Paimenen silmin

[rita4]

David Brickner

Ihmisvilinä kaupungin kaduilla saattaa joskus ärsyttää meitä. Jeesus haluaa meidän vaihtavan asennettamme. Hän haluaa meidän katsovan ihmisiä hänen näkökulmastaan - eksyneinä lampaina, jotka tarvitsevat hyvän paimenen hoitoa.

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen suhteesta ihmisjoukkoihin. "Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta." (Mt 9:36.)

Jeesus on meidän esikuvamme kaikessa. Hän ilmentää Jumalan rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa. Meidän saattaa olla vaikea heijastaa lähimmäisillemme samaa huolenpitoa kuin Jeesuksella on meitä kohtaan, sillä suuressa joukossa ei ole helppoa olla myötätuntoinen.

Hätä sieluista

Moni todistaa Jeesuksesta suurkaupunkien vilkkaissa kadunkulmissa ja tarjoaa hengellistä luettavaa ohikulkijoille. Joku ojentaa kätensä, toinen kulkee ohi välinpitämättömän näköisenä. Joku saattaa suuttua, kun häntä lähestyy. Katuevankelista voi toisinaan tuntea itsensä vain lehtisiä ojentavaksi koneeksi.

Kun Jumala antaa meille tuskan kadotukseen joutuvista sieluista, se murtaa meitä. Yleensä emme tahdo kokea mitään kivuliasta, mutta hätä sieluista on sellainen, jolta meidän ei pidä suojella itseämme.

Joskus lehdissä huomaa kuvia nälkää näkevistä lapsista. Muistan erityisesti yhden kuvatekstin: "Särkyköön sydämeni niistä asioista, jotka särkevät Jumalan sydämen." Kun katsoo viattoman lapsen kasvoja, näkee syvän hädän hänen silmistään. Silloin herää halu auttaa häntä.

Jumala haluaa varmasti, että välitämme nälkää kärsivistä, mutta miten hän haluaa meidän suhtautuvan itseriittoisiin ja yltäkylläisyydessä eläviin? Jeesus näkee ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Vapahtaja näkee ihmisten ulkokuoren läpi heidän todelliseen sisimpäänsä. Hänellä on aikaa yhtä hyvin rikkaille ja työtätekeville kuin köyhille ja työttömille. Ihmisten kaikki tarpeet, heidän uupumuksensa ja toivottomalta vaikuttava hengellinen tilansa on kaikki Vapahtajan tiedossa.

Paimen työssään

Jeesus katselee väenpaljoutta lammaslaumana, jolla ei ole paimenta. Lampaat eivät ole kovin älykkäitä. Ne seuraavat toisiaan sokeasti jopa jyrkänteen yli rotkoon. Siksi ne tarvitsevat paimenta, joka ohjaa niitä ja pitää niistä huolta.

Jeesuksen ajan Israelissa monikin piti itseään kansan paimenena. Maassa oli suuri määrä hengellisiä johtajia, mutta kansa ei saanut heiltä tarvitsemaansa huolenpitoa. Silloiset paimenet ruokkivat vain itseään eivätkä pitäneet huolta heille uskotusta laumasta.

Myös meidän aikanamme on monia, jotka väittävät olevansa paimenia. Suositut saarnaajat kiertävät paikasta toiseen ja tarjoilevat kauniilta vaikuttavia ratkaisuja, mutta todellisuudessa he eivät ruoki seurakuntaa.

Meidän täytyy nähdä ihmisten läpi voidaksemme ymmärtää heitä Jumalan näkökulmasta. Jos tahdomme rakastaa lähimmäisiämme Jeesuksen rakkaudella, meidän täytyy sallia sydämemme murtua niistä asioista, jotka murtavat Jeesuksen sydämen.

Kadonnutta etsimään

Ilman Kristusta ihmiset kulkevat kadotukseen. Heillä ei ole toivoa, koska heillä ei ole Jumalaa. Meidän on yritettävä saavuttaa niitä, jotka eivät edes ymmärrä omaa hengellistä tilaansa. Saatamme sen tähden joutua epäsuosioon, mutta jos tahdomme elää kuten Jeesus ja välittää hänen laillaan, meidän on pantava itsemme alttiiksi jopa maineen menettämisen uhalla.

Kun Jeesus katseli ihmisiä, hän ei nähnyt heitä massana, vaan yksilöinä. Hän rakasti heitä niin kuin hyvä paimen. Hän oli valmis etsimään yhtä ainoaa karitsaa, kun tiesi sen kadonneeksi. Olkoon meillä sama päämäärä, kun seuraavan kerran evankelioimme ruuhkaisessa kadunkulmauksessa.

Ihmisvilinässä liikkuu yksilöitä, joita Jumalan Henki johdattaa luoksemme sillä hetkellä, kun he ovat valmiita kuulemaan evankeliumin. Ne ovat taivaassa sovittuja kohtaamisia.

Kutsuttu välittämään

On niitä, joiden mielestä Jumalan rakkaudesta kertominen on loukkaus heidän vapauttaan kohtaan, mutta tuhannet tuntevat toisin. Heille kristityn ihmisen hymy ja hänen kasvoistaan loistava toivo kertovat siitä, että heistä välitetään.

Meidän on katsottava ihmisten tylyn pinnan läpi synnistä kärsivään sieluun ja tarjottava heille elämän leipää. Vain se voi tyydyttää heidän nälkäisen sielunsa. Meillä on kerrottavanamme hyviä uutisia, jos vain uskallamme panna itsemme likoon Kristuksen tähden ja suostumme kantamaan hänen pilkkaansa.

Me tarvitsemme toisiamme tässä välittämisen työssä. Voimme rohkaista toisiamme hymyllä, kannustavalla sanalla tai yllättävällä lahjalla. Jumala kutsuu meitä jokaista välittämään hukkuvista sieluista. Täyttäkäämme yhdessä tätä jaloa Kristuksen kutsua.

[rita4]

Hätä sieluista

Moni todistaa Jeesuksesta suurkaupunkien vilkkaissa kadunkulmissa ja tarjoaa hengellistä luettavaa ohikulkijoille. Joku ojentaa kätensä, toinen kulkee ohi välinpitämättömän näköisenä. Joku saattaa suuttua, kun häntä lähestyy. Katuevankelista voi toisinaan tuntea itsensä vain lehtisiä ojentavaksi koneeksi.

Kun Jumala antaa meille tuskan kadotukseen joutuvista sieluista, se murtaa meitä. Yleensä emme tahdo kokea mitään kivuliasta, mutta hätä sieluista on sellainen, jolta meidän ei pidä suojella itseämme.

Joskus lehdissä huomaa kuvia nälkää näkevistä lapsista. Muistan erityisesti yhden kuvatekstin: "Särkyköön sydämeni niistä asioista, jotka särkevät Jumalan sydämen." Kun katsoo viattoman lapsen kasvoja, näkee syvän hädän hänen silmistään. Silloin herää halu auttaa häntä.

Jumala haluaa varmasti, että välitämme nälkää kärsivistä, mutta miten hän haluaa meidän suhtautuvan itseriittoisiin ja yltäkylläisyydessä eläviin? Jeesus näkee ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Vapahtaja näkee ihmisten ulkokuoren läpi heidän todelliseen sisimpäänsä. Hänellä on aikaa yhtä hyvin rikkaille ja työtätekeville kuin köyhille ja työttömille. Ihmisten kaikki tarpeet, heidän uupumuksensa ja toivottomalta vaikuttava hengellinen tilansa on kaikki Vapahtajan tiedossa.

Niin... onko meillä todellinen ja sydäntämme raastavakin hätä hukkuvista sieluista? Vai tyydymmekö vain siihen, mitä satunmoisin kuin kohtaamme uskomattomia ihmisiä ..`? Monelle tuntuisi riittävän, kun seurakunnissa pidetään herätyskokouksia ja uskotaan sen tuovan uskomattomia seurakuntaankin, mutta... tuoko ne uskomattomia, vaiko vain toisesta seurakunnasta uskovia sinne Sanan kuuloon? En vastaa, vaan heitän kuin mietintä myssyjenne alle tätä pohdintaan ja samalla itsellenikin, tottakai.

Riittääkö se, jos meillä on hätä uskomatomista ihmisistä, vai tahtooko Isä, Jumala meiltä muutakin tuskaa sydämiimme .. Siis harhaan joutuneista; uskovista ja seurakunnista?

Sillä, Jos uskovat eivät pysy, tai palaa verisen ristin juurelle rukoilemaan, menemään polvilleenkin ja lopeta nuo aivan turhatkin rukouksensa, siis: alkaen rukoilla oman sydämensä muuttumista, paljastumista, sekä sen myötä kaikkien uskovien sydämien valoon tulemista niin, että: Se laittaisi jokaisen Herran oman parannuksen paikalle ja halun muutokseen, palaamisen sinne alkuun, ensirakkauteensa Jeesustaan kohtaan, jossa oli todellinen hätä hukkuvista sieluista, sekä pelko oman sydämen joutumisesta paatumukseen tai välinpitämättömyyteen..

Mehän kaikki Herran omat varmasti ymmärrämme ja yhdymme siihen, että: Ensin on uskovien sydämien laadun ja seurakuntien opetuksen muututtava, jotta noita eksyneitä, hukkuvia; uskosta osattomia alkaisi heräillä tajuaan totuuden omasta kohtalostaan, siis; jos eivät tee parannusta ja lähde huutamaan avukseen Vapahtajaansa Jeesusta Kristusta tahtoen pelastua, muuttua, päästä taivaaseenkin kerran, jne..

Me olemme se viides evankeliumi heille. Näkevätkö he meissä uskovan ja muuttuneen ihmisen? Vaiko samanlaisen kuin mitä he itsekin ovat ja miten he itsekin elävät? Onko lihamme tahto saanut meidät raukeiksi ja välinpitämättömiksi, mukavuuden haluisiksi, herkkäkorvaisiksi ja sydän paatuneeksi, niin ettei enää kärsitä parannussaarnoja, koska se kolahtaa inhottavasti sydämeen? Mutta herätyksen on Alettava ensin meistä ja seurakunnista ja sitten se voi vasta alkaa uskosta osattomienkin kohdalla..Turhaa on pitää evankeliointi/herätyskokouksia, jos srk ja uskovat eivät muutu. Missä on se sydämen palo ja rakkaus, arkuus Jumalan edessä, jolloin elämämme ja puheemme ovat; hyvin kuuluvia ja näkyviä, erilaisia kuin millaista se on: maailman ihmisten elämä ja puheet, teot, toiminta..Meidän täytyy suostua kuolemaan lihamme tahdolle, siis: Ristiinnaulitsemaan lihamme tahto ristille joka ikinen elämämme päivä, sekä kuin laittamaan maailman tarjonta toiselle, tai kolmannelle sijalle elämässämme, olipa se sitten raha, televiso, tms joka ei meitä rakenna uskossamme mitenkään.

Älkäämme jättäkö, unohtako aamuvartiotamme; rukousta ja Sanan tutkimistamme! Koska vain pysymällä polvillamme, rukouksen hengessä, voimme pysyä pystyssä, kestää koetuksetkin sekä: olla Herramme käytössä, niin että astioissamme on suolaa, eikä elämämme olisi suolatonta. Matt. 5:10-16

Tulipa tossa vielä mieleeni nuo ylimielisltä vaikuttavat ihmiset, jotka laittavat kaiken hienoihin taloihin, autoihinsa ym.. Ja ovat tylyjä, kovia, kylmiä.. Mutta meidän ei pidä unohtaa kuitenkaan sitä, että; Heilläkin on se Jeesuksen mentävä aukko siellä sydämessään, jota he koittaa epätoivoisesti täyttää mammonalla ym.. Mutta eihän se sieltä millään, tai mitenkään sieltä poistu, häviä, koska Isä Jumalamme on laittanut sen kaipuun sinne sisimpäänsä. Siis: yhteyteensä, Luojansa kanssa ja jonka voi täyttää vain yksin Poikansa Jeesus Kristus! Vain; Tulemalla verisen ristin juurelle, niin vain sieltä hekin, nuo ökyrikkaat ja ylpeät ihmiset voivat saada sydämiinsä Todellisen Rauhan ja levon, ilon, voiman. Turhaanpa he koittavat sitä Jeesuksen, Jumalan Pojan vastaanottamisella täytettävää aukkoa täytttää kaikella muulla, maallisella, menoilla, rahalla, tavaralla, tms.. Hekin ovat vain ihmisä, jotka tarvitsevat Jumalaa ja Isä, Jumalamme kyllä näkee heidän sydämiinsä, läpivalaisee ne, eivätkä he voi millään tavalla peitellä sydämiään.. häneltä, joka on heidät Luonut. Hekin tarvitsevat pelastuksen kokemuksen. Mutta, nyt vain saatana on saanut heidät uskomaan valheeseensa, etteivät he mukamas tarvitse Jumalaa..Rukousta tarvitaan siis heidänkin puolestaan. Ei hanskojen naulaan lyömistä heitä ajatellessaan.

Kadonnutta etsimään

Ilman Kristusta ihmiset kulkevat kadotukseen. Heillä ei ole toivoa, koska heillä ei ole Jumalaa. Meidän on yritettävä saavuttaa niitä, jotka eivät edes ymmärrä omaa hengellistä tilaansa. Saatamme sen tähden joutua epäsuosioon, mutta jos tahdomme elää kuten Jeesus ja välittää hänen laillaan, meidän on pantava itsemme alttiiksi jopa maineen menettämisen uhalla.

Kun Jeesus katseli ihmisiä, hän ei nähnyt heitä massana, vaan yksilöinä. Hän rakasti heitä niin kuin hyvä paimen. Hän oli valmis etsimään yhtä ainoaa karitsaa, kun tiesi sen kadonneeksi. Olkoon meillä sama päämäärä, kun seuraavan kerran evankelioimme ruuhkaisessa kadunkulmauksessa.

Ihmisvilinässä liikkuu yksilöitä, joita Jumalan Henki johdattaa luoksemme sillä hetkellä, kun he ovat valmiita kuulemaan evankeliumin. Ne ovat taivaassa sovittuja kohtaamisia.