Jeesus antoi ilon!

Jeesus antoi ilon!

ViestiKirjoittaja rita4 » 04.07.2022 11:09

Keijo Suutarinen

Tulin uskoon jo nuorena, ja sain sydämeeni niin suuren ilon, että en voinut olla kertomatta siitä kavereilleni.

Tulin uskoon 17-vuotiaana. Evankeliumin siemen kylvettiin minuun pyhäkoulussa Suomen Lähetysseurassa Helsingissä. Siellä kerrottiin Jeesuksesta kiinnostavasti. Uskon, että jo silloin jäi pienen pojan sydämeen hyvä kuva rakastavasta Isästä, johon voin aina luottaa. 12-vuotiaana menin uskovan setäni kanssa telttakokoukseen, jossa menin tilaisuuden lopussa kyynelsilmin Eino Mannisen rukoiltavaksi.

Kypsyin uskonratkaisuun

Isäni, joka oli alkoholisoitunut, ei sittemmin päästänyt minua seurakuntaan. Myöhemmin näin näyn Jeesuksen takaisintulosta, näin hänen olevan tulossa pilvissä. Näyssä seisoin Turun rautatieaseman torilla ja kaikki ihmiset painuivat polvilleen. Vaikutus oli niin syvä, että en voinut olla kertomatta työpaikalla kavereille, mitä olin nähnyt.

Vuosien aikana asiat laimenivat, kunnes olin kotona käsi kipsissä jääkiekkoharrastuksen seurauksena. Luin Johanneksen evankeliumia, josta selvisi, että Jumalan armo kuuluu minulle! Siitä seurasi ilo sisimpääni. Tommy Hicksin herätyssarjassa päätin vielä varmuuden vuoksi mennä rukoiltavaksi ja sitten päätin, että seuraan Jeesusta lopun elämääni.

Ylä-ja alamäkiä on vuosikymmenien aikana ollut matkassa. Jeesus sanoi: "Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Nämä sanat ovat kerta kerran jälkeen auttaneet monien vaikeitten asioiden kohdalla. Raamatun sanat muutenkin ovat tuoneet lohtua ja johdattaneet ristin Herran luokse ja armon tuntoon.

Jeesus on uskollinen

Lehden lukijoille tahtoisin kertoa, että Jeesus pitää omistaan täyden huolen lupaustensa mukaan.
Hän ei koskaan hylkää eikä jätä, kun hänessä pysymme.

"Jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata." (2 im. 2:13) Jeesuksella on ihmeellinen mielenlaatu! Pyhä Henki kirkastaa armollista Kristusta koko elämämme ylle!

Jos et vielä ole päättänyt lähteä seuraamaan Jeesusta, tee se pian. Hän odottaa sinua saadakseen antaa sinulle synnit anteeksi ja antaakseen sinulle kerran sanomattoman kirkkauden! Aika on vakava. Nyt on aika sanoa Herralle: "Armahda minua!" Hän kuulee, mitä hänelle kerrot, ja armahtaa sinua.

Lähde: Ristin Kansa lehti jouluk 2013
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 19833
Liittynyt: 20.10.2013 09:53

Paluu Uskoontulon tärkeys ja ihanuus!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron