihinsä.

Sitä paitsi pysyin aina muutamien syntien orjana, ja kalvava levottomuus riudutti minun henkeäni.

Mutta sitten kun opin tuntemaan Vapahtajan ja saatoin uskoa hänen armoonsa ja vakuutukseensa syntien anteeksi saamisesta, niin heti sain halun ja voiman hyvään, hengen lämmön, rakkauden ja ilon, joka teki kaiken helpoksi, niin että se, mikä ennen oli ollut minulle vaikeaa, kävikin nyt kuin itsestään.

Aivan samoin tapahtuu yhä vielä: Kun lain mieli valtaa minut, tulen kylmäksi ja heikoksi. Mutta kun minulla on rauha Kristuksessa, saan uuden halun ja voiman hyvään. Sellainen on kristityn kokemus.

Kun kristitty miettii, mikä hänen uuden elämänsä tunnusmerkki erityisesti on ja mikä on hänen suurin aarteensa, niin hän huomaa, että se on siinä, että hän on oppinut tuntemaan Vapahtajan ja on yhteydessä hänen kanssaan. Hän näkee, että Kristus on tullut koko hänen elämänsä tarkoitukseksi, hänen alku- ja loppupyrkimyksekseen. Hänen uuden elämänsä aurinkona on Kristus, joka valaisee kaiken.

Kristuksen löytäminen on hänen ilonsa ja Kristuksen kadottaminen hänen surunsa. Sanalla sanoen: Kristus on hänen elämänsä. Siitä kristitty tunnetaan.

C. O. Rosenius ( 1816-1868)
(Suom. POM)